torstai 1. huhtikuuta 2021

Kuinka erottaa aprillipila tosielämästä?

Hyvää aprillipäivää arvoisat lukijat!

Tänään en keksinyt miten voisin ylittää aprillijutulla sen, mitä suomalaismediat ovat viime päivinä uutisoineet. Niinpä sallittakoon palaamineen muutamaan viime päivien uutisiin, jotka eivät tiettävästi ole ennenaikaisia aprillipiloja, vaan vuoden 2021 ankaraa todellisuutta.

Aloitetaan siitä, että valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö palkkasivat Åbo Akademin Institutet för samhällsforskningin kokoamaan 29 henkilön kansalaispaneelin, joka teki ehdotuksia siitä kuinka Suomi muutettaisiin DDR:ksi. Sen aikaansaamat suositukset tiivistettiin Iltalehden uutisessa seuraavasti: "Ministeriö haluaa kitkeä vihapuhetta – raportti suosittaa: some-agentteja, antitrollien armeija ja ilmianto-organisaatio".

Jo itse raportti kävisi hyvin aprillipilasta, mutta varsinainen aprillifarssi siitä syntyi kun kuntaministeri Sirpa Paateron (sd) nimitti työryhmän selvittelemään voisiko ehdotettuja toimenpiteitä ottaa käyttöön. Siis sen sijaan, että hän olisi todennut ne sananvapauden takaavan perustuslain vastaisiksi sekä kohti itäsaksalaistyyppistä urkkimisyhteiskuntaa johtaviksi ja todennut Åbo Akademille maksettujen veronmaksajien rahojen menneen hukkaan.

Toisena aprillipilamaisena uutisena Iltalehti kertoi, että ilmastofoobinen ruotsalaisteini sai englantilaisen yliopiston uuden kampusrakennuksen pihalle. Jonkinlainen aprillitunnelma syntyi jo siitä, että teinin ikuistaneelle patsaalle kertyi hintaa 23 760 puntaa.

Mutta toki se vielä absurdimpaa on se, ettei teini ole tehnyt yhtään tutkimusta tai opettanut ensimmäistäkään korkeakouluopiskelijaa, eikä muutenkaan edistänyt tiedettä tai tieteellisin menetelmin koeteltuihin faktoihin perustuvaa kriittistä ajattelua. Onpahan vain panikoinut vanhempiensa ja mahdollisen muun taustaryhmän ohjauksessa viime vuosien ilmastouutisoinnista ja saanut sitä kautta valtavan määrän julkisuutta.

Kolmas samaan sarjaan kuuluva on MTV:n julkaisema kommentti, jossa toimittaja otti esille USA:ssa käynnissä olevaan mediaspektaakkeliin. Hänen mukaansa "George Floydin murhaoikeudenkäynti vastaa historiallisen surulliseen kysymykseen – saako valkoinen poliisi tehdä mustalle mitä tahansa ilman seuraamuksia"?

Kyse on siis siitä, että oikeus tutkii onko poliisimies syyllistynyt mustan pikkurikollisen ja narkkarin George Floydin tappoon. Jos todisteet osoittavat näin käyneen, se kyllä osoittaa, ettei valkoinen poliisi saa tehdä mustalle mitä tahansa ilman seurauksia.

Aprillipilamaiseksi kommentin tekee se, että mikäli oikeus toteaa todistusaineiston osoittavan poliisimiehen olleen syytön, ei se kerro mitään siitä, mitä valkoinen poliisi saa tehdä mustalle. Vai onko toimittajalla jo tässä vaiheessa varmuus siitä, että George Floydin kuolema johtui poliisin epäasiallisesta käytöksestä? Eli oikeutta parempi käsitys tapahtuneesta?

Tämän aamun uutisiin - kuten SDP:n putoaminen Suomen kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi - en uskalla koskea, koska edelle kokoamani tosiasiakolmikko osoittaa, ettei aprillipilojen erottaminen nykymaailman absurdeista uutisista ole mahdollista. Siitä huolimatta hyvää aprillipäivää teille, arvoisat lukijani.

