sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Miten hallitus reagoi poliisiylijohtajan huoleen?

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen avautui Ylelle olevansa huolissaan maalittamisesta. Hänen mukaansa sadat poliisit ovat harkinneet alanvaihtoa ja pelko voi vaientaa jopa tuomareita.

Kieltämättä hurjia väitteitä. On siis kysyttävä, että ketkä tuota pelkoa oikein aiheuttavat.

Ylen toimittaja otti ensimmäiseksi esimerkikseen Perussuomalaisten kansanedustajan Ano Turtiaisen Twitter-viestin, jossa tämä kutsui ylikomisario Jari Taposta munattomaksi nillittäjäksi. Joka teki asiasta rikosilmoituksen.

Epäilen kuitenkin, ettei poliisiylijohtaja itse puhunut Ano Turtiaisen viestin sivistymätöntä käytöstä kuvaavasta sananvalinnasta vaan jostain paljon vakavammasta. Onhan se nyt suorastaan absurdi väite, että munattomaksi nillittäjäksi nimitteleminen johtaisi poliiseja vaihtamaan alaa tai pelottaisi tuomarit hiljaiseksi.

Luulenpa, että kyse oli kansanedustajien huonon käytöksen sijaan järjestäytyneen rikollisuuden aiheuttamasta ongelmasta. Siis Ruotsin sotatilaa muistuttavan yhteiskunnan rantautumisesta myös Suomeen, sillä järjestäytynyt rikollisuus on myös meillä aktiivista ja pyrkii juurtumaan yhteiskunnan rakenteisiin.

Kuten United Broterhoodin tapaus osoitti, on jengirikollisuus kasvussa myös meillä, ja joukossa on myös eri etnistä alkuperää olevia katujengejä. Mikä mielenkiintoisinta, Kolehmainen kertoi ruotsalaisen virkaveljensä varoittaneen häntä monta kertaa siitä, ettei Suomen pidä tehdä samoja virheitä kuin Ruotsi. Näin poliisiylijohtaja asettui Jussi Halla-ahon (ps) ja Perussuomalaisten linjoille.

Kolehmainen itse ehdotti järkevän tekemisen tarjoamista riskiryhmiin kuuluville. Siinä hänen mielestään ongelman muodostaa nykyisin muun muassa se, että maahanmuuttajien töihin pääseminen on vaikeaa kielitaitovaatimusten takia.

Poliisiylijohtajan kommentti on tietenkin sinänsä oikea, mutta samalla epärealistinen. Tuskinpa ainakaan kovin moni yksityinen työnantaja haluaa palkata henkilöä, jolle jo pelkän tehtäväksiannon ymmärtäminen on haasteell... siis helve... ei kun äärimmäisen hankalaa. Eikä tällaisia henkilöitä taida juuri kukaan haluta omaan tiimiinsä edes julkisella sektorilla.

Kolehmainen on vienyt viestinsä myös maamme päättäjille, mikä on erinomainen asia. Siten on mielenkiintoista nähdä, mihin toimiin punavihreä hallituksemme ryhtyy ehkäistäkseen poliisiylijohtajamme perustellun huolen.

Syntyykö maamme yrityksille maahanmuuttajien rekrytointipakko, lisätäänkö heidän koulutusresurssejaan nyt, kun vuonna 2015 saapuneet ovat kohta olleet jo viisi vuotta maassamme ja edelleen - ainakin Kolehmaisen kommentista päätellen - kielitaidottomia vai ryhdytäänkö punavihreän ideologian mukaisesti haalimaan maailmalta uusia Lähi-idän kieliä taitavia tulijoita, koska tarjokkaita olisi tuoreiden uutisten mukaan esimerkiksi Syyrian luoteisosista?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
ISIS-lasten radikalisoituminen ja albanisoituminen on estettävä
Rantautuiko ruotsalainen kulttuuri Helsinkiin?
Lontoossa paukahti pommi ja Pariisissa välähti veitsi


15 kommenttia:

  1. Ylenanto liimaa persut jokaiseen negatiiviseen asiaan yhtä saumattomasti, kuin Cato yhdisti vaatimuksensa Karthagon tuhoamisesta jokaisen puheensa loppuun. Yleveron maksaminen taas on kuin oman piiskan hakeminen pihakoivusta julmalle vanhemmalle.

    VastaaPoista
  2. Vallalla oleva monikulttuurisuusideologia pyrkii estämääntulijoiden mukautumista suomalaiseen kulttuuriin, ja tukee työllistymisvaikeuksia aiheittavien kulttuurillisten tapojen ja arvojen säilyttämistä. Näin ollen monikulttuurisuusideologia vahvistaa syrjäytymiskehitystä ja johtaa kehityksen kohti ruotsalaista matalan intensiteetin sisällissotaa käyvää yhteiskuntaa. Tuosta matalan intensiteentin sisällissodasta on vain lyhyt matka (kantaväestöltä palaa hihat) todelliseen sisällissotaan.

    VastaaPoista
  3. "ongelman muodostaa nykyisin muun muassa se, että maahanmuuttajien töihin pääseminen on vaikeaa kielitaitovaatimusten takia."

    Eikö näin sanottaessa tulla samalla myöntäneeksi, että monikulttuuri ei toimi muun muassa tästä kielimuurisyystä?

