sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Raskaana olevat mustat naiset kuolevat valkoisen miehen takia

Vallitsevan dotriinin mukaan kaikki ihmisryhmät tai kulttuurit ovat erilaisia, mutta yhtä arvokkaita. Tätä taustaa vastaan oli mielenkiintoista lukea Nature-lehden kirjoitus raskaana olevien naisten kuolleisuudesta Yhdysvalloissa. 

Suomihan on näissä tilastoissa maailman turvallisin maa äideille, kiitos kattavan neuvolajärjestelmän ja ehkäpä raskaana oleviin naisiin kohdistuvan kohtuullisen suuren arvostuksen takia. Sen sijaan Yhdysvalloissa äitiyskuolemat ovat yli kaksinkertaistuneet 1980-luvun lopulta vuoteen 2013 tultaessa.

Naturen jutun mukaan raskauden aikana tai 42 päivän kuluessa synnytyksen jälkeen kuolleista amerikkalaisnaisista yli kaksi kertaa enemmän kuolee murhaan kuin raskauteen liittyvään verenvuotoon tai istukkahäiriöön. Itse asiassa USA:ssa naisen riski kuolla raskauden aikana nousee 16 prosentilla raskauden aikana. Tekijöinä "kunnostautuvat" naisten puolisot.

Asia tarkemmin selvitettäessä paljastui, että raskaana olevilla tai äskettäin raskaana olleilla mustilla naisilla oli rapakon takana lähes kolminkertainen riski kuolla murhaan verrattuna niihin, jotka eivät olleet raskaana. Tämä ero on suurempi kuin millään muulla tutkitulla etnisellä ryhmällä - tässä tapauksessa pohjoiseurooppalaista juurta olevilla valkoisilla tai latinoilla, koska vain heistä oli mustaihoisten lisäksi käytettävissä riittävästi tilastotietoa.

Jutun mukaan raskaana olevat tai äskettäin raskaana olleet mustat naiset kuolivat raskauteen liittyvistä syistä 2,5 kertaa niin usein kuin pohjoiseurooppalaista alkuperää olevat valkoiset naiset. Ja nuorilla 10–24-vuotiailla naisilla oli suurempi riski joutua murhaan raskaana ollessaan kuin vanhemmilla äideillä. Niinpä yhden jutussa kuvatun tutkimuksen tekijän mukaan kyseessä "on iän ja rodun tarina". 

Toisen haastatellun tutkijan mukaan taas "osasyy siihen, että mustat naiset ovat suuremmassa vaarassa voi olla se, että rasismin kokemukset ovat saaneet heidät luottamaan vähemmän lainvalvontaviranomaisiin ja esittämään siksi vähemmän todennäköisesti valituksia perheväkivallasta". Niinpä jutun sanoman voinee tiivistää siten, että raskaana olevien USA:n mustien naisten puolisoidensa taholta kokema väkivalta näyttäisi pohjimmiltaan olevan valkoisen miehen syy.  

13 kommenttia:

  1. Viimeksi mainitun syyketjun kehittely on vaatinut tutkijalta hyvin luovaa mielikuvitusta, jotta väkivaltaherkkien mustien miesten osuus tapahtumiin on saatu häivytettyä. He ovat ilmeisesti ikäänkuin sivustakatsojia, joilla ei oikeastaan ole tapahtumiin osaa eikä arpaa. Rakenteellisen rasismin uhreja.
    Koskaan saada parannusta aikaan, jos asioita tulkitaan ideologian (BLM) pohjalta, eikä suostuta tunnustamaan tosiasioita. Väärän puun haukkuminen ei tuota tulosta. Tässäkin itse ongelma, eli mustien naisten murhat, tuntuu jääneen toisarvoiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tuossa ihmetytti niin paljon, että päätin jakaa ihmetykseni teidän kanssanne, arvoisat lukijani.

      Poista
  2. Mikäli syy raskaana olevien mustaihoisten naisten kuolemista halutaan vierittää valkoihoisten niskoille, oikea osoite löytynee silloin vasemmistoliberaalien joukoista, jotka valtapoliittisista syistä pyrkivät ylläpitämään ihmisryhmien välistä vastakkainasettelua sekä lietsomaan poliiseihin liittyvää epäluottamusta.

    VastaaPoista
  3. Tuhkasta tämä on tietyllä tavalla karmeeta. Rasismi viranomaisissa huolettaa enemmän kuin se että puoliso pahoinpitelee tai jopa surmaa.
    Ideologinen näkemys on niin vahva että faktat väännetään muotoon joka sopii maailmankuvaan.

