keskiviikko 13. syyskuuta 2023

Korkoa korolle

Viime päivinä on kauhistelu aikanaan velaksi luodun EU:n elvytyspaketin nousevia korkoja. Kuluvalla budjettikaudella 2021–2027 paketin korkomenot ovat 17–27 miljardia euroa suuremmat kuin aiemmin on oletettu. Siten myös suomalaisten taakka jo muutenkin rajusti tappiollisesta paketista kasvaa. 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että meillä on muutenkin paljon lainaa. Siitä vuosittain noin miljardi on otettu siksi, että voisimme signaloida omaa hyveellisyyttämme koko muulle maailmalle. Ja aivan samoin kuin kaikkien muiden lainojen korko, on näidenkin lähinnä korruptioon uppoavien lainojen korko kasvattamassa tavallisten suomalaisten maksuvelvoitteita.

Lisäksi on huomattava, että jos kasvaneita korkoja maksetaan lainalla, saadaan vastikkeeksi korkoa korolle. Eli myös koronmaksuun käytettävästä lainasta on aikanaan maksettava korko. 

Siksi suomalaisten vallankäyttäjien tulisi ymmärtää, että vaikka julkisten palveluiden tuottaminen omalle kansalle saattaa tulla kalliiksi, on sitäkin tyhmempää jakaa vastikkeetonta velkarahaa muille kansoille. Se on - nimittäin - viime kädessä pois juuri niistä palveluista, joista me tässä hyvinvointiyhteiskunnassa haluamme kaikista mieluiten pitää kiinni. Siis terveydenhuollosta, tutkimuksesta ja koulutuksesta, turvallisuudesta ja niin edelleen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpon hallitus ja Suomen talouden surullinen tila
Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta
Kepun petokselle on tulossa kova hinta

16 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus ja toivoisin, että julkisuudessa myös kehitysyhteistön velkarahoitteisuus tuotaisiin selkeämmin esille. Samalla olisi aiheellista nostaa esiin sen tehottomuus ja taustalla oleva korruptio. On jokseenkin käsittämätöntä, miten yliolkaisesti UM tuntuu suhtautuvan ikäänkuin välttämättömänä menoeränä sitä, miten rahoja valuu vastaanottajamaiden johdon yksityisille tileille. Näinhän kävi niin Sambian maanviljelijäjärjestön kuin hiljattain Tansanian it-hankkeiden kanssa. Sama teema taisi myös toistua Afghanistanin kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MTV uutiset tänään

      MTV:n tiedot: Ulkoministeriön ylitarkastaja osteli ministeriön piikkiin yli 100 000 eurolla ilman lupaa – syytetään nyt rikoksista

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-n-tiedot-ulkoministerion-ylitarkastaja-osteli-ministerion-piikkiin-yli-100-000-eurolla-ilman-lupaa-syytetaan-nyt-rikoksista/8777382

      Artikkelista poimittua

      Ulkoministeriön entistä ylitarkastajaa syytetään virkarikoksista. MTV Uutisten tietojen mukaan virkamies on irtisanottu ministeriöstä ja pidätetty virantoimituksesta epäselvyyksien takia. Asiasta ei ole aiemmin kerrottu julkisuudessa.
      Syytteiden mukaan mies teki vuonna 2021 ulkoministeriön piikkiin kalliita hankintoja, joille ei ollut mitään perustetta.
      Hankepäällikkönä työskennellyt mies solmi yritysten kanssa kalliita sopimuksia "suunnittelu- ja materiaalipalveluista", vaikka hänellä ei ollut siihen lupaa tai edes toimivaltaa.
      ...
      ...
      Käräjäoikeuden asiakirjoista on salattu se, mitä mies tarkalleen tilasi tai kuinka suurella summalla.
      Syyttäjän mukaan rahamäärä oli "huomattava".
      Käräjäoikeus perustelee asian osittaista salaamista sillä, että tapaukseen liittyvien tietojen julki tuleminen voisi vaarantaa Suomen ulkoista turvallisuutta.
      – … taikka aiheuttaisi merkittävää vahinkoa tai haittaa Suomen kansainvälisille suhteille tai edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä, käräjätuomari Peter Huhanantti kirjoittaa MTV Uutisille lähettämässään sähköpostiviestissä.
      ...
      ...
      Vei salaisen asiakirjan kotiinsa ja tutki salaisia tietoja ilman lupaa

      Miehelle on luettu käräjillä myös toinen syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta.
      Syytteen mukaan mies säilytti kotonaan suurta määrää ulkoministeriön turvaluokiteltuja asiakirjoja ilman lupaa tai perustetta.

