Mitä Kulmunin erosta seuraa?

Puheenjohtaja Katri Kulmuni (kepu) erosi eilen valtionvarainministerin tehtävästä. Syyksi mainittiin kilpailulainsäädäntöä rajusti taivuttava sopimus äärimmäisen kalliista henkilökohtaisesta konsultoinnista veronmaksajain varoilla.  

Todellisuudessa syynä lienee ollut vähintään yhtä paljon hänen ja Keskustan jääminen hallituksessa pääministeri Sanna Marinin (sd) ja muun vihervasemmiston jalkoihin. Ja siitä johtuva puolueen kannatuksen romahdus kymmenen prosentin tienoille. 

En lähde tässä pohtimaan puolueen henkilövalintoja sen enempää ministereiden kuin puheenjohtajistonkaan suhteen. Sen sijaan totean, että näin toimiessaan Katri Kulmuni todennäköisesti pelasti tulevaisuutensa ammattipoliitikkona. 

Samalla Keskusta saa vielä yhden mahdollisuuden kannatuksensa kohentamiseen. Ongelmana vain lienee, ettei sellaista ole saavutettavissa jatkamalla nöyristelyä vihervasemmistolaisen naiskolmikon edessä ja sitä kautta valtiontalouden tuhoamista erilaisilla maailmanparannusprojekteilla. 

Seuraava todellinen näytös tässä asiassa esitetäänkin syksyllä, kun edessä ovat hallituksen seuraavan vuoden budjettipäätökset. Niiden varjona ovat erityisesti ensi huhtikuun kuntavaalit, joihin maamme vanha valtapuolue ei varmasti halua lähteä kymmenen prosentin kannatuksella. 

Niinpä edessä on mielenkiintoisia poliittisia kiemuroita, joista hallituksen kaatuminen ei ole poissuljettu. Siihen on kuitenkin pitkä matka, sillä vihervasemmisto lienee niin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen - jossa se voi estoitta polttaa miljardikaupalla rahaa omien intressiensä toteuttamiseen - että sieltä saattaa hyvinkin tulla ymmärrystä keskustalaiseen siltarumpupolitiikkaan, jonka voisi kuvitella nostavan myös Maalaisliiton perillisten kannatuksen hiukan korkeammalle tasolle.

Jos tämä riittää Keskustalle, ei jatkossakaan tulla näkemään tiukentuvaa talouspolitiikkaa, vaan maailmaa parantavan jakopolitiikan lisäksi myös siltarumpujen rakentaminen kiihtyy. Näin seuraavien vaalien jälkeinen hallitus joutuu pakon edessä tekemään ratkaisuja, joista tulevat ministerit joutuvat maksamaa kovaa poliittista hintaa suosion kadotessa kuin tuhka tuuleen.

Edessä on siis likaista peliä, jonka seurauksia maksetaan vielä pitkään. Erityisen surulliseksi tämän tekee se, että Kulmunin eroa seuraavan tragikoomisen katastrofin maksumiehiksi joutuvat aivan tavalliset suomalaiset ihmiset, joiden on joka tapauksessa uudelleenrakennettava maamme talous tällä hallituskaudella syntyvien raunioiden päälle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Marin kieltäytyi edes vihjaamasta

Katri Kulmuni ja poliittinen realismi

Onko kepulaisuus katoamassa?

Marin kieltäytyi edes vihjaamasta

llta-Sanomien järjestämässä keskustelussa pääministeri Sanna Marin (sd) kieltäytyi edes vihjaamasta, mistä hallitus aikoo tinkiä nyt, kun koronakriisi on syönyt aimo osan maamme talouden perustasta. Sen sijaan hän pyöritteli asiaa toteamalla, että "katsomme hyvin perusteellisesti hallitusohjelmaa ja sitä muuttunutta toimintaympäristöä, jossa me väistämättä nyt olemme. Emme ole halunneet tähän tilanteeseen, mutta tietysti siihen pitää myös sopeutua".

Yhden rajauksen hän kuitenkin teki. Sen mukaan "emme ole tilanteessa, jossa vaikkapa hävittäjiä tarvitsisimme. Toivottavasti sellaista tilannetta ei tule, mutta on mahdollista, että sellainenkin aika tulee. Meidän pitää pysyä varautumaan myös näiden aikojen osalta."

Ehkäpä nuori pääministerimme on kuullut talvisodasta näin sanoessaan. Silloinhan maanpuolustushenki oli kyllä korkealla, mutta materiaalinen valmistautuminen sotaan retuperällä - ja siitä maksettiin kova hinta nuorten suomalaismiesten verellä.

* * *

Jäin uutisen luettuani miettimään, että miksei pääministeri ottanut kantaa asiaan, joka on ollut tapetilla jo kuukausia. Eli siihen, millä tavoin maan budjettia muutetaan tässä pakkotilanteessa. Vai ollaanko sitä kaikesta huolimatta muuttamatta?

IS:n pääkirjoituksessa Timo Haapala kertoi muutama päivä sitten Suomen kuvalehden juttuun vedoten, että Marinin ja valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kepu) välit olisivat huonot. Tämä olisi sikäli loogista, että lähtiessään mukaan punavihreän hallituksen aisankannattajaksi, Keskusta joutui mukaan prosessiin, jossa kaikki muut osallistujat haluaisivat jotain aivan muuta kuin Kulmunin oman puolueen äänestäjät.

Marinin kannalta asiaa mutkistaa myös se, että hallituksessa on vielä häntäkin radikaalimpia poliittisia voimia, joista erityisesti Maria Ohisalo (vihr) on profiloitunut maailmanhalaajana - eikä Li Anderssonillakaan (vas) liene jalat sen kummemmin maassa. Toistaiseksi hallitus lieneekin pysynyt kasassa vain ja ainoastaan sillä, että sovitusta hallitusohjelmasta on pidetty härkäpäisesti kiinni.

