sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Hassan Nasrallah tapettiin, mutta Libanonista tuskin tulee uudelleen Lähi-idän Sveitsiä

Israel kertoi eilen tappaneensa Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin Libanonin Beirutissa. Näin paha sai jälleen kerran palkkansa, mikäli tieto pitää paikkansa.

Valitettavasti taitaa olla niin, ettei tämä tarkoita koko Hizbollahin tuhoutumista, vaikka saattaakin johtaa sen neuvottomuuteen ja sisäiseen valtataisteluun joksikin aikaa. Ja tässä tapauksessa ehkä pitkäänkin sellaiseen, koska juutalaisvaltion asevoimat ovat eliminoineet jo aiemmin suuren osan Hizbollahin johdosta. 

On selvää, että tämä kaikki heijastuu koko Libanoniin. Eikä suinkaan positiivisesti ainakaan siinä tapauksessa, että maan historia jatkaa entisillä urillaan.

Libanonilla on nimittäin Israelin tavoin pitkä historia alkaen foinikialaisesta merenkulkukansasta ja sen jälkeisestä eri valtioiden miehityksistä toisen maailmansodan jälkeiseen itsenäistymiseen. Alku näyttikin hyvältä, sillä uuden valtion talous kasvoi toisen maailmansodan jälkeen voimakkaasti arabimaiden kasvavan öljykaupan ja maksunvälitystoiminnan ansiosta. 

Vielä 1960-luvulla etenkin Beirut ja sen ympäristö rikastuivat matkailun ja pankkitoiminnan ansiosta ja Libanon tuli tunnetuksi ”Lähi-idän Sveitsinä” ja Beirut ”Lähi-idän Pariisina”. Mutta sitten aivan vuosikymmenen lopulla tapahtui maan kohtalon muuttanut äärimmäinen virhe, kun marraskuussa Libanonin armeijan komentaja Emile Boustany ja Palestiinan vapautusjärjestö PLO:n puheenjohtaja Jasser Arafat sopivat, että palestiinalaiset voivat perustaa leirejä Libanoniin. 

Siitä eteenpäin on menty pelkkää alamäkeä, joka kulminoitui täysimittaiseen sisällissotaan keväällä 1975. Siinä olivat vastakkain kristittyjen falangistit ja maahan muuttaneet - Jordaniasta vähän aiemmin pois ajettujen - palestiinalaiset välillä. 

Taistelut levisivät koko maahan, jolloin palestiinalaiset joukot liittyivät libanonilaisiin vasemmistomuslimeihin. Lopulta kesäkuussa 1976 maahan kutsuttiin syyrialaisia sotilaita, mikä rauhoitti Beirutin. Sotiminen kuitenkin jatkui Etelä-Libanonissa, josta palestiinalaiset ammuskelivat rakettejaan Pohjois-Israeliin provosoiden nämä ensin vuonna 1978 ja uudelleen siitä neljän vuoden kuluttua sotilaallisiin hyökkäyksiin, joissa se sai tukea Libanonin kristityiltä. 

Kaiken tämän seurauksena Libanonin oma armeija lopulta romahti ja maa on siitä alkaen ollut sekavassa tilassa, jossa Syyria on keitellyt omia soppiaan. Samalla Libanon on lähentynyt myös Irania, jonka etäohjaamasta Hizbollahista on viimeisen kymmenen vuoden kuluessa kasvanut merkittävä ja suosittu organisaatio, joka on pitänyt huolen sekasorron säilymisestä ja Israelin ärsyttänisestä.

Kaiken tämän ajurina on ollut muslimiväestön määrän kasvu ohi kristittyjen. Nykyisin maan asukkaista on 32 % kristittyjä, 32 % sunnilaisia, 31 % šiialaisia, viisi prosenttia muita Islamin suuntauksia ja loput monia muita uskontoja tunnustavia. Eikä paluuta Lähi-idän Sveitsiksi ole odotettavissa.

