Mitä tarkoittaa monikulttuurisuus?

Ylen verorahoitteinen toimittaja Anna Leppävuori on haastatellut paria asiantuntijaa siitä, mitä on monikulttuurisuus. Heistä mediakulttuurin professori kehottaa kaikkia sanaa käyttäviä määrittelemään mitä sillä tarkoitetaan.

Itse jutussa ns. asiantuntijat käyttävät nimitystä lähinnä siihen, että kulttuurit ovat saaneet vaikutteita oman perinteensä ulkopuolelta. Siis että esimerkiksi suomalaiseen kulttuuriin on tullut aineksia Ruotsista.

Minä en tarkoita sanalla monikulttuuri mitään tuollaista. En myöskään käytä sitä synonyyminä monietnisestä yhteiskunnasta. Sen sijaan tarkoitan sanalla sitä, mikä on tuon yhdyssanan luontevin tulkinta, jota Ylen jutussa ei jostain syystä edes mainita, vaikka minun käsittääkseni ainakin maahanmuuttokriittiset käyttävät sanaa aina juuri siinä merkityksessä.

Monikulttuurisuus tarkoittaa siis sitä, että samassa yhteiskunnassa esiintyy kaksi tai useampia erillistä kulttuuria. Tämä on tietenkin kaikkien yhteiskuntien normaalitila, jonka merkitys riippuu siitä, kuinka paljon nuo kulttuurit eroavat toisistaan. Usein puhutaankin alakulttuureista, kun tarkoitetaan vain hiukan toisistaan poikkeavia, usein lyhyikäisiä, kulttuureja.

Esimerkiksi Suomessa on yläluokka elänyt omalla tavallaan, joka on aina poikennut merkittävästi tavallisen kansan tavoista. Historiallisesti näitä kahta elämäntapaa on Suomessa yhdistänyt samankaltainen arvopohja, jonka juuret ovat kristinuskossa sekä antiikin filosofiasta juontuneessa perinteessä ja valistuksen ajan perinnössä.

Toisen maailmansodan jälkeen on myös suomalainen nuorisokulttuuri eronnut voimakkaasti vanhempien kulttuurista. Voimakkaimmillaan ikäluokkien aatteet ja elämäntavat lienevät poikenneet 1960- ja 1970-luvuilla. Nykyisin sukupolvien väliset kulttuurierot ovat merkittävästi pienempiä, mutta silti olemassa. Samalla kuitenkin marginaaliset ääriainekset ovat entistä radikaalimpia.

Kaksi edelle kirjoittamaani kotimaista esimerkkiä osoittavat myös monikulttuurisuuden ongelmat.

Yläluokan ja tavallisen kansan kulttuurien erillisyys ja risteävät intressit ovat aikojen kuluessa johtaneet Suomen maaperällä kahteen sisällissotaan (1596-97 ja 1918) huolimatta yhteisestä arvopohjasta. Rajojemme ulkopuolella vastaavista kulttuurieroista on kasvanut myös vielä kielteisempiä ilmiöitä kuten maaorjuus, jossa talonpoika oli sidottu pakolla kartanonherransa maille.

Vanhempien ja nuorison kulttuurienkaan erot eivät sukupolvien yhteisestä geeniperimästä huolimatta ole jääneet ilman kielteisiä seurauksia. Perheiden sisällä on esiintynyt paljonkin erimielisyyksiä ja tragedioita.

Merkittävin seuraus sukupolvien välisistä kulttuurieroista lienee kuitenkin ollut 1960-luvun loppuvaiheen kehityksen kärjistyminen 1970-luvun alussa radikaalin stalinistisen nuorisoliikkeen nousuun, joka haki tukea itäisestä suurvallasta ja olisi valtaan päästyään todennäköisesti tuhonnut maamme itsenäisyyden tai ainakin taloudellisen hyvinvoinnin ja sananvapauden.

Nykymaailmassa monikulttuurisuus on käsillä erityisesti silloin, kun samassa yhteiskunnassa esiintyy kaksi tai useampia arvomaailmaltaan erilaista kulttuuria. Mikäli kulttuurit sopeutuvat toisiinsa ne lopulta sulautuvat keskenään, kuten on käynyt esimerkiksi "kalevalaisen" suomalaisen ja germaanisen ruotsalaisen kulttuurin välillä. Siksi Suomen ja Ruotsin kulttuurit olivat varsin samankaltaiset viime vuosikymmenille asti, ellei lasketa merkittävää eroa näiden kansakuntien varallisuudessa.