Tähän pyhään lehmään Marin ei tietenkään haluaisi koskea. Hänen pääministeriytensä kannalta on kuitenkin valitettavasti niin, ettei jo alkujaankin velkavetoisen hallitusohjelman toteuttamiselle ole nykyisessä tilanteessa realistisia edellytyksiä. Ja siksi tulemme näkemään jännittävän poliittisen syksyn, jossa yhtenä aitona vaihtoehtona on hallituksen kaatuminen omiin sisäisiin ristiriitoihinsa ja sovitun ohjelman mahdottomuuteen.

* * *

Jos näin käy, nousee esille kysymys, että mitä sitten? Muodostaako nykyinen oppositio Keskustan tai SDP:n kanssa edellisten eduskuntavaalien tulosta kunnioittavan ratkaisun?

Ja tarkoittaisiko se opposition juuri nyt vahvan kannatuksen kuihtumista epäsuosittujen - mutta pitkällä tähtäimellä välttämättömien - talouspoliittisten ratkaisujen seurauksena? Ja mitä siitä sitten seuraisi seuraavalla vaalikaudella?

Mehän näimme viime vaalikaudella, ettei maan talouden tasapainottaminen johda Suomessa kansalaisten suosion saavuttamiseen. Sipilän hallitus oli viimeisinä hetkinään äärimmäisen epäsuosittu, vaikka pysäytti maan velkaantumisen, nosti työllisyysastetta ja ainakin pääministeripuolueen äänenkannattajan mukaan alensi kokonaisveroastetta.

Jos taas Marinin hallitus pidetään kasassa väkisin, saattaa se hyvinkin nilkuttaa kautensa loppuun asti. Tämä olisi maallemme tuhoisaa, mikäli sen hintana olisi nykyisen hallitusohjelman jakopoliittisen linjan noudattaminen sellaisenaan. Hallitusohjelman mukaisen jakopolitiikan jälkien korjaaminen tässä tilanteessa ei kestäisi vain vuosia vaan jopa vuosikymmeniä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Se on laatu eikä määrä - mutta miten lasku maksetaan?
Vaalikarjan harhaanjohtamisen sisältö tarkentui
Katri Kulmuni ja poliittinen realismi

Onko hallitukselta unohtumassa oleellinen?

Kirjoitin pari päivää sitten valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kepu) haastattelun innoittamana siitä, kuinka "nähtäväksi siis jää, haluaako koko hallitus peruuttaa jo tekemänsä päätökset lisärahoista esimerkiksi eläkeläisille, korkeakouluille, vanhustenhoitajille, kouluille, kehitysmaille ja pakolaisille. Eli saavatko tällaiset päätökset myös vasemmistoliittolaisten ja vihreiden ministereiden ja eduskuntaryhmien tuen."

Vastauksen olemme jo saaneet, sillä siitä kirjoittavat molemmat iltapäivälehtemme (Iltalehti, Ilta-Sanomat). Niiden mukaan kumpikaan mainitsemistani puolueista ei halua perua uudistuksia, vaan haluaa pitää niistä kiinni.

Myös pääministeripuolueen kansanedustaja Matias Mäkynen (sd) on samoilla linjalla, sillä hän kertoi näkemyksekseen, että "Katri Kulmunin ehdottamat leikkauslistat eivät ole ainut vaihtoehto, vaan mahdollisuus (ja tarve) tuottavuutta kasvattaviin investointeihin myös huomioitava”. Myös Jussi Saramo (vas) halusi kiristää verotusta, koska "helpot hedelmät kannattaa poimia ensin. Esimerkiksi osinkoverojärjestelmä on haitallinen markkinoiden normaalille toiminnalle".

Sisäministeri Maria Ohisalolla on puolestaan näkemys siitä, että talouden elvytystoimien on tuettava ihmisten työllistymistä sekä Suomen siirtymää hiilineutraaliksi hyvinvointivaltioksi. Työllistämisen nimissä tulisi esimerkiksi tehdä raideinvestointeja, jotka luovat työpaikkoja, mahdollistavat kaikille liikkumisen ja auttavat Suomea pääsemään ilmastotavoitteisiin.

Tässä tilanteessa olin siis varsin pettynyt hallituksemme vasemman siiven linjauksiin. Kukaan ei maininnut sanallakaan siitä, että koronalamasta meidät voi nostaa ainoastaan yksityinen yritystoiminta. Siten koronan jälkeistä aikaa suunniteltaessa keskeistä olisi sen toimintaedellytyksistä huolehtiminen sekä nyt että koronakriisin jälkeen.

Sitä ei ole julkisen sektorin kasvattaminen eli yksityisten ihmisten ja/tai yritysten verotuksen kiristäminen. Mutta juuri sitä näyttäisivät kuitenkin tahtovan niin vasemmistoliittolaiset, vihreät kuin sosialidemokraattisetkin edustajat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Katri Kulmuni ja poliittinen realismi
Älyllisesti epärehellisen palkka
Uusi vero vaatii kompensaation

Katri Kulmuni ja poliittinen realismi

Helsingin Sanomien mielipidekyselyn mukaan suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä Sanna Marinin (sd) hallituksen toimiin koronakriisin yhteydessä.  Hyvä näin, sillä niitä ovat tukeneet myös maamme suurimmat oppositiopuolueet, joten muunlainen galluptulos osoittaisi Suomen politiikan olevan sikäli rikki, ettei se heijastaisi kaikkien kansalaisten näkemyksiä. 

Jutussa oli yksi mielenkiintoinen sivujuonne. Siinä nimittäin puhuttiin ryhminä perussuomalaisista ja ja poliittisesta oikeistosta. Se herätti kysymyksen siitä, että miksi Perussuomalaiset sijoitettiin eduskunnassa Kokoomuksen oikealle puolelle, mikäli puolue ei edes Helsingin Sanomien toimittajan mielestä ole osa maamme oikeistoa?

