perjantai 18. elokuuta 2023

Nuorison tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet peräti 40 prosentilla - maahanmuuttajataustaiset hyvin edustettuina

Poliisihallitus muistutti meitä suomalaisia jälleen siitä, että maahanmuuttajanuoret tekevät enemmän rikoksia kuin kantaväestö. Vaikka viranomainen ei sitä suoraan sanokaan, on tämä tosiasia osaltaan sen takana, että nuorten epäillyksi tekemät ryöstöt ovat lisääntyneet alkuvuodesta lähes 40 prosentilla ja pahoinpitelyrikoksetkin noin neljänneksellä edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Tuoreita numeroita ulkomaalaistaustaisten osuudesta nuorison tekemiin rikoksiin poliisihallitus ei tiedotteessaan anna. Sellaisia ei löydy myöskään tilastokeskuksen kesäkuisesta julkaisusta, mutta siitä ilmenee tekijöiden olevan aiempaa nuorempia, koska viime vuonna erityistä huolta aiheuttaneet nuorten aikuisten muodostavat maahanmuuttajavaltaiset jengit on saatu aisoihin.

Siitä selviää myös, että maahanmuuttajataustaiset alle 15-vuotiaat nuoret tekevät  pahoinpitely- ja ryöstörikoksiaan suuremmissa porukoissa kuin kantaväestöön kuuluvat pikkukriminaalit. Ilmiö lienee tuttu kaikille vähänkään aikaansa seuraaville suomalaisille. 

Jos tästä kaikesta haluaa löytää jotain positiivista, niin ehkä sen, että Ruotsissa menee maahanmuuttajien kanssa vielä paljon heikommin kuin Suomessa. Tästä asiasta hätkähdyttävin todiste on se, että länsinaapurissa on nostettu terrorismin uhkaa sikäläisen asteikon toiseksi korkeimmalle tasolle. Ja nimenomaisesti islamilaisen ääriaineksen takia. 

Ehkä vieläkin kylmäävämpää on se, että Ruotsin pääministeri kertoi poliisin jo estäneen terroritekoja. Siten uhkatason nostaminen ei ole pelkästään varautumista mahdolliseen uhkaan, vaan pikemminkin jo syttyneen tulipalon sammuttamisen tehostamista. Toivottavasti Suomi ei joudu samalle tielle.

 

33 kommenttia:

  1. Nykyajan nuorista ei osata sanoa ikiä. Ennen vanhaa poliisi tiedotti harvinaisista nuorten tekemistä kolttosista tekijöiden ikähaarukan, esimerkiksi "kioskimurtoon syyllistyneet 15- ja 16- vuotiaat pojat..." Nykyisin väkivaltaisiin ryöstöihin ja joukkotappeluihin osallistuvat "nuoret".

    Suomessa opittiin pitkän YYA-kauden aikana välttämään ärsyttämästä isoveljeä. Ketähän nyt pelätään, kun uutisoidaan olohuoneen virtahevon perskärpäsistä, eikä itse virtahevosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pelätään Eva Biudetia ja hänen kaltaisiaan naisia jotka nauttivat etnisestä värinästä, noilla naisilla ei ole minkäänlaista omaatuntoa eivätkä ymmärrä lasten hätää, kun pitää pelätä koulussa ja koulutiellä etnisiä pahoinpitelijöitä.

      Poista
    2. IS eilen

      Väkivaltainen tappelu oppilaitoksessa Espoossa – kriisiapua tarjottu, poliisi tutkii

      Länsi-Uudenmaan poliisi toivoo, että sosiaalisessa mediassa leviävät, mahdollisesti tapaukseen liittyvät videot toimitettaisiin poliisille.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009790782.html

      ------------------------------

      PT-media 16.8.2023

      Uussuomalaiset aloittivat joukkotappelun espoolaisessa koulussa

      https://pt-media.org/2023/08/16/uussuomalaiset-aloittivat-joukkotappelun-espoolaisessa-koulussa/

      /////////////////////////////

      Videosta näkee miten tummaihoinen nuori repii hiuksista, lyö, sylkee ja potkii punahiuksista uhria. Miksi aikuiset eivät suojele suomalaisia?