    VastaaPoista
  4. Ehkä poliisiylijohtajaa on alkanut jännittämään, että tulevaisuudessa hän joutuu Ruotsin mallin mukaan neuvottelemaan klaanien kanssa?
    Itse toivoisin, että Suomea ei koskaan päästetä siihen tilaan mutta onko nykyhallituksesta estämään sitä?

    Pt-media eilen:

    "Peter Springare: Klaanit hallitsevat ongelma-alueita"
    Swebb-tv:n lauantaihaastattelussa on mukana kuuluisa poliisi Peter Springare, joka kertoo mm. että poliisi neuvottelee nykyään klaanien kanssa.

    https://pt-media.org/2020/02/08/peter-springare-klaanit-hallitsevat-ongelma-alueita/

    (artikkelissa linkki tunnin haastatteluun)

    Artikkelista poimittua:

    Peter Springare tuli kuuluisaksi muutama vuosi sitten julkaistessaan Facebookissa päivityksen, jossa hän kertoi,
    että Örebron 24 murhasta tai murhan yrityksestä epäillyistä 22 oli ulkomaalaisia.
    Tekstistä lähti liikkeelle valtava ketjureaktio, jota ei voinut enää millään hallita. Springare kertoo, että hänellä oli kyllä takana kansan tuki.
    Jopa poliisijohdosta läheteltiin hänelle joitakin meilejä, joissa kiiteltiin hänen ulostuloa ja rohkeutta kertoa asioista.

    – Kuitenkin jostain syystä valtamedia, Aftonbladet ja Expressen etunenässä, kirjoitti, että olen natsi, rasisti, muukalaisvihamielinen ja kaikkea sellaista.
    Mutta minä vain kerroin miten asiat ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kehitysmaalaisten toilailuja katsellessa alkaa rasistiksi nimittäminen kuulostaa kehumiselta.

      Poista
    2. Tuli poikettua OM sivulle https://oikeamedia.com/o1-130509

      Ano 12.56: Saat kehuja kuten saksalaiset kun katsot twitterin.

      Saksalaiset joutuvat pelkäämään "vihapuhe"-vainon alla.
      Yleensä viileänä ja eleettömänä tunnettu Saksan liittokansleri Angela Merkel kiihtyy ja intoutuu lähes erään historiasta tunnetun viiksivallun tavoin kun aiheena on vihapuheen vastustaminen:
      https://twitter.com/dw_politics/status/1199643245560643584

      Poista
    3. Onkohan yleisön joukkoon ripoteltu agitaattoreita taputtamaan ristiriitaisen sanoman peittelemiseksi? Vapaa yhteiskunta ei siedä sananvapautta.

      Poista
  5. Ai onko tässä maassa vielä poliisikin?Missä se on?Viimeksi kun asiaa katsoin havaitsin vain ohisalon NKVD huoria jotka esiintyivät poliiseina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään sanavalinnat asiallisina. En usko, että Ohisalolla on hallinnassaan maksullisia NKVD naisia tai miehiä.

      Poista
  6. Sitä saa, mitä tilaa!! Vain Persuja voi äänestää, kun muut puolueet ovat ihan kuutamolla tässäkin asiassa.

    VastaaPoista
  7. Kolehmainen jää siirtymävaiheen poliisipomoksi. Hänen jälkeensä tulee mamuille lepsu suvakki, jonka mielenkiinto on suomalaisten "nettirikoksissa" mamujen väkivaltarikosten ollessa toissijaisia.

    VastaaPoista
  8. Kun Erik Allardt aikoinaan sanoi, että "sen seikan ymmärtäminen, että on olemassa yhteisöominaisuuksia, jotka eivät ole palautettavissa yksilöiden ominaisuuksiin ja pyrkimyksiin, on varsin vaikeaa", hän oli ihan liian oikeassa.

    Tämä viesti ei tunnu koskaan menevän perille. Kulttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, eikä sosiodynaamisesti erisuuntaisia kulttuureita voi sopeuttaa toisiinsa mitenkään. Kuinka monta miljoonaa kertaa tätä pitää toistaa: ei mitenkään.

    Yksilöitä voi yrittää sopeuttaa -- mutta yhden yksilön sopeutumisen hintana joukkotodellisuus tuottaa kaksinkertaisen määrän sopeutumattomuutta. Eikä se vielä riitä. Niin sanotusti sopeutuneet yksilöt ovat potentiaalisesti vielä enemmän riskiryhmää kuin sopeutumattomat.

    Jostain syystä sosiologisten lainalaisuuksien ymmärtäminen on todella vaikeaa. Toisiinsa sopimattomat kulttuurit herättävät kulttuurisia hylkimisreaktioita, jotka kaikkialla minne muslimiväestöä on massamitassa vaeltanut, ovat aiheuttaneet esimerkiksi asuinalueiden eriytymistä ja "valkoista pakoa". -- Ja tällaisiin joukkotodellisuuden ilmiöihin me siis yritämme vastata fokusoimalla katseemme yksilöön. Ymmärrys hoi!

    VastaaPoista
  9. Ylewatch-blogistilta terävää ja osuvaa kritiikkiä:

    "YLE MYÖTÄILEE KUN POLIISIYLIJOHTAJA HALUAISI KRIMINALISOIDA VIRANOMAISTEN ARVOSTELUN"
    http://ylewatch.blogspot.com/2020/02/yle-myotailee-kun-poliisiylijohtaja.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!