keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Aisankannattajan uikutusta

Vihervasemmistohallituksen aisankannattajan eli Keskustan suunnasta kuultiin jälleen jämäkän kuuloista uikutusta. Nimettömän keskustalähteen mukaan "ajattelimme, että tässä olisi vielä punamullan henkeä rakentumassa, mutta on osoittautunut, että tiukassa paikassa pääministeri valitsee punavihreän porukan. Se on tullut esille budjettineuvotteluissa ja kulttuurirahoissa."

Kritiikin mukaan on selvää, että "jos pääministeri lipeää ensimmäisenä yhteisistä päätöksistä, se aiheuttaa moraalikadon. Tässä oli ilmeinen yhteys omaan kaveriporukkaan ja sieltä tulleeseen negatiiviseen palautteeseen."

Ja edelleen nimettömien kepulaisten mukaan "olisi eri asia, jos hän ymmärtäisi, että on peiliin katsomista, mutta pahin juttu on se, että hän etsii syyllisiä muualta". 

Jotkut puolueen edustajat ottavat kantaa myös nimellään. Yhden sellaisen mukaan "talouden isoja raameja on paukuteltu, ei meidän kannattajakunta tule sietämään tällaista kovin pitkään. Meillä on sellaisia hallituskavereita, jotka eivät ole ollenkaan huolissaan velanotosta, siitä joutuu vääntämään melkein joka päivä kättä."

Ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta uskooko joku, että Keskusta ihan tosissaan lähtisi kaatamaan hallitusta vielä tässä vaiheessa kun vaaleihin on lähes puolitoista vuotta? Ja EU:lla on ennenäkemätön halu ryöstää eli sosialisoida keskustan uskollisimpien peruskannattajien omaisuuden käyttöoikeus.

Ainakaan minä en usko. Sen sijaan pidän mahdollisena, että puolue lähtee hallituksesta sopivasti ennen vaaleja nostaakseen pohjamudissa matelevaa kannatustaan. Ja kannatuksen nostamisteatteristahan nytkin kuullussa uikutuksessa on kyse - näin siitä huolimatta, että Keskustan suunnasta tuleva kritiikki on nähdäkseni täsmällistä ja oikeutettua.

Vaihtoehtona maalaisliittolaisille olisi kuitenkin joko oppositio tai pienpuolueen asema Kokoomuksen ja Perussuomalaisten vetämässä hallituksessa, joissa sillä ei olisi likimainkaan samanlaista vaikutusvaltaa kuin Marinin kabinetissa. Eikä se edes hallitukseen päästessään saisi nyt nähdyllä tavalla kiillotettua kuvaansa omien kannattajiensa puolustajana, koska myös Kokoomus ja Perussuomalaiset näkevät monet asiat samoin kuin Keskusta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Komissio hamuaa määräysvallan suomalaisiin metsiin
Matkalla mitättömyyteen
Annika Saarikko maalasi kuvan hallituksen kyvyistä

5 kommenttia:

  1. "...talouden isoja raameja on paukuteltu, ei meidän kannattajakunta tule sietämään tällaista kovin pitkään. Meillä on sellaisia hallituskavereita, jotka eivät ole ollenkaan huolissaan velanotosta, siitä joutuu vääntämään melkein joka päivä kättä."

    Tuohon kepulikommennttiin mahtuu niin paljon tekopyhyyttä, että sylettää. Kepun 30 kansanedustajasta 27 äänesti elvytyspaketin puolesta, jolla maakuntamme sitoutuu rahoittamaan liittivaltion leutojen talvien suosimia eteläisiä maakuntia miljardeilla euroilla. Lisäksi Kepu kannattaa EU-jäsenyyttä. Unioinin asettamien Venäjä-pakotteiden takia maakuntamme maanviljelijät ovat hävinneet 18 miljardia euroa.

    Olisiko nuorempien viljelijöiden vihdoin rohkaistuttava antamaan äänensä muille, kuin Suomea tuhoaville kepuleille? Ei kannata kuunnella niitä tilalle pyörimään jääneitä vanhoja isäntiä, sillä vanhaa Kepua ei ole enää olemassa. Äänestäkää niitä ehdokkaita, jotka ajavat maanosamme palauttamista itsenäiseksi valtioksi. Tehottomat Venäjä-pakotteet vain riistävät Suomea samoin kuin EU:n pohjattomaan kaivoon heitetyt miljardit.

    Neuvoo itsenäisyysmies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viljelijöitä, varsinkaan nuorempia ei enää koko maassa ole niin paljon, että he muodostaisivat suuren osuuden kepun kannattajista. Kyllä ne äänestäjät ovat enimmäkseen muita maaseuden ja pikkukaupunkien eläjiä.

      Poista
  2. Kepun tavoite on betonoida valtaansa tulevissa aluevaaleissa ja osaltaan se taitaa siinä myös onnistua.
    Kavereille ja kaverin kavereille saadaan mukavat hillotolpat täysin turhassa ja kalliissa uudessa hallintohimmelissä.
    Niiden vaalien jälkeen kepulla ei ole enää mitään tavoiteltavaa nykyisessä hallituksessa ja taitaa kynnysmaton virka olla jo sen verran vastenmielistä, että on hyvät mahdollisuudet hallituksen kaatumiseen.
    Sanna, perinteisellä kommunistisella johtamisotteella tekee kepun lähdöstä helpompaa, vihreät eivät hallitusta kaada.
    Onhan vihreillä nyt historiallinen mahdollisuus tuhota niin paljon kuin vain mahdollista, tahdosta se ei ainakaan ole kiinni kuten olemme huomanneet.

    VastaaPoista
  3. Teatteriesitykset tulevat jatkumaan. Esim. työllisyystoimien osalta seuraava näytös lienee ensi kevään.
    Vihreiden osalta on mielenkiintoista nähdä millä tarinalla Hanhikiven ydinvoimalaitoksen lupa hyväksytään. Aikaisemminhan vihreät ovat lähteneet hallituksesta.
    Kolmas näytös liittyy vasemmistoliittoon ja HX-hankkeen hyväksyntään.
    Mutta näinhän se vanha totuus on, että kansa kaipaa leipää ja sirkushuveja.

    VastaaPoista
  4. Kepu pettää aina kun vaan mahdollista.

    Kuntavaaleissa selvisivät vielä säikähdyksellä, mutta valtakunnan tasolla loppu häämöttää.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!