keskiviikko 23. joulukuuta 2020

Ohisalon politiikka ei nauti edes vihreiden kannatusta

Sisäministerimme Maria Ohisalo (vihr) on ilmoittanut haluavansa oleskeluluvan maassamme laittomasti oleville ihmisille. Lisäksi hän haluaisi, että nämä voisivat ottaa yhteyttä joihinkin viranomaisiin ilman, että heidän laittomaan oleskeluunsa maassamme puututtaisiin.

Perussuomalaiset teettivät TNS Gallupilla mielipidekyselyn siitä, kuinka moni suomalainen kannattaa laittomasti maassa oleville annettavaa oleskelulupaa. Sen perusteella rikollisen oleskelun laillistamisen kannatus on maassamme hämmästyttävän korkea 20 prosenttia - ja Ohisalon oman puolueen kannattajien parissa jopa 38 prosenttia.

Saman asian kääntöpuoli on kuitenkin se, että 80 prosenttia suomalaisista ei ilmaissut kannatusta Ohisalon ajatukselle. Ja tämä koski myös Vihreiden kannattajien selvää enemmistöä. Eikä ihme, sillä järjetönhän koko ajatus onkin. 

Tässä mielessä on syytä panna tyytyväisenä merkille, että Ohisalon aikana Vihreiden kannatus on hiljalleen luisunut alaspäin. Viimeisin todiste siitä on tuore Helsingin Sanomien puoluekannatuskysely, jonka mukaan puolueen kannatus on nyt alle 10 prosenttia. 

Samaan aikaan muut vasemmistopuolueet - SDP ja Vasemmistoliitto - ovat lisänneet kannatustaan. Siitä voitaneen päätellä, että Vihreiden ministereiden Ohisalo ja Haavisto edesottamukset ovat johtaneet puolueen kannattajien siirtymiseen sekä nukkuviin että kilpaileviin puolueisiin. 

Samalla koko vihervasemmiston kannatus on pudonnut jo 39 prosenttiin. Siitä huolimatta maatamme hallitaan edelleen niiden määrittämien suuntaviivojen mukaisesti Keskustan ja RKP:n toimiessa aisankannattajina. Tosin myös ne menettivät kuukauden takaisesta kannatuksestaan yhteensä puolisen prosenttiyksikköä, mikä kertonee omaa kieltänsä niiden toiminnan hyväksyttävyydestä kansan silmissä.

Opposition puolella Perussuomalaisten kannatus jatkoi kasvuaan ja Kokoomuksen vastaavasti putosi hiukan. Ylen viimeisimmässä kannatuksessa PS:n kannatus oli jopa noussut valtakunnan suurimmaksi, mutta HS:n luvuissa SDP oli vielä hiukan edellä.

Näyttäisi siis siltä, että tulevissa kuntavaaleissa tapahtuu suuria muutoksia niin pienissä kunnissa kuin suurissa kaupungeissakin. Meidän jokaisen kannattaa siten huolehtia siitä, että käy äänestämässä ja sitä kautta huolehtimassa kaikista älyttömimpien puolueiden vaikutusvallan vähentämisestä omassa kotikunnassaan. 

JK kello 11:10. Näyttäisi puolet kansasta haluavan myös Haaviston eroamista. Entisen suosikkipoliitikon tukena on vain 35 prosenttia kansalaisista. Loput eivät osaa sanoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maria Ohisalo vaati ihmisarvoista elämää veronmaksajan piikkiin
Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja
Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

16 kommenttia:

  1. SDP:n jatkuva suuri kannatus on paljolti median ansiota. Kansalle syötetään huttua "uutisissa", eikä kerrota esimerkiksi maahanmuuttajien perseilyistä. Lusäksi monet vanhukset ovat puolueuskollisia tunnesyistä. Kun omat vanhemmatkin äänestivät sossuja, minäkin äänestän. Vähän sama juttu, kuin suhtautumisessa "omaan" pankkiin: kun sinne lapsena tili avattiin, sitä en lopeta ja vaihda toiseen pankkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskustalla tuo perinneäänestäminen on varmaan myös suurta. Maanviljelijäväestön määrähän on vähentynyt ja vähenee edelleen, joten siellä keskustan äänestäjäkunta vähenee "luonnollisen poistuman" myötä. Keskusta saa todennäköisesti suuren osan äänistään maalta muuttaneilta kaupunkilaisilta, jotka äänestävät sympatiasyistä kuten vanhempansa.

