keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Järkyttävää välinpitämättömyyttä

Helsingin Sanomien mielipidekirjoittaja kertoi järkyttävän asiavyyhdin. Siinä hänen lapsensa oli kertonut nähneensä videoita, joissa tämän tuntemat nuoret pahoinpitelevät tämän tuntemaa nuorta ja kuvaajana oli toiminut tämän tuntema henkilö. 

Mielipidekirjoittaja oli ottanut ensin yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin, mutta asia ei ollut kiinnostanut näitä. Sen jälkeen oli tehty yhteydenotto poliisiin, joita asia ei kiinnostanut sen enempää.

Nyt on siis kyse vakavasta pahoinpitelyrikoksesta, jonka epäillyt tekijät ja uhri ovat tiedossa. Eli asian selvittely ei olisi vaatinut Sherlock Holmesin salapoliisitaitoja, vaan ainoastaan kuulustelujen järjestämisen asianosaisille sekä näiden kännyköiden sisällön tutkinnan. 

Niiden sijaan viranomaiset jättivät asian tutkimatta ja uhrin väkivaltaisten kiusaajiensa armoille. Lisäksi he jättivät ohjaamatta kiusaajat hoitoon, jonka kautta näiden luisumista vielä vakavampien rikosten poluille voitaisiin mahdollisesti ehkäistä.

Tapaus vaatii ehdottomasti oikeudellisen käsittelyn. Ja väkivallan kohteeksi joutuneen nuoren apua vaille jättäneiden viranhaltijoiden rankaisemisen tai ainakin siirtämisen tehtäviin, joihin heidän kykynsä ja asenteensa sopivat nykyistä tehtävää paremmin. Nyt kerrotun kaltaista järkyttävää välinpitämättömyyttähän ei yksinkertaisesti voi hyväksyä Suomen kaltaisessa ns. oikeusvaltiossa.

Myös asiasta vastaavan ministerin on syytä kertoa, mikseivät hänen alaisensa ole toimineet tapauksessa sen vaatimalla tavalla. Sekä linjaamaan millä tavalla asia korjataan siten, että nuorten väkivaltaista käyttäytymistä ei hyväksytä viranomaisten parissa. 

Tämä siis siinä tapauksessa, että mielipidekirjoittajan kertoma tapaus osoittautuu todenmukaiseksi.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsinkiä terrorisoi 100 - 150 vaarallista nuorta
Rasistista huutelua Helsingin Maunulassa?
Havukosken uusi kouluväkivaltatapaus haastaa Vantaan kaupungin

17 kommenttia:

  1. Olisiko etnisellä taustalla jotain tekemistä asian kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideologisesti musta-valkoisia videoita ei hyväksytä.

      Poista
    2. Ei käy ilmi Helsingin Sanomissa julkaistusta mielipidekirjoituksesta.

      Poista
    3. Ei tietenkään käy. Silti veikkaan rasistiksi leimautumisen pelkoa syyksi toimimattomuuteen.

      Poista
  2. Ennustan että kulttuurista rikollisuutta koskevat tilastoluvut tulevat pienenemään lähitulevaisuudessa. Samoin tulee tietynlaisen rikollisuuden suhteen käymään yleisemminkin. Kaikkea vähänkään vastaavanlaista rikollisuutta koskevat luvut pienenevät. Ilmiön takana on tosiasiassa kulttuurinen hylkimisreaktio -- yhä useammat oppivat kääntämään päänsä poispäin aina, kun tapahtuu jotain jolla on tekemistä kulttuurisen tai etnisen taustan kanssa. Ja tämä luontainen kulttuurinen hylkimisreaktio laajenee yleiseksi suhtautumiseksi kaikkea sellaista kohtaan mihin ei aivan välttämättä tarvitse henkilökohtaisesti osallistua eikä ottaa kantaa.

    Se on juuri sitä mitä nimitämme "poliittiseksi korrektiudeksi". Siinä olemme vuorenvarmasti kulkemassa naapurimaamme Ruotsin tietä. Poliittisen korrektiuden hedelmät valaisevat kirkkaina soihtuina ruotsalaisten maahanmuuttajalähiöiden yötaivasta. Autopaloista ei ole saatu itse teossa juuri ketään kiinni, monista tuhansista vuosittaisista tuhopoltoista on vain aniharvoja saatu syytteeseen. (Vuonna 2018 4000 autopaloa, syytteeseen alle 30.) Silti rasismileimoja pelkäävät poliitikot vakuuttavat vuorenvarmoina tietävänsä, että kaikki teot johtuvat syrjäytymisestä.

    En tiedä tapahtuivatko blogistin kertomat väkivaltaisuudet koulussa tai koululasten piirissä, mutta sieltähän on tällaisia ilmiöitä jokunen julkisuuteenkin putkahtanut. Koulu on paha paikka, perinteisesti valtio valtiossa, ja valitettavasti kouluviranomaisilla taitaa olla korostunut tuo taipumus käsitellä kipeät asiat koulun omassa piirissä. Ehkä kouluopetuksen nykyinen tila ei kestä monikulttuurisuuden häiriön tuomista julkisuuteen.

    Sisäministeriä jos haikaillaan, taitaa seilata jossain utopian vesillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hullunkurista tuo poliitikkojen lässytys syrjäytymisestä. Tänne lampsineet kamelintuoksuiset kulkurit eivät ole tietenkään edes olleet länsimaisen kulttuurin sisällä, niin miten sellaiset voisivat syrjäytyä? Jos vettä ei ole ollut koskaan kaivossa, kaivo ei ole kuivunut.

      Poista
  3. Viranomaisten välinpitämättömyys ja poliittinen korrektius on johtanut esim Englannissa laajoihin maahanmuuttajien grooming-rikoksiin. Tavallisilla kansalaisilla osasyynä puuttumattomuuteen on myös pelko kostosta. Kukaan ei halua saada luotia päähänsä keskellä katua ja kirkasta päivää, kuten kävi ruotsalaiselle naislääkärille (vauva sylissään), joka oli todistajana jossain matu-oikeudenkäynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsalainen naislääkäri Karolin Hakim ei kuollut, koska oli todistaja. Hyökkääjät yrittivät ottaa hengiltä hänen ammattirosvomiehensä. Karolin oli siis ihan itse valinnut vaarallisen tiensä.

      År 2010 dömdes Karolins make till åtta års fängelse för det så kallade Bröndbyrånet i Danmark 2008 (Røveriet mod Dansk Værdihåndtering(da)). Rånet mot en värdetransportdepå i sydvästra Köpenhamn var ett av de största rånen i Danmark någonsin.
      Tiedot Wikipediasta.

      Poista
    2. Ruotsissa on kyllä tapettu todistajia:

      "Morden i Hallonbergen: Pappan såg mördarna – blev mördad" https://www.expressen.se/nyheter/pappan-sag-mordarna-blev-ihjalhuggen-efter-poliskontakt/

      Poista
  4. Kuten HS:n mielipidekirjoituksen yhdessä kommentissa ehdotetaan niin k.o. pahoinpitelyvideo olisi pitänyt lähettää poliisille huoltoasemayrittäjän nimissä, ja kertoa että videolla näkyy bensavaras.

    Ehkäpä pahoinpitelyvideolla näkyvien tekijöiden tunnistettavuus ei ole yhtä rangaistavaa tai laitonta kuin se taannoinen varkaan naaman näkyminen yrittäjän valvontakamerakuvissa, eikä videon lähettäjä joutuisi maksamaan kärsimyskorvauksia pahoinpitelijöille. Ehkä poliisi voisi jopa tutkia asiaa..


    VastaaPoista
  5. Seuraavaksi rikosilmoitus siitä poliisihenkilöoletetusta, joka kieltäytyi tutkimasta asiaa.

    VastaaPoista
  6. Siinä mielipidekirjoituksessa sanotaan, että poliisin mukaan asia ei heille kuulunut muun muassa sen vuoksi, koska rikosta "ei voitu todistaa tapahtuneeksi". Eikö kuitenkin se video itsessään ollut aika hyvä todiste? Siitähän jopa näkyy, ketkä ovat sen rikoksen tehneet.
    Tietystihän voidaan epäillä, että se onkin trikkikuva ja että todellisuudessa pahoinpitelyä ei ole suoritettu, tai sen on tehnyt joku muu kuin videolta näyttää. Sillä tavallahan väkivaltaa sisältävät elokuvat yleensäkin kuvataan; eihän näyttelijän tarvitse suostua oikeasti pahoinpideltäväksi. Mutta sellaisen videon kuvaaminen vaatisi jo melkoista taitoa, jota tuon videon kuvaajalla luultavasti ei ollut.

    VastaaPoista
  7. Poliisi ei tutkinut, koska tekijät olivat alle 15-vuotiaita eivätkä siis rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan;
    miksi muuten ensimmäinen ilmoitus olisi tehty lastensuojelulle?

    Lasua asia ei kiinnosta;
    se myöntää näin epäsuorasti, ettei enää halua laitoksiin väkivaltaisia psykopaatteja, joiden kanssa ei pärjätä.

    Rikosoikeudellinen vastuuikäraja olisi siis laskettava 12 vuoteen, mutta eihän se käy.
    Päinvastoin lapsiasiainvaltuutettu vaati äskettäin ilmeisen tosissaan, ettei 20-vuotiaitakaan saisi rangaista.

    Päinvastoin peräänkuulutetaan hoitoa.
    Hoitoa psykopaateille? Ei sellaista olekaan.

    Luonnevikoja ei voi hoitaa. Niiden vallassa väkivaltaa ympäriinsä kylvävät on eristettävä yhteiskunnasta pysyvästi.

    Ja sitähän ei haluta.

    VastaaPoista
  8. Tuota se on. Ja päälle harva edes uskaltaa mennä poliisille mitään kertomaan kun saa itse turpiinsa tjs. tekijöiltä tai näiden kaveripiireiltä.

    VastaaPoista
  9. Eiköhän EU:ssa ja sen alaisessa sisäministeriössämme ole ohjeistettu, että näihin tapauksiin ei puututa. Väkivalta on hallituksen keino hajottaa kansaa. Tapauksia otetaan laiskasti käsittelyyn vain, jos ne tulevat julkisuuteen vapaan median kautta. Joskus jopa kohua aiheuttaneet, kuolemaan johtaneet pahoinpitelyt jäävät hyllylle, kuten Kaivohuoneen tapaus viime kesältä. Hallitus ei todellakaan aja suomalaisten asiaa. Poliittinen poliisi ja demlalaistettu oikeuslaitos on alistettu sorron välineiksi.

    VastaaPoista
  10. Ei tuossa mitään uutta ole. Tampereella vihreiden norsunluurannikkolainen rasisti sai jaella tappouhkailuja ja päällekarkauksia kunnianloukkauksia poliisien syyttäjien suojeluksessa. Uhrille vankeutta. Seppo Lehto

    VastaaPoista
  11. Tämä on se sama syy miksi Englannissa "aasialais" jengit sai raiskata tyttöjä vuosikausia ja kukaan viranomainen ei puuttunut asiaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!