* * *

Helsingin Sanomat oli myös haastatellut valtiovarainministeri Katri Kulmunia (kepu), joka sanoi suoraan että "hallitusohjelmalta on lähtenyt taloudellisesti pohja pois. Talouden osalta se pitää kirjoittaa uudelleen... Se tarkoittaa, että niitä menolisäyksiä ei voi tehdä, joita on ajateltu tehtävän. Ja joudumme hallituksessa puhumaan myös niistä menolisäyksistä, joita on jo tehty."

On hyvä, että hallituksessa on tiedostettu, ettei vihervasemmistolainen jakopolitiikka sovi nykyiseen taloudellisen syöksykierteeseen sitäkään vähää kuin mahdolliseen nousukauteen. Valitettavasti hallitus oli ripeä toteuttamaan punavihreää agendaansa ehtien toteuttamaan aikomistaan noin 1,2 miljardin euron pysyvistä menoeristä yli miljardin euron verran.

Nähtäväksi siis jää, haluaako koko hallitus peruuttaa jo tekemänsä päätökset lisärahoista esimerkiksi eläkeläisille, korkeakouluille, vanhustenhoitajille, kouluille, kehitysmaille ja pakolaisille. Eli saavatko tällaiset päätökset myös vasemmistoliittolaisten ja vihreiden ministereiden ja eduskuntaryhmien tuen.

* * *

Joka tapauksessa on selvää, etteivät pelkät tehtyjen päätösten perumiset riitä tässä tilanteessa. Valtiovarainministerihän totesi, että "mehän otetaan joka tapauksessa varmaan yli 20 miljardia euroa velkaa".

Näin Suomi tulee kertaheitolla siirtyneeksi pois EU:n sallimasta velkaantumisen tasosta. Se ei kuitenkaan ole ongelmistamme suurin, sillä samaan aikaan Italian ja Espanjan kaltaiset ongelmamaat tulevat vajoamaan vielä syvemmälle velkakriisiin. Nähtäväksi jää, miten ne itse ja EU selviävät siitä tilanteesta.

Suomen kannalta pitäisi joka tapauksessa olla selvää, ettei meidän tule sitoutua hoitamaan tulevaa taloussotkua yhteisvastuullisesti muiden EU-maiden kanssa. Sen sijaan meidän tulee tässä yhteydessä lopultakin harjata koko julkisen sektorin toimintakenttä läpi ja poistaa siitä kaikki sellainen, joka ei ole välttämätöntä yhteiskuntamme toimivuuden takaamiseksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hallituksen päätökset
Marinin hallitus lyö EU:n moninkertaisesti
Onko Keskusta kestävän talouspolitiikan tukipilari?

Pelastaako tietämättömyys Kulmunin Keskustan

Helsingin Sanomat julkaisi jutun, joka antaa varsin murheellisen kuvan suomalaisesta politiikasta. Sen pohjana olleen kyselyn mukaan vain 40 prosenttia suomalaisista osasi kertoa mitkä puolueet kuuluvat nykyiseen hallitukseen.

Toisin sanoen kuusi kymmenestä ihmisestä tekee vaalien yhteydessä päätöksiä tietämättä mitkä kaikki puolueet ovat olleet vastuussa kuluneen vaalikauden poliittisesta linjasta. Eivätkä siten osaa asettaa ehdolla olevia puolueita vastuuseen teoistaan.

Vielä murheellisemmaksi tilanne muuttuu kun tarkastellaan vastaajien ikäjakaumaa: alle 24-vuotiaista äänestysikäisistä vain 18 prosenttia osasi nimetä maata johtavat puolueet oikein. Jäin itsekseni ihmettelemään, että kuinka hyvin nuorisomme osaa ylipäänsä hahmottaa poliittista todellisuutta tai mistä mahtaa johtua se, että talous- ja väestöpoliittisesti vastuuttomin puolueemme eli Vihreät nauttii nuorimmissa ikäluokissa ylivoimaisesti suurinta kannatusta.

HS:n jutussa oli myös yksi varsin hauska puute. Siihen upotetun testin jälkeen oli nimittäin selitysosuus, jossa mainittiin hallituspuolueet puheenjohtajineen. Lisäksi kerrottiin, että "oppositiossa eduskunnassa ovat perussuomalaiset, kokoomus ja kristillisdemokraatit" sekä selitettiin, ettei Sininen tulevaisuus ole lainkaan eduskunnassa.

Kuten arvoisa lukijani huomasi, unohtui jutun kirjoittaneelta toimittaja Jussi Pullisen selityksestä eduskunnan pienin ryhmä eli kolmen mainitun puolueen kanssa oppositiossa olevan Hjallis Harkimon Liike Nyt! aivan kokonaan. Syitä voimme vain arvailla, koska eihän kyseisen jutun kirjoittanut toimittaja voi mitenkään olla tietämätön siitä, mitkä kaikki poliittiset ryhmät ovat edustettuna valtiopäivillä. Eihän?

Samalla voimme pohtia myös sitä, miksi toimittaja Pullinen mainitsi selitysosuudessaan Perussuomalaisten hajoamisen yhteydessä valtamedioidemme ehdottoman tuen saaneiden, mutta valtataistelussa tappion kärsineiden, soinilaisten perustaman Sinisen tulevaisuuden, mutta ei esimerkiksi yhden paikan Ahvenanmaalta saanutta ja vaalien jälkeen RKP:n eduskuntaryhmäänn liittynyttä För Åland, gemensam listaa, tai vaikkapa historiallisesti paljon Sinisiä merkittävämpää perintöä kantavia kommunistisia sirpalepuolueita.

Niin tai näin, HS julkaisi myös toisen mielenkiintoisen jutun, jossa se haastatteli omassa historiassamme merkittävän kansanliikkeen eli Maalaisliitto/Keskustan puheenjohtajaa Katri Kulmunia. Tämän mukaan "voi olla myös, ettei keskusta nouse tästä".