    VastaaPoista
  4. Syyllinen tiedettiin jo tutkimuksen alussa. tutkimus koski vain sitä, mistä kaikesta häntä voidaan syyttää. Tutkimuksessa selvisi, että kaikesta.

    VastaaPoista
  5. Sosiopsyykkinen taantuminen uhriajattelun -- uhrirooleihin samaistumisen -- valtaan on ilmiö joka tulisi selittää sosiologian avulla. Mutta nyt taantuminen otetaan ikään kuin lähtökohtaisena realiteettina, jonka hallitsemiselle ei yritetäkään kehittää keinoja, vaan omaksutaan itse ilmiö totuutena ja aletaan siltä pohjalta lätkiä syyllisyysleimoja valkoiseen kansanryhmään.

    Eli on sitä aikoihin eletty. Jotakin "intersektionaalista feminismiä" opetetaan yliopistoissa kuin kyse olisi todistetusta teoreettisesta totuudesta. Kyse on kuitenkin vain moraalista -- eikä oikeastaan moraalistakaan, vaan politiikasta, eikä edes politiikasta, vaan silkasta pahasta tahdosta.

    No tuo syyllistämine n tulee jatkumaan siksi, että sen taustalla vaikuttavat ihan valtavat tajunnalliset taipumukset ja voimat. Se, että ne ovat "alitajunnallisia" -- eli sijoittuvat tajunnallisen jäävuoren pinnanalaiseen massaan -- ratkaisee sen mitä ohut tietoisuuden kerros pystyy näkemään. Ja vaikka ihmiset miten omassa kokemusmaailmassaan ajatuksiaan analysoisivat, he eivät koskaan näe peilin taakse. Peilikuva riittää signaaliksi siitä mikä on todellista -- ja käytännössä se on sitten sitä "identiteettipolitiikkaa".

    Uhriajattelu on alitajunnan pirullisin ase ihmisyyttä vastaan.

    VastaaPoista
  6. Kyllä. Kun valkonaama hakataan mamuporukan toimesta koulussa niin sekin on valkonaaman rasismin vika - niinkuin joku yksittäinen valkonaama lapsi uskaltaisi käydä mamujen agressiivisia porukoita vastaan.

    Rasismikortilla saa Suomalaista kyykyttää niin paljon kuin ikinä vain haluaa - valtamediakin on Suomalaista vastaan.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/024c480b-d2d1-4eb7-a839-4f170a9b0565

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikei olisi mitään sellaista tuo sanonutkaan niin todistipa kuitenkin turpaan ottaessaan oikeaksi lauma-apinateotian ja yleensäkkin kaiken mitä väitetään rasismiksi...

      Poista
  7. On toinenkin ihmisryhmä, jonka joukossa esiintyvä pahoinvointi johtuu ihan muista ihmisistä. Hesari kertoi 15.11. että nuorten homopoikien mahdollisuus joutua seksuaalisesti hyväksikäytetyksi on suuri. Syy ei kuitenkaan ole homoyhyteisössä itsessään, vaan syy on muualla. Asiantuntija Tommi kertoi Hesarin jutussa syyllisen tahon;


    "Se, miten eduskunnassa tai muualla mollataan seksuaalivähemmistöön kuuluvia, vaikuttaa ihmisiin.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! No, kun valkoisia heteromiehiä on mollattu valtamediassa vuosia, voimme odottaa, että kohta valkoisten heteromiehien pahoinvointi alkaa näkyä rikostilastoissa. Sitten syytä voikin toimittelijat etsiä itsestään.

      Poista
  8. Nämä eivät liity tähän aiheeseen mitenkään, mutta eräs US:n kirjoittaja oli muistuttanut näistä helmistä, jotka ovat katsomisen arvoiset, joten rohkenen laittaa linkit tähän.

    Ilmastogate https://areena.yle.fi/1-50117233
    Ja ilmastokatastrofi peruttu https://areena.yle.fi/1-50086252

    VastaaPoista
  9. "Itse asiassa USA:ssa naisen riski kuolla raskauden aikana nousee 16 prosentilla raskauden aikana."

    Vähän turhaa toistoa nyt tuossa em. lauseessa.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  10. Pahimman virheen valkoiset amerikkalaiset kuitenkin tekivät, kun he aikoinaan ostivat suuren joukon maahan pakkosiirrettyjä mustia afrikkalaisia orjiksi. Sen seurauksista kärsitään vieläkin, vaikka orjuus lakkautettiin jo yli 150 vuotta sitten.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!