sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta

Suomessa toimii yhdenvertaisuusvaltuutettu-niminen viranomainen. Se tekee toimialaansa liittyviä lausuntoja sekä kommentoi asioita myös sosiaalisessa mediassa

Viestipalvelu X:ssä tämä viranomainen on viimeksi välittänyt tiedon, jonka mukaan "yhdenvertaisuusvaltuutettu arvioi, että lähes kaikkien itärajan rajanylityspaikkojen sulkeminen ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittäminen Raja-Joosepin rajanylityspaikalle vaarantaa oikeuden hakea turvapaikkaa." 

Jos viestiin yrittää vastata, se ei onnistu, vaan kommentteja voi antaa ainoastaan valtuutetun erikseen mainitsemilta tileiltä. Niiden omistajiin en kuulu minä, eikä myöskään oikeusministeri Leena Meri. 

Tämä on hämmentävää, sillä yhdenvertaisuusvaltuutettu on veronmaksajain kustantama julkinen toimija, jonka tulisi palvella koko kansaa. Kuten edeltä ilmenee, näin ei kuitenkaan tapahdu, joten on syytä kysyä miksi. 

Eli miksi tässä puheena oleva viranomainen ei ole lähtökohtaisesti avoin kansalaiskeskustelulle - tai edes julkiselle dialogille maan hallituksen kanssa - vaan määrittelee etukäteen keiden kanssa se suostuu keskustelemaan. 

Siksi on kysyttävä, että miten tämä toimintamalli toteuttaa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa selvällä suomenkielellä sanotun tarkoituksen, jonka mukaan "säädettyjen tiedonsaantioikeuksien ja viranomaisten velvollisuuksien tarkoituksena on toteuttaa avoimuutta viranomaisten toiminnassa sekä antaa yksilöille ja yhteisöille mahdollisuus valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan."

Lopuksi totean, että yhdenvertaisvaltuutettuna toimii tällä hetkellä aiemmin mm. Pakolaisneuvonnassa, Martin Scheininin avustajana ja kaupunginjohtajana toiminut Kristina Stenman. Hän aloitti virassaan 1.8.2020 eli on Sanna Marinin hallituksen nimittämä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

44 kommenttia:

  1. Yhdenvertaisuusvaltuutetun, kuten muidenkin viranomaisten, tulisi omata kyky nähdä mitä on hybridisodankäynti ja toisaalta ymmärtää myös mitä on reaalimaailma.
    Suomen viranomaisen tulee myös ensisijaisesti ajaa suomalaisten etua.

    Tässä eräs uutispätkä, joka pistää miettimään kenen kanssa oikein olemme tekemisissä:

    IL tänään

    Vladimir Putin armahtaa kannibaaleja

    Kaksi murhista tuomittua venäläistä on armahdettu palkintona heidän osallistumisestaan Ukrainan sotaan.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/473b5e90-001c-48bf-915d-7d25a92f5601

    Artikkelista poimittua

    Venäläisten tiedotusvälineiden mukaan Vladimir Putin on armahtanut kaksi tuomittua kannibaalia palkintona heidän osallistumisestaan sotaan Ukrainassa.
    ...
    Gorin tuomittiin murhasta ja ruumiin silpomisesta vuonna 2003, mutta tuomio muutettiin ehdonalaiseksi vuonna 2010.
    Myöhemmin hän tappoi vielä ainakin kolme ihmistä ja hänet pidätettiin uudelleen vuonna 2012. Syyttäjien mukaan hän söi yhden uhrinsa lihaa.

    Toinen armahdettu rikollinen on Nikolai Ogolobiak, joka tappoi kaksi nuorta naista. Hän keitti ja söi osan uhriensa elimistä tovereidensa kanssa.
    Hänet tuomittiin vuonna 2008 ja hänen oli määrä istua tuomiotaan vuoteen 2030 asti, mutta hän lähti sotimaan Ukrainaan Venäjän joukoissa, minkä ansiosta hänet armahdettiin.