36 kommenttia:

  1. Tuskimpa Sveitsiä, ei edes Liettuaa...
    Kun piritorilla katselee siellä hengailevia, huomaa kaksi asiaa: perunakiljua kipanneet huumehörhöt ja toisaalta ählyt ja neekerit, jotka eivät paljoakaan eroa ensin mainituista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta entäs homot? Niitä ei ole huomioitu tässä. Ja lespot. Pitäisi huomioida kaikki erilaiset eikä vaan ählyjä. Ja sitten punapäiset, noon noitia.

      Poista
    2. No. Kun en tiedä paikallisten seksuaalisista ambitioista mitään. En myöskään sano tai arvele.
      Mutta tule itse katsomaan.
      Meininki ei ole - aina - tuttua ja turvallista....

      Poista
  2. Tarinan lopussa pitäisi aina kirjoittaa
    "Sen pituinen se."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Tarinan lopussa. Vaan kun tämä tarina ei ole lopussa, ei edes puolivälissä. Jatko-osia suunnitellaan iranissa hiki päässä.

      Poista
  3. Kohtalokas virhe tuo, että päästivät palestiinalaiset muslimit maahansa.

    Saman virheen ovat tehneet Eurooppalaiset valtiot. Nyt sitten seurataan mitä tapahtuu Ruotsille, Ranskalle, Saksalle... Suomelle.

    Osammeko ottaa oppia historian virheistä ja muuttaa toimintaamme esim. lopettamalla haittamaahanmuuton?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissahan on jo sota käynnissä. Vähän väliä ammutaan ja tapetaan julkisilla paikoilla porukkaa ja toisinaan taas tulitetaan ikkunasta sisään tai oven läpi. Ja rakennuksia räjäytellään jos ei muu auta.

      Poista
    2. Kaikki masssmaamaahanmuutosta syntyneet ongelmat on toteutuneet jokaikisessä Euroopan maassa, johon se on suuntautunut. Suomessakin annettiin ymmärtää, että ei koske meitä, kyllä täällä osataan asiat hoitaaa! Ja kuinkas sitten kävikään? Sama turvattomuus kaduilla ja kouluissa, väkivalta, nuorten katujengit, sosiaalimenojen paisuminen ja etuuksien väärinkäyttö, white flight ja ghettoutuvat lähiöt. Vastuuta ei kukaan ota eikä epäonnistumista tunnusteta. Meitä on kyllä varoitettu, mutta varoittajat on rasistin tai fasistin leimalla hiljennetty tehokkaasti. Totuudenpuhujia ei tunnetusti rakasteta.

      Poista
    3. Islam on kuin sosialidemokratia, jonka kosketus muuttaa kaiken paitsi kusen paskaksi. Islam muuttaa tosin kusenkin.

      Poista
    4. Ja lopputulos on Paskastania. Sen pituinen se.

      Poista
  4. Onko Libanon nykyään Iranin vai Syyrian eksklaavi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Libanon on Iranin käsikassara.

      -Hizbollahin kannattajia on ehkä 20% Libanonin asukkaista.
      - Libanonissa kristitityt, sunnit, shiat, druusit, jne. asuvat kaikki tiukasti omilla alueillaan.
      -Libanonin armeija on heikomoi kuin Hizbollah.
      -Joitakin vuosia sitten Hizbollah valtasi koko Beirutin, koska halusi näyttää knellä valta on.
      -Ennen saudit antoivat Libanonille talousapua 4 miljardia vuodessa (vrt. USA-Israel 3.8 mrd), mutta Hizbollahin alettua sotia saudeja vastaan se loppui. Nyt Iran antaa Libanoniin 0.8 mrd apua, mutta kaikki vain Hizbollahille.

      Poista
  5. Onko kehituskulku mahdollista Ranskalle, Ruotsille, Suomelle... ?.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse odotan mielenkiinnolla ja kauhulla kumpi romahtaa ensin Suomessa, talous vai länsimainen kulttuuri.

      Poista
    2. Taitaa mennä melko yhtä jalkaa niiden romahdus.