Nähdäkseni Kulmuni saattaa hyvinkin olla oikeassa tässä analyysissään. Toisaalta ensin käsittelemästäni jutusta ilmenevä kansan tietämättömyys maamme poliittisista vastuunkantajista antaa Kulmunille ja hänen puolueelleen tulevaisuuden toivoa. Ellei kansa tämänkään vaalikauden jälkeen ole tietoinen nykyhallituksen punavihreän linjan kaikista toteuttajista, ei se osaa myöskään rankaista Kulmunin Keskustaa siitä ja puolue saattaa puheenjohtajansa epäilyistä huolimatta nousta vielä kerran kuin Feenix-lintu tuhkasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaiset ovat lähes immuuneja huuhaalle
Onko kepulaisuus katoamassa?
Mitä nuorisogallup kertoo poliittisesta tulevaisuudesta?

Uutisia muuttuvasta Suomesta

Helsingin Sanomat asetti meidät tänä aamuna haljun tulevaisuudennäkymän eteen. Sen mukaan "jos syntyvyys jatkuisi 2010-luvun kaltaisena, vuonna 2051 ulkomaalaistaustaisia vauvoja syntyisi kantasuomalaisia enemmän... Tämä on seurausta etenkin kantasuomalaisten naisten vauvakadosta".

Uutisessa kerrottiin myös, että "viime vuonna suomalaistaustaisten naisten kokonais­hedelmällisyysluku oli 1,20 lasta naista kohden". Jos väite pitää paikkansa, se tarkoittaisi nyt syntyvän sukupolven olevan 40 prosenttia vanhempiensa sukupolvea pienempi.

Jutussa kerrottiin edelleen, että ulkomaalaistaustaisten naisten synnyttämien vauvojen osuus on nykyisin yli 14 prosenttia kaikista Suomen vauvoista. Siinä on kuuden prosenttiyksikön nousu vuodesta 2010. Tai toisin sanoen 75 prosentin nousu mainitusta vuodesta.

Niinpä meidän suomalaisten - ja etenkin nuorimpien sukupolvien - on syytä varautua kovin erilaiseen tulevaisuuden Suomeen kuin tämä nykyinen. Näin siitä huolimatta, ettei sana "ulkomaalaistaustainen" tarkoita pelkästään kulttuurisesti suomalaisuudesta kovin radikaalisti poikkeavia ihmisiä.

* * *

Iltalehti puolestaan muistutti meistä siitä, mitä kaikkea monikulttuurisessa yhteiskunnassa tapahtuu, uutisoidessaan tunnetun helsinkiläisen homobaarin tapahtumista. Siellä Husham-niminen uussuomalaisnuorukainen veti lesbonaisen vessakoppiin, lukitsi oven sekä työnsi tämän seinää ja pönttöä vasten vetäen samalla uhrin hametta ylös.

Nainen kielsi suomeksi ja englanniksi yrittäen avata kopin ovea. Mies sai kuitenkin estettyä naisen pakenemisen, kouri tätä rinnoista ja sormiraiskasi sekä yritti työntää myös elimensä tämän sisälle.

Vuonna 1996 syntynyt Husham sai tekosestaan kahden vuoden vapausrangaistuksen, vaikka väittikin olevansa itse homo ja joutuneensa naisen raiskaamaksi. Tällä äärimmäisen epäuskottavalla kertomuksella hän yritti joko harhauttaa oikeutta tai vaihtoehtoisesti vain jatkoi kotiseutujensa mahdollisesti hyvinkin rikasta tarinankerrontaperinnettä.

* * *

Edellä olevien - ainakin omasta mielestäni - ikävien uutisten jälkeen haluan vielä nostaa esiin Ylen uuden gallupin. Sen mukaan Perussuomalaisten kannatus oli noussut jo 24,5 prosenttiin ja Kokoomuksenkin 18,6:een.

Tämä tarkoittaa, että mikäli vaalit pidettäisiin juuri nyt, saavuttaisivat nämä puolueet suuria puolueita suosivan vaalijärjestelmämme seurauksena noin 55 ja 40 kansanedustajaa. Eli niiden edustajilla olisi lähes puolet kaikista eduskuntapaikoista.

Sen sijaan juuri kaatuneen hallituksen yhteenlaskettu kannatus oli laskenut jo 50 prosenttiin. Siitä 13,9 prosenttia meni Vihreille, 13,2 SDP:lle ja veret seisauttavat 10,6 prosenttia Keskustalle. Ja loput Vasemmistoliitolle ja RKP:lle.

Nähtäväksi jää, putoaako Keskustan kannatus seuraavassa kannatuskyselyssä jo alle kymmenen prosentin. Ja onko sillä mitään vaikutusta tulevan hallituksen toimintaan.

Vaikka voihan se olla, että jo nykyiset lukemat panevat Katri Kulmunin (kesk) ja kumppanit miettimään kuinka pelastaa oma poliittinen tulevaisuutensa - sekä sen seurauksena luopumaan vihervasemmiston aisankannattamisesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Politiikan perusteet järisevät
Mitä me olemme tehneet väärin?
Veret seisauttavia seksuaalirikostilastoja

Poliittiset broilerit A-studiossa

Katselin eilen A-studion keskustelua, jonka aluksi kaksi puhtaaksi viljeltyä ns. poliittista broileria päästeli jargonia toimittajan kysymyksiin siihen malliin, että tämä näytti ajoittain hermostuvan saadessaan kysymyksiinsä tyhjän jauhantaa ja jäädessään kerta toisensa jälkeen vaille todellisia vastauksia. Kyse oli poliittista peliään pelaavista pääministeriehdokas Sanna Marinista (sd) ja hänen ehdokkuutensa mahdollistaneesta Katri Kulmunista (kepu).

Jargonista jäi käteen vain se, että molemmat keskustelijat vakuuttivat tulevan hallituksen pitävän kiinni nykyisestä hallitusohjelmasta. Selväksi tuli myös se, että naisten keskinäisen suhteen laatuun oli molempien vaikea vastata, vaikka pitkän kiemurtelun jälkeen sen väitettiin olevan jopa ystävyyden asteella. Uskoo ken tahtoo.

Keskusteluun osallistuivat myöhemmin oppositiojohtajat Jussi Halla-aho (ps) ja Petteri Orpo (kok). Heidän taktiikkansa televisiota katsovan kansan edessä olivat hyvin erilaiset, mutta toisiaan mainiosti täydentävät.

