Ylellistä valitusta ja helsinkiläistä ymmärtämättömyyttä

Pitkäaikainen Yleisradion toimittaja Markus Leikola kirjoitti sosiaaliseen mediaan, että eilen - Ylen irtisanomisten julistuspäivänä - olisi ollut suomalaisen tiedonvälityksen, journalismin ja suomalaisen kulttuurin musta päivä. Ja perusteli sitä omalla ymmärtämättömyydellään.

Hän nimittäin väitti, että "katsojien, kuulijoiden ja tekijöiden toiminnan tai laiminlyöntien, virheiden tai ansioiden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä". Väite on peräti merkillinen ottaen huomioon kaiken sen vasemmalle kallellaan olleen poliittisen vinouman, jota Yle ja sen toimittajat ovat harjoittanut toiminnassaan etenkin sen jälkeen, kun sille luotiin oma verotusoikeus.

Näitä tapauksia olen analysoinut ja/tai kommentoinut tässä blogissa kerta toisensa jälkeen (esimerkki, toinen, kolmas, neljäs ja viides) ja ongelman ovat kyllä huomanneet muutkin (esimerkki). Siten en katso tarpeelliseksi perustella asiaa tässä sen enempää.

Sen sijaan totean, että olisi ollut älyllisesti rehellistä, mikäli toimittaja Leikola olisi miettinyt hetken ennen avautumistaan, että olisiko Ylellä enemmän puolustajia, jos se ja sen toimittajat olisivat toimineet kuten valtion mediayhtiöltä odotetaan. Siis pyrkien poliittisen vaikuttamisen sijaan totuuteen ja tasapuolisuuteen omassa toiminnassaan. 

Joko hän ei tätä ymmärtänyt tai - mikä vielä pahempaa - ei ole edes tunnistanut tällaisen ongelman olemassaoloa. 

* * *

Suomen pääkaupunkina toimi vuoteen 1812 asti Turku. Sen jälkeen statuksen sai Helsinki, koska Venäjän tsaari katsoi Turun sijaitsevan liian lähellä Ruotsia. 

Pääkaupunki tarkoittaa sitä paikkaa, johon on sijoitettu valtakunnan hallintoelimet. Siis sellaiset kuin eduskunta, valtioneuvosto, ministeriöt ja kaikenlaiset keskusvirastot, joiden perimmäisenä tehtävänä demokratiassa - toisin kuin diktatuureissa - on palvella kansalaisia.

Tämä asia on ilmaistu Suomen perustuslain toisessa pykälässä seuraavasti: "Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen."

Tätä tarkoittaa sitä, että pääkaupungilla on muihin kaupunkeihin verrattuna erikoisasema. Ja siksi sen tulee olla mahdollisimman hyvin kansan saavutettavissa.

Tätä ei ole ilmeisesti ymmärretty Helsingin vihreänsävyisessä hallinnossa, joka eilisen uutisen perusteella suunnittelee polttomoottoriautojen kieltämistä alueellaan. Eli erityisesti huonojen julkisten liikenneyhteyksien päässä olevien kansalaisten liikkumisen vaikeuttamista alueellaan. 

Siksi ehdotan eduskunnalle, että se poistaisi erityisasemastaan piittaamattomalta Helsingiltä pääkaupunkistatuksen ja siirtäisi valtionhallinnon eduskuntaa, presidenttiä ja valtioneuvostoa myöden sellaiseen kaupunkiin, jonka asukkailla on halu palvella koko kansaa. Samalla voitaisiin korjata se maantieteellinen ongelma, että Helsinki etelärannikon satamakaupunkina sijaitsee Suomen reunalla eli mahdollisimman kaukana kaikesta.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eilinen oli Ylen uutistoimitukselle misinformaation juhlaa
HSL:n edustaja esitti autoilun matka-aikojen pidentämistä
Eristäytyvä pääkaupunki

Halla-aholle tehtiin ongelma faktoja valikoimalla

Tietokirjailija ja MTV Uutisten kolumnisti Markus Leikola kirjoitti mielenkiintoisen tekstin maailman muuttumisen vaikutuksista halla-aholaiseen politiikkaan. Sen otsikon mukaan "Politiikan uhkakuvat muuttuvat koronan katveessa, ja se voi olla Halla-aholle ongelma".

