torstai 25. marraskuuta 2021

Olisiko nyt oikea aika kaataa hallitus?

Maahanmuuttovirasto on Ylen mukaan kysellyt paikkoja suurille maahantulijamäärille. Sen taustalla on Ylen mukaan hallituksen esitys vastaanottolain muuttamisesta, minkä seurauksena vastaanotto siirtyisi kokonaan viraston kontolle. Kyse ei siten olisi siitä, että maahan odotettaisiin suuria määriä kehitysmaalaisia.  

Toivottavasti asia on näin ja kyse on tosiaan pelkästään tehtävien siirrosta eri viranomaisten välillä. Hiukan kyllä huolestuttaa, että uutinen sai päivänvalon samana päivänä, kun tuore sisäministeri Krista Mikkonen kertoi Suomen pitävän rajat avoimina, vaikka tulijat muodostaisivat venäläisen hybridisodan kärkijoukon.

Näin tapahtui siitä huolimatta, että toissaillan A-studiossa emeritusprofessori Martti Koskenniemikin antoi ohjeita siitä, kuinka me voisimme toimia välttääksemme tämän. Opastus on huomionarvoinen erityisesti siksi, että Koskenniemi oli virassa vielä ollessaan hyvinkin suvaitseva tulijajoukkojen oikeuksien suhteen.

Samaan aikaan Maahanmuuttoviraston ylijohtajana ja sisäministeriön maahanmuutto-osaston osastopäällikkönä toiminut Jorma Vuorio ihmetteli sisäministeriön kaavailuja oleskelulupien antamisesta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille. Hänen mielestään "täällä olevat laillistettaisiin mutta palautusten ja palautussopimusten eteen ei ole tehty mitään vaikka hallitusohjelma sitä edellyttää".  

Käytännössä nyt laillistettaviksi aiottujen kohdalla kyse ei kuitenkaan olisi hybridisotajoukoista, vaan vuosien 2015-16 elintasopakolaisista, joka ovat onnistuneet notkumaan maassamme jo yli puolen vuosikymmenen ajan. Vuorion mukaan vihreiden hallussa oleva sisäministeriö "kannustaa kyllä kaikkia kielteisen saavia sinnittelemään vastaanottokeskuksissa".

Kun näitä uutisia lueskelee, ei voi muuta kuin ihmetellä onko Suomella varaa pitää sisäministeriötä Vihreiden hallinnassa. Vai olisiko sittenkin järkevämpää kaataa hallitus ja panna pystyyn uusi, jossa marginaalisen kannatuksen varassa valtaan päässeet poliitikot eivät voisi ohjata maatamme kohti sellaista tulevaisuutta, josta on jo yli vuosikymmenen ajan nähty varoittava esimerkki Itämeren toisella puolella. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalon ratkaisut jengirikollisuuteen: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä nuorisorikoskoordinaattorin rekrytoiminen
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan
Ruotsi ja Tanska ajavat lisää elintasopakolaisia Suomeen

21 kommenttia:

  1. Maanpetoksellinen hallitus olisi pitänyt kaataa jo kauan sitten.Asein jos ei muuten.
    Sotarikollisten ISIS-kollaboraattoreiden Haavisto ja Ohisalo kohdalla on aika palauttaa kuolemantuomio.He ovat yksiselitteisesti toiminnallaan olleet avustamassa,rahoittamassa,suojelemassa ja tukemassa kansanmurhia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikset sitten ole tehnyt sitä, vaan hoilolotat täällä puberteetttisia voimafantasioitasi vuodesta toiseen aina kun äiti on työvuorossa?

      Poista
  2. Samaan aikaan Ruotsissa:

    Uusi pääministeri oli virassaan 7 tuntia ja vihreät lähti hallituksesta.

    "C-toppen: Kaoset är inte skapat av oss."

    https://www.svt.se/nyheter/inrikes/c-kaoset-ar-inte-skapat-av-oss

    VastaaPoista
  3. Professorin tämänkertainen bloggaus on hyytävä kuvaus hallinnon nykyisestä tilasta. Tekstissä kysytään mm. onko Suomella varaa pitää sisäministeriötä Vihreiden hallussa. Asia on ilmaistu diplomaattisen huomaavaisesti, mutta suorempi kysymys on: "Onko Suomella enää varaa naispoliitikkoihin?" Vihreät ovat synonyymi naispolitiikalle, jolle löytyy tukea myös muiden puolueiden naisilta.