Halla-aho kertoi - luullakseni aivan oikein - että perimmäinen syy Antti Rinteen (sd) eroon pääministerin paikalta oli erityisesti Keskustan, mutta myös SDP:n kannatuksen katoaminen pääministerin sekoillessa ja valehdellessa. Samalla hän haastoi - luullakseni aivan oikein - Kulmunia siitä, ettei tavallinen Keskustan kannattaja ole hallitusohjelman takana. Tässä yhteydessä Kulmunin hermo petti ja broilerista kuoriutui ärhäkkä vastaanväittäjä.

Orpo puolestaan - luullakseni aivan oikein - kertoi, että hallitusohjelma on katastrofi Suomen julkisen talouden kannalta. Sen perusteella hän tarjosi Kokoomusta mukaan tulevaan hallitukseen, tai ainakin tarjosi puolueensa vaihtoehtobudjettiin kuuluvia ratkaisuja hallituksen hyödynnettäväksi.

A-studion lopussa oli lyhyt asiantuntijoiden arvio keskustelusta. Siinä Yle sortui jälleen politikointiin ruotiessaan molempien hallituspuolueiden ja Kokoomuksen edustajan edesottamuksia, mutta vaietessaan kokonaan Halla-ahon esille tuomista seikoista. Tällainen mediapeli on syrjintää vaikenemalla sen osapuolen näkemyksistä, joista ei pidetä.

Niin tai näin. Suomelle on tulossa on uusi hallitus, jossa muutamista henkilövaihdoksista huolimatta tehdään politiikkaa vanhalla linjalla. Ja Antti Rinteen jatkaessa SDP:n puheenjohtajana tulee hallituksen takapiruna toimimaan edellinen pääministeri - ainakin mikäli hän saa nostetuksi Marinin pääministerin paikalle eli kiitollisuudenvelkaan itseään kohtaan. Tämä ei tule ainakaan helpottamaan ilmiselvästä luottamuspulasta kärsivien päähallituspuolueiden yhteistyötä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Antti Rinteen poliittisen uran jälkinäytös
Silmänkääntötemppu
Karkottaako Rinteen sairastelu työväen?

Antti Rinteen poliittisen uran jälkinäytös

Pääministeri Antti Rinteen poliittisen uran huippu on päättymässä muunnellun totuuden kertomiseen. Jäljellä on enää jännitys siitä eroaako hän itse ja pelastaa hallituskoalitionsa vai jatkaako arvotonta näytelmäänsä koko hallituksen kaatavaan välikysymykseen asti.

Tässä tilanteessa on positiivista se, ettei pääministeri selvinnyt kieroilustaan uhraamalla omistajaohjausministerinsä. Hyvin mielenkiintoisena pidän myös sitä, että puheenjohtaja ja ministeri Maria Ohisalo (vihr) puolueineen oli valmis tukemaan totuudesta lipsuvaa pääministeriään. Tekevätköhän Vihreiden äänestäjät siitä johtopäätöksiä?

Nähtäväksi jää myös se, kadottaako SDP puolueena jo ennestään romahtanutta luottamustaan äänestäjien parissa. Ja sen seurauksena entisestään alentunutta kannatustaan. Tähän vaikuttanee myös se, että ymmärtääkö Rinne itse ottaa eron puolueensa puheenjohtajuudesta, tai tekeekö puolue eropäätöksen hänen puolestaan - vai jääkö hän jostain käsittämättömästä syystä edelleen taakaksi sen johtoon.

Demareiden kannalta on nähtävä erinomaiseksi asiaksi se, että elämme nyt vasta vaalikauden alkupuolta. Siten Rinteen aiheuttaman negatiivisuuden kierteen oikaisemiseksi on aikaa vielä yli kolme vuotta.

Rinnettä kaatamassa olevan Keskustan kannalta keskeinen kysymys liittyy siihen katsotaanko nyt käynnissä oleva näytelmä äänestäjien parissa sankariteoksi vai pelin politiikaksi. Eli kääntääkö puheenjohtaja Katri Kulmunin ja hänen puolueensa toiminta puolueen syöksyvän kannatuksen nousuun.

Kysymys ei ole pikkuasiasta, sillä Maalaisliiton perillisen poliittinen koti maaseudulla on hiljalleen tyhjenemässä väestöstä. Ja siksi sen olisi löydettävä uutta kannattajapohjaa myös suurista kaupungeista, mikäli tarkoituksena on säilyä merkittävänä tekijänä suomalaisessa politiikassa.

Suurilla oppositiopuolueilla eli Perussuomalaisilla ja Kokoomuksella ei tässä tilanteessa ole periaatteessa kuin voitettavaa. Tosin niidenkin pelin politiikan kannalta olisi ollut parasta, mikäli Rinne olisi jatkanut sekoiluaan hallituksensa johdossa mahdollisimman pitkään. Näin oppositio olisi voinut kerätä hänen menoaan ihmetteleviä äänestäjiä taakseen.

Tapahtunut on nyt kuitenkin tapahtunutta ja siksi oppositiopuolueiden on sopeuduttava uuteen tilanteeseen, jossa hallituksen toiminta näyttäytyy ehkä nykyistä fiksumpana. Sellainen saattaisi rajoittaa niiden kannatuksen kasvua, mutta samalla ehkäisisi Suomen ajautumista toimintakelvottoman hallituksen ohjattavaksi, kuten tapahtui Kataisen sateenkaarihallituksen aikana. Valitettavasti toimivakaan punaviherhallitus ei luultavasti tule tekemään Suomen talouden kannalta parasta mahdollista politiikkaa, vaan keskittynee jatkossakin maailmanparantamiseen, vastikkeettoman rahan jakamiseen ja siltarumpuihin.

