Linna vai Pride - kas siinäpä historiallinen kysymys kaupunginjohtajalle!

Suomen uutiset kertoi, ettei Savonlinnan kaupunginjohtaja näyttäytynyt kaupunkinsa merkittävimän rakennuksen - eli Olavinlinnan - 550-vuotisjuhliin. Päätös ei liene johtunut kyläpäällikön ujoudesta, sillä hän osallistui kyllä kaupungin pride-juhlaan ja piti siellä oikein puheenkin. 

Ottamatta kantaa savolaisten prioriteetteihin, ajattelin linnan 550-vuotisjuhlan kunniaksi kerrata muutamalla sanalla sen historiaa. Sehän on ollut jo alusta alkaen erikoinen, sillä linnaa alettiin rakentaa vuonna 1475 Kalmarin Unioniin kuuluneen Ruotsin itärajan turvaksi - mutta venäläisten mukaan heidän puolelleen rajaa. 

Tästä huolimatta linna valmistui tanskalaissyntyinen ritarin ja Viipurin käskynhaltijan Erik Akselinpoika Tottin johdolla. Nimensä se sai – mielestäni hiukan omituisesti – Norjan muinaisen kuninkaan Pyhän Olavin mukaan. 

Uusi sotalinna ei saanut olla kauaa rauhassa, sillä jo vuonna 1495 puhjenneen vanhana vihana tunnetun sodan jälkeen venäläisjoukot tekivät sitä vastaan kolme epäonnistunutta hyökkäystä. Tämän jälkeen linnassa taisteltiin useita kertoja 1500- ja 1600-luvuilla, mutta vuonna 1617 solmitun Stolbovan rauhan yhteydessä Ruotsin raja siirtyi itään päin ja linna alkoi menettää sotilaallista merkitystään. 

Suuren pohjan sodan aikana Olavinlinna ja sen väki joutuivat jälleen tositoimiin, mutta kärsivät tappion kesällä 1714. Tästä huolimatta linna palautettiin takaisin ruotsalaisille – tappiollisesta sodasta johtuneen isovihan päättäneessä – Uudenkaupungin rauhassa. 

Ruotsalaiset kuitenkin menettivät linnan pian uudelleen hyökättyään 1740-luvun alkuvuosina Venäjää vastaan hattujen sodassa, josta kovaa hintaa kantoivat etenkin sotajoukkojen liikkeistä ja venäläisten terrorista rankasti kärsimään joutuneet kaakkoissuomalaiset – toki myös ruotsalaiset sotapäälliköt, Lewenhaupt ja von Buddenbrock, saivat Tukholmassa kaulaansa hirttosilmukan. Samalla Olavinlinna siirtyi venäläisten omistukseen ja heidän varuskunnakseen, kunnes se menetti senkin merkityksen vuonna 1847 ja rakennusta hyödynnettiin enää jonkin aikaa vankilana. 

Nykyisin Olavinlinna on saavuttanut uuden kukoistuksen. Onhan se yksi suomalaisen kulttuurin kansainvälisesti tunnetuimmista näyttämöistä, kiitos Savonlinnan oopperajuhlien. Nähtävästi se – tai sen historia – ei kuitenkaan ole riittävän merkittävä asia, jotta paikallisella kyläpäälliköllä olisi kiinnostusta osallistua sen 550-vuotisjuhliin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Voiton tavoittelu pelasti maan
Suomen historian kurjin aika
Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota

Ajatus talvisodan ihmeestä ja Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan

Olemme viime päivät joutuneet seuraamaan Venäjän aggressiivista hyökkäystä Ukrainaan. Ja samalla iloinneet siitä lujuudesta, jolla Ukraina on pannut hanttiin ylivoimaiselle viholliselleen. 

Itselleni Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat nostaneet mieleen sen, kuinka käsittämätön oli talvisodan ihme. Siinä missä Ukrainan vastarinta perustuu vuodesta 2014 alkaneeseen varustautumiseen ja 40 miljoonaiseen väestöön, joutui Suomi vuonna 1939 turvautumaan malliin Cajander eikä väestöäkään ollut kuin 3,6 miljoonaa. 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on kestänyt noin viikon ja tänään vahvistettiin sen joukkojen valloittaneen ensimmäisen merkittävän eli 300 000 asukkaan Hersonin kaupungin. Talvisodan sadan päivän aikana Suomi ei puolestaan menettänyt yhtään merkittävää kaupunkiaan, vaikka Viipurin osalta se olikin lähellä. 

Tällä kirjoituksellani en tahdo väheksyä Ukrainan sankarillista puolustautumista, vaan pikemminkin herättää teidät, arvoisat lukijani, huomaamaan oman talvisotamme historiallisen ainutlaatuisuuden. 

Samalla toivon, että ukrainalaiset jaksavat edelleen vastustaa itäisen naapurinsa maahantunkeutumista ja demokraattisen maailman tuki heille kasvaa sellaisiin mittoihin, että he pystyvät pysäyttämään näiden etenemisen ja samalla venäläisten tappiot aiheuttavat Moskovassa ja Pietarissa riittävän suuren paineen Putinin hallinnolle, jotta se taipuu lopettamaan sotatoimensa.

