lauantai 24. heinäkuuta 2021

Kohti järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa

Ilta-Sanomien Timo Haapala arveli, että Kokoomuksen äskettäiset maahanmuuttolinjaukset on tehty seuraavien eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut mielessä. Silloin tavoitteena olisi siis porvarihallitus, joka muodostuisi Kokoomuksen ja Perussuomalaisten akselille, jota aisankannattajapuolueet RKP ja Keskusta tukisivat. 

Nähdäkseni Haapala on oikeassa, sillä jopa kokoomuslaisille politikoille on käynyt viimeistään nykyistä hallitusta (tai oikeammin Rinteen kabinettia) pystytettäessä selväksi, ettei Suomeen saada markkinatalousmyönteistä hallitusta ilman Perussuomalaisia. Samoin Kokoomuksessa lienee havaittu, ettei halla-aholaisten kannatusta saatu laskemaan mustamaalaamalla sen puheenjohtajaa arvoperustein. 

Päinvastoin, perussuomalaisten korkean kannatuksen pääajurina toimivan maahanmuuttokriittisyyden jakaa erittäin suuri osuus suomalaisista. Niinpä Kokoomuksessakin on otettu lusikka kauniiseen käteen ja lähdetty kohti kansan tahtomaa suuntaa. 

Kokoomukseen linjauksiin saattaa vaikuttaa myös se, että muut pohjoismaat ovat hiljalleen kiristäneet omia maahanmuuttolinjauksiaan. Näin etenkin Tanskassa, mutta myös maahanmuuttajarikollisuuden kanssa painiskelevassa Ruotsissa on kuultu kriittisiä äänenpainoja ja puhuttu Ruotsidemokraattien ottamista mukaan seuraavaan hallitukseen. 

Maahanmuuttolinjausten uudistamiselle onkin juuri nyt kova kiire, koska koronapandemian takia kiristyneet liikkumisrajoitukset ovat purkautumassa ympäri Eurooppaa. Tämä on havaittu myös maanosamme ulkopuolella ja esimerkiksi Espanjaan on kuluvana vuonna jo tähän mennessä saapunut viime vuoteen verrattuna kaksinkertainen määrä elintasopakolaisia. 

Myös Suomessa ovat uudet turvapaikkahakemukset lisääntyneet kesän aikana. Siinä missä tammikuusta toukokuuhun maahan jätettiin yhteensä 241 uutta turvapaikkahakemusta eli keskimäärin vajaa 50 hakemusta per kuukausi, jätettiin niitä kesäkuussa peräti 115 kappaletta.

Valitettavasti näyttää siltä, että nykyinen maahanmuuttolöperö punaviherhallitus jatkaa aina seuraaviin eduskuntavaaleihin eli vuoteen 2023 asti. Sinä aikana se - kuten politiikkaa seuraavat hyvin tietävät - pyrkii haalimaan mahdollisimman monta afrikkalaista ja aasialaista muslimia suomalaisten veronmaksajien riesaksi ja elätettäväksi. 

Siksi olisi hyvä, mikäli aisankannattajapuolue Keskusta ymmärtäisi kaataa hallituksen syksyn budjettineuvotteluiden yhteydessä. Näin saataisiin maahan talouspoliittisesti kansan tahtoa vastaava hallitus, joka linjaisi myös maahanmuuttopolitiikkaa nykyistä järkevämmäksi. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi kehitysmaalaisten kansainvaellus käynnistyi rytinällä
Kansan ajatuksissa on jälkiä poliittisesta propagandasta
Kokoomus päätti muuttaa viestintäänsä

20 kommenttia:

  1. Media on jo päättänyt, että Purra on seuraava PS:n puheenjohtaja, ja se saattaa viedä kannattajat johonkin toiseen leiriin.
    Eli eduskuntavaaleissa voi tulla yllätyksiä.
    Ei PS:n kannattajat pidä pakkoruotsista, pakkorokotuksista ja EU:n päsmäröinnistä, niin kuin Purra.

    https://mvlehti.net/2021/07/04/riikka-purra-joko-globalistien-ministeriruletti-pyorii-mielipide/

    https://mvlehti.net/2021/07/12/globalisti-purra-ja-lume-ehdokas-puisto-suunnitelma-etenee-kolumni/

    https://mvlehti.net/2021/07/23/riikka-purra-rokottamista-pitaa-nopeuttaa-eduskuntapuolueet-tukevat-rokote-erottelun-aloittamista-rokotepasseilla/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en nyt kyllä pidä "MV-lehteäkään" minää luotettavana tiedonkanavana ..