      Miehellä oli kotonaan jopa turvallisuusluokkaan II määritelty paperiasiakirja. Toisiksi korkeimpaan turvallisuusluokkaan, eli "SALAINEN", luokiteltua asiakirjaa olisi lain mukaan saanut käsitellä vain erillisellä turva-alueella, eli käytännössä ministeriön tiloissa tarkkaan määritellyllä alueella.
      Miehen kotoa löydettiin myös 16 turvallisuusluokan III, "LUOTTAMUKSELLINEN", paperiasiakirjaa sekä suurempi määrä turvallisuusluokkaan IV määriteltyä aineistoa.
      ...
      ...
      Syyttäjä vaatii miehelle ehdollista vankeusrangaistusta. Ratkaisu asiassa annetaan myöhemmin.
      ////////////////////////

      Tämä on iso ongelma Suomessa. Teit mitä tahansa, seurauksena ei ole mitään todellista rangaistusta vaan lähinnä pään silitystä ja hiukan nuhteita.

      Poista
    2. Tämä "ylitarkastaja" oli siis vienyt 2 luokan papereita kotiinsa vain muka uteliaisuudesta? ehdollista vankeutta? ei kukaan ota tuon luokan papereita mukaansa vain lukeakseen niitä kotona takan ääressä. Kyllä niistä on ollut tarkoitus välittää tietoa jonnekin, kenelle? Maanpetosjuttu, ei mikään ehtoollisen nauttiminen.

      Poista
  2. Gepardihattu kiittää.

    VastaaPoista
  3. Suomi on antanut julkista kehitysapua 34 vuoden aikana 1990-2023 26,4 miljardia euroa. 2 %:n korolla laskien korkojen määrä on 7,0 miljardia euroa. 2 %:n korkoa korolle on vienyt 8,5 miljardia euroa korkoja.

    1990-luvulla korot olivat hurjat ja alhaisten korkojen vuosia ei kolmessa vuosikymmenessä niin montaa ollut. Jos keskimääräiseksi koroksi arvioidaan 3 % on korkojen kokonaismäärä 10,5 miljardia euroa ja korkoa korolle määrä 14,2 miljardia, siis yli puolet kehitysavun määrästä.

    Suomi on elänyt velaksi joka vuosi vuodesta 1990 alkaen paria pientä plusvuotta lukuunottamatta. Tosin samoihin aikoihin valtion omaisuutta myytiin noin 20 miljardilla eurolla, joten tässä on eletty reippaasti yli varojen koko ajan.

    Korkojen huomioimatta jättäminen on ollut suuri kansallinen petos, joka vastaa päättäjien tekemää valtiopetosta. Mutta kukaan ei koskaan vastaa mistään mitään tässä hullussa maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se Orpo laittanut laskentaan ne luvatut luvut maahanmuuton kustannuksista. Taisi luvata vuonna 2018. Jotenkin minusta tuntuu, että Riikka Purra saisi lasketettuakin, mutta hallitusyhteistyön kannalta niitä ei voisi julkaista. Tänään siis 13.9 Soma Li Andersson piti ison tiedotustilaisuuden, jossa ilmoitti suostuvansa presidenttiehdokkaaksi. Samalla oli kovin huolissaan Suomen kehitysavun pienemistä, gebardihatuille pitäisi jakaa enemmän rahaa. Suomalaisten toimeentulosta ei ole niin väliä. Vähän aikaa sitten Li oli huolissaan, koska yksikään Suomalainen ei muka tiennyt mitä sai, kun äänesti persuja. Siis yksikään. Viimeisen gallupin mukaan 600 000 Suomalaista tiesi, mitä äänesti. Voisikohan Li sanoa myös niille yli 35 000 äänestäjälle, etteivät he tienneet mitä saivat, kun äänestivät loistavana EU-tukipakettia kehunutta Sanna Marinia.