      Poista
    3. PT-media tänään

      Uussuomalaisten nuorten alistuskulttuuri syntyi Suomeen ja yllätti suomalaiset housut kintuissa

      https://pt-media.org/2023/08/18/uussuomalaisten-nuorten-alistuskulttuuri-syntyi-suomeen-ja-yllatti-suomalaiset-housut-kintuissa/

      Poista
  2. Kun kyseessä on maahanmuuttajataustainen nuori, joka tekee rikoksia hän Taposen ja Honkasalon mukaan oireilee. Oireilua pitää hoitaa antamalla nuorelle ja hänen perheelleen lisää rahaa.

    VastaaPoista
  3. Joutuu miettimään, että kun nämä rikoksiin syyllistyvät nuoret tulevat aikuisikään, mitä sitten?

    Menot kantaväestöön kuuluvat nuoret ovat todennäköisesti suorittaneet koulut ja hankkineet ammatin mutta entä nuoret niistä kulttuureista, joissa opiskelu eikä työnteko eivät ole ensisijaisia?
    Jatkavatko he tätä rikollista elämää ja kenties pahempia rikoksia - todennäköisesti?

    Suomalaisen yhteiskunnan on syytä ymmärtää ja uskoa ettei nämä vieraista kulttuureista tulevat "turvapaikanhakijat" ja oleskeluluvan saaneet sekä heidän jälkeläisensä - ole hyväksi meille.
    Eikä sitä kotoutumista tai halua elää maassa maan tavalla tule tapahtumaan. Ruotsi on jälleen esimerkki tästäkin.

    Ensisijainen asia on lopettaa haittamaahanmuutto Suomeen, jotta tätä väkeä ei tule enempää tänne ja laittomasti maassa olevat tulee poistaa maasta.
    Toinen on ottaa tiukka linja kaikkeen väkivaltaan ja rikollisuuteen vaikka tekijä olisikin nuori.
    Ei heitä saada ojennukseen sillä, että valkoihoinen sosiaalitäti silittää päätä ja lepertelee kehuja.
    Jos heitä ei saada kuriin heidän ollessaan nuoria - aikuisina jälki on tuhoisaa. Sen on osoittanut erinäiset mellakat maailmalla - viimeksi Ranskassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Singaporessa monikulttuuri toimii, mutta kuri onkin sellainen että jos tekee vaikka ilkivaltaa, niin se tietää ruoskintaa bambukepillä, pohjoismaiseen lällydemokratiaan ei saada koskaan sellaista kuria, siis monikulttuuri ei toimi täällä.

      Poista
    2. Kyllähän se kuri tännekin saadaan. Päättäjien tarvitsee vain koventaa rangaistuksia eli ei muuta kuin päätöksiä tekemään.

      Poista
    3. Valtamedia pettää aina. Vuoden 2015 invaasion kerrottiin johtuvan Syyrian sodasta ja meille tulee naisia ja lapsia. Ei tullut kuin joitakin satoja, mutta sen sijaan lähes 30 000 irakilaista nuorta miestä. Joukossa oli paljon poliiseja ja armeijan väkeä (sisäpiirin tieto) eli karkureita ja pelkureita ilman mitään hyväksyttävää syytä lähteä livohkaan. Asenne olikin sitten se kuuluusa "we just want our money" ja kuolemanhädästä selviytyneille ei kelvannut edes suomalainen ruoka; se oli sopivaa vain naisille ja koirille. On eroa tämän päivän ukrainalaisiin. Ukrainastakin muuten pyrki ensimmäisenä pakoon oudon tummahipiäistä miesväkeä.

      Poista
    4. Kalergi-suunnitelma18. elokuuta 2023 klo 12.31

      PettUri Orpo otti avoimin sylin vastaan syksyn 2015 mutavyöryn ja ei kovinkaan kauan sitten kehtasi vielä valehdella, että nuo "hädänalaiset" oli pakko ottaa vastaan. Schengen sopimuksen mukaan Suomella ei ollut mitään pakkoa ottaa vastaan turvallisesta maasta Ruotsista tulevia taikasanaa "asylum" hokevia maahantunkeutujia.

