Uusi tutkimus kertoi, että suomalaisten liikkumattomuus maksaa yhteiskunnalle vuosittain jotain 3,2 ja 7,5 miljardin euron välillä. Lukuihin on laskettu sairauslomat, menetetty työpanos, terveyspalveluiden käyttö, lääkkeet, ikääntyvän väestön koti- ja laitoshoidon kustannukset, tuloverojen menetykset, maksetut työttömyysturvan etuudet ja syrjäytymisen kulut. Lasketut summat ovat pikemminkin korrelatiivisia kuin osoitettuihin syy-seuraussuhteisiin perustuvia.
Asiaa on jo ehditty kauhistella erilaisissa uutismedioissa ja ihan syystä. Liian vähäisen liikunnan hintalappu on todella suuri.
Edellinen liikuntaan liittyvä suuri uutinen oli Mika Lehtimäen valinta Suomen Huippu-urheiluyksikön johtoon. Miehen tuntuivat hyväksyvän tehtäväänsä kaikki lajiliitot huolimatta siitä, että hän ilmoitti heti tuoreeltaan tekevänsä suuria muutoksia rahanjakoon.
Ensi katsomalta nämä kaksi uutista eivät tunnu liittyvän yhteen. Todellisuudessa asia on kuitenkin aivan päinvastoin.
Ensinnäkin menestyvät huippu-urheilijat toimivat nuorille esikuvina liikuntaharrastuksessa. Ellei sellaisia ole, ei lajeilla ole vetovoimaa lapsiin ja nuoriin, minkä seurauksena yhä useampi nuori jättää säännöllisen liikunnan sikseen.
Toiseksi suuret nuorisojoukot urheiluseuroissa tuovat mukanaan vanhempia, joiden joukosta löytyvät sellaiset innokkaat, jotka pyörittävät ainakin pienimpien ohjausta ja järjestävät kilpailuja. Nämä ihmiset löytyvät lähinnä niiden nuorten vanhemmista, jotka ainakin haaveissaan tähtäävät kilpaurheilijoiksi - ja joiden tekemisiin menestyvät kansainväliset urheilijatähdet vaikuttavat eniten.
Kolmanneksi suuret urheilevat nuorisomäärät asettavat kuntien päättäjille painetta liikuntatilojen ylläpitämiselle. Ilman käyttäjiä eivät nouse sen enempää pururadat tai hiihtoladut kuin jalkapallo- tai jäähallitkaan.
Neljänneksi on selvää sekin, että ilman mainosarvoa omaavia urheilijoita tai joukkueita ei liikuntaan virtaisi yksityistä rahaa. Vaikka se ei suurelta osalta kuljekaan harraste- tai nuorisoliikuntaan, auttaa se osaltaan aktiivisia seuroja, joiden toiminta mahdollistaa kaiken ohjatun liikunnan maassamme.
Yhteenvetona totean, että meidän suomalaisten on syytä toivoa Mika Lehtimäen onnistuvan vaikeassa tehtävässään ja nostavan suomalaisen urheilun uudelle tasolle. Näin voisimme pienentää edes hiukan sitä suurta hintaa, jonka etenkin lasten ja nuorten vähäinen liikunta aiheuttaa tulevaisuuden Suomelle.
On kuitenkin selvää, ettei tämän päivän yhteiskunnassa synny huippuja ilman taloudellisia kannusteita. Tämän nosti esille myös jääkiekkolegenda Teemu Selänne ehdottaessa yksilöurheilijoiden palkitsemista olympiamitaleista suurilla rahasummilla. Mielenkiintoinen avaus, jonka soisi herättävän keskustelua aikuistuvan urheilijan uran ja jokapäiväisen leivän aiheuttaman ristiriidan ratkaisemiseksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapsille voidaan tarjotaa vain kilpailemisen sisältävää liikuntaa tai ei liikuntaa lainkaan
Hiihtäminen on parasta liikuntaa
Liikunta pidentää ikää!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikuntatutkimus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikuntatutkimus. Näytä kaikki tekstit
perjantai 6. huhtikuuta 2018
lauantai 19. maaliskuuta 2011
Liikunta pidentää ikää!
Koululaisten huonosta kunnosta on oltu huolissaan. Samoin armeijan alokkaiden. Tämä kehitys näkyy hyvin esimerkiksi palvelukseen astuvien varousmiesten Cooperin testin tulosten rajuna heikkenemisenä.