      Poista
  6. Itse kannatan Ristiretkeä koko Turkkiin ja Lähi-itään ja näiden alueiden muuttamista kristityiksi, juutalaiset pitäkööt Juudeansa ja hieman jopa laajentukoot. Bysantti palautettakoon.

    Ählyt pitää ajaa takaisin jonnekkin Arabian aavikoille. Euroopasta tietty myös pois helvettiin.

    VastaaPoista
  7. Eikö tuon tyypin voisi jo karkottaa kotimaahansa? Kuolleita ei saa takaisin ja kustannukset suomalaisille veronmaksjille on kohtuuttomat, vaikka nyt joku Gummerus mukavia pelihetkiä järjestäisikin. Mikähän mahtaa olla asianajajan motiivi?

    VastaaPoista
  8. Terhomatti Hämeenkorpi29. syyskuuta 2024 klo 9.30

    Proffalle ja miksei muillekin: On varmaa, että epävaltio Libanonista ei tule enää ikinä Lähi-idän Sveitsiä.
    Ano 8:59:lle: Gummeruksen motiivi on raha; eihän se nyt pelkästä ihmisrakkaudesta tuota tee. Raha ratkaisee ja me maksamme kaiken.

    VastaaPoista
  9. Turhaa jauhaa lähi-idän asioista. Ei sinne rauhaa synny. Sotiminen on arabikulttuurin osa ja Israel iskee aina takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muslimithan käy sitä ikuista jihadiaan, joko aseellisesti tai yhteiskuntien sisällä viidentenä kolonnana. Kapulaa rattaisiin joka paikassa vääräuskoisia vastaan, ja siksi hyvin pian kunnon yhteiskunnasta tulee paskastan. Hurja sikiäminen sinisilmäisten yhteiskuntien tuilla edesauttaa muutosta.

      Poista
    2. Muslimien ja kristittyjen sotimisen kyllä aloitti aikoinaan jokin Rooman paaveista (paavia ja vuotta en muista, tarvitsisi etsiä jostakin kirjasta)
      Ristiretkiläiset järjestivät ainakin v 1099 Jerusalemissa joukkomurhan, jollaiseen muslimit eivät olleet syyllistyneet muutamaa vuotta aiemmin saadessaan kaupungin haltuunsa.
      Tietenkin silloin oli homma vähän verisempää yleensä.

      Poista
    3. Luulet siis että ristiretket syntyivät tyhjästä? ei minkään takia? Muslimit sotivat kristittyjä vastaan aivan alusta saakka eli 700 luvulta, ja valtasivat nämä perinteiset "muslimimaat" lähi-idässä ja pohjois-Afrikassa ja myöhemmin Turkissa ja Balkanilla nimenomaan kristityiltä. Syyria, Egypti, Libanon, Iran, Libya, Tunisia, Marokko, Espanja jne. olivat tuolloin olleet jo satoja vuosia kristittyjä maita ja muslimit valtasivat ne ja pakottivat väestön kääntymään muslimeiksi tai tulemaan tapetuiksi tai joissakin tapauksissa elämään dhimman alla eli puoliorjina toisen luokan kansalaisina. Tätä ja Välimeren pohjoisten rannikoiden ryöstelyä ja orjanmetsästystä oli jatkunut ristiretkien alkamisen aikaan jo puolisen vuosisataa ja Välimeren alueen kristittyjen mitta oli jo kauan ollut täynnä koko hommaa. Ristiretket painoivat sodan hetkeksi Palestiinan alueelle, noin pariksi sataa vuotta, mutta sitten muslimit alkoivat taas levitä ja vallata alueita, tällä kertaa Anatoliasta eli Turkin kautta kohti Balkania. Bysanttin ortodoksit sortuivat muslimien sotajoukon edessä vuosisatojen sodan jälkeen vuonna 1453, Balkanin kristityt maat suurelta osin ennen sitä. Sen jälkeen muslimit yrittivät vallata aluieta Balkanilta pohjoiseen ja pääsivät useita kertoja Itävaltaan saakka Wienin porteille saakka eli 1529 ja 150 vuoden sotimisen jälkeen uudelleen vuonna 1683. Silloin pysäytettiin muslimien rynnistys kohti Eurooppaa viimeisen kerran, ennen siis tätä nykyistä aikaa. Ristiretket eivät tuossa olleet kuin lyhyt vastahyökkäyksen aika vuosien 1095 ja 1271 välillä eli vain 176 vuotta muslimien kristittyihin maihin tuhannen (noin vuosina 700 - 1700) vuoden aikana kohdistamien hyökkäysten ja valloitussotien keskellä.

