perjantai 27. lokakuuta 2023

Tekninen muutos halpuutti Suomen hiilimaksuja 80 prosentilla

Tuore uutinen kertoo, että Suomen lasku metsien hiilinielujen romahduksesta voi laskea miljardeilla. Tekstistä selviää muutoksen olevan riippuvainen päästöyksiköiden määrästä ja esimerkiksi hiilidioksiditonnin hinnan ollessa 40 euroa olisi hinnan alenema 2-7 miljardista eurosta 0,4-1,6 miljardiin euroon. 

Se tarkoittaa prosentuaalisesti noin 80 prosentin "halpuuttamista". Toisin sanoen vanha hinta oli viisinkertainen verrattuna uuteen. Nyt tehty muutos vastaa siis sitä, että bensiinin hinta putoaisi yht´äkkiä kahdesta eurosta 40 senttiin. 

Tämä on hämmentävää, sillä nyt puhutaan todella isoista maksuista suomalaiselle kansantaloudelle. Verrokkina olkoon vaikkapa tämän vuoden oikeusministeriön koko määräraha, joka on 1,1 miljardia euroa. 

Otan asian esille siksi, että jos päästöyksiköiden laskentaperusteet ovat niin heikot kuin nyt näyttää, voidaan mielestäni niiden oikeutus kyseenalaistaa. Näin siitä huolimatta, että hinnanmuutos oli tällä kertaa alennus. 

Taustalla on Luonnonvarakeskuksen tekemä tekninen korjaus, jonka taustalla oli kasvihuonekaasupäästöjen inventaarion laskentamenetelmien muutos. Uutisessa haastateltu tutkija kertoi, että nyt "vertailutaso on oikeasti vertailukelpoinen inventaarion tuloksiin. Siksi luvut kutistuivat niin paljon."

Jos ja kun hiilipäästöistä joudutaan maksamaan jatkossa, on laskentaperusteiden luonnollisesti oltava täsmälliset ja oikeat. Nyt tehdyn muutoksen mittaluokka kuitenkin asettaa tämän kyseenalaiseksi. 

Näin siksi, että olisi outoa, mikäli myös aiempaa - nyt muutettua - laskentamenetelmää ei aikanaan olisi pidetty oikeana. Olisihan vieläkin oudompaa, mikäli EU:ssa olisi päätetty miljardiluokan tulonsiirroista ilman uskoa sen perusteiden pitävyyteen. 

Kun nyt kuitenkaan asia ei ollut näin, on kysyttävä, että kuka tällä kertaa takaa sen, että uusittu laskelma olisi niin täsmällinen ja oikein, että sen perusteella tehtävät tulonsiirrot ovat perusteltuja? 

20 kommenttia:

  1. Miksi tuollaista hiilidioksidipelleilyä edes jatketaan enää?
    Hiilidioksidilla ei vieläkään ole minkäänlaista mitattavissa olevaa vaiktusta ilmakehän lämpötilaan. Ja ilmakehässä on valtava hiilidioksidvaje tällä hetkellä.
    Koko biosfääri voisi paremmin, jos hillidioksidipitoisuus saataisiin jollain keinolla vaikkapa kaksinkertaistettua nykyisestä.
    Koko ilmastohänppä, mukaan lukien tuo hiilidioksidin demonisointi, perustuu pelkästään tuon Agenda21:n ajamiseen. Ei sillä ole mitään tekemistä ilmaston kanssa, vaan pelkästään kaiken tekemisen jarruttaminen ja rahan kerääminen kaikenmaailman päästöoikeuskauppiaille.
    Herätkää jo!

    VastaaPoista
  2. Tuolla EU:n viheliäisellä päästökauppajärjestelmällä ei ole mitään tekemistä ilmaston saastumisen tai puhdistumisen kanssa. Se on vain pelkkää raakaa rikkaiden vallankäyttöä eikä mitään muuta. Sillä missä on raha, siellä on valta. Koko touhu on SAMAA SAIRASTA PASKAA mitä keskiaikaisen katolisen kirkon anekauppa. Ei ole ihmislaji juuri sivistynyt 500 vuoden aikana!

    VastaaPoista
  3. Hiilidioksidia oli maapallon ilmakehässä miljoonia vuosia sitten yli 8 kertaa enemmän kun nyt, vaikka ei ollut yhtäkään ihmistä olemassa tuolloin. Mietikääpä vaikka siitä tätä nykypäivän ilmastokusetusta.