Tämä kehitys on ollut huolestuttavaa, sillä kaikki varmasti tiedämme, että liikunta on terveellistä. Esimerkisi entisen suurhiihtäjän, Tapani Nikun kirjan Murtomaata. Suomalaisen murtomaahiihdon uranuurtaja muistelee mukaan hiihtäjät elävät työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan noin seitsemän vuotta pidempään kuin suomalaiset keskimäärin.
Kestävyysharjoittelu näyttäisi olevan terveellistä myös rotille. Tuoreen tutkimuksen mukaan myös ne hyötyvät liikunnasta. Tutkimuksessa käytettiin sellaisia rottia, joiden mitokondrioihin syntyy helposti mutaatioita. Tällaisten rottien tiedettiin jo aiemmin vanhenevan nopeasti, ja niitä on pidetty todisteena uudelle teorialle, jonka mukaan mitokondrioissa tapahtuvat mutaatiot aiheuttaisivat vanhenemisen (sivumennen sanoen tämä tieteellinen teoria on myös hyvä esimerkki hyödyllisestä maahanmuutosta sillä yksi teorian kehittäjistä on Tampereen yliopistolla työskentelevä maahanmuuttajaprofessori).
Nyt julkaistussa uudessa tutkimuksessa puolestaan osoitettiin, että 45 minuutin liikuntasessio kolmesti viikossa piti mutanttirotat nuorina. Ne eivät enää menettäneet rasva- ja lihaskudosta, eivät sairastaneet anemiaa, eivätkä harmaantuneet. Eivätkä ne myöskään kuolleet ennenaikaisesti.
Uutta rottakoetta ei ole toistettu ihmisillä, mutta on erittäin todennäköistä että me reagoimme samalla tavalla. Tähän viittaa se, että liikunnan on osoitettu muun muassa pidentävän elinikää, mikä on sopusoinnussa Nikunkin kirjassa todetun hiihtäjien pitkäikäisyyden kanssa.
On siis syytä ohjata kaikkia ihmisiä, niin nuoria kuin vanhempiakin, liikunnan pariin. Tässä suhteessa etenkin nuorten esikuviksi nousevat huippu-urheilijat toimivat hyvinä motivaattoreina. Mikäli ihmisten liikkumisaktiviteettia saadaan nostetuksi, voidaan samalla vähentää vanhenemisesta johtuvia sairauskuluja ja siten säästää julkisia menoja. Samalla ihmisten tarve siirtyä ennenaikaiselle eläkkeelle pienenee. Näin myös julkisen talouden kestävyysvajetta voidaan hiukkasen pienentää.
On siis katsottava mistä julkisia menoja leikataan, ja mistä ei.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtion tehtävät
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Huippu-urheilurahoista 1,8 miljoonaa kankkulan kaivoon?
maanantai 21. helmikuuta 2011
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Vuonna 1922 tehtiin Norjassa suomalaista hiihtohistoriaa. Holmenkollenilla oli järjestetty maailman merkittävimmät hiihtokilpailut jo vuosikymmenien ajan, mutta voittoon eivät olleet koskaan kyenneet kuin norjalaiset. Vuoden 1922 viidenkympin kilpailu muutti kuitenkin kaiken: Anton Collin ja Tapani Niku nöyryyttivät tunturimaan hiihtäjiä oikein kahden miehen voimin.
Tapahtuman seurauksena norjalaiset osoittivat samaa reilua urheiluhenkeä kuin myöhemmin 1994 Lillehammerissa. Silloinhan norjalainen toimitsija ei antanut Mika Myllylälle katkenneen sauvan tilalle uutta. 1920-luvulla tämän hengen ilmentymänä kansainvälisissä hiihtoympyröissä tuolloin määräävässä asemassa olleet norjalaiset vaativat ja saivat laduille ennennäkemättömän kovat profiilit. Tämä oli heille eduksi, sillä tuohon aikaan suomalaiset harjoittelivat pitkälti tasamaalla, eivätkä heidän välineensä soveltuneet koville murtomaille tai suuriin mäkiin.
Chamonixin olympiakisoissa 1924 hiihtoladut olivat monin verroin rankemmat kuin nykyisten sääntöjen sallimat, ja jäisellä kelillä noustiin ylös suurempi mäki kuin paljon kohuttu Tour de Skin loppunousu. Toisin kuin Tourilla, tämä mäki tultiin suksilla myös alas. Ja tähän jäistä syöksyrinnettä muistuttavaan alamäkeen tullessa siihen asti norjalaisten edellä hiihtänyt Tapani Niku kaatui surkeine suksensiteineen ja mursi samalla kaksi kylkiluuta. Norjalaisten urheiluhengen ilmentymä siis kannatti tuolloin.
