Mammutin elämä

Arvoisa lukijani varmasti muistaa, kuinka Alppien tuhansia vuosia sitten kuolleen jäämiehen – Ötzin – elämästä ja viimeisistä vaiheista tiedetään käsittämättömän paljon. Nyt on julkaistu raportti myös erään mammutin elämänvaiheista, jonka ajattelin kiinnostavan blogini lukijakuntaa. 

Lähteenä mammutin elämänvaiheista ovat mammutin torahampaan eri osista löytyneet strontiumin ja hapen isotooppien suhteet. Näin voitiin tehdä siksi, että torahampaat kasvavat norsueläinten koko eliniän, jolloin isotooppien suhteet voidaan määrittää mammutin elämän eri vaiheista ja siten tehdä niistä johtopäätöksiä.

Kyseinen urosmammutti – sen sukupuoli oli jo aiemmin selvitetty DNA-tutkimuksen avulla - syntyi ja kuoli noin 17 000 vuotta sitten. Nyt tehdyn tutkimuksen perusteella se oli viettänyt elämänsä ensi vaiheet Alaskassa Yukon-joen keskivaiheilla.

Kaksivuotiaasta aina 16-vuotiaaksi eli nuoruutensa eläin oli viettänyt laajemmalla alueella Alaska-  ja Brooksvuoristojen välisillä alavilla mailla. Siellä se kuljeskeli useampia kertoja pohjois-eteläsuuntaan tehden välillä pidempiäkin matkoja, jotka ulottuivat aina Brooksvuorten itäkärjestä Sewardin niemimaan pohjoisosiin lännessä. Tutkijat arvelivat, että nämä vaellukset tapahtuivat nykyisten norsujen tavoin naaraiden johtamissa laumoissa.

Aikuisena eli noin noin 16-vuotiaana mammutin elämä muuttui kuin taikaiskusta. Tässä vaiheessa se lienee saavuttanut sukukypsyyden ja on jättänyt laumansa tehden vielä aiempaakin pidempiä vaelluksia Alaskan sisäosien Brooksvuorten pohjoisrinteiden välillä lähes 1 000 kilometrin pituisella alueella. Nämä vaellukset ovat tapahtuneet todennäköisesti vuodenaikojen mukaisesti urosten muodostamassa laumassa, mikäli käyttäytyminen vastasi nykyisiä norsulajeja.

Viimeisinä vuosinaan mammutti jäi Brooks-vuorten pohjoispuolelle, missä se myös kuoli lopputalvella tai varhain keväällä nälkään. Se oli silloin 28-vuotias.  

Mammuttejahan ei enää ole, eikä ehkä tule olemaankaan, vaikka maailmalla onkin innokkaita tutkijoita, jotka haluisivat luoda sen uudelleen. Siksi on kiehtovaa, että tieteellisen lähestymistavan avulla voimme saavuttaa tietoa paitsi noiden valtavien eläinten ulkonäöstä, niin myös niiden käyttäytymisestä. 

Tämä ei tietenkään ehkä ole hyödyllisintä tiedettä ajateltaessa maailman ongelmien ratkaisemista tai taloudellista kehitystä. Mutta niiden sijaan se tarjoaa ihmisille mielikuvitusta ruokkivaa aineistoa, joka on taatusti laadukkaampaa kuin tosi-TV:n narsistien keskinäiset juonittelut tai iltapäivälehtien julkkisten elämästä ammentamat juorut.

Aiempia ajatuksi samasta aihepiiristä:
Arabialaistaustaiset villikissat
Rotat piilosilla
Aggressiivisilla uroilla on pienempi pippeli