Siinä mielessä koko Suomen kannalta onnellisin ratkaisu olisi uusien vaalien järjestäminen. Tämä ei kuitenkaan vaikuta tilkkaakaan todennäköiseltä, koska ns. järjestelmäpuolueen paikkamäärä hupenisi liikaa Perussuomalaisten hyväksi, mikäli vaalit pidettäisiin juuri nyt. Tosin sen kannatus saattaa huveta vieläkin enemmän reilun kolmen vuoden kuluttua kun vaalit järjestetään joka tapauksessa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arvoitus
Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä
Antti Rinne: sanahelinää ja jakopolitiikkaa

Ilmastonmuutos vie kohti sosialismia

Pääministeri Antti Rinnekin (sd) on huomannut, että autoilijoiden rankka yliverotus on ollut suuressa roolissa hyvinvointivaltion pohjattoman kassan täyttämisessä. Tai tarkemmin sanottuna hän on huomannut, että liikenteen päästöverojen säätämisessä on sellainen riski, että niillä on toivottu vaikutus, jolloin verotulot väistämättä pienenevät. Aatteensa mukaisesti hän siis kaipailee uusia veroja.

Hänestä "on erityisen vastuutonta, että poliitikot höynäyttävät kansalaisia sanomalla, ettei pienen kansan tarvitse tehdä mitään ilmastoasioissa. Se on sellaista päänsä pensaaseen laittamista. Seuraavat sukupolvet eivät anna anteeksi, jos tällainen välinpitämätön linja toteutuu."

HS:n toimittajan mielestä Rinne tarkoitti perussuomalaisia. En tiedä onko hän oikeassa, mutta nyt kun Luonnonvarakeskuksen arvio metsiemme hiilinieluista on uusien mittaustulosten myötä alentunut, ovat poliitikot rientäneet etsimään yhä kovempia ratkaisuja pitääkseen Suomen ilmastonmuutoksentorjujien kärkikaartissa.

Esimerkiksi Pentti Linkolan oppityttönä tunnettu ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) kiirehti kertomaan, että tulossa on energia- ja liikenteen verotuksen sekä yritystukien perinpohjainen uudistus. Toisaalta pääministeri Antti Rinne pani jäitä ministerinsä hattuun toteamalla, että "tämän hallituksen liikenteeseen liittyvä veropolitiikka ei tule kurjistamaan ihmisiä. Ohjauspolitiikan pitää olla oikeudenmukaista ja kohtuullista."

Oikeudenmukaisuudesta puhui myös keskustapomo Katri Kulmuni ja puolusti suomalaista eläintuotantoa. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu turvepelloille, sillä Luken laskelmien johtopäätöksissä ehdotetaan muun muassa turvemaiden viljelystä luopumista.

* * *

Tässä asiassa toimittaja Piia Elonenkin oli oivaltava huomatessaan, että tässä on vaarana jopa se, että viljelijät menettäisivät oikeuden käyttää maitaan. Siihen saatiin sopiva ennakkotapaus juuri korkeimmasta hallinto-oikeudesta, joka vahvisti Vantaan kaupungille oikeuden ryöstää perintötilan maat ns. yleisen tarpeen perusteella.

Tilan asioita hoitanut henkilö totesikin asiasta sattuvasti, että kyseessä oli "sosialismin voitto", joka antaa "kunnille rajattomat mahdollisuudet kasvattaa maaomaisuuttaan pilkkahintaan". Tähän minulla on lisättävänä vain se, ettei valtio poikkea tässä suhteessa millään tavoin kunnista, vaikka perustuslaissa säädetäänkin, että "jokaisen omaisuus on turvattu".

Selvästä sanamuodosta huolimatta tämän lakipykälän jatkona mainitaan myös, että "omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla". Vantaalaistilan tapauksessa tätä ei de facto noudatettu, sillä yksityinen toimija oli tarjonnut siitä aiemmin kymmenen miljoonaa euroa, mutta kaupunki pystyi kaavoitusmonopoliaan käyttäen pakottamaan tarjoajan vetäytymään, jotta se itse pystyisi lunastamaan maan pilkkahintaan eli noin neljänneksellä tilan tosiasiallisesta markkina-arvosta.

On siis syytä seurata, minkälaisia päätöksiä Rinteen hallitus tekee ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Eli löytääkö sekin Vantaan kaupungin tapaan mafiamaisia keinoja perustuslain omaisuudensuojan murtamiseksi ja Suomen viemiseksi astetta lähemmäs entisen Neuvostoliiton poliittista perintöä.

* * *

Lopuksi haluan palauttaa arvoisan lukijan mieleen sen, että oli ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos niin suuri uhkakuva kuin väitetään tai ei, on ihmiskunnan - tai ainakin sen kehittyneimmän osan - teknologinen kehitys menossa eteenpäin, ja ratkaisee tarvittaessa myös kasvihuonekaasu- eli ilmastonmuutosongelman. Siitä syystä aikamme ylivoimaisesti suurin uhka on maailman kehitysmaalaistuminen eli ihmiskunnan innovaatiopotentiaalin katoamisriski - asia, jota siirtyminen kohti sosialismia ei historian valossa ainakaan lisää.

Kehitysmaalaistumisen ja samalla ilmastonmuutoksen torjunnassa avainasioita ovat kehitysmaiden väestönkasvun pysäyttäminen sekä länsimaihin suuntautuvan kansainvaelluksen suitsiminen sellaisiin mittoihin, etteivät niiden yhteiskuntarakenteet sorru. Valitettavasti nämä ovat asioita, josta Krista Kiuru, Antti Rinne tai Katri Kulmuni eivät ole juurikaan pitäneet meteliä.

Edellisiin liittyen kolmas suuri tekijä on ilmastoahdistuksen ja myös länsimaisen nuorison vuosi vuodelta kasvaneen hedonismin seurauksena uhanalaistunut länsimaisen väestön uusiutuminen. Mikäli Suomen ja muun Euroopan kantaväestö on siirtynyt pysyvästi lasku-uralle, tulee väestönvaihto väistämättä tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat
Rinteen hallituksessa roihahti
Laillinen varkaus Vantaalla

Silmänkääntötemppu

Keskustan nuori puheenjohtaja Katri Kulmuni sanoi ponnekkaasti maahanmuutosta, että "jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu". Mutta hän sanoi myös, että "hädänalaisia ihmisiä autetaan. Työntekijöitäkin me tarvitsemme... Kotouttamispolitiikkaa on uudistettava. Suomeen jääviltä on oikeus edellyttää tehokkaampaa koulutukseen osallistumista, työntekoa ja kielen oppimista. Tämä on myös tärkeä työllisyyskysymys."

