keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Perusteettomia kehotuksia ja koulukiusaamista

Kirjoitin eilen Britanniassa läpi menneestä laista, jonka perusteella maahan saapuneita turvapaikanhakijoita voidaan sijoittaa jatkossa Ruandaan anomustensa käsittelyn ajaksi sekä myös sen jälkeen. Tänään sain sitten luettavakseni artikkelin, jossa kerrottiin YK:n ja EU:n kehottavan saarivaltiota hylkäämään lakiesityksen. 

Jutun mukaan Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) johtaja Michael O'Flaherty on sanonut olevansa huolissaan "siitä, että Ruanda-laki mahdollistaa politiikan, jossa ihmisiä siirretään Ruandaan niin, että valtaosassa tapauksista Britannian viranomaiset eivät ole arvioineet mitenkään heidän turvapaikkahakemuksiaan". 

Kannanotto herättää kysymyksen siitä, että onko YK:ssa ja EU:ssa vaikuttavilla ihmisillä jotain vikaa ymmärryksessä. Tarkoituksenahan on nimenomaisesti se, että spontaanien turvapaikanhakijoiden suojelutarpeen arviointi tullaan tekemään Ruandassa, eikä sen tekemiselle ensin Iso-Britanniassa ole siten mitään järjellistä perustetta. 

Saman jutun mukaan Ruanda on kertonut olevansa tyytyväinen Britannian päätökseen ja toivottavansa mahdolliset maahantulijat tervetulleiksi. Näin he saavat tarvittaessa turvallisen paikan elämänsä rakentamiselle - ja nimenomaan siitähän kansainvälisessä turvapaikkajärjestelmässä on viime kädessä kysymys. Eikä suinkaan kaikkien maailman ihmisten subjektiivisesta oikeudesta asettua Eurooppaan rasittamaan sen asukkaiden taloutta tai muuttamaan sen kulttuuria. 

* * *

Taloudesta puheenollen. Olen ilokseni huomannut, että sekä Suomen Pankki, Osuuspankki että Nordea arvelevat Suomen talouden kääntyvän kasvuun. Syynä käänteeseen ovat sekä inflaation taittuminen että Petteri Orpon hallituksen linjaamat julkisen talouden sopeutustoimet.

Osuuspankin pääekonomistin mukaan "Suomen osalta olennaista on pidemmän aikavälin kasvun vahvistaminen. Siihen liittyy julkisen talouden vahvistaminen, joka luo luottamusta tulevaan."

Tämä on tietenkin mukavaa kuultavaa. Mutta asettaa myös varsin mielenkiintoiseen, ellei suorastaan kyseenalaiseen, valoon opposition viime päivinä - ja oikeastaan jo viime kesästä alkaen - harjoittaman rääkymisen, jota valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) vertasi eilen jopa koulukiusaamiseen. 

  

32 kommenttia:

  1. YK ja EU, siinäpä meillä on kaksi tosiystävää! Kumpikaan ei hoida omaa rooteliaan, vaan syyllistyy pahemman luokan maailmanhalaukseen ja toimillaan sotkee länsimaiden yhteiskuntarauhan ja -järjestyksen sekä aiheuttaa valtavia ongelmia ja rahanmenoa. Arvosana niiden touhuista on heikko neljä. Kirsikkana YK:n kakussa on Venäjän jäsenyys turvallisuusneuvostossa.

    VastaaPoista
  2. Vihervasemmistolla näyttää olevan selkeä taktiikka, että jokainen perussuomalaisten ministeri tulee maalitetuksi hallituskauden aikana ja etsitään heikkoa lenkkiä.

    Harkimo jo eilen ryhmäpuheenvuorossa kaipasi laajempaa yhteistyötä hallituksen ja opposition välille, jotta isoja asioita saataisiin kuntoon kuten sote.

    Mitä tulee räksyttämiseen niin Lindtmanilta ja Kiurulta on jo eväät syöty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiurulla on loputtomasti tyhjää mälväävät leuat. Vaikka ajatus katkeaa, puhe ei milloinkaan.

      Poista
    2. Suomen Kuvalehden jyvät ja akanat- palstalla 1980- luvulla; "Muuten poliitikon tuntee pitkissäkin illanistujaisissa yhdestä seikasta. Nimittäin siitä, että jos vaikka poliitikolla ajatus katkeaakin, niin puhe ei koskaan. -Seppo Sännälä Ilta-Sanomissa 24.1.81."

      Poista
  3. Kyllähän ne pankit iloitsee, repivät rahat kansalta ja hallitus ei tehnyt mitää leikkauksia koskin noita korruptoituneita pankkijärjestelmiä koskien. Ei toki, persut ja loppu hallitus kävelee agendan mukaan joka käskee hävittämään kansalta kaiken ja ihminen on silloin iloinen kun ei omista mitään. Omia palkkoita on niin kiva nostaa kyllä tuhansia euroja ylöspäin joka vuosi. Sopeutumaeläke on jo yli 6000€ kuukaudessa ja siihen päälle oikea eläke niin kyllä sikaedustajien kelpaa. Noiden palkkio pitäsi olla 3000€ kuukaudessa eikä soputumaeläkettä ollenkaan! Mutta eihän toki, käyhiltä ne rahat pitää repiä, ja sitä vastustavat pitää vaientaa, kuten persut teki sinimustalle puolueelle, noilla apinoilla on oikeusministerin salkku ja touhuministeri oli leena meri. Persuilla oli viimeinen kerta hallituksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhomatti Hämeenkorpi24. huhtikuuta 2024 klo 10.08

      Koeta rauhoittua tai jos et pysty, niin mee hoitoon !!!

      Poista
    2. Vouhotuksella ei ole mitään rajaa. Esimerkiksi sopeutumiseläkettä ei makseta vanhuuseläkkeen päälle. Kun Riikka Purra yksityishenkilönä moitti vuosia sitten häntä törkeästi seksuaalisesti häiriköinyttä turkkilaismiestä apinaksi, nousi asiayhteydestään irtiotettu lause vasemmiston mylvinnän kohteeksi. Varo, ettei sinulle käy samoin. Ai niin, eihän se näin päin toimikaan; vain median lemmikit saa syyttää ja meuhkata ja ehdottaa esim. mielenosoituksissa pään leikkaamista Purralta ja Orvolta. Hyvin on siellä vasemmalla muslimikultturi opittu.

      Poista
    3. Saska Saarikoski ehdotti Hesarissa, että jos Brexit menee jotenkin pieleen, niin Boris Johnsonin pää pitää panna kuivumaan seipääseen Toweriin. Tällainen on tietysti Saskalle sallittua Suomen suurimmassa laatulehdessä, jolla on arvot kohdallaan.

      Poista
  4. Suomessakin tarvitaan toimenpiteitä tai lakeja, jotta sairaat raiskaajat saadaan täältä pois:

    PT-media eilen

    Erityisen häikäilemättömälle arabille pitkä vankeus raiskauksista

    https://pt-media.org/2024/04/23/erityisen-haikailemattomalle-arabille-pikta-vankeus-raiskauksista/

    Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 1991 syntyneen Usama Al-Idrissin useista törkeistä seksuaalirikoksista peräti 8 vuoden ja 3 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

    Usama Al-Idrissi lienee Suomen modernin historian törkein maahanmuuttaja, niin häikäilemätön mies on kyseessä ja saaliina yleensä erityisen heikompiosaisia tyttöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sai kuitenkin alennusta vankeusaikaansa, koska alla oli toinen tuomio.

      Poista
  5. EU:n reaktio on kiintoisa ajatellen vasta hiljattain aikaansaatua EU:n maahanmuuttopaktia, jolla puututtaisiin koordinoidusti maahanmuuttovirtoihin. Näyttää siltä, ettei EU:n sisältä kuitenkaan juurikaan löydy tahtotilaa tehdä laittomalle siirtolaisuudelle yhtään mitään. Voi myös ihmetellä, missä todellisuudessa niin kansalaisjärjestöt kuin sosialistipuolueet elävät, kun todellisuudessa laiton siirtolaisuus on muodostunut jo nyt ongelmaksi Euroopassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EU:n maahanmuuttopakti tähtää vain EU-diktatuurin Coudenhove-Kalergi -suunnitelman toteuttamiseen, so. kantaeurooppalaisten ja Euroopan kansallisvaltioiden tuhoamiseen korvaamalla kantaeurooppalaiset värillisillä maahantunkeutujilla.

      Poista
    2. Valitettavasti olet oikeassa.

      Poista
  6. Tuota olenkin ihmetellyt, nimittäin Hjalliksen liittymistä viherkommareiden porukkaan, joka tekee välikysymyksiä tavallaan omista päätöksistään. Hallitusta syytellään johtajuuden puutteesta, mutta kun katsoo SDP:n Antti Lindmania, niin johtajuus puuttuu kokonaan. Joku Krista Kiuru hourailee mitä sattuu.

    VastaaPoista
  7. Aamulla Ylellä oli taas pari naisoletettua, eli Amnestyn ihmisoikeusjohtaja ja yhdenvertaisvaltuutettu, kertomassa, että Suomi on nyt aivan väärällä tiellä, kun ollaan laatimassa lakia, jolla itärajan kansainvaellus aiotaan estää. Kaikilla pitäisi olla oikeus tulla hakemaan "turvapaikkaa". Se kun näiden sokeiden mielestä on näköjään sellainen ihhmisoikeus, joka menee yli kaikkien muiden oikeuksien, eli siis myös suomalaisten oikeuden elää turvassa omassa maassaan.
    Sinisilmäisissä länsimaissa on onnistuttu luomaan tällaista viidennen kolonnan virkakuntaa, joka oikein viran puolesta voi sulkea silmänsä ikäviltä tosiasioilta. Kuten siltä, että nyt on kysymys täysin Venäjän masinoimasta kiusanteosta, ja jos nyt ei laiteta estettä kansainvaellukselle, niin tulijat eivät lopu koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle kyllä aina löytää näitä "asiantujoita", jos ei muualta, niin eläkeläisistä sitten

      Poista
    2. Tässä yksi syy, miksi en ole pystynyt enää pitkään aikaan katsomaan Ylen uutisia ja ajankohtaislähetyksiä. Sellaista mielenmuokkausta ja aivopesua, että etoo. Toivottavasti asialle laitettu työryhmä tekee hyvää työtä ja Yleltä pystytään niistämään muutamia satoja miljoonia, ensimmäiseksi vaikka johtajien ökypalkoista ja bonuksista; ylioppilaalle sielläkin maksetaan melkoista tiliä. Kun lopputulos on mitä on, tuntuu väärältä maksaa siitä(kin) veroja. Maksukortin taakse koko Yle eli se maksaa joka katsoo.

      Poista
    3. Yksi älyttömistä perusteluista vastustaa itärajan mahdollista rajalakia on: Jos laki saatetaan voimaan, se on Putinin voitto, koska Putin voi kerskailla, että Suomi ei noudata ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia. Siis mitä häh? Suomen pitäisi ottaa kaikki riemuiten vastaan, jotta Putinia vituttaisi. Maksetaan mahdollisesti miljarditolkulla ja vaarannetaan varmasti ja todistetusti Suomalaisten turvallisuus, kuten tapahtui 2015 maahantunkeutuja invaasion jälkeen. Tämäkö on näiden juuri YLE:n aamutelevisiossa olleiden naisten ja viherkommareiden tahto? Suomalaistenko etu on se toisarvoinen asia.

      Poista
    4. Päinvastoin, eläkeläisethän meillä kertovat sen mitä mieltä ovat oikeasti koko touhusta. Siihen saakka kun ovat leipänsä osalta riippuvaisia näistä kukkahatuista ja wokeista, ovat joko ihan hiljaa tai komppaavat tätä hyväihmislarppaamista. Larppaamista se on siksi, etteivät nuo oikeasti mitään hyviä ihmisiä ole, kunhan vain esittävät sellaista roolia. Eihän sellainen ihminen oikeasti ole hyvä, joka ajaa meidän yhteiskunnan libanonisoitumista ja yleistä väkivaltaa. Sillä sitähän nämä ihmisoikeushörhöt todellisuudessa tekevät.

      Poista
    5. Toiset eläkeläiset taas alkavat tunnustaa väriä eläkkeellä, kuten Sixten Korkman, joka on tainnut eläkkeellä siirtyä edistyksellisiin etujoukkoihin, ilmankos kolumnoi Hesarissa. Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen (73 v) taas on ainoa alan auktoriteetti Ylellä ja Hesarissa. Kaipa työoikeuden professuurit on lopetettu, kun ei virassa olevia löydy haastateltaviksi.

      Poista
    6. Jos mainittuja hemmoja olisi seurattu tarkemmin jo heidän ollessaan virassa, olisi sen värin nähnyt jo silloin. Eivät he sitä peitelleet mitenkään. Ilmaisesti ette vain ole tulleet seuranneeksi sitä mitä he kirjoittavat ja sanovat ja missä seurassa patsastelevat.

      Poista
    7. Varmaankin on YLE ssä puutteensa, ja varsinkin monet ilmastonmuutos uutiset täyttä huuhaata.
      Mutta mikä on sitten vaihtoehto mielestänne, joku euronews vai. Jossain luki että Orbanin puoluetta lähellä olevat tahot ostivat sen presidentti Putinin antamalla 300 miljoonan € rahoituksella. Uutisten pää mannekiini on ollu sen jälkeen ulkoministeri Lavrov ja hänen totuutensa.
      Onnea uutisten katseluun tästä lähtien.

      Poista
  8. Teemu Keskisarjan kolumnista: "Etenkin isojen pakolaismaiden (Irak, Afganistan, Somalia, Syyria) vaikutus julkiseen talouteen on pommin kaltainen. Pistän tähän yhden tilaston, josta tiedotusvälineet vaikenevat rasisminvastaisen taistelun tuoksinassa.

    Suomen kantaväestön 25–60-vuotiailla palkka- ja yrittäjätulon mediaani on 33 020 euroa (tilastovuosi 2020). Edellä mainituissa pakolaismaissa syntyneillä ja heidän jälkeläisillään toisen polven maahanmuuttajilla mediaani on: nolla. Häh? Luit ihan oikein. Yli puolet ei tienannut työelämässä penniäkään, ainakaan verokirjalla."

    Että silleen... työperäistä väkeä ja hyvin kotoutunutta. Kotoutuneet joko Kelaan tai sitten rikoksiin, eivät Suomeen.

    VastaaPoista
  9. Erään entisen KANSALLISEN, nykyisen kansaTTOMAN puolueen toimesta Suomikin hyväksyi hyväksyi joulukuussa 2018 Marokon Marrakeshissa YK:n sorvaaman GCM-siirtolaissopimuksen, joka täydelleen noudatettuna käytännössä avaa maan rajat kenelle tahansa tänne tahtovalle.
    Jo tuo puolueen nimenmuutos kertoo siitä, että puolueessa vallankaapanneet maanpetturit tähtäävät kantasuomalaisten ja suomalaisen kanssallisvaltiomme tuhoamiseen seuraavassa kuvatulla tavalla:
    http://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

    Noihin maanpettureihin sopii hyvin roomalaisen filosofin ja poliitikon Marcus Tullius Cicero lausuma runsaat 2000 vuotta sitten:

    "Kansakunta voi selviytyä typeryksistään ja jopa kunnianhimoisista. Mutta se ei selviä maanpetoksesta sisältäpäin. Vihollinen porteilla on vähemmän pelottava, sillä hänet tunnetaan ja hän kantaa lippuaan avoimesti. Mutta maanpetturi liikkuu porttien sisäpuolella vapaasti, ja hänen ovelat kuiskauksensa soljuvat kaikilla kujilla, ja ne kuullaan myös hallituksen saleissa. Sillä maanpetturi ei näytä petturilta; hän puhuu uhreilleen tutulla äänensävyllä, ja hän käyttää heidän kasvojaan ja argumenttejaan, hän vetoaa siihen alhaisuuteen, joka piilee syvällä kaikkien ihmisten sydämissä. Hän mädättää kansakunnan sielun, hän työskentelee salaa ja tuntemattomana yöllä horjuttaakseen kaupungin pilareita, hän tartuttaa poliittisen ruumiin niin, ettei se enää pysty vastustamaan. Murhaajaakin tarvitsee vähemmän pelätä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet sanonut tuon ennenkin, varmaan montakin kertaan, mutta kai se on tarpeellista, kun V-median harjoittama sumutus on vienyt ymmärryskyvyn valtaosalta suomalaisista.

      Poista
    2. Kiitos Kalergille tämän tosiasian kertaamisesta.
      -analyst

      Poista
    3. Kertaan sitä tarkoituksellisesti mm. koska tätä blogia kommenteineen käy lukemassa sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät aikaisemmin sitä lukeneet. Osa voi käydä lukemassa vain silloin tällöin pitemmin tai lyhemmin väliajoin.

      Tänään Mtv3:n
      Asian ytimessä -ohjelmassa viherkommari Ohisalo syytti sisäministeri Rantasta äärioikeistolaiseksi väestönvaihto-salaliittoteoreetikoksi!
      Itkeäkö vai nauraa!?

      Poista
  10. Seuraava ei liity suoraan yllä olevaan professorin tekstiin vaan yleisemmin paljoon siitä, mitä tällä sivustolla on kirjoitettu: Käydessäni tänään kauppakeskuksissa asioimassa osui näkökenttääni lukuisia islamistikaapuun sonnustautuneita ruskeapigmenttisiä ihmisoletettuja ja muita sen tyyppisiä sellaisten seuralaisia. Siitä heräsi kysymys, mitä tapahtuisi, jos joku suomalaisen näköinen (tai useita sellaisia) olisi liikkeellä vastaavissa tiloissa pukeutuneena esimerkiksi mustiin nahkasaappaisiin, mustiin farkkuihin, siniseen baskeriin ja mustaan "nahkarotsiin", jonka selkämyksessä komeilisi vinoon aseteltu svastika. Seuraisiko siitä (vähintään) kahden aukeaman laajuinen varoituskirjoitus Helsingin Sanomissa, Iltasanomissa, Iltalehdessä, jne. (siis noissa ajatuksiaan yllä esittelevän professorin vakioviitteissä) uusnatsismin alati kiihtyvästä noususta? Kutsuttaisiinko paikalle kymmenen mellakkavarusteisiin sonnustautunutta poliisipartiota tekemään vaarattomiksi nuo kävelijät? Siis tapahtuisiko tuo vieläkin, kun sisä- ja oikeusministerinä on "persu"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös meillä viety männä vuosina vauhdilla kamarille nuori mies, joka oli pukeutunut valkoiseen hiippaan jossakin mielenosoituksessa? Taisi saada vielä syytteenkin. Sinimusta liike on nyt kielletty, mutta sirppi ja vasara- , Guevara- ja hamas-terroristeja kannattavat liput saavat liehua vapaasti.




      Poista
    2. Tampereen punayliopiston taistolais-professori Kaarle Nordenstrengin aikoinaan vuoteen 2009 asti kouluttamista "sirppi ja vasara- , Guevara"- toimittajista nuorimmat ovat vielä alle nelikymppisiä, joten heitä riittää varsinkin Ylelle ja Helsingin-Brysselin Pravdalle vielä pitkään globaalikommunistista propagandaansa suoltamassa.
      Nordenstrenghän kävi aikoinaan Moskovasta asti ammentamassa korkeinta kommunisminoppia, jota hän sitten auliisti jakoi opiskelijoilleen.

      Poista
    3. Ks. myös http://liberalismi.net/wiki/Kaarle_Nordenstreng

      Poista
  11. Taloudesta.
    Suomalaiset pankit ym. ovat noin 3 kk välein ennustamassa että talous lähtee juuri kasvamaan. Ennusteita tehdään paljon, toivotaan toivotaan pohjalta.
    Pörssissä ei mielestäni näy mitään selvää trendiä noususta, puolet kursseista laskee ja puolet nousee ja seuraavalla viikolla toisinpäin.
    EKP laskee kesällä ehkä ohjauskorkoa 0,25 - 0,50 %, ja se näkyy hitaasti kuluttajilla joiden asuntolainojen korot on useimmilla sidottu 12 kk euribor korkoon.
    Inflaatio on ilmeisesti todellakin hidastumassa, mutta syksyllä on edessä työehtokierros josta voi tulla pitkä ja kallis työnantajille. Jonkunhan ne leikatut asumis, - ym tuet on maksettava. Eduskunnan sivuilla oli arvio joistakin leikkauksista (ei asumistuki), summat oliva 6€ + 8€ + 100€ = -114€/kk.
    Jos bruttopalkka on ollut 2000€, netto 1600€ vaikutus leikkauksilla on -7,1%.
    Mutta voihan olla että työnantajat löytävät niitä kuuluisia lisätunteja työntekijöille.
    Vähän kyllä epäilen !
    Terveisin A

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!