Tässäkin asiassa voisi hakea mallia talvisodasta, jonka päättymiseen vaikuttivat sekä suomalaisten monin verroin odotettua suurempi vastarinta että länsivaltojen uhkaus sotilaallisen avun antamisesta Suomelle. Valitettavasti jälkimmäinen uhkaus ei Ukrainan suhteen tunnu todennäköiseltä, koska Venäjän ydinaseen pelko näyttää olevan liian suuri, minkä tiedon USA:n presidentti toimitti venäläisille jo etukäteen - mikä lienee oleellisesti helpottanut Putinin hyökkäyspäätöksen tekemistä. 

Niinpä lienee varsin todennäköistä, että Venäjä valtaa jo lähipäivinä Ukrainan pääkaupungin Kiovan sekä muut maan itä- ja keskiosan merkittävimmät kaupungit sekä istuttaa ukrainalaisille samankaltaisen nukkehallituksen, joka jo hallitsee Valko-Venäjää. Sen tapahduttua länsimaat voivatkin siirtyä aktiivisesti unohtamaan omat virheensä sekä pohtimaan inhorealistisesti, miten ne voisivat luopua Venäjään kohdistuvista pakotteistaan, jotka häiritsevät maailmanlaajuista bisnestä ikävällä tavalla. 

Suomen kannalta merkittävin lopputulos sodasta tullee olemaan maamme liittyminen turvallisuutemme varmistavaan läntiseen puolustusliittoon. Tähän meitä on kehottanut mm. 2000-luvun alussa Putinin vihan kohteeksi joutunut venäläinen Mihail Hodorkovski, joka elää nykyisin maanpaossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tietämättömyys mahdollistaa propagandan - ja propaganda estää hyvän elämän
Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?
Kansanmurhan välttäminen vaati sankareita

Halla-aho pudotti pommin

Jussi Halla-aho (ps) pudotti tänään pommin, jota tuskin kukaan ulkopuolinen osasi odottaa. Hän päätti luopua puolueensa puheenjohtajuudesta. 

Halla-aho ei avannut julkisuuteen syitä päätökselleen, mutta kirjoitti niistä tiedotteen, joka julkaistaan vastan kymmenen vuoden kuluttua. En siis tässä ryhdy arvailemaan mistä tässä kaikessa on kyse, vaan luotan totuuden paljastuvan aikanaan. Eli viipurilaisen sanalaskun mukaan "ken elää, se näkee". 

Maan johtavan oppositiopuolueen johtoon löytyy epäilemättä halukkaita, vaikka valovoimaisista ehdokkaista Laura Huhtasaari ehtikin jo kieltäytyä. Oma suosikkini tässä vaiheessa on Riikka Purra (ps), jonka valinta ainakin poistaisi puolueeseen liitetyn äijäleiman ja joka naisena vaikeuttaisi suoraa vertailua isot saappaat jälkeensä jättäneeseen edeltäjään.

Tämä asia ei kuitenkaan kuulu minulle vaan Perussuomalaisten jäsenistölle, jonka toivon osaavat tehdä - keskinäisessä sovussa ja hyvässä hengessä - rationaalisen ratkaisun tulevasta johtajastaan. Nähtäväksi siis jää kenet arvaamaton kansaliike lopulta nostaa johtoonsa. Suomen ja suomalaisten kannalta oleellista on ainoastaan Suomen ja suomalaisten edun säilyminen puolueen poliittisen agendan keskiössä. 

Se ei tarkoita itseensä käpertynyttä impiwaaralaisuutta, vaan laajakatseista toimintaa, joka on vapaa muiden nöyristelystä ja päätöksiin liittyvistä osaoptimoinneista, mutta avoin kaikkia tasapuolisesti velvoittavaan ja hyödyntävään yhteistyöhön. Esimerkkinä tästä voidaan nähdä Halla-ahon aikana harjoitettu rationaalinen maahanmuuttopolitiikka, jossa ovat yhdistyneet kortensa kekoon kantavien tulijoiden hyväksyminen, mutta suomalaisten selkänahasta elintasonnousua tavoittelevien ainesten vierastaminen.

Samalla toivon, että tuleva puheenjohtaja osaisi tehdä poliittisessa pelissä tasapuolisia ratkaisuja. Siis erityisesti hallitusneuvotteluissa hakisi linjaa, jonka seurauksena maahan saataisiin lopultakin rationaalisesti toimiva hallitus. 

Se tarkoittaisi kiinnipitämistä perussuomalaisten kannattajille tärkeistä asioista, mutta joustamista niissä, joilla ei ole heille suurta merkitystä. Ja yhteisen sekä pitkällä aikavälillä vastuullisen linjan etsimistä niissä asioissa, jotka eivät ole äärimmäisen merkityksellisiä kenellekään neuvotteluosapuolista.

Tämän ensikommentin myötä jään odottelemaan perussuomalaisten ratkaisuja. Toivottavasti niissäkin toimitaan Halla-ahon ilmoituksessa mainitulla tavalla eli "oikein". 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halla-aho esitti loogisesti pätevät ja älyllisesti rehelliset perustelut
Halla-ahosta pääsiäisen kunniaksi
Ihmisarvoinen yhteiskunta, jossa sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo saattavat toteutua