      Poista
  4. Toivoa suunnan muutokseen on. Nykyinen hallitus on päättänyt lisätä poliisien määrää ja voisin olla melko varma että sisäministerillä on halua valvoa ettei lisäresurssit valu "nettipoliisien ja oletettujen viharikosten tutkijatoimistopoliisien" palkkaamiseen vaan tulevaisuudessa näemme kaduillamme ja teillämme lisää turvallisuutta tuovia ennaltaehkäiseviä konkreettisia poliiseja. Samalla poliisityön arvostus ja halukkuus ammattiin lisääntyisi, kun siinäkään asiassa emme olisi ruotsin tiellä jossa poliisista on tullut pelleen verrattavissa oleva ammatti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös vartijoiden lisääminen on aiheellista sellaisiin paikkoihin, joissa pahoinpitelyjä ja muita rikollisia tekoja tehdään.

      Poista
  5. Kouluissamme on pitkään ollut näkyvissä opettajien (vanhempien ihmisten) auktoriteetin murentaminen jossa edellinen hallitus Punalippu-Lin johdolla erityisesti on kunnostautunut oikeusministerinsä siunauksella. Tottakai auktoriteettien murentaminen, (perhe ,koulu, laki )heijastuu nuoriin harkintakyvyltään vielä rajallisiin henkilöihin.

    VastaaPoista
  6. Tiedämme, että muslimien kulttuurissa mies on perheen pää.
    Uskonto antaa hänelle valtaa eikä käsittääkseni väkivaltakaan ole poissuljettua?
    Mikäli muslimi-nuori näkee tätä väkivaltaa kotona tai kaveripiirissä, ei ole ihme, että sama kaava jatkuu kodin ulkopuolella.
    Uskalletaanko tähän kierteeseen puuttua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan samaa menoa monessa kantasuomalaisessa perheessä. Ihan sama se mikä tekosyy taustalla, uskonto tai viina tai joku muu, lopputulos on sama eli muijalla musta silmä.

      Poista
    2. No tulihan se viherpunapanssin puolustelu näiden suojavärillisten väkivaltaan.
      Eli kyllä ne suomalaisetkin..

      Poista
    3. Ano 9:57. Kyllä suomalaistenkin väkivaltaan on syytä puuttua. Ei siinä mitään.
      Mutta ongelmahan onkin siinä ettei "rauhanuskonnon" toimintaan puututa vaan sen kulttuurin annetaan täällä jatkua ja yhä edelleen ko. vaimot ovat nyrkin ja hellan välissä sekä nuoret oppivat väkivallan kulttuurin jo kotonaan. Se sitten näkyy kaduilla ja kohteena kantaväestö. Meidän tulee puuttua asiaan suojellaksemme itseämme.

      Poista
    4. Parasta aikaa on menossa oikeudenkäynti, jossa syytettynä on mies TOISEN vaimonsa murhasta. Kysymys ei kuitenkaan ollut kunniamurhasta; sille on varmaan olemassa tiukka määritelmä kuten tämän päivän Suomessa rasismista (sarkasmivaroitus).

      Poista
    5. Ano 9:57. Muistaakseni halla-aho scriptassaan vääntää rautalangasta näille, jotka sanovat "kyllähän suomalainenkin mies lyö". Kannattaa käydä valaistumassa.

      Poista
  7. Miksi noita rasismiin kiihottavia syitä ei saada poistettua Suomesta?
    Ehkäpä maja, orpo ja orpopojan valtion pääpäämieheksi valitsema kokoomuslainen italiaano meille sen piankin kertovat.
    Miten muuten poliisien määrän lisääminen vähentäsi vieraslajien aiheuttamia rikoksia?

    VastaaPoista
  8. Kalergi-suunnitelma18. elokuuta 2023 klo 10.14

    Suurin osa kansasta elää vihollismedia Brysselin Pravdan, Ylen ja muun propagandamedian ylläpitämässä valeen kuplassa ja on autuaan tietämätön juurisyystä siihen, mitä kaduillamme tapahtuu: "asylum"-taikasanan turvin tapahtuva mutavyöry Afrikasta ja Lähi-idästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalaiset ovat kovapäisiä oppijoita:
      "Ruotsi: 65 000 uutta maahanmuuttajaa jo tänä vuonna",
      https://www.kansalainen.fi/ruotsi-65-000-uutta-maahanmuuttajaa-jo-tana-vuonna/
      Niin ovat oppimestariaan seuraavat suomalaisetkin, ainakin toistaiseksi. Varsinkin jos BajaMaja & Co onnistuu kaatamaan hallituksen.