      Poista
  2. SDP:n jatkuvasti korkeissa kannatusluvuissa heijastuu taustalla jatkuva koronakriisi. Kannatuksessa on kyse "kropotkinilaisesta mutuaalireaktiosta", eli aina kun yhteisö kriisiytyy -- kuten se on nyt koronan vuoksi kriisiytynyt sekä reaalisesti että tajunnallisesti -- ihmiset tarvitsevat "johtajuutta" ja johtaja kerää kannatusta olipa hän sillä hetkellä kuka hyvänsä.

    Haavisto näyttäisi tosiaan tehneen hyvää hävitystyötä vihreänkin kannattajakunnan omassa piirissä. Siinäkin tavallaan astutaan omaan ansaan -- kun herra on loistanut jonkinlaisena ihanneihmisenä, julkisuuskolhut karisuttavat karismaa sitäkin tehokkaammin. Siihen en usko että vihreissä piireissä ISIS-ystävyyspolitiikan sisältö ketään uhriajattelulle omistautunutta vielä kavahduttaisi.

    Ohisalon väistelytaktiikka on ehkä sekin tuonut enemmän esiin sitä millaista politiikanteko myös puhdassydämisten vihreiden piirissä auttamatta on. Täytyy kiertää kysymyksiä, jättää paljon sanomatta, toistella hokuja. Hän ei enää vaikuta vahvalta, vain yhä varovaisemmaksi käyvältä väsitelijältä. Sitä en usko, että hänen kannattajiaan mitenkään vaivaisi se että hän on asiasubstanssien hallitsijana enemmän kuin avuton.

    Meillä on nyt historian hulluin hallitus ja hirvein ministeri. Mutta suurin ongelma on siinä, että liian suuri osa kansastakin on huijattua ja kuutamolla.

    VastaaPoista
  3. Olen nimennyt Ohisalon linjan ns. Komplementti-politiikaksi. Siinä valitaan poliittinen vastustaja, mietitään oma näkemys siitä mitä he mahdollisesti haluaisivat saavuttaa ja määritellään omat toimet siten että ne ovat mahdollisimman voimakkaasti polarisoituja ja haitallisia vastapuolelle vaikkei se varsinaisesti omaakaan asiaa ajaisi.

    Eli yksinkertaisesti otetaan kehäpäätelmän kautta päinvastainen kanta kuin "vastapuolella" miettimättä asiaa lainkaan. Tyypillisesti tällaista ajatusmaailmaa esiintyy radikaaleilla nuorilla naisilla, tai teineillä.

    Kaikki toimet projisoidaan vain "vastustajan" tavoitteen kautta pyrkimyksenä saada mahdollisimman haitallinen lopputulos. Hintaan katsomatta. Asiat perustellaan sillä, että oman toiminnan vastakohta olisi "pahaa"

    Eli luodaan me vs. he -vastakkainasettelu ja määritellään oma mielipide puhtaasti sen mukaan, mikä vastapuolen mielipide on. Jos "rasistit" eivät tykkää maahanmuutosta, niin sitten tykätään maahanmuutosta, koska rasistienhan täytyy olla väärässä, vaikka tätä maahanmuuttomyönteisyyttä ei millään järkiargumentilla osattaisikaan selittää.