Norjalaiset lähtevät tämänkin vuoden MM-hiihtoihin kotiladuilleen ennakkosuosikkeina. Miesten yhteislähtö- ja takaa-ajokilpailuihin on vain yksi ennakkosuosikki: armoton kiritykki Petter Northug. Naisten puolella Marit Björgen on ollut tämän talven ajan normaalimatkoilla ylivoimainen, ja kaiken onnistuessa vie voitot niin kympillä, takaa-ajossa kuin kolmellakympilläkin. Myös miesten sprintti ja kaikki viestit ovat etukäteen ajatellen norjalaisten heiniä.
Mitä siis jää jäljelle suomalaisten ja muiden saalistettavaksi?
Miesten 15 km perinteisen hiihtotavan kultamitali on tähtäimessä ainakin Sami Jauhojärvellä. Liberecissä hänen mitalitiensä samalla matkalla päättyi onnettomaan suksien toimintaan ja Vancouverin viidelläkympillä flunssa ja ylikunto estivät jo viestissä flunssasta huolimatta huippukuntonsa näyttäneen Jauhojärven menestyksen.
Drammenin viime lauantainen startti ei Jauhojärven kohdalta kovin paljon luvannut, mutta mikäli sitä edeltänyt korkean paikan leiri vaikutti vielä negatiivisesti voi tilanne olla viikon kuluttua jo aivan toinen. Mitalikamppailuista ei voi unohtaa myöskään MM-pronssiaan puolustavaa Matti Heikkistä, vaikka tämä ei olekaan viimetalvisen ylikuntonsa jälkeen maailman huipulla hiihtänyt.
Naisten puolella Drammenissa vahvaa nouskuntoa osoittanut Aino-Kaisa Saarinen saattaa pikamatkalla haastaa itsensä Marit Björgenin. Ja ellei, niin mitalia voimme joka tapauksessa odottaa. Muita suomalaisia mitaliehdokkaita ovat Riitta-Liisa Roponen etenkin kolmellakympillä ja maailman paras kaksikymppinen Krista Lähteenmäki hyvän päivän sattuessa millä tahansa matkalla.
Nämä ovatkin viimeiset arvokilpailut, joihin Lähteenmäki ei lähde voittajasuosikkina. Jatkossa kultamitalia odotellaan jokaisesta kilpailusta mikäli nuoren naisen kehitys jatkuu eikä reilun vuoden takaisen mykoplasman kaltaisia takapakkeja tule.
Sprinttimatkoilta ei suomalaisleiriin ole tulossa ainakaan kultamitaleita, mutta sekä miesten että naisten parisprintissä mahdollisuuksia saattaa olla. Saarinen ja Lähteenmäki tai Pirjo Muranen muodostavat erittäin kovan parivaljakon perinteisellä hiihdettävässä kisassa. Vastaavasti Jauhojärvi ja Ville Nousiainen voivat onnistuessaan olla himmeämmillä mitaleilla.
Pitkissä viesteissä ei liene realistista odottaa miesten menestystä, mutta naisten jääminen mitalikolmikon ulkopuolelle olisi pettymys. Kaikki neljä naista ovat parhaimmillaan maailman kymmenen parhaan joukossa paremmalla hiihtotavallaan (Muranen, Saarinen, Roponen, Lähteenmäki). Norja ja Ruotsi tuskin kuitenkaan ovat lyötävissä, sillä Lähteenmäen kiri ei vielä riitä Björgenille tai Charlotte Kallalle? Vai riittäisikö sittenkin jos oivana taktikkona tunnettu Lähteenmäki keksisi oikeat lääkkeet matkan varrella?
Ja muistetaan nyt tässä yhteydessä sekin, ettei yhtään mitalia ole vielä jaettu. Maastohiihdossa suuret yllätykset ovat mahdollisia. Hiihtäjälle voi sattua pöljän päivä. Välineet voivat suosia; etenkin perinteisen hiihdossa suksien profiililla ja voitelulla on valtava merkitys. Lisäksi lumisateet saattavat sotkea kilpailuja tuottaen yllätysmestareita. Nämä tekijät voivat suosia suomalaisia siinä kuin muitakin.