      Kun tuntee tämän historian alkaa verenpaine aina nousta kun aletaan syyttelemään kristittyjä ja ristiretkiä viattomien ja syyttömien muslimien kimppuun käymisestä ihan syyttä suotta.

      Poista
    4. Suurinosa kirjoituksestasi käsittelee ristiretkien jälkeistä aikaa, kun uskonsota oli jo ollut käynnissä satoja vuosia. Kuinka paljon pohjois-afrikassa on ollut kristinuskoa aikoinaan ?
      Onhan sielä vieläkin vähäisiä keskittymiä.
      Ja kyllä kristityt olivat aikoinaan täysin takapajuisia, onneksi ottivat muslimeilta edes joitain asioita kehittyäkseen.
      Esim. lääketieteen, merenkulun, ja peseytymisen.
      Tuo viimeinen on kyllä paras, sillä kristittyhän ei saanut peseytyä ihan joka vuosi. Hajusteilla yritettiin peittää paskan ja hien hajua paremmissa piireissä.

      Poista
  10. Vielä 2000-luvulla etenkin Helsinki ja sen ympäristö rikastuivat innovaatioiden ja talouden kehityksen ansiosta ja
    Suomi tuli tunnetuksi ”Pohjolan Japanina” ja Helsinki ”Itämeren Helmenä”.
    Mutta sitten seuravan vuosikymmenen lopulla tapahtui maan kohtalon muuttanut äärimmäinen virhe, kun 2015 Sipilän hallitus - valtiovarainministerinä ja pääministerin sijaisena toiminut Orpo - ja Migri sopivat että, elintasopakolaiset voivat perustaa leirejä Suomeen.

    Vielä tänäkään päivänä eurooppalaiset eikä suomalaiset tajua, että muslimit eivät kuulu Eurooppaan.
    Vasta kun tämä tajutaan ja aletaan poistamaan yhteiskuntaan tuhoisasti vaikuttavia tahoja - alkaa Euroopan ja Suomen tervehtyminen.

    VastaaPoista
  11. IS tänään

    17 ammuttiin kuoliaaksi Etelä-Afrikassa, tekijät kateissa

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010728714.html

    Artikkelista poimittua

    – Yhdessä talossa tapettiin 13 ihmistä – – 12 naista ja yksi mies. Toisessa tapetttin neljä ihmistä. Sairaalassa on 18. uhri kriittisessä tilassa, poliisi sanoi tiedotteessa.

    Uhrit olivat keskenään naapureita ja sukulaisia. Rikospaikat olivat samalla kadulla Nyathin kylässä Ngobozanan alueella Lusikisikin pikkukaupungin tuntumassa.
    ...
    ...
    Syyskuun puolivälissä KwaZulu-Natalin maakunnassa, niin ikään Etelä-Afrikan itäosassa, ammuttiin kuoliaaksi seitsemän saman perheen jäsentä, joista kolme oli lapsia. Senkään ampumisen tekijöitä ei ole saatu kiinni.

    ----------------------------------------

    Kun valkoiset ajetaan pois ja mustat ottavat vallan, näin voi käydä - eikä ole pitkä matka kohti Paskastaniaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelä-Afrikka on paskastan sanan karmeimmassa merkityksessä. Neekereiden johdolla muittunut lähes elinkelvottomaksi.