    VastaaPoista
  4. Vihreiden kannatuksen lasku on aina voitto Suomelle, vielä kun saataisiin hallitus nurin ja sitä kautta sille sakille ikuinen porttikielto hallitukseen.
    Olihan tuo Haaviston tapaus poliittisen historiamme noloimpia ja mitä olen lukenut niin mm Unkari otti siitä ihan oikeutetusti täyden riemun irti.
    Kepu yrittää parhaansa mukaisesti kepuloida itselleen maakuntahimmelin kautta lisää paikallista valtaa ja taitaa sekin yritys jäädä piippuun.
    Tapaus Haavisto ja vaikkapa turvetuotannon alasajo etuajassa osoittaa kuinka tärkeää kepulle on roikkua mukana sosialistihallituksessa hinnalla millä hyvänsä.
    Mahtaisiko taustalla kuiskia itse Sipilä?
    SDP:n kannatusta on vaikea selittää edes koronalla.
    Kovasti heidän kannattajansa mesovat kuinka nyt pidetään vähävaraisista huolta mutta nythän pienituloisimpien verot nousevat eniten ja juuri heihin kalahtaa kalikka kun esimerkiksi polttoaineiden-tai asumisen veroja nostetaan.
    Olisko niin, että 20% kansasta on masokisteja ja haluaa lisää raippaa?
    Voisihan ne mennä ja ruoskia itseään "NATO-langalla" jos tuska on kivaa.
    Nythän on ennusteltu, että polttoaineisiin saattaa kilahtaa 30-40 centtiä litralle lisää.
    Kuinkahan Saarikko tämän aikoo selittää eli kepuloida?
    Näyttää näin vuoden loppua lähestyttäessä vahvasti siltä, että isot linjat maassamme päättää puolue jonka kannatus on eliitille tyypillinen 9,9 prosenttia ja muut vallanhimoissaan vikisee.
    Maamme todellinen hallitsija siis Ohisalo joka kiristää muita hallituserolla.
    Ei näitä sekoiluja voi oikein muutoin selittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kepu om säälittävä nuollessaan kontillaan dominoiden saappaita.

      Poista
  5. Vihreiden joulumieli on pilalla. Kannatuksen painuminen alle 10 prosentin on lamauttava kokemus. Haaviston eroa kannattaa 50 prosenttia kansasta. Perustuslakivaliokunta totesi kultapojan toimineen lainvastaisesti

    Haaviston tulisi erota ulkoministerin tehtävistä. Tilanne alkaa olla sietämätön koko hallituksen kannalta.

    VastaaPoista
  6. Intersektionaaliset feministit Ohisalon johdolla ovat nostaneet hulluuden aivan uudelle tasolle. Ja nykyiselle menolle tyypillistä on, että kaikista järjettömyyksistä jopa keskustellaan julkisuudessa aivan kuin jostain reaalimaailman asioista. Hyvä esimerkki on yliopistotasolla esitetty ajatus, että miehillä voi olla menkat, tai lasten koulukirjassa esitetty väite, että mies voi synnyttää. Eihän siten voi olla mikään yllätys, että feministinen poliisiministeri voi ehdottaa, että laittomasti maassa oleville pitää järjestää elatus ja "palomuuri" viranomaisia vastaan. Tai Tappuraisen tavoin, että oman kansan edun ajaminen on vahingollista.
    Hyvä, että edes vihreiden suosio on laskusuunnassa.

    VastaaPoista
  7. On muuten mielenkiintoista nähdä kantaako Haaviston erinomaisuus vielä seuraaviin pressanvaaleihin. Sitähän tällä ulkoministerinpestillä pedattiin.
    Ylioppilas Haaviston CV on lievästi sanottuna aika lailla sepitetty, mukaanlukien tohtoriarvot,professuureista puhumattakaan.
    Ulkomaan ansiot liittyvät lähinnä Darfurin neuvotteluihin joista ylioppilas sai YK:lta tylysti kenkää ja jatkamaan tuli joku tanskalainen heebo.
    Taisi Darfurissakin ylioppilaan jumallallinen ego ja isännyys läikkyä sen verran yli, että sotijaosapuolet ilmoittivat notta joko ylioppilas lähtee huitsinvitilikkoon tai aseet jatkavat puhettaan.
    Aika moni suojelee Haavistoa kun se pystyy pitämään yllä tuollaista imagoa.
    Noiden valheidenhan pitäisi olla aika helppoja tarkastaa ja ampua alas ankka Haavisto.
    Tavallaan pressana se messias saisi kaikista vähiten vahinkoa aikaiseksi paitsi tietysti Suomikuvan myötä mutta olisihan se kornia jos siitä mulkusta leivottaisiin herra/rouva tasavallan presidentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Haaviston ura alkaa olla plakkarissa ja hyvä niin.