    VastaaPoista
  4. Hiilinielujen laskeminen poliittista matematiikkaa. Tulokset ovat mitä sattuu. Suomen lokakuu 2023 on kylmä eikä lämmin.

    VastaaPoista
  5. Kalergi-suunnitelma27. lokakuuta 2023 klo 10.21

    Ilmastouskontovero eri alalajeineen tulee tavallisille tallaajille moninverroin kalliimmaksi kuin kirkollisvero - järki hoi, äly älä jätä!
    EU-diktatuuri on monessa suhteessa melkein suora kopio alasajetusta Neuvostoliitosta kuten britti-patriootti David Noakes jo vuosia ennen brexitiä osoitti sivustollaan eutruth.org.uk.

    VastaaPoista
  6. Tämä "Luonnonvarakeskus" siis omaa vallan tehdä laskelmia virkamiespohjalta (poliittisesti nimitettyjä vihreitä?) jotka maksavat meille miljardeja? kuka heille on tämän vallan antanut? kuka valvoo heitä ettei laskelmat ole poliittisesti viritettyjä, kuten "ilmastotieteissä" tuppaa yleensä olemaan? mistä heidän valtuutensa moiseen oikein kumpuavat?

    VastaaPoista
  7. Eikös Suomessa ole EU:n suurimmat metsävarat kun taas Keski-Euroopassa metsät on kaadettu.
    Puola louhii ja käyttää kivihiiltä minkä kerkiää.
    Samoin Saksassa kivihiilivoimalat tupruaa kun ydinvoinalaitokset on suljettu "vaarallisina".
    Autojen määrä Suomessa on vähäistä verrattuna Keski-Eurooppaan.

    Näistä lähtökohdistako Suomen pitäisi miljarditolkulla maksaa jonnekin?
    Ei todellakaan. Muistaakseni Mykkänen jossain vaiheessa totesikin, että asia täytyy haastaa ja niin todella täytyy. Toivottavasti hallituksella on myös kanttia tehdä se.

    Tämä EU:n touhu on niin kuin ennen vanhaan - kokeillaan kepillä jäätä - mitä seuraa?
    EU tyrkyttää ilmoituksia päästöistä tai silakan kalastuksen lopettamisesta ja kuinka käykään?
    Asiat kääntyvät kun hallitus toimii ja puolustaa Suomen etuja. Tätähän ei tehnyt viisikko-hallitus.

    Tässsä pikku hiljaa EU menettää uskottavuutensa. Mitä tulee takuisiin uusista laskelmista niin ei niitä tule.
    EU:lle riittää, että maksajia on ja rahaa tulee eikä se ole Lukelta pois kun veronmaksajien rahoja hassataan. Esim. 1,6 mrd on iso raha meiltä pois jos se "joudutaan" maksamaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Suomen metsävarat jopa kasvavat, joten meidän pitäisi olla saamapuolella. Noilla laskelmilla viherpölhöt voivat pyyhkiä persettään, niin säästyy vessapaperia.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma27. lokakuuta 2023 klo 15.21

      "Puola louhii ja käyttää kivihiiltä minkä kerkiää.
      Samoin Saksassa kivihiilivoimalat tupruaa..."
      Samoin Kiinassa ja Intiassa.
      Kiinan kommunistijohtajat päästäisivät varmasti räkäisen röhönaurun, jos tietäisivät että Lilliputti-Suomen viherkommunisti-pölhöt haluavat suurelle ja mahtavalle Kiinalle näyttää kuinka maapallo pelastetaan!
      Kiinan ja Intian muutaman tunnin päästöt ovat yhtä suuret kuin Suomen kokonaisen vuoden päästöt.

      Poista
  8. persut halittuksessa..Ulkoministeriö tänään: "Vuosina 2024–2026 ulkoministeriön korkeakouluyhteistyössä painottuvat opettajankoulutus, ilmastonmuutos ja kiertotalous sekä ruokaturva. Ohjelmaan hyväksyttyjen seitsemän hankkeen kokonaisrahoitus ulkoministeriöltä on reilut kuusi miljoonaa euroa." Näin sitä persut siis piti sen mitä lupasivat kun ennen vaaleja puhuivat, että suomen rahat käytetään vastedes järkevästi, tämäkö sitä on, opettajille koulutusta ilmastouskontoon ja satuhysterian iskeminen opiskelijoihin. Persut on kääntäneet takkinsa jo monissa tärkeissä asioissa, mitä noiden piti ajaa kun hallitukseen pääsevät, mutta näköjään kiinnostaa hillotolpat liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma27. lokakuuta 2023 klo 17.41

      "opettajille koulutusta ilmastouskontoon ja satuhysterian iskeminen opiskelijoihin"
      T.Soinin hillotolppanälkä näyttää todellakin periytyneen ainakin osalle nykyisiä persuja!