    Suomi oli yksi ensimmäisiä antamassa äänioikeuden naisille. Suomi voisi olla myös ensimmäisiä ottamassa sen naisilta pois yhteiskunnalle vaarallisena ja vahingollisena kokeiluna. Mm. Ruotsin, Englannin, Saksan, Benelux-maiden, Ranskan, Australian ja USA:n esimerkit kertovat mitä naisvalta saa aikaan. Taantuvan ja kuihtuvan, puolustuskyvyttömän yhteiskunnan, jossa kytätään ja vahditaan ihmisten tekemisiä ja sanomisia wokefeministisessä-hengessä ja ruikutetaan patriarkaatista. Naiset vallankahvassa muuttavat elävän yhteiskunnan Narniaksi, jossa harvalla on kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thatcheriako tarkoitat Ison-Britannian kohdalla ;-)? Taisi olla viimeinen MIÄS.

      Poista
    2. Maggie oli kovapintainen poliitikko, mutta kovuus kohdistui hieman vääriin kohteisiin: brittien hiilikaivostyöläiset nujerrettiin aika rumassa operaatioissa. Massamaahanmuutolle Maggie ei sen sijaan tehnyt mitään, se sai jatkua ja mikä on Englanti today? Toki on niin, ettei hän aloittanut maahanmuuttoa, mutta ei myöskään padonnut sitä.

      Poista
  4. Nämä uutiset kertovat siitä, että vihreillä ei ole muuta todellista agendaa kuin niin sanottujen turvapaikanhakijoiden hankkiminen maahan keinolla millä hyvänsä.
    Todellisuudessahan nämä ovat turvapaikkaprosessia väärinkäyttäviä henkilöitä, jotka vain haluavat tulla ilmaisen elatuksen pariin.
    Ja siihen elatukseen meillä ei ole mitään syytä ryhtyä mutta vihreät ja heidän apupuolueensa eivät sitä halua ymmärtää.

    Näiden pienten lasten äidit tai tulevat äidit voisivat lukea tämän alla olevan artikkelin ja miettiä - haluavatko he, että heidän lapsensa joutuvat näihin harjoituksiin?

    IS 17.11.21

    "Jopa päiväkotilapset harjoittelevat nyt ampumisten varalta Ruotsissa – ”Se on hirveää, mutta meidän on pakko”
    Tuoreen selvityksen mukaan yli 40 prosenttia Ruotsin ammuskeluista tapahtuu koulujen ja päiväkotien lähistöllä.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/950a37c3-d513-49f0-92ad-1e0a4cc0ac3e

    VastaaPoista
  5. Vihreitten hulluus on Ohisalon ansiosta lähtenyt aivan ennennäkemättömille kierroksille. Lähes joka päivä jukaistaan jotain kaistapäistä suunnitelmaa maahanmuuttoon liittyen. Eikä tilanne tunnu yhtään helpottavan Mikkosen myötä, jonka esiintymiset aiheuttavat lähinnä raivoa ja/tai myötähäpeää. Olettaisi, että keski-ikäisellä ihmisellä olisi jo jotain järkeä päässä, mutta ei, aivan tolvana. Aletaan olla jo aika äärirajoilla, kun Koskenniemen kaltainen suvakkikin alkaa jarrutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ihmetellä, että minkähänlaista tulevaisuutta Ohisalo, Haavisto ja heidän apurinsa Suomelle oikein haluavat?

      Poista
    2. Tuntuu, että noille fanaatikkonaisille, kuten Ohisalo ja muut, valta on jotain vahvasti psykologista, taistelua auktoriteetteja vastaan tms lapsen tai nuoren kehitysvaihetta. Kun sanotaan että joku on älytöntä, niin sitä kovemmin siihen takerrutaan ja edistetään. Ei minkäänlaista kosketusta todellisuuteen eikä edes halua, pelkkää valtapeliä ja poseerausta. Aivan sairasta, kuin pienet kiukuttelevat lapset päättämässä valtion kohtalosta.