      Poista
    2. Nyt kannattaa miettiä mihin Ruotsi oikein tarvitsee sitä Nato-jäsenyyttä?
      Koska Ruotsi on nyt Nato-maiden ympäröimä, sillä ei ole todellista pelkoa Venäjän hyökkäyksestä.
      Näin ollen se pyrkii Nato-jäsenyydellään toki tukemaan Suomea ja Baltian maita mutta myös varautumaan apuun kun sisällissota koittaa.
      On selvä, että jonain päivänä erään uskontokunnan edustajat kuvittelevat voivansa vallata maan ja aloittavat todelliset sorto tai alistamistoimet kantaväestöä kohtaan siitä he jatkavat sotaan vääräuskoisia Ruotsalaisia vastaan.
      Siitä tilanteesta Ruotsi ei selviä ilman Natoa. Eli suomalaisetkin ovat eräänä päivänä siellä puolustamassa Ruotsalaisia.

      Poista
    3. Silloinhan se muslimien rauhanuskonto konketisoituu maanpäälliseksi paratiisiksi kun muslimeja on tarpeeksi päästäkseen niskan päälle, omasta kulttuurista piittaamattomat suomalaiset on alistettu islamille tai maksavat suojelusta. Raha tulee edelleen Allahilta, vaikka kantaväestö raataa edelleen niska limassa saadakseen perheelleen leivän pöytään.

      Poista
  9. Joskus 10 vuotta sitten Scriptaa ja Hommaa lukiessa ajattelin, että Suomessa ei koskaan päädytä Ruotsin tilanteeseen, koska suomalaiset miehet ovat edelleen miehiä ja meillä on suojeluskunnat kaduilla kauan ennen kuin tilanne kärjistyy Ruotsin malliin.

    Olen surukseni saanut huomata, että vitut te mitään miehiä enää olette. Länkytätte netissä mutta kukaan ei edes yritä tehdä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerropa mitä pitäisi tehdä?
      Yllytätkö meitä rikoksiin? väkivaltaan? silläkö asiat ratkeaisivat? äänestetty on, mutta siihen se laillinen vaikuttamismahdollisuus jää.

      Poista
    2. Minäkin luulin aikoinaan, että suomalaisnaiset ovat fiksuja, jalat maassa olevia ihmisiä, jotka seisovat miesten rinnalla yhdessä rakentamassa tätä maata. Kyrvät te mitään naisia ole. Valitatte ihan turhasta ja uhriudutte. Teidän takianne tänne otetaan koko ajan uusia kultamunia ryöstelemään ja raiskailemaan.

      Poista
    3. Pitäsikö alentua islamitien tasolle riehumaan? Tässä vaiheessa suomaiset äänestää paremmasta, me ei olla islamistisia ei ihmisiä.

      Poista
    4. Turha meidän miesten on sössöttää. Oikeassahan tuo on. Marginaalinen vähemmistö vie meitä kuin mätää kukkoa niin kaduilla kuin kouluissa. Äänestäminen on toki hyvä (ja helppo) ratkaisu, mutta sen aika meni jo. Hävetkää, niin minäkin teen.

      Poista
    5. Höpö höpö. Yksittäinen mies pääsee vain vankilaan ja menettää perheensä ja työpaikkansa jos ryhtyy mesomaan asioiden kanssa. Mitään hän ei saa aikaan. Sen me kaikki tiedämme. Eli ei kannata ryhtyä sellaiseen ennenkuin aika on kypsä. Kyllä se kypsyy siihen, valitettavasti. Jokainen voi vain pitää huolta että on kykenevä ja varustettu kun eräänä päivänä häntä tarvitaan.

      Poista
  10. Poliisit onnensa kukkuloilla julistavat miten koulussa lapset (suomalaiset) Kertovat miten erillaisuus jo rikastusta. Samaan aikaan pt-media jakaa totuuden miten islamistioppilaat nöyryyttää väkivaltaa käyttämällä suomalaisia oppilaita. Minä annan nykyää poliiseille vähemmän arvoa kun koiran paskalle, turha varmaan kertoa miksi.

    VastaaPoista
  11. Typerykset taas täällä onnensa kukkuloilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä se on typerää, että suomaiset oppilaat pistetään julistamaan että erillaisuus on rikastusta, samaan aikaa 3 maailman oppilaat pistää koululuokan sekasortooa alkaen hakkaamaan suomalaisia oppilta kenenkään aikuisen puuttumista asiaan. Etköhän ole aikalailla pääsairas.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!