lauantai 28. elokuuta 2021

Hallitus: kehitysapu on sisäistä turvallisuutta ja uuden tiedon tuottamista tärkeämpää

Suomessa on viime päivinä käyty poliittista debattia erityisesti hallituksen jo aiemmin (tässä virkkeessä olevat linkit ovat toukokuulta) sopimista leikkauksista poliisin ja tieteen rahoitukseen. Ja syytä onkin, sillä riittävin resurssein varustettu poliisi on tae maan sisäisen turvallisuuden säilymisestä ja tiede on ylivoimaisesti paras keino tuottaa uutta tietoa poliittisten päätösten ja taloudellisten innovaatioiden pohjaksi.

Syytökset ovat lentäneet tällä kertaa erityisesti hallituksen sisällä - ja ministeri Maria Ohisalo (vihr) on jo ehtinyt ilmoittaa, että tieteen rahoittamiseksi hän olisi valmis ottamaan suomalaisen veronmaksajan (lue nuorison ja tulevien sukupolvien) kontolle lisää velkaa. Vastuullaan olevan poliisien resurssien supistamisen suuntaamisen hän ei kuitenkaan halunnut ottaa kantaa.

Ohisaloa on peesannut näissä näkemyksissä myös opetusministeri Li Andersson (vas), joka haluaa perua ainakin tieteen rahoitusleikkaukset etsimällä budjetista muita säästökohteita - sellaisia kuitenkaan nimeämättä. 

Valtionvarainministeri Annika Saarikko (kepu) taas on ilmoittanut poliisitoimen budjetoinnin suhteen, että "minulla on valmius määrärahan korottamiseen, mutta samalla muistutan, että jakamaton kokonaisuus on todella pieni". Toisin sanoen budjetin ollessa 6,7 miljardia alijäämäinen, kyse on hallituksen ottamasta velkarahasta, jonka käytöstä ei ole vielä ehditty päättää.

Itse olen kiinnittänyt huomiotani siihen kuinka kyvyttömiä hallituksemme jäsenet ovat huomaamaan, että ensi vuoden budjettiin sisältyy valtavia summia käytännössä lahjaksi annettavia varoja. Tarkoitan tällä kehitysapuun menevää reilua miljardia euroa, joista vajaan sadan miljoonan leikkaamisella voitaisiin korjata sekä tieteen että poliisin rahoituspulma. 

Koska kukaan ministereistä ei ehdota tällaista ratkaisua, tarkoittaa se loogisesti sitä, että maamme hallituksen näkemyksen mukaan kehitysapuun annetut lahjarahat ovat tärkeämpiä kuin tietoon perustuva yhteiskunnallinen päätöksenteko, teollisuutemme (ja muunkin yrityselämän) tuotekehityksen tieteellisen perustan kehittäminen tai sisäinen turvallisuus. 

Olisi hienoa, mikäli mahdollisimman moni suomalainen osaisi tehdä käydystä keskustelusta tämän loogisesti yksiselitteisen johtopäätöksen. Ja mikäli olisi hallituksen kanssa siitä eri mieltä, välittäisi tiedon poliittisille päättäjille seuraavan kerran vaaliuurnilla käydessään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sanna Marinin hallitus pelaa vihreää uhkapeliä
Suomalaisten rahoittajien halveksuntaa
Kissanhännänvetoa

12 kommenttia:

  1. Politiikkaa tehdään tunteella ei järjellä osoittaa nuokin budjettisuunnitelmat. On helppo perustella elokapinallisille miksi leikkaamme väkivaltakoneistosta ja miksi emme puutu kehitysavun määrään. Tieteen tekemisen supistaminen taas on niin "abstraktia" eikä se tekeminen näy suurimmalle osalle ihmisiä millaan lailla. Varsinkaan kun yliopistoväki on ollut hämmästyttävän hiljaa asiasta, niin hiljaa että se suorastaan koskee korviini.

    VastaaPoista
  2. Positiivista tässä on se, että seuraavalla hallituksella on ainakin yksi helppo leikkauskohde tiedossa.

    VastaaPoista
  3. Kehitysavusta, maahanmuutosta ja Yleltä voisi helposti leikata muutamia satoja miljoonia ja lisätä poliisin ja tieteen rahoitusta. Viime mainittu sillä varauksella, että tiederahat käytettäisiin professorin mainitsemiin kohteisiin, eikä nykyisenlaiseen hömppään, kuten naistutkimukseen yms. Esim Akatemia rahoittaa aivan uskomatonta soopaa, joku Oula Silvennoinen saa helposti puoli miljoonaa nollatutkimuksiinsa, joista ei ole mitään hyötyä kenellekään. Ja hän ei ole ainoa. Siellä olisi kirveelle töitä.

    VastaaPoista
  4. Tuhkan täytyy antaa kyllä vihervasemmistolle tunnustusta he ovat valmis ajamaan asiaansa vahvasti.

    Tuhka on saanut vaikutelman että he ovat valmita kaatamaan hallituksen jos eivät saa haluamaansa tai tehdään jotain mitä vastaan ollaan. Haaviston luottamuksesta tehty äänestys oli vahva merkki.
    Kuinka moni poliitikko tai puolue olisi valmis oikeasti kaatumaan arvojensa ja periaateidensa vuoksi. Siitä täytyy antaa tunnustusta.

    Tosin politiikka jota vihervasemisto nyt ajaa sillä on seurauksensa, aika ikävät sellaiset.

    Tuhka tuumii että tässä velkarallissa on tarkoitus ottaa velkaa niin kauan kun se on mahdollista. (EKP mahdollistaa sen nollakorolla ja lainoillaan)
    Kun velat tulevat eteen, se poistetaan inflaatiolla.