      Poista
  6. Enemmistö suomalaisista ei ole koskaan halunnut viheridiootteja hallitukseen. Globaali eliitti on ne sinne avustanut. Eurooppaan suunnatun maahanmuuton tarkoitus on tuhota loputkin kristityt ja ylipäätään kristillisen kulttuurin pohjalle rakentuntuneet länsimaiset demokratian rippeet. Rikkaimmat miljardöörit maailmassa hamuavat maailmanvaltaa, koska lisäraha ei enää tuo tyydytystä heidän loputtomalle ahneudelleen. Hallintolampaiden on vaan niin vaikea uskoa, että tuollainen saatanallinen psykopaattien klikki on olemassa.

    VastaaPoista
  7. Tuhkaa jäi mietityttämään myös se, jos Ukrainassa alkaa rytistä, Venäjä yrittää pitää muut Euroopan maat poissa.

    Yksi niistä olisi avata rajoja ja käyttää siirtolaisia hybridihyökkäykseen.

    Vaikka 100 000 maahantulijaa tulisi Suomeen keskellä talvea. Melkoisesti resursseja kuluisi heistä huolehtimiseen.

    Tässä ei ole laskettu sotkua joka taloudelle tulisi mahdollisesta talousromahduksesta jos Venäjä käyttää kaasua ja öljyä aseena. Puhumattakaan sateliittien alasampumisesta, saati pahimmassa tapauksesta ydinuhasta.

    VastaaPoista
  8. Muuten olen sitä mieltä, että Marin tekisi viisaan mutta riskaabelin tempun ilmoittamalla vihreille, että Mikkonen on osoittautunut kelvottomaksi sisäministerin tehtävään ja tilalle on löydettävä kelvollinen tai hän marssii presidentin puheille ilmoittamaan, että hallitus on tullut toimintakyvyttömäksi ja jättää paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun hallitus EI ole tullut toimntakyvyttömäksi, vaan on voimansa tunnossa toisin kuin fantasioivat pennut, ja jatkaa samalla vauhdilla keväällä 2023.

      Suomalaisethan äänestävät tyhminä saman porukan uudestaan valtaan.

      Muistutuksena vielä, ettei Kepuli minnekään lähde hallituksesta.
      Se on uhonnut sitä jo vaikka kuinka monta kertaa eikä mitään ole tapahtunut.

      Kuten ei muidenkaan pentu-uhoilijoiden kohdalla...

      Poista
  9. Mitä ihmettä?! Tänään Turun Sanomissa oli uutinen, että taksinkuljettajat ovat yhä useammin syytettyinä seksuaalirikoksista. Uutisessa oli kummallista, että siinä kerrottiin rikollisten olevan "pääosin kotoisin Lähi-idän ja Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueelta". No, vähän rehdimpää olisi ollut kertoa, että irakilaiset, afgaanit ja somput ne täällä raiskailee vääräuskoisia, mutta hyvä näinkin.

    VastaaPoista
  10. Punavihreä ideologia on yhteiskunnan syöpä, josta on päästävä mitä pikimmin eroon. Vaikka sitten sadan vuoden takaisella hyväksi havaitulla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kuitenkin käydään kaikki äänestämässä eduskuntavaaleissa vihervasemmisto pihalle.

      Poista
    2. Niin, mutta äänestettiinkö me se viime vaaleissa valtaan?

      Poista
    3. Ano klo 1446. Valitettavasti äänestettiin. Todennäköisesti saamme nykyhallituksesta syyttää niitä 2 kahta ryhmää, jotka kannattavat käytännössä PS:n linjauksia mutta a) äänestivät Kepu/Kd/Kok tai jättivät kokonaan äänestämättä. Pelkästään nukkujien äänillä PS olisi ollut suurin puolue.

      Poista
  11. Tuosta äänestämisestä. Kuten on aina nähty. Valtamediapuolue sekä järjestelmäpuolueet. Lisätään siihen vaikkapa hiihtostara, lätkästara, viihdemaailman stara. Jne. Ja ne puolueet jotka vetoavat äänestäjien tunteisiin edellämainittujen ns kusetuksien osalta. Kaikki muut, paitsi PS. Ja sama jatkuu. Mikään ei muutu.

    VastaaPoista
  12. Ohisalon johtamat viherkommunistit hallitusvallan käyttäjinä ovat Suomen tuho.
    Kepulit aisankannattajina ovat hyvin suuressa osavastuussa tuosta tuhotyöstä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!