      Poista
    2. Persut? ulkoministerinä meillä oli, niin kuka ja mistä puolueesta? ja opetusministerinä kuka ja mistä puolueesta? luuletteko että persut pääsevät sanelemaan näille naikkosille miten heidän tulee asioita muuttaa? Molemmat suvakkeja...

      Poista
    3. "Persut? ulkoministerinä meillä oli, niin kuka ja mistä puolueesta? ja opetusministerinä kuka ja mistä puolueesta? luuletteko että persut pääsevät sanelemaan näille naikkosille miten heidän tulee asioita muuttaa? Molemmat suvakkeja..."

      No, ei tosiaan silloin kun kertoivat persut että ei oppositiossa voi mitään asioita muuttaa, mutta nyt olevat hallituksessa ja olisivat kyllä saaneet muutoksia ko asiaan jos olisi kiinnostanut, mutta eihän sitä, voipi vaikka hillotolppa karata.

      Poista
    4. Sinä et ole persuja äänestänyt vaan olet suvakki ja trollaat vain täällä että koko maailman olisi nyt sitten kun persut on hallituksessa.

      Poista
    5. Nykyinen hallitus on neljän puolueen kompromissi, jossa jokainen saa ja toisaalta jokainen joutuu hyväksymään muiden puolueiden ajamia asioita.
      Edellinen Marinin hallitus oli puhdas suvaitsevaisten hallitus.

      Poista
    6. Jos joku kokee Perussuomalaisten tekevän huonoa hallituspolitiikkaa, niin on hyvä ja kertoo täällä miten sitä tehtäisiin oikein.
      Jos nimittäin tietää.
      Vastaukseksi ei kelpaa:
      "Nö kyllä sitä nyt vöis jötenkin vään tehdä!"

      Poista
  9. Se on sama aina, jos esittää krittiä hiukankin persuista niin aina on joku suvakki silloin. Vai mitä pitäsi tehdä paremmin, no, minä olen seurannut yli 40 vuotta politiikkaa ja voinen vastata. Persujen ei pitäsi mättää rahaa Ukrainaa eikä muutenkaan sanella että suomi jälleenrakentaa tuon maan, se tietää miljardeja suomen veronmaksajilta, lisäksi olisi pitänyt karsia turhia rahareikiä esuskunnassa, mutta ei, persut duunasi sinne ihan uutta, siihen pyöritykseen uppoaa lähes 2 miljardia. Turha odotella persuilta myöskään yhtään eu kritiikkiä, iloisesti otetaan vastaan kaikki mitä eu virus suomelle ehdottaa. Enkä minä ollut mikään edellisen hallituksen kannattaja, ihan sekin tiedoksi. Olen hyvin selvillä kyllä mitä tässä maassa tapahtuu, eikä sitä auttaakseen persut tee yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mitään kritiikkiä ollut vaan totaalisen pöljää syyttelyä siitä etteivät he ole muuttaneet muutamassa kuukaudessa ihan totaalisen kaikkea taivaan ja maan päällä. Muuttaneet jopa sellaista joka on muiden puolueiden sellaisten ministereiden vastuualueella jotka ovat suvakkeja. Ei sellaista voi mitenkään luulla tehtäväksi, eli sen vaatija on joko hoitoa ja holhousta vaativa idiootti tai vain trolli joka yrittää mustamaalata tyhmempien silmissä sen mitä PS on jo saanut aikaan niillä alueilla mihin ovat pystyneet vaikuttamaan. Eli tuota väittävä on vain säälittävä idiootti tai suvakkien trolli. Asiallinen kritiikki on täysin eri asia.

      Poista
  10. Kun Luken tutkijat ja Brysselin viranhaltijat tulivat tulemaan, että Suomi ei olekaan hiilinielu, seuraako siitä päästöoikeuksien ostopakko valtiokonttorille?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!