    Tulevaa velkaromahdusta ja suurempaa inflaatiota ei enää voi estää. Se on vain käytävä läpi.

    Kenties koko homman pitäisi antaa vain kaatua mutta kukaan poliitiikko ei halua sitä työvuorolleen, koska se tekee tästä äärimmäisen epäsuositun oli se oikeistolainen tai vasemmistolainen tai liberaali tai konservatiivi.

    Joten sitä lykätään viimeiseen saakka, missä vaiheessa asia lähtee romahtamaan?

    Se on paras profeetta joka arvaa parhaiten.

    VastaaPoista
  5. On aika lailla ihmeellistä nollasummapeliä. Ottamalla kehitysavusta voidaan sama summa muka laittaa poliisitoimeen jne. Tässä vaihtokaupassa ei hahmoteta, että Suomi on velkaantunut korviaan myöten. Eikä vaihtokauppa vaikuta siihen mitään, vaan valtion budjetin alijäämäisyys pysyy samana. Tutkimukseen sijoittaminen on itsensä pettämistä. Kun katsotaan Akatemian rahoittamia hankkeita, ne ovat enimmäkseen huuhaata. Eli ei ole mitään tarvetta lisätä kolmannenkymmenennen sukupuolen etsintään euroakaan, vaan ottaa kaikki hömppä pois.

    Kun Afganistanin sotamenoista päästään menot eivät suinkaan sinne lopu. Kun sieltä tulee iso porukka Suomeen, eikä heitä palauteta, menot tulevat vain lisääntymään. Silti piti heti lähteä Mosambikiin sotajoukoilla.

    Muuten julkisen sektorin pitkät kesälomat vaativat 40.000 hengen panoksen, joka on poissa työvoimasta. Julkisen sektorin ylenmääräiset sairaslomat vievät 10.000 hengen työpanoksen. Vertailuna tässä yksityissektori. Säästökohteita olisi vaikka kuinka, mutta tahtoa on vain menojen lisäämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko niin, että vain nolla osaavat pelata nollasummapeliä?Huru-ukko

      Poista
    2. Lainausmerkkejä voi kokeilla sekä "kehitysapuun" että "tutkimukseen", vaikka sitten purkavan tai rakentavan kritiikin hengessä. Itsepetoksen elementtejä Suomessa kaikkialla, emme ole loputtoman rikkaita tai varmuudella viisastuvia. -jussi n

      Poista
  6. No, velaksihan tässä eletään, ja suunta pitää saada muuttumaan. Mutta on se nyt joka tapauksessa parempi, että rahat menevät poliisille kuin kehitysavun kankkulan kaivoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis olisi parempi, jos menisivät.

      Poista
  7. Itse muistan vielä ne 60-70-luvun ajat, jolloin de röda -porukka vielä leikki ajatuksella vallankumouksesta ja de gröna -sakki vasta harjoitteli muotoilemaan maailmanlopun eskatologioitaan.

    Punaiset sitten siirtyivät kiltisti köyhien puolustamisesta hyökkäilyyn erilaisten poikkeusihmisten ja vähemmistöjen puolesta. Vihreät kävivät läpi kymmeniä versioita mahdollisista maailmanlopuista kunnes löysivät tämän nykyisen, yhtä todistamattoman kuin kumoamattomankin "ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen".

    Viisikymmentä vuotta vanha edelläkävijöiden ajattelu on kantanut varsin hapantunutta hedelmää. Niin sanottu "kulttuurivitka" on tehnyt tehtävänsä. Kaikkein kyvyttömimmätkin ajattelijat osaavat nyt samaistua "minikulttuurisuuden" arvoon, ja sitähän tyrkytetään kuin yleistä totuutta ikään tökeröllä tavalla jo kaikissa kaupallisissa mainoksissakin. Ihan tolkutonta. Vieläkö joku ympäripyöreä poliitikko puhuu tolkun ihmisistä?

    Rajat auki ja väestöt vaihtoon. Se on näiden nykysukupolvien henki. Ja lapset oppivat sen todellakin jo kaupallisista mainoksista. Samat lapset isoiksi kasvettuaan elävät jo kokonaan toisenlaisessa todellisuudessa. Nytkään ei enää tehdä iltakävelyjä kaupungin kauneimmille rannoille, se on jo liian vaarallista. Tulevina vuosikymmeninä siellä palavat autot, ja yössä kuuluu laukauksia. Jokaisen vuokratalon jossakin huoneistossa huudetaan apua. Omia lapsia ei raaskisi lähettää lähikouluun. Jne.

    Kyllähän se maailmanloppu todella tulee, kun toisiinsa totaalisesti sopeutumattomia kulttuureja yritetään väen väkisin sopeuttaa keskenään. Kehityserot ovat liiaan valtavat. Kulttuurien kohtaaminen voi tapahtua vain kehittymättömämmän ja sopeutumattomamman ehdoilla. Siinä ei ole mitään ihanteellista, eikä sitä pitäisi kenenkään ihailla.



    VastaaPoista
  8. Kun lakataan parantamasta koko maailmaa, säästöjä syntyy itsestään. Jos tänne ei oteta ainoatakaan elitasonsa korottajaa näistä anusaukkomaista, poliisinkaan määrää ei tarvitse lisätä. Jos ei makseta Etelä-Euroopan mafiso.aille suojelurahas, budjetti jää ylijäämäiseksi. Keinoja löytyy, mutta jostakin syystä poliittinen valta on siirretty itsekritiikittömille feministitorveloille, joten tässä sitä kärvistellään, vaikka ...no, jätetään sanomatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko muilla sormet paksuuntuneet iän myötä? Mulla on reippaasti. Pitänee hankkia isompi puhelin.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!