tiistai 16. huhtikuuta 2024

Omaisuuskatto

Vasemmistonuoret ovat huomanneet, että joillakin suomalaisilla on suuria omaisuuksia. Niinpä he ovat - itse asiassa jo vuosia sittenottaneet tavoitteekseen sosialisoida kaikilta ihmisiltä viiden miljoonan euron ylittävän omaisuuden. 

Tämä siis maassa, josta rikkaimmat siirtävät omaisuuttaan pois ilman omaisuuskattoakin. Ja jossa monen ihmisille työtä ja hyvinvointivaltiolle verotuloja tuottavan yksityisen yrityksen arvo ylittää mainitun viiden miljoonan euron arvon. Puhumattakaan suomalaisten pörssiyritysten suuromistajien salkkujen arvosta.

Ei siis ihme, että Kokoomuksen nuorisojärjestö väänsi kollegoidensa ehdotuksen seurauksia rautalangasta. He totesivat, että "kun omaisuuden kerryttämiseen asetetaan keinotekoinen raja, sijoittajat ja yrittäjät, jotka kykenevät mobilisoimaan suuria pääomia, siirtäisivät toimintansa nopeasti maihin, joissa heidän mahdollisuutensa kasvattaa omaisuuttaan eivät ole rajoitettuja. Tämä johtaisi väistämättä investointien ja työpaikkojen vähenemiseen Suomessa... minkä seurauksena Suomi näivettyisi". 

Lisäksi - edelleen kokoomusnuorten näkemyksen mukaan - ehdotuksen toteuttamiseksi "vaadittaisiin valtiolta ennennäkemätön byrokraattinen koneisto arvioimaan yksityishenkilöiden omaisuuden arvoa", joka sekään ei olisi yksiselitteinen ottaen huomioon esimerkiksi yritysten osakkeiden arvon vaihtelun taloudellisten suhdanteiden mukana.

Omalta osaltani lisään vielä sen, että omaisuuskaton asettaminen vähentäisi myös Suomessa pysyvien yrittäjien motivaatiota tehdä pitkiä työpäiviä saadakseen liiketoimintansa tuottavaksi - ja ylipäänsä vähentäisi ihmisten halua ryhtyä yrittäjiksi. Eikä se myöskään houkuttaisi ulkomaisia yrittäjiä tai korkeapalkkaisia erityisosaajia hakeutumaan maahamme.

On siis syytä todeta surullisena se tosiasia, että vielä 21. vuosisadalla meillä on politiikkaan pyrkimässä nuoria, joilta puuttuu täydellisesti käsitys talouden tosiasioista. Ja joista osa tulee todennäköisesti nousemaan päättäjäksi ainakin kuntiin, aluehallintoon ja eduskuntaan - ja tavoittelemaan jälleen kerran sosialistista utopiaa, joka viime vuosisadan laajamittaisissa kokeiluissa osoittautui kerta toisensa jälkeen täydellisen epäonnistuneeksi järjestelmäksi tuottamaan ihmisille vapautta ja hyvinvointia.
 

36 kommenttia:

  1. Huomattavaa on, että tämänkin mielipiteen toi esiin vasemmistonuorten intellektuaalinen huippu Jenny Kasongo. Häneltä olemme vuosien mittaan kuulleet useita nerokkaita ajatuksia. Hän on Suomessa syntynyt, mutta keski-afrikkalaisille vanhemmille. Afrikkalaisilla ei ole perimässään neandertalinihmisen tai denisovanihmisen geenejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO ei neekereillä ole muitakaan älyn jättiläisen geenejä

      Poista
    2. Valitettavasti sitä samaa olen havainnut myöskin tällä palstalla samaa ..

      Poista
    3. Soijapojan toinen tuleminen.

      Poista
  2. Mielenkiintoista olisi kuulla, kuinka iso osa vasemmistonuorista on itse sä elättäviä tai aidosti opiskelevia. Kuinka paljon on elämäntapa työttömiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olin 50 vuotta sitten Vasemmistonuorten edeltäjässä, jäsenissä oli melkoisesti työläisnuoria, joiden realismi päihitti muut nuorisoryhmät.