    Ogolobiakin isän mukaan Ogolobiak asuu nyt äitinsä kanssa Jaroslavissa.

    Venäjä on täydentänyt sotakoneistoaan Ukrainassa tuomituilla rikollisilla, joille luvataan armahdus palkintona sotimisesta.

    VastaaPoista
  2. Yhdenvertaisvaltuutettu ei anna kaikkien ilmaista mielipiteitään yhdenvertsisesti. Mikä vitsi!

    VastaaPoista
  3. MTV uutiset eilen

    Puolan rajavartiosto MTV:lle: Siirtolaisten kiinnostus siirtymässä kohti Suomea

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/puolan-rajavartiosto-mtv-lle-siirtolaisten-kiinnostus-siirtymassa-kohti-suomea/8826294

    Artikkelista poimittua

    Diktaattori Aljaksandr Lukashenkan hallitsema Valko-Venäjä alkoi syksyllä 2021 ohjata massoittain turvapaikanhakijoita ja muita kolmansista maista kotoisin olevia siirtolaisia Puolan rajalle.
    Puola reagoi nopeasti sulkemalla rajanylityspaikkoja ja alkamalla rakentaa korkeaa metalliaitaa rajalle.
    ---
    Valko-Venäjä antaa välineet aidan rikkomiseen

    Valko-Venäjän aloittaessa siirtolaisten ohjaamisen rajalle, heitä lensi tai lennätettiin maan pääkaupunkiin Minskiin, josta matka jatkui rajalle.
    Anna Michalskan mukaan tammikuussa 2022 tapahtui muutos, jonka jälkeen lähes kaikilla rajanylittäjillä on ollut Venäjän viisumi.

    Nykyään heidän reittinsä kulkee Puolan viranomaisten mukaan ensin lentäen Moskovaan, sieltä Minskiin ja lopulta rajalle.
    – Valko-Venäjän viranomaiset ja salakuljettajat vievät heitä rajalle ja näyttävät paikan, josta pitäisi mennä yli. Heille annetaan välineitä aitamme rikkomiseen tai ponttooneja, joilla ylittää joki, Michalska sanoo.
    ...
    – Valkovenäläisille tämä on hyvä bisnes, josta he saavat voittoa. Päätavoite on kuitenkin epävakautta EU:n rajoja.

    Michalskan mukaan tämän vuoden aikana rajalla kiinnijääneet ovat edustaneet yli viittäkymmentä kansalaisuutta.

    – Moni heistä sanoo meille suoraan, ettei halua hakea turvapaikkaa Puolasta, vaan pyrkii muualle Eurooppaan.
    He ovat maksaneet salakuljettajille matkasta Saksaan, johon he haluavat sosiaaliturvan takia, Michalska sanoo.
    ...

    "Suomen rajaa pidetään nyt mahdollisuutena"

    Moni yrittää rajanylitystä myöhemmin uudestaan tai siirtyy yrittämään Baltian maiden rajoille.

    Viime viikkoina rajanylittäjien määrä on ollut laskusuunnassa.

    – Siirtolaiset ovat itse kertoneet ja olemme havainneet heidän some-kanaviaan seuraamalla, että mielenkiinto on siirtynyt muualle.
    Suomen rajaa pidetään nyt mahdollisuutena päästä EU:n alueelle, Michalska sanoo.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Uusi yritys, ilman painovirhepaholaista:

    Ainakin osavastaus kysymykseesi löytyy valtuutetun nimestä, joka kertoo hänen olevan nainen. Yhdista nainen ja vihervasemmistolaisuus, niin saat tuollaisia virkamiehiä. Tyhmänylpeitä, koppavia besserwissereitä, jotka eivät kestä omistaan eriäviä mielipiteitä, vaan henkistä pienuuttaan blokkaavat ne.