      Poista
  12. Näinhän se menee. Islamilaisen väestön osuuden kasvaessa suvaitsevaisuus alkoi kadota muslimien vaatiessa yhä enemmän oikeuksia Libanonissa.

    Nämä vaatimukset eivät olleet yhteensopivia juutalais-kristillisen arvojärjestelmän kanssa.

    Myöhemmin 1960- ja 1970 -luvuille tultaessa kristityistä oli tullut omassa maassaan vähemmistö ja muslimeista enemmistö.

    Uskonnollinen, poliittinen ja taloudellinen väestönvaihto oli toteutunut. Libanonin surkea tulevaisuus oli tosiasia ja lopun jo tiedämmekin...

    heppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tule arabimaailman kaupungeista uusia Pariiseja saati paratiiseja. Kun kehittymätön ja kehittynyt asetetaan samaan kehään, yhteisön ehdot sanelee kehittymätön osapuoli.

      Valitettavasti ei myöskään ole niin, että Eurooppa olisi voimissaan ellei kansainvaellus kehittymättömästä maailmasta sitä tuhoaisi. Oman aikalaisajattelumme ja -järkemme juuret syntyivät ja kehittyivät uudella ajalla, ja täydellistyminen on tapahtunut kahtena viime vuosisatana -- ja nyt tämä järki on hajoamassa, ja mitä ilmeisimmin se hajoaisi ilman kehitysmaalaisten kansainvaellustakin.

      Toki tuhot kansainvaelluksen seurauksena tulevat olemaan hirvittävämmät -- ja väkivaltaisemmat -- kuin mitä kulttuurin omassa piirissä tapahtuva hiljaa pois hiipuminen olisi.

      Ihmistieteemme eivät koskaan kehittyneet luonnontieteitä vastaaviin mittoihin, ja niinpä sekä syvyyspsykologinen että sosiologinen ymmärryksemme on jäänyt keskentekoiseksi. Vaikka klassisesta sosiologiasta olisi ratkaisevaa apua jäsennettäessä sitä mitä yhteismitattomien kulttuurien tuhoisissa yhteentörmäyksissä tapahtuu, ei akatemioissa, ei hallinnossa, ei politiikassa, ei journalismissa eikä ainakaan juristeriassa esiinny sitä tiedollista pätevyyttä, jota kulttuuristen hylkimisreaktioiden hallitseminen edellyttäisi.

      Sosiaalisesti sitovat kehittymättömät kulttuurit eivät toimi sosiodynaamisesti samaan suuntaan kuin eurooppalaisen kulttuurin uudella ajalla tuottamat kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot, vaan sosiaalisen paineen määräämissä yhteiskunnissa "valta" on kokonaan toisenlaatuista. Sen näennäinen auktoritaarisuus hämää meitä -- oman järkemme pohjalta koemme ja kuvittelemme auktokraattisten organisaatioiden edustavan päämäärärationaalista käyttäytymistä, vaikka ne tosiasiassa perustuvat nimenomaan päämäärärationaalisen järjen torjumiseen. Se on olemuksellisesti militanttia -- se näyttää hyvinkin kurinalaiselta ja tehokkaalta, mutta tosiasiassa on itsetarkoituksellista ja vailla kaikkea sitä päämääriä ja keinoja erittelevää kritiikkiä, jonka individualismi on eurooppalaisessa kulttuurissa rakentanut järjen psyykkiseksi päällysrakenteeksi.

      Oman kulttuurimme kulta-ajat sijoittuvat jonnekin viime vuosisadan alkuvuosikymmenille, ja sen jälkeen omassa vaikutuspiirissämme yhteiskunnat ovat taantuneet autokraattisiksi totalitarismeiksi. Kurjimmat historialliset taantumat voidaan nimetä: natsi-Saksa, Putinin Venäjä. Oma yhteiskuntamme on myös hyvää vauhtia taantumassa totalitaristisen puhumattomuuden kulttuurin umpioon -- kuten muissakin läntisissä yhteiskunnissa, meilläkin taantumaan vajotaan nimenomaan "hyvien arvojen" -- "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" -- aatteellisissa kulisseissa.