      Poista
  4. Boomerit oli taas oikeassa, valitettavasti tyttöset eivät uskoneet varoitteluja...
    -Lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestäjien on syytä miettiä ketä äänestää.

      Poista
  5. Menot on syytä priorisoida ja karsia ei välttämättömät menot.

    Yle tänään

    PTT: Suomen talous vajoaa tänä vuonna taantumaan

    Pellervon taloustutkimuksen ennusteen mukaan työllisyys laskee Suomessa ensi vuonna lähes 50 000 henkilöllä.

    https://yle.fi/a/74-20049871

    VastaaPoista
  6. Kalergi-suunnitelma13. syyskuuta 2023 klo 11.52

    Maailman onnellisin kansa - velaksi luodulla "hyvinvoinnilla"!

    VastaaPoista
  7. Itse olen tullut siihen lopputulokseen, että poliitikkojen ei pitäisi saada päättää valtion rahojen käytöstä. Ei ne vaan osaa. Laajoja suuntaviivoja poliitikot voisivat edelleen ehdottaa, mutta varsinaisista tulo- ja menopuolen asioista päättäisivät viimekädessä henkilöt, jotka ymmärtävät rahan kierrosta edes jotain. Viime aikaisia Puopolon videoita katsellessa on käynyt hyvin ilmi, että suomalaisten talousasioita ei vaan osata hoitaa yhtään.

    VastaaPoista
  8. Oy suomi ab on vauras maa silloin kun miljardeja jaetaan ulkomaille ties mihin. Oy suomi ab on köyhä maa silloin kun omista on kyse.

    VastaaPoista
  9. Suomi on velkaa pankeille, joille jostakin syystä on annettu valta antaa lainaksi rahaa, jota ei oikeastaan ole olemassa. Pankit odottavat saavansa velkojen korkoina rahaa, jota myöntävät edelleen lainoiksi, joista taas saavat ainaki odotetusti korkorahaa jaettavaksi. Tavallaan kyse on eräänlaisesta pyramidihuijauksesta, jos olen oikein ymmärtänyt.

    Nykyrahan arvo siis perustuu uskottelulle. Kiitos Nixonin, joka irroitti aikoinaan dollarin kultakannasta.

    Entäpä jos ei enää otettaisi lainaa pankeilta?

    VastaaPoista
  10. Jos meillä olisi tehty 15 vuotta sitten tarpeellisia uudistuksia työmarkkinoille ja investoitu johonkin muuhun kuin kehitysapuun ja somalijärjestöihin niin kenties olisimme voineet saada aikaan vaatimattoman kahden prosentin vuosikasvun. Tällöin olisimme liki 35% rikkaampia. BKT per asukas olisi 53600 sijasta 72200 euroa. Siitä riittäisi köyhillekin jotain jakoon. Tämä tietysti edellyttäisi muun muassa, että punavihreät osaisivat käyttää netistä ilmaiseksi saatavaa laskukonetta.

    VastaaPoista
  11. Arvioin, että jos ei olisi koskaan maksettu tätä kehari"apua" eikä otettu montaakaan haittamamua Suomeen, niin Suomella ei olisi tuskin lainkaan valtionvelkaa...eikä kait paljon kuntienkaan velkaa, ei ainakaan näin paljon mitä nyt

    Kehariapu lienee pääasiassa siirtynyt pikipäiden väestöräjähdykseen sekä vaikka Afrikan luonnon tuhoamiseen, mutta yksittäinen kuukeri on aina yhtä PA, mutta vain koko ajan kasvavalla poppoolla

    VastaaPoista
  12. Kehitysapu on kuin joku pyhä asia, johon ei saa puuttua. Vaikka kokonaislopputulos on ollut haitallinen osapuolille. Erityisen haitallinen se Suomelle velkarahalla.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!