    Suomen edes jokin tervehtyminen voi alkaa kun nuo on poistettu vallasta ja viroistaan. Se taas on nykyisessä feministisessä Suomessa mahdotonta, niinpä tauti sen kun pahenee ja potilas ennen pitkää kuolee (= yhteiskunta mätänee ja hajoaa omaan mahdottomuuteensa, puhumattakaan talouden kantokyvyn romahtamisesta)

    VastaaPoista
  6. Viime aikoina tänne tulleet omaavat uutisten mukaan esim. opiskelijaviisumin Venäjälle.
    Näin he pääsevät Venäjälle "laillisesti" ja sen jälkeen muuttavat statustaan ja avustettuna jatkavat matkaa "turvapaikanhakijoina" esim. Suomeen.

    Mitä keinoja Suomella tai Euroopalla on salakuljettajia tai hybridisodankäyntiä vastaan?
    Nostammeko kädet pystyyn, että tänne vaan, vai annammeko puumalaisten ja stenmannien tai scheininien määrätä maan kohtalo vai löytyykö keino puolustaa Suomea?

    Tämä on suorastaan surkuhupaisaa, että valtiossa täytyy käydä edes keskustelua "oikeudesta" huolehtia rajaturvallisuudesta, käytännössä sen sulkemisesta :)

    On kannibaalien kaverilla naurussa pitelemistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattui silmiin twiitti, jossa luki:

      Orpo 2015: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"
      Orpo 2017: Kaataa hallitusta, koska @Halla_aho'n arvopohja
      Orpo 2020: "Turvapaikanhakijoiden määrä minimoitava"

      Mitä sanoo hän vuonna 2023?

      https://twitter.com/MatiasTurkkila/status/1331134959214465024

      Poista
  7. Terhomatti Hämeenkorpi26. marraskuuta 2023 klo 9.25

    Saatanan " valtuutettu" ! (Anteeksi, proffa, suoraa kielenkäyttöäni!).

    VastaaPoista
  8. Vaiko Saatanan valtuutTAMA?

    VastaaPoista
  9. Yleltä tänään seikkaperäinen artikkeli tänne tulleen elintasopakolaisen eli niin sanotun turvapaikanhakijan kertomana.
    Kopioin viimeiset rivit artikkelista mutta kannattaa lukea koko artikkeli ja ihmetellä Suomen hallituksen, viranomaisten (ja puolustusvoimien) avuttomuutta.

    Mitä tapahtui rajan takana?

    Moayad, Rayan ja Kamal kertovat, miten Venäjä työntää siirtolaisia Suomeen. Tarinoita yhdistää Yandex-taksi ja Telegram-viestisovellus.

    https://yle.fi/a/74-20062114

    Artikkelista poimittua

    – Mikä vain raja, kunhan EU:ta painostetaan. Tätä ne sanoivat joka paikassa. Se on politiikkaa, ja meitä käytetään sen pelinappuloina.

    Kysymme Salamilta, mitä hän uskoo tapahtuvan, jos Suomi laittaisi koko rajan kiinni.

    – Ylityspaikoille yritetään varmasti väkisin. Olen kuullut uusilta tulijoilta venäläisten sanovan että teillä on oikeus anoa turvapaikkaa, joten ylittäkää raja vaikka rynnäköllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nyt mielestäsi Moayad, Rayan ja Kamal puhuvat totta ? Ylen tuon punamedian toimittaja myös.
      Olemme olleet totaalisen väärässä kun emme ole uskoneet turvapaikan hakijoiden kertomuksia vainosta ja motiiveja ? Se on sitten turha enää täälläkään nillittää elintasopakolaisista, jne.


      Poista
    2. Moayad, Rayan ovat lähtöisin Syyriasta. Kamal Tawilin lähtömaata ei kerrota mutta videon puhe kuulosti arabian kieleltä - ei venäjältä. Siksi käsittääkseni lähtöisin arabi-maasta.

      Oleellistahan turvapaikan kannalta on ovatko kotimaassa kärsineet vainoa, sortoa tai muuta sellaista mitä mieleen juolahtaa kun sitä turvapaikkaa anoo.