Koska epäilen lukijakunnassani olevan paljon halla-aholaisittain ajattelevia henkilöitä, on nyt ehdottomasti syytä tarkastella tekstiin liittyviä väitteitä yksi kerrallaan, jotta nähdään kuinka vahvalla tai heikolla faktapohjalla heidän näkemyksensä on. Siis toimittaa viime vuosina kovasti muodissa ollutta faktantarkastusta. 

Tekstiä lukiessani vastaan tuli heti aluksi väite, jonka mukaan "siirtolaisuus ei tietenkään ole maailmasta ohi, vaikka rajat ovat nyt kiinni. Ja silloin kun lähtömaiden olosuhteet muuttuvat – kyse on työnnöstä eikä siis vedosta – aina alkaa tapahtua".

Ensimmäinen kohta edelle lainaamassani tekstissä on epäilemättä totta, onhan siirtolaisuutta esiintynyt maailmassa kautta historian. Jälkimmäinen osa eli työnnön ja vedon suhde onkin sitten kinkkisempi juttu.

Puhuttaessa Afrikasta ja Lähi-idästä maahamme kohdistuvasta kansainvaelluksesta voidaan tukeutua turvapaikkapäätöstilastoihin. Tuoreen Helsingin Sanomien jutun mukaan vuoden 2015 tulijoista vain 19 prosenttia sai oleskeluluvan, eli heillä oli virallisesti todettu tarve turvapaikkaan. Näiden ihmisten voi siten tällä perusteella sanoa lähteneen kotimaastaan ensisijaisesti työntötekijöiden motivoimana. 

Entä vetovoimatekijät? Jos kyse olisi pelkästään niistä, olisivat lähtijät epäilemättä jääneet ensimmäiseen turvalliseen maahan, jotta heidän ei olisi tarvinnut tehdä vaivalloista matkaa, jonka aikana HS:n haastatteleman henkilön mukaan jalatkin "olivat aivan turvoksissa".

Esimerkiksi Turkista - jo itsessään turvallisesta maasta - Suomeen päästäkseen joutuu kulkemaan ainakin seitsemän maan kautta. Siten on selvää, etteivät pelkät työntötekijät selitä tätä vaivannäköä, eivät varsinkaan, kun siihen päätyneitä oli yli 32 000. 

Siten Leikolan väite työntövoiman ensisijaisuudesta ei yksin selitä Suomeen kohdistuvaa kehitysmaalaisten kansainvaellusta, vaan matkakohteen valinta tapahtuu nimenomaisesti maamme vetovoimatekijöiden perusteella. Tämän vahvistaa myös Viroon ja muihin vähemmän vetovoimatekijöitä omaaviin Baltian maihin samaan aikaan suuntautuneen kansainvaelluksen mitättömyys.

* * *

Toinen Leikolan väite, johon kiinnitin huomiotani, oli seuraava: "Saharan eteläpuolinen Afrikka ehti nimittäin ennen koronapandemiaa nauttia neljännesvuosisadan ajan nousukaudesta, minkä seurauksena terveys- ja koulutustaso on monissa maissa kohentanut alueen taloutta ja kehitystä aivan eri tasolle kuin vanhemman polven koulukirjojen kuvituksesta voisi muistella."

Tätä voi tarkastella BKT:n kasvun perusteella. Tästä linkistä pääse näkemään Saharan eteläpuolisen Afrikan BKT:n kasvunopeuden. Se on ollut tilaston viimeisen 10 vuoden (2009-2018) aikana keskimäärin hyvältä kuulostava 3,575 prosenttia vuodessa.