      Poista
    2. Yököttävintä on sen kannattama putinismi ja venäjämyönteisyys ylipäänsä.
      Muuten siinä on varsin hyviä artikkeleita.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Mv:ssä on varmaan totta mukana, mutta sivuston juutalaisvastaisuus ihmetyttää.

      Poista
    4. ...ja mv tuntuu kovasti kannattavan näitä "turtiaisia". Moittivat halla-ahoa. Jussi ei ilmeisesti ole heille tarpeeksi äärioikeistolainen. No jos kannattaa turtiaisia, niin kovin vakavasti ei mv:tä voi ottaa.

      Poista
    5. Yleisiä kysymyksiä valtamedian suhtautumisesta valtionpäämiehiin ja päättäjiin:

      Miksi Putin, Orban, Bolsonaro ja Trump ovat alituiseen valtamedian hampaissa?
      Ranskassa on valtavia mielenosoituksia koronarajoituksia ja muita päämiehen toimia vastaan. Miksi silti NWO-pankkiirien asialla oleva Macron on puhtoinen pulmunen, jonka motiiveja ei sovi epäillä?
      Miksi korruptoituneen poliitikkodynastian symboli Biden on valtamedian suosikki, vaikka julkisiakin todisteita väärinkäytöksistä ja lahjuksista on tyrkyllä? Niitä ei tarvitse keksiä, kuten Trumpin kohdalla tehtiin.
      Miksi kritiikki perussuomalaisia kohtaan sulaa sitä mukaa, kun puolueen kriittinen linja EU:ta kohtaan sulaa maamme itsenäisyyden puolustamisen kustannuksella? Uusi puheenjohtajaehdokas Purra on jopa valtamedian ihannetyttö!

      Olisikohan villakoiran ydin siinä, että vallan keskittämistä (EU, YK, WEF) ja Kiina-tyyppisen kontrolliyhtesikunnan edistämistä vastustavat isänmaalliset päättäjät saavat kuraa niskaansa? Sen sijaan läpeensä korruptoituneet globalistiset korkkiruuvit saavat diplomaattisen koskemattomuuden ja sädekehän päänsä päälle.

      Poista
    6. Sana isänmaa näyttää olevan melkeinpä kirosana entisen "koti, uskonto ja isänmaa"-puolueen viherkommunistien kanssa samassa veneessä kulkevien rappioliberalisti-maanpetturien keskuudessa.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    7. Ei toi nyky mv ole muuta kuin helsinginsanomia eri suunnasta, isoinpia agendoja taitaa olla perussuomalaisten haukkuminen ja juttujen vääristely, eri tyypeille vaan yrittää äänet saada kuin hs :)

      Poista
    8. Vaikka monet tämän blogin kommentoijat varmasti haluavat kirota ja julistaa seuraavan sivuston pannaan, niin siinä on MV-lehden tapaan hyviä artikkeleita kuten tämä, noistä Ohisalon ja muiden viherkommunistien lemmikeistä:

      "Esittelyssä törkeistä raiskauksista ja pedofiliasta vangitut jalkapalloilevat rotumuukalaiset
      Partisaani esittelee törkeistä raiskauksista ja pedofiliasta epäiltynä vangitut maahantunkeutujat, sillä valtamedia suojelee totuttuun tapaan "suojavärin" omaavien rikosepäiltyjen identiteettejä."
      https://www.partisaani.com/news/race/2021/07/23/esittelyssa-torkeista-raiskauksista-ja-pedofiliasta-vangitut-jalkapalloilevat-rotumuukalaiset/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    9. Oikeastaan ainoat jutut joita mv:stä kannattaa lukea ovat näitä J Widellin jenkkitouhuista kirjoittamia. Niistä amerikan kuulumisita kun ei täällä saa mitään lähellekään oikea tietoa. Tuleepahan ainakin vertailuaineistoa JW:n ja ClintonNewsNeteorkin (CNN= maikkari=ylenanto=pravda=iltalehti) tarinoihin.
      Huru-ukko

      Poista
    10. Tämänkö vuoksi Turtiainen pitää julistaa pannaan?
      "Ano Turtiainen antoi tiedoksi koko Suomen kansalle:

      "Euroopassa on EMAn, Euroopan lääkeviraston, mukaan 1 354 336 ihmistä, jotka kärsivät koronapiikkien sivuvaikutuksista. Piikkeihin kuolleita on 5.6.2021 mennessä 13 867.
      On arvioitu, että vain 1—10 prosentissa tapauksista haittailmoitus laaditaan. Tämä tarkoittaisi, että haittavaikutuksista kärsii yli 10 miljoonaa ihmistä Euroopassa ja kuolleita olisi jo
      yli 100 000.
      Hyvät yrittäjät, rehtorit, lääkärit ja johtajat, te olette vastuussa, kun lääkeyhtiöiden ihmiskokeista kärsivät kansalaiset alkavat hakemaan korvauksia, jos te olette olleet painostamassa tai ohjeistamassa kansalaisia ottamaan näitä kokeellisia piikkejä."

      Turtiainen painotti nyt viimeistään kaikkien tietävän, että koronainjektioiden haitat ylittävät hyödyt.

      "Yksikään koronainjektioita tarjoava yhtiö ei ole missään vastuussa, koska kyseessä on koe, johon ihmiset osallistuvat vapaaehtoisesti. On ymmärrettävää, että te ette ole tienneet vastuustanne, koska tekin olette olleet harhaanjohdettuja, mutta nyt viimeistään tiedätte vastuunne.""
      https://oikeamedia.com/o1-162000

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Kepu ei kaada tätä hallitusta. Koska nyt jos koskaan se on saamassa ikiaikaisen unelmansa maakuntahallinnon ja tuhannet turhan paskan hiertäjät peräkammareiden pojat ja tytöt hyväpalkkaisiin yhteiskunnan hommiin. Virheät saattavat sen kaadon tehdä, ehkä. Jos ja kun kepu ei suostu maaseudun museointiin. Tai mistä perkeleestä senkään tietää, ohisalon polliisiministerin posti kiinnostaa monia vaan kun ei siellä ole yhtään mitat täyttävää tarjokasta. Luoja varjele meitä suomalaisia.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Ikävä kyllä nyt tehdään maahanmuuttopolitiikkaa tunteella ja tunnetusti kun tunnepohjaiset syyt ovat etusijalla niin niistä päätöksistä ei löydy järjen hiventäkään. Toivon, että RKP ei ole seuraavassa hallituksessa tunteella johtavine puheenjohtajineen, vaan KD olisi huomattavasti järkevämpi vaihtoehto.

    VastaaPoista
  4. Jos Purra valitaan Halla-ahon saappaisiin, poliittisen kentän tunnekeskiarvo hyppää reilusti ylöspäin. Yhä vähemmän jää tilaa kyselylle siitä, mitä lysti maksaa ja kuka sen maksaa.

    Kuten päämisnisteri sanoi, tiede ei osaa selittää, miksi kimalainen pystyy lentämään, mutta silti se lentää. Joten kyllä maailmanparantamiseen ja sen onnettomiin seurauksiin raha löytyy aina jostain, vaikka tiede ei osaa sanoa, mistä. M.O.T.
    Lisäksi hallitus sanoo: pitää luottaa tieteeseen!

    Tyhmäkin rivikansalainen osaa kommentoida edellä sanottua: Kyllä kimalaisen lento pystytään selittämään ja konkurssin tehneet tietävät, että rahaa ei aina löydy, mutta köyttä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalaisen lentokyvyttömyys on myytti ja samaten marin paljastaa ymmärtämättömyytensä puhumalla potaskaa aiheesta.
      Joka ikinen meistä tietää, että kimalaien kykenee lentämään ja on todistanut sen omin silmin tai korvin.
      Jos teoria ei vastaa todellisuutta, on teoria väärä tai suorastaan luokattoman heikko.

      https://tieku.fi/elaimet/hyonteiset/vastoin-huhuja-kimalainen-lentaa-hyvin

      Joten pidetään tiede erossa politiikasta, niin kaikki on paremmin!

      Poista
  5. Toivottavasti Kirsi Pihan älyttömän maahanmuuton ihannoinnin saama nuiva vastaanotto Kokoomuksen kannattajien taholta saa puolueen johdon ymmärtämään realiteetit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomuksen nykyinen johto koostuu samanlaisista pahimman luokan rappioliberalisteista kuin Kirsi Pihakin.
      Kuinkahan moni hyöddyllinen idiootti äänestää kokoomusta vielä "koti, uskonto ja isänmaa" puolueena, vanhasta tottumuksesta?

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Typerää kuvitella, että Kokoomus enää vaalien jälkeen lähtisi Persujen kanssa hallitukseen. Urpopettureiden tavoite on päästä punavihreiden johtamaan hallitukseen.
    Ruotsissa eletään samassa valheessa. Hallitus menetti luottamuksen, sama hallitus jatkaa.

    VastaaPoista
  7. Järkevämmästä maahanmuuttopolitiikasta puhuttaessa kuuluu myös muistaa seuraavassa esitetty:

    "Perussuomalaisten puoluejohto tyrmää väitteet työvoimapulasta ja työperäisen maahanmuuton tarpeesta: ”Suomesta löytyy aina työntekijöitä, jos palkka on kohdallaan”
    https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-puoluejohto-tyrmaa-vaitteet-tyovoimapulasta-ja-tyoperaisen-maahanmuuton-tarpeesta-suomesta-loytyy-aina-tyontekijoita-jos-palkka-on-kohdallaan/

    Jos maamme työvoimasta yhä suurempi ja suurempi osa koostuu sellaisesta aineksesta, joka voidaan työllistää vain verovaroin hoidetulla temmpputyöllistämisellä, niin mistä lopulta ne tarvittavat rahat lopulta saadaan, kun verojakaan ei voida loputtomiin korottaa?

    Automaation sekä tekoälyyn perustuvan robotisoinnin ansiosta jää yhä vähemmän jäljelle sellaisia työpaikkoja, joihin kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomat elintasopakolaiset soveltuvat.

    Korken koulutuksen omaaville syrjäisellä ja hankalasti opittavan kielen omaavalla Suomella on aika vähän vetovoimaa.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  8. Jotta voit muuttaa talouttasi kovan taloudellisen kokemuksen jälkeen, vakauttaa yrityksesi, aloittaa toimintasi, maksaa velat tai nämä sähkölainat, tarjota tarvikkeita myymälääsi ja lainoja lääketieteellisistä syistä sekä kaikista investoinneista tai ostoista ja paljon muuta tarpeisiin. Tarjoamme lainoja kaikille, jotka haluavat toimia jollakin edellä mainituista aloista. Luotettava ja turvallinen prosessi, jossa on luonteeltaan hyviä ihmisiä, jotka suorittavat kyseisen pankin yksityishenkilöt. Siten korko on 3% ja mahdolliset alennukset lainoille, joiden määrä on 2 000–1 000 000 euroa.
    Ota yhteyttä, jos siltä tuntuu. Olemme käytettävissä antamaan sinulle hyötyä epäilystä. Lupaan et tule katumaan.
    Yksi osoite: fotakisgrigorios@gmail.com
    Whatsapp: +79789127554

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!