sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Petra Laiti halusi lopettaa porotalouden tuet

Saamelaisnuoret ry:n puheenjohtaja Petra Laiti kirjoitti Twitterissä kommentin pääministeri Juha Sipilälle (kepu), joka aikoi istuttaa 5 000 puuntaimea ensi kesänä ja haastoi muutkin kepulaiset istuttamaan yhteensä 100 000 puuta ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Tarkalleen Laiti ehdotti, että "entä jos vain jätettäisiin puut hakkaamatta, niin ei tarvitse jälkikäteen istuttaa korvaavia tilalle?"

Jäin miettimään, että ymmärsiköhän nuori saamelaisnainen nyt varmasti sen, että metsäsektori tuottaa suoraan ja epäsuorasti huomattavan osan maamme vienti- ja verotuloista. Ja että puiden hakkaamatta jättäminen tarkoittaisi siten maamme julkisen talouden raakaa alasajoa, elinolojen heikkenemistä maamme metsäisillä syrjäseuduilla ja metsäsektorilta leipänsä saavien noin 60 000 ihmisen joutumista työttömäksi.

Käytännössä Suomessa jouduttaisiin luopumaan kokonaan tai ainakin huomattavalta osin kaikenlaisista yhteiskunnan varainsiirroista. Tämä koskisi esimerkiksi porotalouden tukia määrältään 28,50 euroa kertaa noin 200 000 poroa eli vajaata kuutta miljoonaa euroa tulonsiirtoa pohjoiseen Suomeen. Samoin kaikista muista tulonsiirroista, joiden nauttiajana Lappi on yksi suurimmista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muhammed ja Ylen intiaanipäähine
Metsä hyötykäytössä
Suomalaiset heräsivät puolustamaan kotiseutuaan

4 kommenttia:

  1. Nykyisin minkä tahansa järjestön puheenjohtajana ja/tai päättäjinä voi olla ihmisiä, joilla ei kerta kaikkiaan ole minkäänlaisia tietoja tai ymmärrystä yhtään mistään. Ilmeisesti jossain kuplassa tai tynnyrissä kasvaneita.

    VastaaPoista
  2. Tuhka tuumii että iso osa ihmisistä ei halua tai näe yhteyksiä joita on. Omassa kuplassa on niin mukavaa olla.

    VastaaPoista
  3. Petolliset, Brysseliä kumartavat poliitikot ovat heitä tukevan, taukoamattoman viherpunikkitoimittajien dominoiman valtaVALEmedia-propagandan avulla onnistuneet rakentamaan raudanlujan ilmastohuijaus-kuplan - saatuaan lukemattomilla toistoilla valeen näyttämään todelta niiden silmissä, jotka joko eivät osaa tai viitsi ottaa selvää asioista todellisesta vaihtoehtomediasta.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa siltä, että Laitilla oli tarve sanoa jotain somenäkyvyyden nimissä, mutta ihan kaikkea ei tullut ajatelleeksi loppuun saakka. Mielipide olisi ollut järkevämpi, jos hän olisi heti nostanut esiin pohjoisen luonnon hitaan uudistumisen. Nyt se kuulostaa jälkikäteen keksityltä, missä on selittelyn makua. Twiitti kertonee siitä, miten huonosti itseni lailla moni meistä tuntuu tuntevan talouden reunaehtoja. Hieman sama toistunee Laitin Jäämerenrata hankkeen vastustamisessa. Rataa vastustetaan, mutta onko se oikeasti niin kamala peikko, vai voisiko Lappi/Suomi hyötyä siitä merkittävästikin. By the way, itse en juuri twiittaile, koska foorumi on melko lailla profiloitunut vasemmistolaiseksi kanavaksi, missä bannit ja tilien sulkemiset ovat arkipäivää, jos erehtyy olemaan eri tai väärää mieltä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!