Puhuttaessa talouden kohoamisesta ei valtion tai muun suurmaantieteellisen alueen kehitys kuitenkaan kerro koko totuutta. Lisäksi on huomioitava väestökehitys eli Leikolan tarkoittamassa yhteydessä relevantti tekijä on talouden kasvu henkeä kohden. 

En nopeasti löytänyt yhtä lukua Afrikan väestön kasvusta, mutta sen on monissa lähteissä (tässä Wikipedialinkki) todettu kaksinkertaistuvan 25 vuodessa. Se toteutuu silloin kun väestönkasvu on hiukan yli neljä prosenttia. Toisin sanoen mustan Afrikan väestönkasvu on tehnyt tyhjäksi alueen talouskasvun eikä sikäläisten ihmisten elintaso ole ainakaan tällä mittarilla kohentunut massiivisesta kehitysavusta huolimatta.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö joidenkin Afrikan alueiden elintaso henkeä kohden olisi ollut noususuuntaista - tosin hintana siitä on muiden alueiden elintason lasku. En myöskään epäile sitä, etteikö Leikolan seuraavaksi mainitsema tekninen kehitys olisi saavuttanut afrikkalaisia. Epäilenkin - ja korostan Paavo M. Petäjän tavoin, että kyseessä on vain epäily - Afrikan kehittymisen tarkoittaneen lähinnä kaupunkien, kaupunginosien ja maaseudun välisten elintasoerojen kasvua.

* * *

Seuraavaksi Leikola kiinnitti huomionsa siihen, että "suuremmat uhriluvut, toistasataa vuosittain, ovat peräisin ajalta ennen vuoden 2015 pakolais- ja siirtolaisaaltoa. Terrorismilla olikin helppo pelotella niin kauan kuin Isis oli voimissaan, mutta se lyötiin jo ennen koronaa."

En epäile Leikolan uhrilukuja enkä sitä, etteikö ISIS:in kalifaatin tuho olisi tehnyt maailmasta turvallisempaa paikkaa. Viime aikojen iskut etenkin Ranskassa kertovat kuitenkin omaa kieltänsä siitä, ettei islamilla motivoidun terrorismin uhka ole suinkaan ohi ainakaan Euroopassa. 

Selitys uhrilukujen ja eurooppalaisen todellisuuden välillä löytyykin terrorismin alueellisen kehityksen muuttumisesta. Aiemmin yleiset islamilaisissa maissa tehdyt terroristi-iskut näyttäisivät viime vuosina lähes loppuneen, kun taas länsimaissa iskut ovat samaan aikaan jatkuneet kutakuinkin entiseen tahtiin.

* * *

Kaiken kaikkiaan jouduin ikäväkseni toteamaan, että Leikolan aiheeltaan erittäin kiinnostava kolumni sisälsi lukuisia virheellisiä tai ainakin kyseenalaisia faktatietoja. Eikä sillä siksi ole sen suurempaa arvoa kuin niillä biteillä, jotka on valjastettu sen pitämiseksi kaiken kansan nähtävillä. 

Tässä ruotimani tapaus ei kuitenkaan ole mitenkään ainutlaatuinen erilaisissa mielipidekirjoituksissa, jollaiseksi kolumnitkin on katsottava. Niiden tekijöiden motiivinahan on aina oman maailmankatsomuksen levittäminen lukijoiden piiriin ja ehkä sitäkin tärkeämpänä tavoitteena vahvistaa samoin ajattelevien uskoa. 

Ikävä kyllä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi on usein turvauduttava tosiasioiden valikointiin tai omassa kuplassa vallitsevien uskomusten käyttämiseen faktoina, jotta käytetyt perustelut saadaan sopimaan omaan agendaan. Ja juuri tästä Leikolan kolumni on tyypillinen esimerkki. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Millä perusteilla luonnontieteelliset tutkimukset vanhenevat?
Iltalehti teki journalismia KHO:n afgaanipäätöksestä
Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä