torstai 31. joulukuuta 2020

Uudenvuodenlupauspyyntö valtamedialle, poliitikoille ja virkamiehille

Helsingin Sanomat kertoi, että hovioikeus oli korottanut erään Amir Husseinin törkeästä raiskauksesta saamaa tuomiota. Raiskaus oli tapahtunut Amir Husseinin kotona, jonne uhriksi joutunut 16-vuotias tyttö oli tullut vapaaehtoisesti tapailtuaan miestä muutaman päivän ajan. 

En syyllistä tyttöä hänen luottamuksestaan Amir Husseinia kohtaan. Päinvastoin ymmärrän häntä hyvin. Parin vuoden takaisessa mediatodellisuudessa hänellä nimittäin ei oikeastaan edes voinut olla tietoa näiden amirhusseinien aiheuttamista riskeistä nuorille neidoille.  

Tämä pitää paikkansa edelleen, sillä en ole havainnut valtamediassa juuri lainkaan kirjoituksia, ohjelmia tai uutisia, jossa olisi varoitettu nuoria - tai edes vanhempia - naisia amirhusseinien kanssa pelehtimiseen liittyvistä riskeistä. Parin viime vuoden aikana olemme sentään saaneet lukea tämän kirjoituksen laukaisseen uutisen kaltaisia juttuja noiden tapaamisten seurauksista, mutta emme siis edelleenkään suoria varoituksia (paitsi sitä poikkeusta, joka vahvistaa säännön).

Sosiaalisessa mediassa noita varoituksia toki esiintyy, mutta valtamediamme, monet poliitikkomme ja jopa virkamiehemme ovat innokkaasti varoitelleet, ettei niihin kannata luottaa. Niin kuin ei monissa asioissa kannatakaan, mutta juuri tässä kyllä kannattaisi.

Koska naisiin ja erityisesti alaikäisiin lapsiin kohdistuvat seksuaaliväkivallanteot ovat vakava asia, pyydän kaikkia maamme valtamedioita, poliitikkoja ja virkamiehiä antamaan ensi yönä uudenvuodelupauksen, jossa he sitoutuvat edistämään amirhusseinien aiheuttaman raiskaus- ja väkivaltariskiin liittyvän tietoisuuden leviämistä maamme nuorison parissa. 

Samalla toivotan lukijoilleni oikein hyvää vuoden 2020 viimeistä päivää sekä mukavaa ja turvallista uuden vuoden vastaanottoa!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hämeenlinnan murha on monesta syystä merkittävä
Löytyykö vastuunkantajaa?
Hallitus haluaa naisten juoksevan pakoon miehen nähdessään



10 kommenttia:

  1. Raiskauksethan ovat mitättömiä pikku episodeja todellisten rikosten rinnalla. Kyllä kaikki tarmo pitää keskittää vihapuheen kitkemiseen ja viherpunaisten toimittajien suojaamiseen arvostelulta eli maalittamiselta. Sitä paitsi musujen leimaaminen raiskaajiksi on rasistista, sillä eivät heistäkään kaikki raiskaa, esimerkiksi vanhat ämmät.

    Toivon, että vuonna 2021 maamme palauttaa itsenäisyytensä eroamalla EU-tyrannivaltiosta ja passittamalla tänne tulleet loisija-raiskaajat sinne, mistä ovat tulleetkin. Kippis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Dexit: Tanskan kansanpuolue vaatii kansanäänestystä EU:sta eroamiseksi
      Tanskalaisten on lähitulevaisuudessa päästävä äänestämään ja päätettävä, pitäisikö Tanskan olla edelleen osa EU:ta. Ainakin Tanskan kansanpuolueen varapuheenjohtajan Morten Messerschmidtin mukaan Dexitistä on tehtävä teema seuraaviin parlamenttivaaleihin. https://www.bt.dk/politik/messerschmidt-vil-kraeve-folkeafstemning-om-dansk-exit-fra-eu

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  2. Nykyisen matu-raiskaajien villaisella painamisen sijasta asia pitäisi tuoda kunnolla julkisuuteen, jolloin luotaisiin sosiaalista painetta maahanmuuttajayhteisöjen lainkuuliaiselle osalle laittaa mätämunansa kuriin.

    VastaaPoista
  3. Mutta miksi ihmeessä maamme poliittinen, hallinnollinen ja mediaeliitti antaisivat ensi yönä uudenvuodelupauksen, jossa he sitoutuvat edistämään amirhusseinien aiheuttaman raiskaus- ja väkivaltariskiin liittyvän tietoisuuden leviämistä maamme nuorison parissa?

    Koska he eivät ole mitään sentapaista tehneet, vaan päinvastoin edistäneet nuorison tietämättömyyttä heitä uhkaavasta valtavasta vaarasta, on nykymeno heidän intressiensä mukaista.

    Vaikka voivathan he "luvata" mitä tahansa...Eipä sittenkään!

    Lupaamalla puuttua nykytilanteeseen he joutuisivat myöntämään luomansa nykytilanteen olevan perustavaa laatua olevalla tavalla pielessä, ja siis myöntämään syyllisyytensä.

    Sitähän he eivät tee. Eivät edes Nürnberg II:ssa, mikäli sellainen joskus järjestettäisiin.
    He menisivät mieluummin hirteen ylpeinä saavutuksistaan.

    VastaaPoista
  4. Kivoja pelihetkiä....., mut kun se kuuluu niiden kulttuuriin. Mutta tekeehän ne törkeen hyvää safkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just! Nimenomaan törkeetä. Hyvyydestä niinkään tiedä.
      Ilmakos ovat jatkuvasti vihasii kun sapuska on törkeetä. Söisivät joskus ihan kunnollista sianlihasoosia ja muusia. Silittyis ne törkeet rypykin naamalla.
      Huru-ukko

      Poista
  5. Tuhka esittää salaliittoteorian että valtamedia ei oikein voi kertoa Professorin kuvailemia uutisia. Sellaiset uutiset voidaan tulkita rasistiseksi ja ne voivat lisätä oikeiston sekä PS kannatusta. Tämän seurauksena journalistit jotka ovat suuressa määrin vasemmistolaisia eivät halua kertoa asiasta, koska silloin heidän poliitiikonsa menettäisivät kannatusta.

    Vuosi 2020 on näyttänyt meille kuplat missä ihmiset ovat ja niitä ei haluta rikkoa.

    VastaaPoista
  6. Narsistit kokevat kaiken toiskulttuurisen parempana kuin mikään tuttu ja arkinen... ja viimekädessä narsismille ominainen samaistuminen uhrirooleihin on se tekijä, joka estää realismin näissä yhteyksissä.

    ""Teen ennusteen. Kun kansainvaellusta ei tulla saamaan kuriin -- koska liian monet päättäjistämmekin samaistuvat toiskulttuurisiin vaeltajiin uhreina, kasvattavat omaa uhripääomaansa ja ovat omien uhrirooliensa pauloissa -- ja kun raaka kulttuurinen rikollisuus tulee aiheuttamaan yhä kasvavan määrän ihan oikeita todellisia uhreja, seuraukset "ideologisella" asennetasolla tulevat olemaan paradoksaalisia. Kulttuurista rikollisuutta ei tulla missään vaiheessa järkiperäisesti jäsentämään nimenomaan kulttuurisena rikollisuutena, vaan rikollisena tullaan päinvastoin näkemään se, ettei toiskulttuuristen uhristatusta tunnusteta.

    Näin uhriajattelun psykologian mukaan tulee vuorenvarmasti tapahtumaan. Uhriajattelun vahvistuminen johtaa yleiseen "kollektiivitajunnan" taantumaan, jossa moraali lopullisesti antautuu uhriajattelun palvelukseen. Tämä yhteisövoimien ja yhteisöominaisuuksien tuottama taantumailmiö on nimeltään totalitarismi. Se syntyy aina siellä missä ihmiset suurin joukoin saadaan kokemaan voimaantumisen kokemuksia. Sen kaikki ennusmerkit ovat jo ilmassa. Tarvitaan enää lisää toiskulttuuristen tekemiä raakoja rikoksia, niin kaikki uhrirooleilla valtuutetut päättäjät asettuvat heidän puolelleen -- ja uhriajattelun mekanismien mukaisesti he kaikki kokevat vahvasti ei vain olevansa oikeassa, vaan myös, että laki ja oikeus ovat heidän puolellaan. He eivät koskaan tule ymmärtämään sitä tapaa jolla he ottavat lain omiin käsiinsä. Totalitarismeissa ei koskaan ole totalitaristeja, on vain oikeassaolijoita, ja kaikkivaltainen voima tuo mukanaan lain siunauksen."" Lisää tuolla

    Kiitokset professorille kuluneen vuoden laadukkaista logiteksteistä, joita on ollut inspiroivaa lukea ja kommentoida. Kaikkea hyvää ensi vuodelle, joka tosin saattaa olla monella tavalla maailmalle vaikea, ei vähiten pandemian takia.

    VastaaPoista
  7. Jumalille kiitos siita, etta ne, jotka hoitavat ne isot selkkaukset, eivat ole perustaneet nettimajureille tai heidan juoksupojilleen omia somekanavia oman kansansa kurmuuttamiseen.
    Hyvaa uutta vuotta heille! Ja kiitos vuosien 1939-1945 lopputulemasta.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!