      Poista
  8. Kuitenkin, mikäli SDP voittaa seuraavatkin hallitusvaalit, saamme nauttia uudesta vasemmistohallituksesta seuraavatkin neljä vuotta. Paljon onkin siksi jo ollut pöhinää vasuriaktiivien puheissa, että masinoisivat ääniä mahdollisimman paljon demareille, jotta "persut eivät pääsisi valtaan"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko. Vihervasemmiston kannatus oli 39 % HS:n gallupissa. Eli elämme juuri nyt muutenkin aivan poikkeuksellista aikaa, jossa vähemmistö pitää lähes rajatonta valtaa aisankannattajan avulla.

      Poista
  9. Aika mielenkiintoinen juttu on myös se , että Marinin vanavedesssä SKP kirjautuu taas puolueeksi. Marinhan on profiloitinut feminismikommunistitksi.
    Korona pilasi vaan imagon.
    Vaikeina aikoina ääriliikkeet saavat valtaa ja niin tapahtunee nytkin.
    Kiilupäiset saavat tahtonsa läpi hallituksella jos se ei vaan maksa kepun maakuntahimmeliä.

    VastaaPoista
  10. Ei ihmiskunta kovin kauaksi juuriltaan ole irtautunut.
    Minä, minulle, läheisilleni ja sitten jos jää aikaa niin muille on edelleen se mikä meitä ajaa.
    Sivistys on tullut vahingossa kun opittiin syömään lihaa ja plussa kun opittiin kypsentämään sitä.
    Aika paljon pitää etsiä luonnosta kädellisiä jotka vaikkapa päästävät sakkia laumaansa joilla on tarkoitus valloittaa ja murhata jälkeläiset.
    ISIS on sellainen ja he ovat tämän kertoneet.
    Miksi siis me elätämme käenpoikia?
    Suomalaiset eivät vaan ymmärrä, että noistakin "lapsista" saa 10 vuoden aikana aika kylmiä teurastajia.
    Aika näyttää, toivottavasti olen väärässä mutta pelkään pahoin etten ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on Joppos niin, että hirveän monen äänestyskäyttäytymistä ei ohjaa järki. Ei ole muuten selitettävissä, että esimerkiksi metsästävä pienyrittäjä äänestää SDP:tä tai jopa Vassareita. Samalla äijällä saattaa olla aika suoria mielipiteitä tietyistä kansoista, mutta niin vaan Li tai Sanna saa äänen.

      Poista
  11. Trilisser kirjoitti:
    "...hirveän monen äänestyskäyttäytymistä ei ohjaa järki. "

    Saa havainto täällä. Ilmeisesti äänien saamiseen tarvitaan exorationalismia.

    Siis osa äänestäjistä kannattaa vain järjetöntä politiikkaa. Siinä on poliitikko puun ja kuoren välissä, jos mielii pysyä vallassa. Sitä niin mielellään tekisi järkeviä päätöksiä, mutta jos niitä tekee, joutuu syrjään. Ja jos tekee liikaa äänestäjien haluamia järjettömyyksiä, systeemi romahtaa ja poliitikko joutuu syrjään, koska ei äänestäjien mielestä tehnyt tarpeeksi järjettömyyksiä.

    Ehkä toimivin yhdistelmä politiikassa on palturin puhuminen ja täystyhmän politiikan ajaminen. Ja sitten salassa äänestäjiltä voi tehdä järkeviä asioita, joiden ansiosta yhteiskunta pysyy riittävän toimivana.

    Acc

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!