keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Agendajournalismia vai trendiotsikoita?

Helsingin Sanomat julkaisi uusimman puoluekannatusta mittaavan gallupinsa otsikoiden, että "Keskustelu koronakriisin hoidosta ei ainakaan vielä näy hallitus­puolueiden kannatuksessa: Sdp jatkaa suosituimpana puolueena". Otsikko pitää sinänsä paikkansa. 

Jäin kuitenkin miettimään, että mahtoiko tuo otsikko antaa täysin oikeaa kuvaa siitä, mitä puolueiden kannatuksessa on tapahtumassa. Tarkoitan muutostrendejä, jotka toki olivat pieniä edelliseen kuukauteen verrattuna. Suurin muutos löytyi Vihreiden kannatuksesta, joka oli pudonnut 0,8 prosenttiyksiköllä. 

Trendeihin pääsee kahden peräkkäisen mittauksen vertailua paremmin käsiksi lehden nettiversion vaihtoehtoisesta esitystavasta, jossa on esitetty puolueiden pidemmän ajan kannatusmuutokset käyrinä. Niissä silmiin pistää kaksi asiaa.

Ensimmäinen niistä on se, että SDP:n kannatus nousi Sanna Marinin (sd) astuttua pääministeriksi nopeasti erittäin korkealle tasolle, mistä se on hänen tultuaan kansalle tutumaksi laskenut hitaasti, mutta vakaasti siten, että pudotusta on tullut toukokuun huippulukemien jälkeen 1,2 prosenttiyksikköä eli yli viisi prosenttia.  

Vieläkin suurempi trendimuutos on toiseksi suurimman puolueen kannatuksessa. Kuvan alkajaisiksi se on kuin peilikuva SDP:n kannatuksesta eli keväällä Perussuomalaiset koki romahduksen, mutta kesäkuun pohjalukemien jälkeen sen kannatus on noussut peräti 2,3 prosenttiyksikköä. Siis yli 13 prosenttia. 

HS saa tietenkin otsikoida juttunsa siten kuin hyväksi näkee - onhan se yksityisellä rahalla toimiva yritys, jolla on vahva halu edistää omia poliittisia agendojaan. Siksi on syytä panna merkille, ettei tuo halu ole tuottanut otsikoksi mitään sellaista, joka kuvaisi pitkäaikaisempaa trendiä. Siis esimerkiksi jotain tällaista: "Perussuomalaiset tasaisen vakaassa nousussa - SDP hukkaamassa Marin-ilmiön tuoman kannatuksen." 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko demareiden kannatuksen koronalisä katoavaista?
Puolustautuuko EU viimein
Onko edessä uusi kansainvaellus?

5 kommenttia:

  1. Ehkä perussuomalaisten kannatus tyssää, jos elvytyspaketti hyväksytään. Minulta ainakin menee viimeisetkin uskonrippeeti siihen, että demokratian keinoin saadaan tätä Suomen tuhoamista loppumaan.

    VastaaPoista
  2. Se mikä aina ilahduttaa, on vihreiden kannatuksen lasku. Siellä kun on johtajana sellainen tolvana, josta voisi kaunokirjailijaa mukaellen sanoa, että on lorahtanut vähän kusta sekaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta haastat, on lorahtanu reilusti pissaa päähän.

      Poista
  3. Tuossa demarien kannatuksessa saattaa olla koronalisää. Muuten se voisi olla paljonkin alempi. Ja se, että pääministerin naama on jokaisen ison uutisjulkaisun nettiversiossa ja kaiketi painetussakin versiossa etusivulla joka päivä lisännee puolueen kannatusta tuulipukukansan piirissä. Tämä Marinin naaman näkyvyys lehdistössä on muuten suurempaa kuin diktaattori Suharton 80- ja 90-luvuilla, jolloin kuulemani mukaan valtakunnan päälehdillä oli käytännössä velvollisuus laittaa uutinen presidentistä joka päivä etusivulle.

    JMP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota mollamaijakaartia on marssitettu koronatilanteesta tiedottamaan jatkuvasti kuin mitäkin politbyroota. Yle uutisoi spektaakkelin näyttävästi. Ihme, ettei aplodeja ole vielä taustalle lisätty. Päänukke sitten papattaa monotonisesti paperilta jonkun tiedottajan rustaaman tekstin ja tyhmä kansa huokailee ihastuksissaan: kyllä meillä on viisas ja edustava päänainen sukupuolisesti tasa-arvoisen eli naisvaltaisen hallituksen johdossa. Syvä huokaus.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!