      Poista
  3. Vihreät = Vasemmistoliitto; ei yhtään järkevää ajatusta.

    VastaaPoista
  4. 5 miljoonaa!!??!! No jopa on avokätistä sosialistien taholta!.. ei kait kukaan nyh viittä miljoonaa tarvi!!!!!

    No toi olikin tietty avaus, eli sallittavan omaisuusuuden rajaa tietenkin laskettaisiin sitä mukaa, kun rahan tarve kasvaisi hallinnolla.

    Yhtä hyvin omaisuus ylä raja voisi olla vaikkapa 5 tuhatta euroa

    Joka ei työtä tee, sen ei syömäänkään pidä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosin tämän Leninin ajatuksen ja lauseen vasemmisto-nuoret mielellään unohtavat

      Poista
  5. Lisäisin myös, että jos Virheät olisivat totaalisessa vallassa, nämä tapattaisivat kaikki lemmikki-eläimet tai vähintään kieltäisivät uusien hankinnan..

    JOTTA NEEKEREILLE JA ÄHLÄMEILLE RIITTÄISI ENEMMÄN RUOKAA ASTRONOMISEEN LISIMISEEN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mutta tuota Virheät eivat sano julkisuuteen, koska se tietäisi kannatuksen putoamista 1 prosenttiin.. Kuten eivät muitakaan ääri-ajatuksiaan, jotka toki toteuttaisivat absoluuttiseen valtaan päästyään, samaa vikaa on muissakin puolueissa

      Poista
  6. Viher, Spedet ja Vasemmiston avaukset on surullinen tilannekuva yhteiskuntamme tilasta, vain kurjistavaan sosialistiseen jako ja kontrollitalouteen tähtääviin avauksiin kyetään. Kokoomusnuorten puheenjohtaja on terve poikkeus ja pilkahdus valoisemmasta tulevaisuudesta, mutta saapa nähdä!

    VastaaPoista
  7. Joskus puhuttiin, että Suomi on Pohjolan Japani.
    Nyt Suomi on Euroopan Kreikka ja seuraukset sen mukaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Suomi on nyt Euroopan Kreikka, mihin maanosaan se Kreikan tasavalta (Ελληνική Δημοκρατία, Ellinikí Dimokratía) sitten nykyään kuuluu?

      Poista
    2. Muistat varmaan sen sairaan ja velkaisen Kreikan toistakymmenta vuotta sitten.
      Se, joka joutui tekemään velkojien kanssa sopimuksen talouden kuntoon saattamisesta.

      Nyt se kyvyttömäksi leimattu Kreikka loistaa talousvertailun priimuksena, Suomi vajosi pohjalle.

      Kyllähän se nykyinen Kreikka edelleen maantieteellisesti on osa Eurooppaa ja hyvä niin.

      Valitettavasti Suomesta on jo tullut tai on tulossa tällä velkaantumisen vauhdilla se Euroopan "Kreikka", joka velkaantumisellaan aiheuttaa ongelmia.
      Vaikka nykyinen hallitus saisi jotain aikaan niin vaalikauden lopussa valtion velka taitaa ylittää 200 mrd € johtuen menoista, joita on aikaisemmin kehitetty.
      Ja kun tavallinen kansa ei ymmärrä talouden hoidon merkitystä niin seuraavien vaalien jälkeen SDP ja aisankannattajat hallitus tekevät taas "Marinit" ja velkavuori sen kun kasvaa.

      Poista
  8. Enpä tiedä, pitäisikö historiallista vasemmistoa arvioida historiallisen kapitalismin mittapuilla. Liberalismi ja sosialismi oppeina ovat kumpikin saman valistuksen tuotteita, ja niiden varsinaiset -- hahmon- ja käsitteenmuodostuksen syvätasolla vaikuttavat -- erot ovat pieniä elleivät peräti olemattomia.

    Rahaohjasteissa kapitalismilla on yhtä musta sielu kuin kirkuvimman punaisella verisellä vallankumouskommunismilla. Kumpikaan oppi ei mahdollista esimerkiksi sitä että yksilöt voisivat elämässään tavoitella kohtuutta jatkuvan kasvun sijaan.