Menneiden aprillipäivien ajatuksia:
Geenieditoitu kotka
Pieni Moswana on Afrikan helmi
Osallistu maahanmuuton rahoittamiseen

18 kommenttia:

  1. Tilastollisesti musta poliisi ampuu herkemmin kuin valkoinen, ja tilastollisesti useampi valkoinen kuolee poliisin luotiin kuin musta. Mustilla on toki yliedustus poliisin luotiin kuolleissa, mutta mustilla on myös massiivinen yliedustus rikostilastoissa. Poliisien liipaisinherkkyys taas kasvoi kummasti kun mustien ekstremistien ääriliikkeet ja jengit alkoivat emansipoitumaan kultaisella 60-luvulla. Nämä faktat eivät tunnu kiinnostavan ketään.

    VastaaPoista
  2. Jos demarien kannatus on todellakin tippunut kolmannelle sijalle, niin en yhtään ihmettele, että tietyillä tahoilla tulee olemaan kova hinku päästä nopeasti väsäämään noita "vihapuhelakeja" - eli suomeksi sanottuna vaientamaan "väärämielisiä".

    VastaaPoista
  3. Kulttuurimarksistit ovat onnistuneet vesittämään jo aprillipäivänkin. Mikä tahansa keksitty hullu uutinen ei enää hätkäytä. Bidenin saama "äänivyöry" vs. hänen kannattajiensa mitätön määrä eri tilaisuuksissa murskasi miljoonien ihmisten uskon lopullisesti demokratiaan ja mediaan. Sitä farssia on vaikea ylittää aprilliuutusilla.

    VastaaPoista
  4. "Parodia on jo kauan ollut mahdotonta. Ne tekevät sen itse." -- Paavo Haavikko

    Totuuden hautakivessä voisi lukea: "Kaikki oli kaunista, eikä mikään tehnyt kipeää." Kurt Vonnegut piirsikin tällaisen hautakiven romaaniinsa. Hän oli armoton satiirikko, joka laskeskeli että Yhdysvalloissa on ehkä hieman toistakymmentä ihmistä jotka ymmärtävät satiiria.

    Itse en ymmärrä että maailmassa oikeasti on näitä poliittisia neropatteja, jotka ihan ilmeisesti mkuvittelevat että maailma voisi koostua vain todesta, hyvästä ja kauniista. Että maailmasta siis voitaisiin, eikä vain voitaisi vaan on jokin pakko, hävittää kaikki valheellinen, paha ja ruma. Lopullinen ratkaisu.

    Nicolaus Cusanus oivalsi 1400-luvulla että käsitteelliset vastakohdat ovat saman akselin ääripäitä. Nyt olemme kuitenkin taantumassa taas takaisin keskiajalle, ja syyttäjäinkvisitio jahtaa rasistinoitia. Hyvän ja pahan ongelma ratkaistaan halkaisemalla miekalla varakreivi kahtia. (Italo Calvino)

    Kaikki tämä anti-, anti- ja anti-ismihulluus tuodaan julki sivistyksen nimissä. Winchesterin yliopisto ei ymmärrä tekevänsä tahatonta parodiaa. Vonnegut tai Calvino eivät koskaan saaneet Nobel-palkintoa, mutta Greta sai pronssipatsaan. Niin se käy.

    Totisesti viha on se jota tämä maailma tarvitsee. Alitajuntaan on haudattu jo sellainen totuuden tunkio, että sen olisi aika päästä esiin ennen kuin se purkautuu liian väkivaltaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kai siinä mitään etteikö voi parempaa maailmaa haluta rakentaa ja unelmoida - kukapa nyt ei - mutta jos sen tekee kokonaan realiteettien ulkopuolella niin jälki tulee olemaan rumaa.

      Poista
  5. George Floyd oli kyllä pikkurikollinen ja työtä tekevä ovimies, ehkä huumeissakin, mutta silti polven painaminen hänen kaulaansa vasten 9 min ajan oli täysin tarpeetonta, olihan paikalla neljä poliisia ja Floyd käsiraudoissa mahallaan maaten.
    Suomessa ei poliisia näin opeteta, joten jos poliisi toimi, kuten hänet oli koulutettu (puolustusasianajajan väite), niin koulutus on ollut pielessä. Olen saanut koulutusta ammattini puitteissa tämäntyyppisen tilanteen hoitoon ja muutaman kerran tehnyt sitä käytännössä, joten luulen tietäväni, mistä puhun. Eivätkä kohteenamme olleet alaikäiset, vaan raavaat aikuiset miehet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä huolimatta mustat poliisit tappavat suhteessa enemmän valkoisia kansalaisia kuin valkoiset poliisit mustia. Kyseisen poliisin virhe ei siis anna valtuuksia mustien riehumiselle ja blm-hömpälle.

      Poista
    2. Toki on niin, ettei poliisin toiminta ollut asiallista sen perusteella mitä tapauksesta on uutisoitu. Siitä huolimatta oikeuden tehtävä ei ole selvittää saako valkoinen poliisi tehdä mustalle mitä tahansa, vaan tutkia mitä todellisuudessa tapahtui. Ja jos se päätyy siihen, ettei julkisuudessa nähty kuva ole totuudenmukainen, se vapauttaa poliisin, mutta ei ota mitään kantaa siihen, mitä valkoinen poliisi (yleisellä tasolla) saa tai mitä se ei saa tehdä.

      Poista
    3. Niin, jos floydin tilalla olisi ollut valkoinen pidätystä vastustava, olisiko poliisi jättänyt polviotteen pois, ja käyttäytynyt hellemmin? Veikkaan että "runtua" olisi tullut yhtälailla.

      Poista
    4. https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007895016.html

      Poista
    5. Kyllä kai tuossa suhtautumisessa poliisin tekemisiin painavat myös ne yleiset mielikuvat mitä tuohon ammattiin valikoituneista tai valituista on olemassa.

      Jos lähtökohtaisesti tunnustettaisiin, ettei runoilija ole oikea henkilö taltuttamaan raiskaajaa tai pilliä puhaltava karnevalistifemakko kykenevä raudoittamaan huumehörhöä, ehkä emme kiihottaisi itseämme ihan vallankumousmielialaan vaatiessamme poliisilta humaanimpia otteita.

      Yhteiskunnassa on paljon padottua puhumatonta vihaa, joka ilmeisen epätoivoisesti etsii tilaisuutta tulla ilmi. Sitä on nimenomaan niillä jotka käyttävät tällaisia mediatapauksia oikeuttamaan oman ideologiansa mukaisen väkivallan.

      Uhrirooleihin samaistuminen on omana aikanamme pohjimmiltaan narsistinen vamma, ja koska uhrit mielletään viattomiksi, narsismi kasvaa omankädenoikeudeksi. Se taas tarvitsee hienot "ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" pukeutuakseen yleistä hyväksyntää herättävään muotoon.

      Elämme aikoja, jolloin mikään ei ole sitä miltä näyttää, ja juuri kaikkein "moraalisimpien" leimakylttien alla lymyävät kaikkein suttuisimmat alitajunnan voimat. Ja tilanne vain pahenee, koska kaikki mikä liittyy "vihaan" painetaan vain syvemmälle alitajuntaan esimerkiksi "poliittisen korrektiuden" vaatimuksilla.

      Poista
  6. SVT tänään aamulla:

    https://www.svt.se/nyheter/utrikes/natorapport-hatkampanj-mot-finlands-kvinnliga-ministrar-hot-mot-demokratin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellan lettas. Demokratiaa ei siis uhkaakaan marksistien sensuuri vaan paha oppositio.