Aina kulttuurit eivät kuitenkaan sulaudu toisiinsa. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa alkuperäiskulttuurit eivät sopeutuneet eurooppalaiseen kulttuuriin, vaan käytännössä hävisivät pois.

Sen sijaan islamin eri suuntaukset ovat monissa maissa eläneet enemmän tai vähemmän tasavertaisina ja synnyttäneet aika ajoin uskontoryhmien välisiä konflikteja. Jopa sosialistisen Jugoslavian purkautuessa eri uskontoryhmien välinen vihanpito johti pahimmillaan joukkomurhiin.

Juuri nyt Eurooppaan suuntautuu valtava muuttoaalto monien erilaisten kulttuurien piiristä. Eniten huomiota on saanut islamilainen kulttuuripiiri, johon sisältyy sellaisia länsimaisen kulttuurin kanssa yhteensopimattomia piirteitä kuin naisten alistaminen ja uskonnollisen shria-lain pitäminen ensisijaisena ohjeena länsimaisen lainsäädännön sijasta.

Erityisen ongelmalliseksi islamin tekee kyseisen uskonnon pyhiin teksteihin ja perimätietoon kirjattu pyrkimys alistaa koko muu maailma valtaansa - ellei muuten niin väkivalloin. Samoin islamin uskosta luopumisen sanktiointi kuolemalla on täysin ristiriidassa länsimaille tärkeän uskonnonvapauden kanssa.

Monikulttuurisuuden kannalta nämä piirteet ovat erityisen ongelmallisia, sillä ne eivät tarjoa minkäänlaista lähtökohtaa kulttuurien väliselle sulautumiselle, vaan pikemminkin lietsovat kulttuurien välistä ristiriitaa. Lisäksi ongelmaa lisää se, että islam dogmaattisuudessaan heikentää siihen uskovien kykyä menestyä länsimaisessa yhteiskunnassa, mikä johtaa etnis-kulttuurisen syrjäytyneistön syntyyn, joka edelleen provosoi kateutta ja rikollisuutta yhteiskunnan muita jäseniä kohtaan.

Edelle kirjoittamastani siis seuraa se, että vastustan monikulttuurisuuden eli usean toisistaan radikaalisti poikkeavan kulttuurin synnyttämistä maahanmuuton myötä Suomeen. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että historia osoittaa monikulttuurisuuden käytännössä aina johtavan yhteiskunnan sisäisiin konflikteihin, jotka on sitä vakavampia, mitä enemmän kulttuurit poikkeavat toisistaan.

Tässä yhteydessä on merkittävää, että erityisesti dogmaattinen, omaa erityislaatuisuuttaan korostava ja yhteiskunnallisesti vanhakantainen islamilainen kulttuuri sisältää vahvasti yhteensopimattomia ristiriitoja demokraattisen, uskonnon- yksilön- ja mielipiteenvapautta kunnioittavan länsimaisen kulttuurin kanssa.

Siten näiden kahden kulttuurin esiintyminen tasavertaisina samassa yhteiskunnassa tulee väistämättä johtamaan ennemmin tai myöhemmin sekasortoon ja loppumattomaan kulttuurien väliseen vihanpitoon, joka toki saattaa ajoittain keskeytyä lyhytaikaisiksi rauhanomaisen rinnakkaiselon jaksoiksi purkautuakseen myöhemmin jälleen väkivallaksi tai jopa islamin valta-asemaan. Minä en tahdo tällaista tulevaisuutta jälkeläisilleni, enkä kenellekään muullekaan.

Tässä yhteydessä on lopuksi syytä tuoda esiin, että jokainen ihminen, jolla on edellytyksiä ja aitoa halua sopeutua suomalaiseen elämäntapaan ja joka on kykenevä elättämään itsensä (ja mahdollisen perheensä) omalla työnteollaan on minun puolestani tervetullut kotimaahani. Samoin kaikki länsimaisen arvomaailman kannalta hyväksyttävästä poliittisesta aktiivisuudestaan henkilökohtaista vainoa diktatuureissa kokeneet toisinajattelijat saavat minun tukeni väliaikaiselle turvapaikalle Suomessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakissa pätevyys syrjäyttää sopivuuden
Helsingin Sanomat kiihkoilee maahanmuutosta
Ruotsinsuomalaistyttö Syyriassa