    Eivätkä ne yhteisöjen -- kansantalouksien -- tasolla mahdollista muuta kuin jatkuvan kasvun. Tämän itsessään epärealistisen omnipotenttisen vietin rinnalle tarvittaisiin taloutta joka ei pyri kasvuun, vaan turvaamaan yhteiskuntien perustoiminnot ja sosiaalisen eheyden.

    Mutuaaliyhteiskunnan toteuttaminen nykyisen rahaohjasteisen taloususkonnon sisällä voisi olla nyt ajastaan armottomasti jääneen vasemmiston todellinen haaste. Mutta nämähän eivät omien opillisten käsiteharhojensa hämähäkinverkoista irti pääse.

    Ja tosiaan, poliitikkojen personnallisuudet ajassamme ovat jossain rajatilassa narsismin ja psykopatian välimaastossa. Varsinaisista ajattelijoista kukaan ei enää hakeudu politiikan piiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän kapitalismissa estää ihmistä tavoittelemasta kohtuutta.
      Kommunismissa taas kaiken sanelee proletariaatin diktatuuri, ja yksilölle jää vaihtoehdot taivut tai itket ja taivut, ellei sinua sitten taluteta kuopan reunalle.

      Poista
    2. Itse asiassa ilmaisin asian väärin.

      Missään talousjärjestelmässä ei pystytä kieltämään sitä etteivätkö yksilöt korviensa välissä voisi kuvitella tai tavoitella ihan mitä tahansa.

      Kyse ei ole kuitenkaan ole yksiöistä, vaan systeemeistä. Rahaohjasteista taloutta motivoivat ja ohjaavat jatkuvan kasvun ideat ja tavoittelu. Itse asiassa liberalismin syvät motiivit palautuvat sinne minne kaikkien uskontojen pohjimmaiset tekijät palautuvat: varhaisen lapsuuden symbioottisiin tuntoihin.

      Taloususkonnon "raha" on pohjimmiltaan uskonnollislaatuinen kaikkivoipaisuuskuvitelma, ja usko aineellisen tarpeentyydytyksen loputtomaan lisääntymiseen on oman aikamme versio iankaikkisuudesta.

      Se että talousliberasmin ideoihin kuuluu harha siitä että systeemit rakentuvat atomistisista yksilöistä on vain yksi versio valistusajan yliromanttisesta ihmiskuvasta. Muilla elämänalaoillahan tuo sama ihmiskuva on muuttunut jo puhtaaksi tuhovoimaksi -- esimerkiksi siinä ettemme enää pysty näkemään miten ratkaisevia tekijöitä "kulttuurit" ovat. Vaikka ihminen on lajityypilliseti ja olemuksellisesti yhteisöolento, näemme vain yksilöitä.

      Poista
    3. Kiinahan oli työläisen "paratiisi", eli kommunistinen takapajula, kunnes kapitalismille alettiin antaa siimaa, ja Kiinasta tuli ennätysmäisen nopeasti talousmahti. Kuitenkin, koska siellä valtio on edelleen kommunistijohtoinen harvainvaltainen diktatuuri, päädyttiin tilanteeseen, jossa on onnistuttu yhdistämään kommunismin ja kapitalismin viheliäisimmät piirteet.
      Missä vain kommunismi pääsee valtaan, on seurauksena yhteiskunnan kaikilla tasoilla hallitseva onnettomuus, paratiisi se on vain vain johtavalle kommunistiklikille.

      Poista
  9. Vasemmistolla on se harhakuva, että yksityisen ihmisen varallisuus itse asiassa kuuluu valtiolle, ja bolsevikeillä pitää olla oikeus jakaa se tasaisesti kaikille periaatteessa sillä perusteella, että kaikki asumme samassa valtiossa. Näin ollen esimerkiksi henkilön tulot kuuluvat ensisijaisesti valtiolle, ja niistä valtio ulosmittaa tarpeelliseksi katsomansa veromäärän punakaartin huutoäänestyksen määrittelemiin tarpeisiin.
    He olisivat jopa valmiita kajoamaan ihmisten oikeuteen omistaa työllä ja yrittämisellä ansaitsemansa varallisuus. He eivät pysty tajuamaan, että yksityinen omistusoikeus on aivan ratkaiseva motivaatiotekijä ihmisten yritteliäisyyden ja yhteiskunnan kokonaiskehityksen kannalta. Suurimpia syitä kommunismin ja sosialismin epäonnistumiseen on tuon motivaatiotekijän puuttuminen.

    VastaaPoista
  10. Aika huolestuttavaa, että ne ilmeisesti siis pitävät viiden miljoonan euron omaisuutta jotenkin isona, hirmuisena riistokapitalismina?

    Hehtaari EU-tukikelpoista laadukasta peltoa saattaa hyvinkin maksaa 20 000, ainakin kun viimeksi asiaa tarkastelin. Ja nykyään alle 100 hehtaarin tilalla ei elä edes yksi ihminen. Siihen sitten hallit ja kalusto päälle -ja tällä huikealla omaisuudellaan, joka helposti yltää laskennallisesti viiteen miljoonaan, maajussi saa itselleen ehkä 1,5 euron tuntipalkan.

    Vasemmistolla tuntuu muutenkin olevan perin merkillinen käsitys, että kaikki, mitä toisilla on, on toisilta pois. Vaikka eihän se niin mene, kun kaikkea, myös vaurautta, tulee maailmassa lisää koko ajan.

    Ja ei, täällä ei kirjoittele mikään yhteiskunnan hyväosainen, vaan yhteiskunnan tulonsiirroilla elävä työkyvytön työnhakija.

    VastaaPoista
  11. Kuten täälläkin on toistettu A. Oxentiernan toteamus: "Poikani, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”
    Toteamus on ajaton, se ei kulu pois.
    Orpo: "Maahanmuuttajien motiivien epäily on rasismia".....listaa voi jatkaa loputtomiin, olipa kyseessä Tuppurainen, Arhinmäki, Halonen...etc.
    Todellisuus on todellisuutta, ei siihen lääkkeetkään auta.

    VastaaPoista
  12. Eikö näiden vassareiden ajatuspierut voisi vain jättää huomioimatta? Ne kun eivät ole ikinä toteuttamiskelpoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa voisikin, mutta pahimmissa painajaisissa näen unia, että kansa äänestää ViherVasemmiston vallankahvaan, jota Kepulit pönkkää!
      Viiden kauniin, pitkälle koulutetun, nuoren naisen muodostama hallitus tuhoaa Suomen ja kansa maksaa!

      Poista
    2. Tuo painajainen on jo koettu. Toivottavasti nyt kaikki äänestäjät muistavat loppuikänsä, että RKP ei ole porvaripuolue, ja Keskusta on selkärangaton ja linjaton opportunisti, joka on valmis myymään porvarilliset arvonsa ja vaikka isoäitinsä, jos tarjolla on todella isopalkkaisia posteja ns sotehallinnossa tai missä tahansa hallinnossa. Kepu pettää aina !

      Poista
    3. Joku viisas kirjoitti joskus, että Kepu on yhteiskunnan rakenteisiin soluttautunut rikollisjärjestö, ja osui täsmälleen oikeaan.

      Poista
  13. Vaikka tämä onkin jonkin verran käsillä olevan aiheen vierestä, niin Helsingin-Brysselin Pravdan mukaan:
    "Vihreät antaisi EU:lle mahdollisuuden periä veroja.
    Puolue ehdottaa eurovaaliohjelmassaan ympäristöveroja ja rahoitusmarkkinaveroa, jotta EU ei olisi riippuvainen yksin maiden jäsenmaksuista..."
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010353837.html

    Viher-KOMMUNISTIT näyttävät kannattavan EU:n liittovaltiota, siis kommunistista EU-diktatuuria, mistä mm. entinen Neuvostoliiton toisinajattelija varoitti 2006-02-27:

    "Vladimir Bukovksy, 63-vuotias entinen neuvostodissidentti, pelkää, että Euroopan unionista on tulossa toinen Neuvostoliitto. Viime viikolla Brysselissä pitämässään puheessa Bukovski kutsui EU:ta "hirviöksi", joka on tuhottava, mitä pikemmin, sen parempi, ennen kuin siitä kehittyy täysimittainen totalitaarinen valtio.
    Bukovsky vieraili torstaina Euroopan parlamentissa Fideszin, Unkarin kansalaisfoorumin, kutsusta. Fidesz, joka kuuluu Euroopan kristillisdemokraattien ryhmään, oli kutsunut entisen neuvostoliittolaisen toisinajattelijan Englannista, jossa hän asuu, Unkarin vuoden 1956 kansannousun 50. vuosipäivän kunniaksi. Aamupäivän tapaamisensa jälkeen Bukovsky piti iltapäivällä puheen puolalaisessa ravintolassa Trierin salmessa, Euroopan parlamenttia vastapäätä, jossa hän puhui Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolueen kutsusta, jonka suojelija hän on.
    Vladimir Bukovskyn haastattelu EU:n tulevan Neuvostoliiton tulevasta liittymisestä.
    Puheenvuorossaan Bukovski viittasi Neuvostoliiton salaisiin asiakirjoihin, jotka hän sai lukea vuonna 1992. Nämä asiakirjat vahvistavat "salaliiton" olemassaolon Euroopan unionin muuttamiseksi sosialistiseksi järjestöksi..."
    https://www.brusselsjournal.com/node/865

    Tulevasta kommunistisesta EU:n diktatuurista varoitti myös n. 30 vuotta sitten itävaltalainen politiikantutkija Karl Steinhauser kirjassaan 'EU - huomispäivän super-Neuvostoliitto".



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kenenkään yksityistä blogia koske mikään sananvapaus. Hän voi päättää täysin vapaasti millaisia kommentteja ja keneltä julkaisee, eikä meillä ole siihen mitään nokankoputtamista. Välillä minäkin toivon että linja olisi hieman tiukempi, ja yksipuolista fanaattista julistamista ainakin hieman rajoitettaisiin. Tosin pystyn toistaiseksi hyppimään yli teidän parin vakio öyhöttäjän kirjoitukset ihan helposti. En sano ettei niissä olisi joskus hieman asiaakin, mutta jatkuva huonotapaisen öyhötyksen floodaaminen kommenttipalstalle on hyvin väsyttävää luettavaa. Siksi en siis lue niitä suurinta osaa lainkaan.

      Poista
    2. " Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists
      Trolls will lie, exaggerate, and offend to get a response.
      https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists"

      Poista
    3. Vaikkei blogia koskekaan sananvapaus, mielestäni proffan uskottavuutta syö sensuurin käyttäminen, koska hän tuossa iskulauseessaan näyttää puolustavan sananvapautta: "Niin kauan kuin yhteiskunnassa vallitsee todellinen sananvapaus..."

      Tietysti rappariveljet haluavat vaientaa totuuden puhujat, mutta Kalergi-suunnitelman esillä pitäminen ansaitsee hatunnoston.

      Poista
    4. Pitkälti samaa mieltä ano 16.11:n kanssa. Joitakin juttuja vaan jaksaa lukea, ja joitakin ei. Salaliittoteoriat jäävät kyllä yleensä lukematta.
      Aika hedelmätön on myös tapa leimata kaikki eri mieltä olevat trolleiksi.

      Poista
    5. Ai että kalergin öyhöttämisen ja huonojen käytöstapojen arvostelu on trollausta? just, menepä poju kasvamaan 🤣

      Poista
    6. En ole rappari, mutta ajattelin hiukan opetella alaa, kun vanhan taloni rapingit alkavat paikoitellen tippua. Suppiloruisku on jo ostettu.

      Poista
    7. Kommenttien kelloajat 17.30, 17.31 ja 17.33 osoittavasti selvästi, että kysymyksessä on yksi ja sama trolli!!

      Poista
    8. Ensinnäkään sinun arvostelusi ei ole trollausta, toisekseen, tuo arvauksesi meni väärin. Ainakin kolmen kirjoittajan tekstejä, vain osa minun.

      Poista
  14. "meillä on politiikkaan pyrkimässä nuoria, joilta puuttuu täydellisesti käsitys talouden tosiasioista."
    Heitähän siellä on takavuosina jo ollutkin, tietyissä puolueessa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!