      Poista
  7. Erinomainen aprillipila olisi ollut otsikko:
    Marin ja hallitus ministereineen ovat yhteistuumin alkaneet ajamaan SUOMALAISTEN asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön kirjoitti:
      "Niin, jos floydin tilalla olisi ollut valkoinen pidätystä vastustava, olisiko poliisi jättänyt polviotteen pois, ja käyttäytynyt hellemmin? Veikkaan että "runtua" olisi tullut yhtälailla."
      Epäilemättä totta, mutta siinä tapauksessa asia tuskin olisi herättänyt maailmalla juuri mitään huomiota. Siitä olisi tullut vain pikku-uutinen johonkin paikallislehteen, ja nyt sitä eivät enää muistaisikaan muut kuin vainajan lähiomaiset ja muutama muu tuttava.
      Ja jos se poliisi saakin vapauttavan tuomion, ei oikeus ota mitään kantaa siihen, mitä nimenomaan valkoinen poliisi saa tehdä nimenomaan mustalle pikkurikolliselle. Vaan siihen, mitä (yhtä hyvin valkoinen kuin mustakin) poliisi saa tehdä pikkurikolliselle (olipa viimeksi mainittu sitten valkoinen tai musta).

      Poista
    2. Kyllä meilläkin osataan. Lahden Hennalassa 3.2.2019 puolentusinaa poliisia raahasi käsiraudoissa olevan, tajuttomalta jo näyttävän miehen putkaan. Porukalla alettiin sitten hakata miestä ja eräs poliiseista teki polvellaan Floyd-otteen. Kohta hoksasivat, että mies on kuolemassa kirjaimellisesti käsiin ja ambulanssia hälyttämään.
      https://www.youtube.com/watch?v=uQ6pSuyh5nA&ab_channel=SeOnTotta

      Jostain syystä tapaus ei aiheuttanut satojen miljoonien edestä mellakointia, ryöstelyä ja paikkojen särkemistä.

      Floyd ei kuollut tukehtumalla, vaikka sellainen tieto annetaan varmana valtamediassa. Toisekseen, paikalliset hallinnot ohjeistavat poliisia siitä, mitkä käytännöt ovat sallittuja. Minneapolisissa määräyksiä ei oltu uudistettu, vaikka muualla niitä oli tarkistettu. Paikkahan on demokraattien hallinnassa, joten valtamedian logiikalla syyllinen asiaintilaan oli tietysti Trump!

      Poista
  8. Pitäisikö mustia kohdella hankalassa pidätystilanteessa eri lailla, kuin muunvärisiä? Miksi mustat joutuvat poliisin kanssa tekemisiin useimmin kuin valkoiset(olen lukenut? Musta näyttelijä Denzel Washington arveli kyseessä olevan mustien oman kulttuurin, eikä niinkään ihonvärin.

    VastaaPoista
  9. Pink Floydista muutama seikka. 1. Hommahan lähti siitä, että kaupan myyjä epäili väärää rahaa. Ko. kaupassa kassamyyjä korvaa väärät rahat omasta palkastaan. Herää kysymys, miksei heillä ole samanlaista setelintarkistuskonetta kuin liki jokaisessa kaupassa meillä. 2. Floydilla olisi ollut kaikki mahdollisuudet selvitä tilanteesta rapsuitta, sillä 20 taalan väärän rahan levittäminen edes tietoisesti ei ole kuin pikku rike ja todennäköisesti olisi selvinnyt ilman sitäkään, jos olisi uskottu, ettei hän tiennyt rahan olevan väärän. 3. Mies tuli autolla ja meni autoon. Ei klaustrofobiaa. Mutta kun häntä oltiin laittamassa poliisiautoon, yht'äkkiä olikin klaustrofobia. Missä logiikka? 4. Fox Newsin mukaan Floydin autossa mukana ollut kaveri on vedonnut 5. pykälään eli on kieltäytynyt todistamasta itseään vastaan. Se taas kertoo, ettei tainnut olla ihan puhtaita jauhoja pussissa. 5. Summaten, jos Floyd olisi käyttäytynyt tilanteessa tavalla, jolla täysjärkinen tuollaisessa tilanteessa käyttäytyy, niin hän olisi vieläkin hengissä. Ehkä, jos ei olisi jo huumeisiin kuollut tms.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!