      Ruben Östlundin elokuva Triangle of Sadness , joka tulee tänä iltana Teema-kanavalta uusintana, antaa asiallisesti ottaen paikkansa pitävän elokuvataiteellisen vertauskuvan sille mitä eurooppalaiselle kulttuurille juuri nyt on tapahtumassa.

      Poista
    2. Hedelmistään puu tunnetaan, opetti Jeesus. Islamin hedelmiä ovat tappaminen, alistaminen, pedofilia, ryöstelyt, raiskaukset... Ei epäilystäkään, minkä hengen hedelmiä.

      Eräs kristitty iranilainen nainen ihmettelee, kuinka sinisilmäisiä suomalaiset ovat noiden muslimien kanssa. Itse ajattelen, että osa syynä on suomalaisten aivopeseminen vasemmistolaisella nössöhumanismilla, joka ei myönnä sitä kristinuskoon liittyvää totuutta, että ihminen on pohjimmiltaan pahuuteen taipuva ja vain usko hyvään Jumalaan voi muuttaa käytöstä. Tosin maallistuneet eurooppalaiset eivät tajua, että heidänkin sivistyneisyytensä pohjautuu historiallisesti esi-isille opetettuun kristilliseen moraaliin, jossa pyritään noudattamaan kymmentä käskyä.

      Poista
    3. Juuri näin. Pitäisi korostaa myös sitä historiaa, jossa eurooppalaiset aiempina vuosisatoina löivät ählämit pois Euroopasta sitä orjuuttamasta.

      Poista
    4. Asiaa Seppo. Luulen kuitenkin, että talouden ja yhteiskuntafasiliteettien alasajon jälkeen - kuten aiemmin mainitsin - hoituvat konepistooli kainalossa.
      Meillä on mamuongelma ja putin naapurissa...

      Poista
  13. Yle tänään

    9 kuollut ja 48 kateissa siirtolaisveneen upottua Kanariansaarten edustalla

    Siirtolaiset olivat olleet kaksi päivää ilman ruokaa ja vettä, mikä saattoi osaltaan aiheuttaa paniikkia ja veneen kaatumisen.

    https://yle.fi/a/74-20114639

    Espanjan viranomaisten mukaan veneessä olleet siirtolaiset olivat kotoisin Malista, Mauritaniasta ja Senegalista.
    --------------------------------

    Kun porukkaa tulee tuollaisista maista niin mikäs syy nyt keksitään, että eurooppalaisten on suorastaan pakko antaa näille se "turvapaikka" ja ilmainen elatus?
    Toisaalta, eikö ole jännä, että tässä he ovat vielä siirtolaisia mutta kun tulevat satamaan tai ne mereltä "pelastetaan" - niistä tulee yht´äkkiä simsalabim "turvapaikanhakijoita" vaikka todellisuudessa ovat elintasopakolaisia.
    Yhtään ei haittaa vaikka ei ole viisumin viisumia tai passin passia.
    Näin meitä huijataan päivästä toiseen, vuodesta toiseen ja Frontex juo kahvia ja mussuttaa pullaa veronmaksajien rahoilla.

    Onko tähän touhuun saatavilla mitään rotia?
    Vai onko niin, että meritaksi liikenne lisätään Välimeren lisäksi Afrikan ja Kanariasaartenkin välille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi edistystä JOS Frontex joisi vain kahvia, mutta ei, sitä ne eivät vain tee, vaan aktiivisesti auttavat tätä porukkaa rajan yli. Kreikkalaiset ja puolalaisethan heittivät Frontexin porukan käsittääkseni ulos maasta kun ne teki päinvastaista työtä kuin heidän omat rajajoukkonsa.

      Poista
    2. Ohisalo oli varsinainen vitsi kaikissa asioissa. Kun Suomesta lähetettiin rajanvalvojia Liettuaan tarkoituksena pitää matut ulkona, Ohisalon tehtävänantona oli, että pitää auttaa heidät sisälle.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!