Kyseessä on silmänkääntötemppu, sillä todellisuudessa Kulmuni ei ehdottanut mitään uutta. Hän ei esittänyt ensimmäistäkään keinoa, millä noihin mainittuihin tavoitteisiin päästäisiin. Eikä ehkä ymmärtänyt, että tuo viimeisin seikka on epärealistinen: luku- ja kirjoitustaidottoman ja suomenkieltä osaamattoman maahantulijan työllistäminen on äärimmäisen vaikeaa, vaikka itse työllistettävä olisi siihen halukas - mitä ilmaista elatusta nauttivat tulijat eivät useinkaan näyttäisi olevan.

Keskustan silmänkääntötemppu ulottui myös puolueen hallintovaliokuntaryhmän jäseniin Juha Pylvääseen, Mikko Kärnään, Hanna Huttuseen ja Joonas Könttään, jotka kiittelivät perussuomalaisten tekemää "maahanmuuttopoliittista linjanmuutosta". Tämä on outoa, sillä ei halla-aholaisten maahanmuuttopoliittisissa näkemyksissä ole tapahtunut mitään muutosta.

Tuo linjahan on ollut se, että "ensisijainen tavoitteemme maahanmuuttopolitiikassa on lopettaa kokonaan humanitaarisista syistä tapahtuva maahantulo ja siirtää painopiste paikan päällä auttamiseen.... Sen sijaan, että kotouttamispolitiikassa korostetaan ja
juhlistetaan eri väestöryhmiä erottavia tekijöitä, on ihanteeksi otettava jaettu suomalaiskansallinen identiteetti. Tämän periaatteen nojalla jokaisella Suomessa asuvalla ihmisellä on mahdollisuus tulla riittävän suomalaiseksi, kunhan omaksuu suomalaisen kulttuurin ja pelisäännöt".

Tuo jälkimmäinen on se viitekehys, johon Keskustan hallintovaliokuntalaisten kommenttia on verrattava. Ja siksi heidän näkemyksensä, jonka mukaan "eilen puolueen edustajat kuitenkin totesivat salissa, ettei silpomisuhan alla olevia naisia ja tyttöjä voi palauttaa kotimaihinsa" on ymmärretty - tahallaan eli harhautustarkoituksessa - väärin.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon sanoin "ulkomaalaislakiin tulisi lisäksi tehdä lisäys, jonka mukaan lapsen silpominen tai silvotuttaminen on peruste lakkauttaa oleskelulupa". Eli palauttaa lastensa silpomiseen syyllistyneet jo täällä olevat maahanmuuttajat (myös naiset) kotimaahansa - eikä suinkaan lopettaa maahamme ilman perusteltua syytä asettuneiden ihmisten palauttamista kotimaihinsa, kuten keskustan hallintovaliokuntalaiset väittivät.

Toki olemme tottuneet keskustan yhteydessä silmänkääntötemppuihin jo aiemmin. Sikäli nyt nähty ei ole yllättävää. Valitettavasti on kuitenkin olemassa vaara, että puolueen puheenjohtajan ja hallintovaliokunnan jäsenten ulostulot harhauttavat vaalikarjaa ja saavat puolueen hylänneitä äänestäjiä palaamaan takaisin. Sekä myös, että perussuomalaisia äänestäneet äärimmäisen maahanmuuttokriittiset henkilöt siirtyvät käytännössä merkityksettömien pienpuolueiden tai ehdokaslistojen kannattajiksi tai jopa nukkuvien puolueeseen.

Molemmissa tapauksissa nykyinen löperö maahanmuuttopolitiikka vahvistuu ja Suomessa korostuvat aiempaa enemmän kehitysmaalaiset piirteet, jotka ovat muuttaneet esimerkiksi naapurimaamme Ruotsin mm. koulutuspolitiikan luuseriksi sekä yhteiskunnallisen segregaation ja naisten seksuaaliturvallisuuden ongelmavaltioksi.

Siksi keskustavaikuttajien uudet väitteet onkin nähtävä silmänkääntötempuksi, jolla puolue yrittää päästä nykyisestä ahdingostaan - eli pysäyttää maaseudun äänestäjien siirtyminen Perussuomalaisten taakse. Harmillista sinänsä, ettei Kulmuni ole tässä suhteessa tuonut puolueeseen uusia raikkaita tuulia, vaan pyrkii tavoitteeseensa harhaanjohtamalla äänestäjiään ja mustamaalaamalla kilpailijaansa sen sijaan, että se uudistaisi omaa poliittista linjaansa myös maahanmuuton osalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko kepulaisuus katoamassa?
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?
Halla-aho linjasi maahanmuuttopolitiikkansa perusteita - niin minäkin

Onko kepulaisuus katoamassa?

Yle julkaisi uuden puolueiden kannatusmittauksen, jonka mukaan Perussuomalaiset on edelleen Suomen selvästi suosituin puolue. Se ei kuitenkaan ole enää uutinen, mutta sen sijaan keskustan kannatuksen putoaminen historiallisen alhaiseksi - vain 11,6 prosenttiin - on suorastaan uutispommi.

Edellinen Keskustan "ennätys" Ylen gallupeissa oli syyskuulta 2011, mutta nyt se tuli lyödyksi peräti kokonaisella prosenttiyksiköllä. Siinä välissä silloinen tuore puheenjohtaja Juha Sipilä onnistui politiikan ulkopuolelta tulleena nostamaan gallupkannatuksen peräti 26,8 prosenttiin, joka on myös Ylen mittausten ennätys ainakin vuoden 1995 jälkeen.