Mäkihypystä tai yhdistetystä ei menestystä ole odotettavissa, paitsi onnenkantamoisella. Nämä monivuotiset menestyslajimme ovat nyt kriisissä, mutta onneksi mäkihypyssä erittäin nopeatkin muutokset ovat mahdollisia ja Anssi Koivuranta palannee yhdistetyn huipulle ensi vuonna. Siten meidän ei luultavasti tarvitse odottaa menestystä näissä lajeissa yhtä kauan kuin Lahden MM-kisojen jälkeen dopingilla tuhotun miesten hiihdon suhteen. Mutta Oslosta kultaa ei siis ole odotettavissa.
Miksi kirjoitin tämän hiihtoaiheisen kirjoituksen? Siksi, että olen tyypillinen suomalainen, jolle on tärkeää että suomalaiset pärjäävät hiihdossa. Uusimman suuren liikuntatutkimuksen mukaan suomalaiset penkkiurheilijat kaipaavat eniten menestystä juuri hiihdosta. Sen jälkeen tulevat yleisurheilu, jääkiekko ja mäkihyppy.
Yllä oleva odotusten lista kuvaa varmaankin suomalaisten aiempaa menestystä eri urheilulajeissa. Suomella on loistavat perinteet hiihdossa, yleisurheilussa ja mäkihypyssä. Jääkiekko puolestaan on ainoa suurempi joukkuelaji, jossa suomalaiset ovat menestyneet arvokisatasolla, vaikka olympiavoittoa ei olekaan saavutettu. Niinpä näissä lajeissa odotetaan menestystä myös jatkossa.
Jäädään siis jännittämään Oslon menestystä! Torstaina se alkaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mykoplasma
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Urheilu ja astmalääkkeet
Tapahtuman seurauksena norjalaiset osoittivat samaa reilua urheiluhenkeä kuin myöhemmin 1994 Lillehammerissa. Silloinhan norjalainen toimitsija ei antanut Mika Myllylälle katkenneen sauvan tilalle uutta. 1920-luvulla tämän hengen ilmentymänä kansainvälisissä hiihtoympyröissä tuolloin määräävässä asemassa olleet norjalaiset vaativat ja saivat laduille ennennäkemättömän kovat profiilit. Tämä oli heille eduksi, sillä tuohon aikaan suomalaiset harjoittelivat pitkälti tasamaalla, eivätkä heidän välineensä soveltuneet koville murtomaille tai suuriin mäkiin.
Chamonixin olympiakisoissa 1924 hiihtoladut olivat monin verroin rankemmat kuin nykyisten sääntöjen sallimat, ja jäisellä kelillä noustiin ylös suurempi mäki kuin paljon kohuttu Tour de Skin loppunousu. Toisin kuin Tourilla, tämä mäki tultiin suksilla myös alas. Ja tähän jäistä syöksyrinnettä muistuttavaan alamäkeen tullessa siihen asti norjalaisten edellä hiihtänyt Tapani Niku kaatui surkeine suksensiteineen ja mursi samalla kaksi kylkiluuta. Norjalaisten urheiluhengen ilmentymä siis kannatti tuolloin.
Norjalaiset lähtevät tämänkin vuoden MM-hiihtoihin kotiladuilleen ennakkosuosikkeina. Miesten yhteislähtö- ja takaa-ajokilpailuihin on vain yksi ennakkosuosikki: armoton kiritykki Petter Northug. Naisten puolella Marit Björgen on ollut tämän talven ajan normaalimatkoilla ylivoimainen, ja kaiken onnistuessa vie voitot niin kympillä, takaa-ajossa kuin kolmellakympilläkin. Myös miesten sprintti ja kaikki viestit ovat etukäteen ajatellen norjalaisten heiniä.
Mitä siis jää jäljelle suomalaisten ja muiden saalistettavaksi?
Miesten 15 km perinteisen hiihtotavan kultamitali on tähtäimessä ainakin Sami Jauhojärvellä. Liberecissä hänen mitalitiensä samalla matkalla päättyi onnettomaan suksien toimintaan ja Vancouverin viidelläkympillä flunssa ja ylikunto estivät jo viestissä flunssasta huolimatta huippukuntonsa näyttäneen Jauhojärven menestyksen.
Drammenin viime lauantainen startti ei Jauhojärven kohdalta kovin paljon luvannut, mutta mikäli sitä edeltänyt korkean paikan leiri vaikutti vielä negatiivisesti voi tilanne olla viikon kuluttua jo aivan toinen. Mitalikamppailuista ei voi unohtaa myöskään MM-pronssiaan puolustavaa Matti Heikkistä, vaikka tämä ei olekaan viimetalvisen ylikuntonsa jälkeen maailman huipulla hiihtänyt.