      Toisaalta taas jos on viisumin kanssa tullut Venäjälle ja se on umpeutunut, niin sitten mennään kotimaahan - ei ryhdytä elintasopakolaiseksi meidän kustannuksella.

      Artikkelin mukaan Rayan oli itsekin ensin Valko-Venäjällä yrittämässä useita kertoja Puolaan ja Latviaan, siinä onnistumatta. Sitten turvapaikkashoppailu kohdistui Suomeen kun täällä raja vuotaa.

      Eikä minun tarvitse nillittää elintasopakolaisista - minä vain tunnustan tosiasiat.

      Poista
    3. Pyydän anteeksi kielenkäyttöä, samaa mieltä kanssasi. Kritiikkini kohdistui kohtiin;" Moayad, Rayan ja Kamal kertovat miten Venäjä työntää ...", Mikä vain raja ... meitä käytetään sen pelinappuloina".

      Poista
  10. Täällä pelätään kansainvälistä tuomiota ja mainehaittaa, jos raja suljetaan, mutta se on turhaa. Puola on sulkenut rajansa eikä ota turvapaikkahakemuksia vastaan, ja mitä on tapahtunut. Puola on saanut EU:lta asiasta HUOMAUTUKSEN, ja jatkaa valitsemallaan linjalla. Ja mainehan vain kasvaa, kun panee hanttiin ryssän hybridisodalle. Ymmärtääkseni EU:n pääkomissaarikin on Suomen tukena.
    Joten nyt vain reippaasti raja tukkoon ja turvapaikkapelleily jäihin, koska kaikki (näitä idiootteja valtuutettuja lukuunottamatta) kyllä näkevät, että mistään oikeasti vainotuista ihmisistä ei ole kysymys, vaan elintasopummeista. Ja heitä tänne ei kaivata enää yhtään enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ajatellut, että suomalaisilla on alemmuuskompleksi, kun meillä on niin kova hinku mielistellä isoja eu-maita. Taitaa olla kuitenkin niin, että meidän päättäjillä on ylemmyyskompleksi, kun kuvittelevat, että lilliputtimaamme maine on maailmalla jotenkin iso asia. Tosiasiassahan suurin osa maailman ihmisistä ei tiedä Suomesta yhtään mitään, joten turha tehdä maastamme suurempaa kuin se on. Rajat kiinni nyt, eikä yritetä pelastaa koko maailmaa. Mainehaitta on suuruudenhullujen kuvittelua.

      Poista
    2. "Täällä pelätään kansainvälistä tuomiota ja mainehaittaa". Mahtaakohan olla kyse aidosta pelosta. Pikemminkin taitaa olla kyse suurelle yleisölle tarjoiltavista selityksistä ja peloitteluista, joilla tämä viides kolonna perustelee toimiaan. Viidennen kolonnan tekemästä myyräntyöstä tässä nimittäin on mitä ilmeisimmin kysymys. Kuten eduskunnassakin nähtiin, tämän hybridivaikuttamisen torjunnalle on kansalaisten ja poliitikkojenkin lähes yksimielinen tuki. Kuitenkin sopiviin paikkoihin sijoitetut agentit ovat pystyneet laittamaan kapuloita rattaisiin, osittain pääministerein arkuuden ansiosta. Venäjähän tämän agenttien soluttamisen osaa, kuten hyvin tiedämme, varsinkin kun toisella puolella on riittävä annos naiivia hyväuskoisuutta. Kun ainakin muutamat viidennen kolonnan edustaja t ovat oikean karvansa julkisuudessa näyttäneet, on korkea aika myös ryhtyä toimiin heidän syrjään siirtämisekseen.

      Poista
    3. Nämä Puumalaiset ja Stenmanit tulevat aivan valtavan kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle sekä rahallisesti että turvattomuuden lisääntymisenä. Nämä tolvanat ovat ainoita, jotka tulkitsevat sopimuksia ja lakeja aina suomalaisten vahingoksi, ja tässä tapauksessa Putinin avuksi ja eduksi. Nytkin allaa olla oppositiota myöten konsensus siitä, että maahantunkeutumiselle pitää saada loppu, niin nämä onnettomat tunarit tekevät kaikkensa, jotta asiat menevät päin helvettiä. Hiukan liikaa valtaa yksittäisillä punikeilla.

      Poista
  11. Veikkaisin, että 93% suomalaisista luulee Yhdenvertaisuusvaltuutetun ajavan sitä perinteistä tasa- arvoa.

    Ei suinkaan, vaan se ajaa nimenomaan sitä intersektionaalista feminismiä ja tarkemmin lukemalla se käy ilmi myös ko. valtuuteun sivuilta.

    Käytännössä halutaan siis tiettyjen kansanryhmien saavan kaikenlaisia etuuksia ja virkoja etnisen alkuperänsä, uskonnon, jne. perusteella. Siis syrjäyttävän paremmat koulutukset ja muut ansiot omaavat hakijat.

    "Miksi ihmeessä yliopistoihin ja korkeakouluihin pyrkiville maahanmuuttajille tarjotaan vain tasa- arvoiset mahdollisuudet, mutta ei yhdenvertaisia mahdollisuuksia", kirjoittivat jotkut mamu- järjestöjen edustajat yhteisjulkaisussaan Hesarissa jokin aika sitten.

    Suomenkielisille nuorille miehille oli jo pakkoruotsi iso kynnys moneen paikkaan, mutta nykyään ajetaan joka puolelta ohi ja yli Tikkurilan värikartta kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tarvitse kuin ruskeat silmät ja tumman ihon, niin on pätevä kaikkeen ilman suomen kielen taitoakin. Intersektionaaliset feministit tekivät minusta rasistin, jollaiseksi en nuorena uskonut tulevani. Ehkä se oli gkobalistien tarkoituskin...hajottaa kansallisvaltioiden yhtenäisyys kylvämällä eripuraa ja katkeruutta ihmisten keskuuteen.

      Poista
    2. Sama täällä. Inhottaa jo nähdäkin noita ns turvapaikanhakijoita uutisissa, vaikka aiemmin suhtauduin turvapaikan hakijoihin jonkinlaisella empatialla. Samoin suomalaisille suunnattujen mainosten pakolliset mustat ja ruskeat ihmiset ällöttävät.
      Näin on vihervasemmiston vähämielinen toiminta ja turvapaikkajärjestelmän häikäilemätön hyväksikäyttö vaikuttanut.

      Poista
  12. Hyvin on suvakit miehittäneet kaikki hallitusta ja viranomaisia paimentavat virat omilla ääriajattelijoillaan. Kun mediakin on täynnä samanlaisia jotka ottavat nämä hörhöt tosissaan, on hallituksella melkoinen mediakenttä missä yrittää toimia. Ihan kun ei voi täysin viitata tälle porukalle ja medialle kintaallakaan, vaikka varmasti halu olisi.

    VastaaPoista
  13. Näinhän se on:
    "Hallituksen sumutus – Itäraja on kiinni kaikilta muilta paitsi turvapaikanhakijoilta",
    http://professorinajatuksia.blogspot.com/2023/11/yhdenvertaisuusvaltuutettu-ja-laki.html#comment-form

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, jostain syystä laitoin vahingossa väärän linkin. Piti olla:
      https://nykysuomi.com/2023/11/24/hallituksen-sumutus-itaraja-on-kiinni-kaikilta-muilta-paitsi-turvapaikanhakijoilta/

      Poista
    2. Mainittuun artikkeliin on annettu muutama osuva kommenttikin!

      Poista
  14. Myyrähän tuo Kristina Stenman on. Kuinka kauan Suomessa vain katsellaan noiden myyrien tuhotyötä?

    VastaaPoista
  15. Edellisen hallituksen jäsenet sekä lähes kaikki heidän nimittämiensä virkamiesten tulisi saada ainoana kunnianosoituksena vainkansalaisten kusi haudallee, mutta itsenäisyyspäivänä pressanlinnassa tapaavat taasen

    VastaaPoista
  16. Tässä yhteydessä on aiheellista muistaa mitä roomalainen filosofi ja poliitikko Marcus Tullius Cicero sanoi runsaat 2000 vuotta sitten:

    "Kansakunta voi selviytyä typeryksistään ja jopa kunnianhimoisista. Mutta se ei selviä maanpetoksesta sisältäpäin. Vihollinen porteilla on vähemmän pelottava, sillä hänet tunnetaan ja hän kantaa lippuaan avoimesti. Mutta maanpetturi liikkuu porttien sisäpuolella vapaasti, ja hänen ovelat kuiskauksensa soljuvat kaikilla kujilla, ja ne kuullaan myös hallituksen saleissa. Sillä maanpetturi ei näytä petturilta; hän puhuu uhreilleen tutulla äänensävyllä, ja hän käyttää heidän kasvojaan ja argumenttejaan, hän vetoaa siihen alhaisuuteen, joka piilee syvällä kaikkien ihmisten sydämissä. Hän mädättää kansakunnan sielun, hän työskentelee salaa ja tuntemattomana yöllä horjuttaakseen kaupungin pilareita, hän tartuttaa poliittisen ruumiin niin, ettei se enää pysty vastustamaan. Murhaajaakin tarvitsee vähemmän pelätä."

    Noiden maanpetturien lukumäärän osoittamiseen varmastikaan eivät riitä edes kahden käden sormet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen järkevä kommentti sinulta, armain Kalergi.

      Poista
    2. Kalergi puhuu asiaa kuten tavallisestikin.

      Poista
    3. Tältäerää taas vastaan sinulle tämän yhden ainoan kerran ja vain siksi, että muutkin tietäisivät mitä sinunlaisesi psyykkisesti erittäin pahasti kieroon- kasvaneet hartaasti toivovat:

      "Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists.
      Trolls will lie, exaggerate, and offend to get a response."
      https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists

      Poista
    4. Siis edellinen kommenttini oli suunnattu trollille ja tiedoksi niille jotka, joutuvat trollien ilkeyksien kohteeksi.

      Poista
    5. Kun katsoo sinun salaliittohysteriaasi eiku historiaasi, ei voi olla ajattelematta että sulla ei ole kaikki muumit laaksossa.

      Poista
  17. Pääministerin haastattelutunti,
    Yle tänään

    Orpo linjaa: Suomi saa tarvittaessa itärajan kiinni – seuraa Pääministerin haastattelutuntia suorana

    Itärajan tilanteen lisäksi haastattelutunnilla eri medioiden edustajat kysyvät pääministeriltä muista ajankohtaisista aiheista.

    https://yle.fi/a/74-20062184

    Artikkelista poimittua

    Suomi saa tarvittaessa itärajan kiinni, Orpo sanoo

    – Suomi saa tarvittaessa itärajan, kaikki sen asemat kiinni, ja keskittää turvapaikanhaun muualle kuin itärajalle, Orpo vastaa suoraan kysymykseen.

    Kuitenkin meillä on 1300 kilometria rajaa Venäjän kanssa, eikä se ole aidattua, Orpo sanoo.
    Maastoraja on sinällään auki, mutta raja-asemat saadaan tarvittaessa kiinni rajavartiolain 16. pykälän mukaisesti, hän jatkaa.

    Jos itäraja suljetaan, turvapaikkaa voi hakea muualtakin. Mistä?

    – Turvapaikkaa voi hakea Helsinki-Vantaan lentokentältä tai satamista, mutta ei itärajalta, Orpo vastaa.

    Rajavartiolakia uudistettiin kesällä 2022.

    Uudistettu laki mahdollistaa sen, että jatkossa turvapaikkahakemusten vastaanottaminen voidaan keskittää erikseen määritellyille rajanylityspaikoille Suomen valtakunnanrajalla.
    Rajavartiolain muutoksill varauduttiin myös muuttoliikettä hyväksikäyttävään hybridivaikuttamiseen.

    //////////////////////////

    Minä osaltani pyydän, että hallitus toimii ja sulkee itärajan ja huolehtii kansallisesta turvallisuudestamme.

    VastaaPoista
  18. Jotenkin tuntuu,että täällä on ollut matkan varrella alemmuudentuntoisia päättäjiä jotka on halunneet päteä moraalisella ylemmyydellään..muistaako kukaan mitä Ahtisaari sanoi,kun 30v sitten kysyttiin itärajan pakolaistulvasta?

    VastaaPoista
  19. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tulee välittömästi puuttua tähän ongelmaan.

    Yle tänään

    Juutalaistaustaisia lapsia kiusataan Suomessa – syynä Gazan sota

    Sosiaalisessa mediassa leviävät valeuutiset ovat saaneet aikaan vakavia kiusaamistapauksia. Rehtorin mielestä Tiktok-sovellus tuli kieltää lapsilta kokonaan.

    https://yle.fi/a/74-20061317

    Artikkelista poimittua

    Uusimaalainen Linda joutui jäämään yläkoulusta kotiopetukseen koulussa tapahtuneen vakavan antisemitistisen eli juutalaisvastaisen kiusaamisen vuoksi.
    – Nimittelyä, huutelua ja tappouhkauksia, perheen äiti luettelee.

    Perheen vanhemmista toisen suku tulee osittain Israelista. Perhe ei ole juutalainen vaan kristitty. Siitä huolimatta kiusaaminen on ollut vakavaa.
    – Kiusaaminen alkoi samalla viikolla kuin Gazan sota, äiti kertoo.

    Vanhempien mukaan kiusaavat henkilöt syyllistyivät fyysisiin väkivallantekoihin myös muita oppilaita kohtaan koulussa.

    Lindan nimi on muutettu hänen turvallisuutensa takaamiseksi. Perheen henkilöllisyys ja Lindan käymä koulu ovat Ylen tiedossa.
    Toimitus on nähnyt Wilma-viesteillä käydyn keskustelun aiheesta vanhempien ja koulun välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Homma on alkamista vaille valmis. Samalla arvoisa valtuutettu voisi tutkia miten Helsingin Yliopiston selvitykset pakistanilaisen dosentin? tekemistä uhkailuista etenevät. En pidätä hengitystäni, tämä on eri asia.

      Poista
  20. Nuo ketkä meuhkaa Intersektionaalisesta feminismistä,niin onko nuo ajatellut syy-seuraus suhteita mitä siitä seuraa ajan mittaan?

    VastaaPoista
  21. 20 tuhatta pahinta suvakkimaanpetturia ihannoimaansa Gulagiin 12 vuodeks, siinä iso osaratkaisu asioihin

    VastaaPoista
  22. IL tänään

    Asiantuntija muistuttaa ikivanhasta sodankäynnin perusperiaatteesta Mainilan laukausten vuosipäivänä: ”Kannattaa varautua kaikkeen”
    Jarno Limnéll sanoo Venäjän pyrkivän harhauttamaan vihollisensa vanhoja sodankäynnin oppeja noudattaen.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c01b30c1-b11c-4049-aa6e-805164a4aa76

    Artikkelista poimittua

    Tasan 84 vuotta sitten 26. marraskuuta 1939 ammuttiin Mainilan laukaukset.
    Kyseessä oli Neuvostoliiton lavastusoperaatio, jossa Suomen väitettiin pommittaneen Neuvostoliiton maita Mainilan kylässä Karjalan Kannaksella.

    Pystyisikö Vladimir Putin kätyreineen vastaavaan tänä päivänä?

    Kokoomuksen kansanedustaja ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll arvioi Iltalehdelle, että Venäjältä voi olla odotettavissa mitä tahansa.
    – Ei pidä luoda turhaan pelon ilmapiiriä, mutta kun katsoo, miten nyky-Venäjä tällä hetkellä toimii, niin meidän kannattaa varautua kaikkeen.

    Limnéllin mukaan otollisin ajankohta Mainilan laukausten tyyppiselle operaatiolle olisi alkuvuosi, sillä Venäjällä on edessään presidentinvaalit maaliskuussa.
    – On ihan mahdollista, että Kremlille tulee halu ja tarve näyttää voimaa länsimaiden suuntaan erilaisilla operaatioilla.

    – Venäjä käyttäytyy ajoittain niin arvaamattomasti ja odottamattomasti, että suomalaisessa yhteiskunnassa on oltava hereillä ja varuillaan, Limnéll lisää.

    Limnéllin mukaan Putin haluaa viestittää omille kansalaisilleen, että tilanne on hallinnassa ja että uhka tulee edelleen lännestä.
    – On pidettävä mielessä jatkuvasti, että yksi Venäjän keskeinen periaate on jo hyvin kauan ollut maskirovka, eli harhauttaminen.
    Se tarkoittaa sitä, että kun meillä Suomessa nyt huomio on luonnollisesti itärajan tapahtumissa, niin kannattaa pitää katse myös muualla.

    Vanha pelikirja

    Limnéll muistuttaa jo kiinalaisen sotapäällikön Sunzin opettaneen 2 500 vuotta sitten Sodankäynnin taito -opuksessaan, että kaikki sodankäynti perustuu harhautukseen.
    – Sodankäynnin perusperiaatteet eivät ole muuttunet mihinkään niistä ajoista, vain välineet ovat.

    //////////////////////

    Helmikuussa Suomella on kokematon pääministeri ja uusi, kokematon presidentti. Mikä on päätöksenteko kyky?

    VastaaPoista
  23. Nyt on taas todella törkeä lapsen pahoinpitely.
    Toimittaja on kirjoittanut jälleen tyyliin, että ei voi välttyä ajatukselta etteikö kyseessä olisi nämä meille tuodut "rikastuttajat"?

    Mika niminen uhrin isä kertoo tapauksesta ja artikkeli on pitkä mutta suosittelen yhdenvertaisuusvaltuutettua ja myös lapsiasiavaltuutettua tutustumaan tapaukseen ja ottamaan kantaa onko nämä teot Suomessa sallittuja?

    IL tänään

    Teinitytöt sylkivät päälle, retuuttivat hiuksista ja potkivat 13-vuotiasta kadulla – Nyt puhuu uhrin järkyttynyt isä

    Teini-ikäiset tytöt pahoinpitelivät Turun keskustassa 13-vuotiasta tyttöä nyrkillä hakkaamalla ja päähän potkimalla. 17-vuotias repi uhrilta hiuksia irti suurelta alueelta.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a3df613a-7f92-4dfb-8c64-95839c9c6b09

    VastaaPoista
  24. "Yhdenvertaisuus" on stiiknafuula, yliyleistävä yleiskäsite, jolla joidenkin on mukava noitua oma ymmärrys.

    Se on kokonaisuutena ottaen oto ja aika pelottavakin ilmiö, tuo, että ei pelkästään yhteiskunnallista keskustelua käydä kaikenlaisten stiiknafuulien tasolla, vaan että perustetaan virkojakin niitä varten, jotka pienessä päässään kokevat että tuollaiset käsitteet oikeasti merkitsisivät jotakin.

    Ilmassa on paluuta keskiaikaan.

    VastaaPoista
  25. Purra "Ei ole nopeita päätöksiä tulossa, kanlaisilla pitää olla kärsivällisyyttä" No, ei kyllä täydy olla, täysin munaton hallitus rajavetuloinneissaan. Kansanko tässä täytyy tarttua aseeseen, kun ei armeijaa käymätön lässytyshallus tajua mistään mitään, vaan tuhovat koko maan terroristien alle. Sen voin kyllä sanoa että oli viimeinen kerta kun persut on hallituksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se, vastuu on v-mäinen juttu kun sitä joutuu itse kantamaan. Puskasta huutelu on vässyköiden hommaa. Persut ovat suorittaneet puskista huutelun ammattitutkinnon (PHAT).

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!