Kuinka erottaa aprillipila tosielämästä?

Hyvää aprillipäivää arvoisat lukijat!

Tänään en keksinyt miten voisin ylittää aprillijutulla sen, mitä suomalaismediat ovat viime päivinä uutisoineet. Niinpä sallittakoon palaamineen muutamaan viime päivien uutisiin, jotka eivät tiettävästi ole ennenaikaisia aprillipiloja, vaan vuoden 2021 ankaraa todellisuutta.

Aloitetaan siitä, että valtiovarainministeriö ja oikeusministeriö palkkasivat Åbo Akademin Institutet för samhällsforskningin kokoamaan 29 henkilön kansalaispaneelin, joka teki ehdotuksia siitä kuinka Suomi muutettaisiin DDR:ksi. Sen aikaansaamat suositukset tiivistettiin Iltalehden uutisessa seuraavasti: "Ministeriö haluaa kitkeä vihapuhetta – raportti suosittaa: some-agentteja, antitrollien armeija ja ilmianto-organisaatio".

Jo itse raportti kävisi hyvin aprillipilasta, mutta varsinainen aprillifarssi siitä syntyi kun kuntaministeri Sirpa Paateron (sd) nimitti työryhmän selvittelemään voisiko ehdotettuja toimenpiteitä ottaa käyttöön. Siis sen sijaan, että hän olisi todennut ne sananvapauden takaavan perustuslain vastaisiksi sekä kohti itäsaksalaistyyppistä urkkimisyhteiskuntaa johtaviksi ja todennut Åbo Akademille maksettujen veronmaksajien rahojen menneen hukkaan.

Toisena aprillipilamaisena uutisena Iltalehti kertoi, että ilmastofoobinen ruotsalaisteini sai englantilaisen yliopiston uuden kampusrakennuksen pihalle. Jonkinlainen aprillitunnelma syntyi jo siitä, että teinin ikuistaneelle patsaalle kertyi hintaa 23 760 puntaa.

Mutta toki se vielä absurdimpaa on se, ettei teini ole tehnyt yhtään tutkimusta tai opettanut ensimmäistäkään korkeakouluopiskelijaa, eikä muutenkaan edistänyt tiedettä tai tieteellisin menetelmin koeteltuihin faktoihin perustuvaa kriittistä ajattelua. Onpahan vain panikoinut vanhempiensa ja mahdollisen muun taustaryhmän ohjauksessa viime vuosien ilmastouutisoinnista ja saanut sitä kautta valtavan määrän julkisuutta.

Kolmas samaan sarjaan kuuluva on MTV:n julkaisema kommentti, jossa toimittaja otti esille USA:ssa käynnissä olevaan mediaspektaakkeliin. Hänen mukaansa "George Floydin murhaoikeudenkäynti vastaa historiallisen surulliseen kysymykseen – saako valkoinen poliisi tehdä mustalle mitä tahansa ilman seuraamuksia"?

Kyse on siis siitä, että oikeus tutkii onko poliisimies syyllistynyt mustan pikkurikollisen ja narkkarin George Floydin tappoon. Jos todisteet osoittavat näin käyneen, se kyllä osoittaa, ettei valkoinen poliisi saa tehdä mustalle mitä tahansa ilman seurauksia.

Aprillipilamaiseksi kommentin tekee se, että mikäli oikeus toteaa todistusaineiston osoittavan poliisimiehen olleen syytön, ei se kerro mitään siitä, mitä valkoinen poliisi saa tehdä mustalle. Vai onko toimittajalla jo tässä vaiheessa varmuus siitä, että George Floydin kuolema johtui poliisin epäasiallisesta käytöksestä? Eli oikeutta parempi käsitys tapahtuneesta?

Tämän aamun uutisiin - kuten SDP:n putoaminen Suomen kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi - en uskalla koskea, koska edelle kokoamani tosiasiakolmikko osoittaa, ettei aprillipilojen erottaminen nykymaailman absurdeista uutisista ole mahdollista. Siitä huolimatta hyvää aprillipäivää teille, arvoisat lukijani.

Menneiden aprillipäivien ajatuksia:
Geenieditoitu kotka
Pieni Moswana on Afrikan helmi
Osallistu maahanmuuton rahoittamiseen

Korvaamattomien henkilöiden perässä

Julkisuudessa on käyty keskustelua valtionyhtiöiden hallitusten palkkioista. Erityisen tarkastelun kohteena ovat olleet Fortumin ja Nesteen palkkiojärjestelmät, koska niihin on ehdotettu roimia korotuksia.

Mekkala on sikäli varsin odotettua, että tavalliset palkansaajat ovat tehneet erityisen maltillisia palkkaratkaisuja. Niiinpä myös kaikenlaisilta "herroilta" odotetaan solidaarisuutta. Itse Nesteen ja Fortumien tuloksen perusteellahan palkkioiden nostoihin ei liene estettä, eikä hallitusten palkkioilla liene käytännössä mitään merkitystä näiden yritysjättien palkkabudjetissakaan.

Korotusten taustalla on valtion omistajayksikön johtaja Eero Heliövaaran johdolla tehty tarkastelu, jonka mukaan suomalaisten valtionyhtiöiden hallitusten jäsenillä on kansainvälisesti verrattuna pienet palkkiot. En epäile tätä.

Sen sijaan Heliövaaran ja kumppaneiden logiikka johtaa varustelukierteeseen, jossa yritykset nostavat vuorotellen hallitustensa jäsenten palkkioita. Näin ne käyvät vuorotellen keskiarvon alapuolella, josta keskiarvoon päästäkseen pitää korottaa palkkioita. Suomessa kierrettä kiihdyttää lisäksi hallitus- ja toimitusjohtajien, usein sulle-mulle edunjakoon johtanut, pieni piiri.

Koska tänä päivänä tällaiset palkkiot uutisoidaan, syntyy siitä työväen kanssa ongelmia. Jos heidän ja "herrojen" palkkojen, palkkioiden ja muiden etuuksien kehitykset ovat vahvasti erisuuruisia, on sillä vahva työmarkkinajärjestelmään eripuraa luova vaikutus. Tämähän on nähty erityisen selvästi Finnairin tapauksessa.

Sen sijaan lainaan vastaavan ministerin Sirpa Paateron tämän päivän lausuntoa, josta löytynee totuuden siemen siihen, miten tätä asiaa pitäisi osakkeenomistajana - sitähän kaikki suomalaiset välillisesti ovat - tarkastella.

"Ym­mär­rän hy­vin tä­män huo­len. Mut­ta täs­sä ajas­sa tä­mä lin­ja tun­tuu pa­rem­mal­ta. En­kä us­ko, et­tä yk­si­kään hal­li­tuk­sen jä­sen jää si­tä var­ten tu­le­mat­ta. Luu­len, et­tä hal­li­tus­ten jä­se­net ym­mär­tä­vät ny­kyi­sen ti­lan­teen".

Pyydän lukijaani kiinnittämään huomionsa siihen, ettei Paatero usko kenenkään jäävän tulematta hallitukseen vaikka korotuksia ei tehtäisikään. Ja jatkaisin vielä, ettei ainakaan kukaan korvaamaton jää tulematta; eli asialla ei ole merkitystä niin kauan kuin hallitusten kyky ja pätevyys eivät kärsi palkkion koosta.

Näinhän yrityksen pitäisikin toimia: palkkiotaso on säädettävä sille tasolle, että kaikki halukkaat saadaan mukaan. Tämän rajan ylittävä palkkio on tulonsiirtoa osakkeenomaistajilta hallitusten jäsenille. 

Koska ministerin valta lienee Nesteen ja Fortumin kohdalla käytännössä ratkaisevaa, jäävät niiden hallitusten jäsenet tällä kertaa palkkioidensa korotusta vaille. Ei niiden taso silti ihan kelvoton ole, sillä esimerkiksi Fortumin hallituksen puheenjohtaja saa tästä sivubisneksestään 75 000 euron palkkion. Siis saman verran kuin vaikkapa hyvin palkattu professori kokopäiväisestä työstään.

Toivottavasti Sirpa Paateron linjaus pitää suomalaiset työmarkkinat rauhallisina. Ja toivottavasti nykyiset palkkiot eivät karkoita hallituspaikoilta kykenevää väkeä. Silloin kun molemmat näistä hurskaista toiveistani toteutuvat, näyttäisivät palkkiotaso ja ministerin toiminta olevan kohdallaan. 

Ja kääntäen, palkkioiden korotusten tarve koittaa välittömästi, kun korvaamattomat henkilöt rupeavat kieltäytymään valtionyhtiöiden hallitusten jäsenyydestä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

ABC kriisissä?

Intialaisten katkeruudesta suomalaisia kohtaan

Jaakko Ilkka, Mika Vehviläinen ja Finnairin johdon bonukset

Sirpa Paatero pahana humanitaaristen kriisien puolesta

SDP:n uudehko kehitysyhteistyöministeri Sirpa Paatero on kapinamielellä. Hänen hallinnassaan olevia varoja ollaan nimittäin supistamassa Suomen ulkomailla sijaitsevien lähetystöjen ylläpitämiseksi samaan aikaan kun maailma on pullollaan humanitaarisia kriisejä.

Käytännössä lähetystöjen pelastamiseksi on esitetty käytettävän 2,7 miljoonaa euroa. Lisäksi kehitysyhteistyövaroista supistetaan muutenkin, niin että tarkoitukseen olisi käytettävissä yhteensä 90 miljoonaa euroa vähemmän kuin aiemmin. Tämän summan erottaminen kehitysyhteistyövaroista on todellisuudessa varsin pientä, sillä mehän käytämme köyhien maiden auttamiseen joka tapauksessa pitkälti toista miljardia euroa ensi vuonnakin.

Suomen valtion budjetti on hiukan yli 50 miljoonaa miljardia euroa. Siitä kehitysapuun menee siis suunnillen kaksi prosenttia. Koska valtion budjetti on 4,5 miljardia alijäämäinen, hankitaan kehitysapuvarat kokonaisuudessaan velaksi. Tämä on sellainen realiteetti, joka ministeri Paateronkin tulisi ymmärtää.

Jos kehitysapumme nostettaisiin usein toistettuun tavoitteeseensa eli 0,7 prosenttiin BKT:stä, siis suunnilleen 1,5 miljardiin euroon, muodostaisi se valtion menoista noin kolmen prosentin siivun. Onko se paljon vai vähän, on makuasia.

Sen sijaan keskeistä on huomata, ettei yksikään valtio maailmassa ole noussut kehitysavun varassa. Ei edes Suomi, jossa ihmisiä kuoli nälkään vielä 1860-luvulla. Sen sijaan köyhyydestä on aina noustu pätevän poliittisen johdon, kansan yksituumaisuuden ja sivistyksellisen perustan kasvattamimsen kautta.

Nousu hyvinvointiin voi näillä eväillä tapahtua varsin nopeastikin. Harva nykynuori tai edes aikuinen taitaa muistaa, että esimerkiksi Etelä-Koreaa  pidettiin kehitysmaana vielä minun lapsuudessani. Mikään muu kuin kelvottomat johtajat ja/tai kansan eripuraisuus ei estä nykyisiä kehitysmaita toistamasta samaa.

Suunnattakoon Suomen kehitysavun jokavuotinen miljardi siis mieluiten kasvun perimmäisten edellytysten luomiseen, eli ihmisten ja etenkin naisten koulutukseen. Tämä vähentää ajan myötä myös niitä humanitaarisia kriisejä, joista Paatero haluaisi juuri nyt pitää huolta. Ehkä jonkun pitäisi opettaa ministeri Sirpa Paaterolle, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille
Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?
Korruptio lisää ebolan leviämisriskiä Sierra Leonessa