Naisten puolella Drammenissa vahvaa nouskuntoa osoittanut Aino-Kaisa Saarinen saattaa pikamatkalla haastaa itsensä Marit Björgenin. Ja ellei, niin mitalia voimme joka tapauksessa odottaa. Muita suomalaisia mitaliehdokkaita ovat Riitta-Liisa Roponen etenkin kolmellakympillä ja maailman paras kaksikymppinen Krista Lähteenmäki hyvän päivän sattuessa millä tahansa matkalla.
Nämä ovatkin viimeiset arvokilpailut, joihin Lähteenmäki ei lähde voittajasuosikkina. Jatkossa kultamitalia odotellaan jokaisesta kilpailusta mikäli nuoren naisen kehitys jatkuu eikä reilun vuoden takaisen mykoplasman kaltaisia takapakkeja tule.
Sprinttimatkoilta ei suomalaisleiriin ole tulossa ainakaan kultamitaleita, mutta sekä miesten että naisten parisprintissä mahdollisuuksia saattaa olla. Saarinen ja Lähteenmäki tai Pirjo Muranen muodostavat erittäin kovan parivaljakon perinteisellä hiihdettävässä kisassa. Vastaavasti Jauhojärvi ja Ville Nousiainen voivat onnistuessaan olla himmeämmillä mitaleilla.
Pitkissä viesteissä ei liene realistista odottaa miesten menestystä, mutta naisten jääminen mitalikolmikon ulkopuolelle olisi pettymys. Kaikki neljä naista ovat parhaimmillaan maailman kymmenen parhaan joukossa paremmalla hiihtotavallaan (Muranen, Saarinen, Roponen, Lähteenmäki). Norja ja Ruotsi tuskin kuitenkaan ovat lyötävissä, sillä Lähteenmäen kiri ei vielä riitä Björgenille tai Charlotte Kallalle? Vai riittäisikö sittenkin jos oivana taktikkona tunnettu Lähteenmäki keksisi oikeat lääkkeet matkan varrella?
Ja muistetaan nyt tässä yhteydessä sekin, ettei yhtään mitalia ole vielä jaettu. Maastohiihdossa suuret yllätykset ovat mahdollisia. Hiihtäjälle voi sattua pöljän päivä. Välineet voivat suosia; etenkin perinteisen hiihdossa suksien profiililla ja voitelulla on valtava merkitys. Lisäksi lumisateet saattavat sotkea kilpailuja tuottaen yllätysmestareita. Nämä tekijät voivat suosia suomalaisia siinä kuin muitakin.
Mäkihypystä tai yhdistetystä ei menestystä ole odotettavissa, paitsi onnenkantamoisella. Nämä monivuotiset menestyslajimme ovat nyt kriisissä, mutta onneksi mäkihypyssä erittäin nopeatkin muutokset ovat mahdollisia ja Anssi Koivuranta palannee yhdistetyn huipulle ensi vuonna. Siten meidän ei luultavasti tarvitse odottaa menestystä näissä lajeissa yhtä kauan kuin Lahden MM-kisojen jälkeen dopingilla tuhotun miesten hiihdon suhteen. Mutta Oslosta kultaa ei siis ole odotettavissa.
Miksi kirjoitin tämän hiihtoaiheisen kirjoituksen? Siksi, että olen tyypillinen suomalainen, jolle on tärkeää että suomalaiset pärjäävät hiihdossa. Uusimman suuren liikuntatutkimuksen mukaan suomalaiset penkkiurheilijat kaipaavat eniten menestystä juuri hiihdosta. Sen jälkeen tulevat yleisurheilu, jääkiekko ja mäkihyppy.
Yllä oleva odotusten lista kuvaa varmaankin suomalaisten aiempaa menestystä eri urheilulajeissa. Suomella on loistavat perinteet hiihdossa, yleisurheilussa ja mäkihypyssä. Jääkiekko puolestaan on ainoa suurempi joukkuelaji, jossa suomalaiset ovat menestyneet arvokisatasolla, vaikka olympiavoittoa ei olekaan saavutettu. Niinpä näissä lajeissa odotetaan menestystä myös jatkossa.
Jäädään siis jännittämään Oslon menestystä! Torstaina se alkaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mykoplasma
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Urheilu ja astmalääkkeet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