Nähtäväksi jää, pystyykö uusi pääkepulainen - oli se sitten Antti Kaikkonen tai Katri Kulmuni - tekemään tämän Sipilän tempun. Epäilen, sillä Sipilän etuna oli tietty politiikan ulkopuolisuus ja joukko uusia yritysmaailmasta tulleita raikkaita ajatuksia. Niitä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa olevan sen enempää Kulmunilla kuin Kaikkosellakaan.

Jos nyt käy niin, ettei heistä kumpikaan onnistu, saattaa edessä olla kepulaisuuden katoaminen suomalaisen politiikan keskiöstä. Syy siihen on itse asiassa helppo löytää: puolueen johto on sinnikkäästi tukenut kehitysmaalaisten kansainvaellusta maahamme vastoin heidän kannattajakuntansa tahtoa. Lisäksi Sipilän hallitustaipaleessa painavat muutkin asiat, joista etenkin Anne Bernerin ministerinpostin hoitamisesta seurasi voimakas vastareaktio puolueen kannattajien - ja monien muidenkin - piirissä.

On selvää, että nykyiset puheenjohtajaehdokkaat eivät tule tuottamaan muutosta puolueen maahanmuuttolinjauksiin - eivät ainakaan istuessaan nykyisessä viherpunamultahallituksessa. Myöskään nykyhallituksen muiden osapuolten maaseutuvastaisuus ei auta keräämään Keskustalle kannatusta ainakaan maaseudulta tai pikkukaupungeista, vaan ne ovat siirtymässä yhä vahvemmin Perussuomalaisten tukialueiksi.

Elämme siis jälleen kerran mielenkiintoisia aikoja Suomen politiikassa. Etenkin nyt kun tämän hetken valovoimaisin poliitikkomme eli Jussi Halla-aho (ps) on palannut eduskuntaan ja sitä kautta lisää näkyvyyttään mediassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?
Suomalainen politiikka on rikki

Rinteen hallituksessa roihahti

Antti Rinteen hallituksen sisäiset jännitteet roihahtivat heti alkuun, kun ministeri Krista Mikkonen (vihr) tuli sanoneeksi, ettei näe todennäköisenä kaikkien suunnitteilla olevien sellutehdashankkeiden toteutumista. Siihen älähti ensimmäisenä hänen kollegansa Katri Kulmuni (kepu), jonka mukaan puuta riittää ja "nieluja vahvistetaan ja huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta, samaan aikaan huolehditaan siitä, että Suomi on hyvä investointiympäristö."

Tosiasia on, että eläviin luonnonvaroihimme kohdistuu juuri nyt niin suuri - ja tervetullut - investointihalukkuus, etteivät meidän metsävaramme riitä ainakaan Pohjois-Suomessa. Tämän on todennut asiasta parhaiten perillä oleva Luonnonvarakeskus.

Toki oli jo etukäteen tiedossa, että Vihreiden ja Keskustan käsitys elävien luonnonvarojemme kestävän käytön rajoista poikkeaa toisistaan. Siitä huolimatta oli yllättävää, että julkisuuteen päätyi nahina kommentista, joka vastasi tosiasioita.

Tämä ei lupaa hyvää hallituksen toimintakyvystä silloin, kun joudutaan toimimaan ilman varmuutta päätettävien asioiden taustalla olevista faktoista. Toistuuko Kataisen/Stubbin sateenkaarihallitusten toimintakyvyttömyys vai kykeneekö pääministeri luovimaan ministeriensä vastakkaisten intressien karikoiden läpi siten, että hallitusohjelma saataisiin kaikesta huolimatta toteutetuksi.

Itse en oikein tiedä mitä toivoa. Toisaaltahan hallitusohjelma sisältää kaikesta päätellen tuhoisia osioita, mutta sateenkaarihallitus osoitti, ettei toimintakyvytönkään ministeristö ole eduksi kenellekään. Eikä varsinkaan siinä tapauksessa, jos yleinen talouskehitys kääntyy rajuun laskuun.

Tosiasiat on kuitenkin tunnustettava ja ainakin toistaiseksi mennään Antti Rinteen ja kumppaneiden johdolla. Se ei silti estä toteamasta, että ainakin oma oloni olisi paljon turvallisempi, mikäli maahan olisi muodostettu hallitus ilman niin sanotun "arvopohjan" - eli kehitysmaatyyppisen eri tavoin ajattelevien syrjintään perustuvan politikoinnin - vaikutusta.

Ehkäpä tosiasioihin perustuvan pragmaattisen politiikan uusi aika koittaa neljän vuoden kuluttua. Tai jo aiemmin, mikäli ministereiden erimielisyydet eskaloituvat täyteen liekkiin tehden hallituksen jatkon mahdottomaksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vähemmistön päätöksellä verohelvetiksi
Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko
Ohjaako persunpelko hallitusneuvotteluita?

Nyt olen hämmästynyt

Nyt olen niin hämmästynyt että joudun kirjoittamaan päivän toisen tekstin (ensimmäinen on täällä), sillä vasemmistoliiton Li Andersson on kieltäytynyt myymästä valtion omaisuutta kaiken hyvän jakamiseksi suomalaisille sekä muille täällä ja toisaalla eleleville. Toki arvaan, että omaisuuden myymisen vaihtoehto Lille on velan ottaminen, mutta siitä huolimatta olen hämmästynyt.

Valitettavasti Keskustan suunnasta ei ole lyöty jarruja, vaan Katri Kulmuni ilmoitti omien neuvottelujensa jatkuvan. Nähtäväksi jää onko Kulmuni valmis hylkäämään puolueensa kynnyskysymyksistä sen, jonka mukaan hallituksen on sitouduttava julkisen talouden tasapainoon vuonna 2023.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaatavatko Keskustan kynnyskysymykset Rinteen yrityksen?
23 prosenttia suomalaisista kaipaa lisää veroja
Muistutus paperittomien palveluista alleviivasi hallitusneuvotteluiden tärkeyttä