torstai 19. elokuuta 2021

Paluumuuttajia Afganistaniin

Helsingin sanomat julkaisi mielenkiintoista tietoa talebanien suosiosta afgaanien parissa. Aamuisen jutun mukaan "he ovat takuu turvallisuudelle". Siinä oli haastateltu ihmisiä Iranin ja Afganistanin rajamailla. Toki juttuun oli löydetty myös ihmisiä, jotka olivat eri mieltä. Siis sitä mieltä, että länsimaat pettivät heidät. 

Suomessa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (ruots) liittyi niiden joukkoon, jotka panikoivat Afganistanin tilanteesta. Ja vaati siksi Suomea lisäämään maahan otettavien afgaanien määriä pakolaiskiintiötä nostamalla.

Toivottavasti hän kuitenkin lukee Ylellä olleen jutun, jonka mukaan Pakistanista Afganistaniin on lähtemässä ihmisvirta USA:n intervention aikana Iraniin paenneiden talebanien palatessa kotimaahansa. Ilmeisesti kaikkia afgaaneja talebanihallinto ei pelota - vaan jopa miellyttää.

Tässä yhteydessä on syytä huomata, että epäilemättä myös Suomeen tuli vuoden 2015 maahanryntäyksessä talebanmielisiä turvapaikanhakijoita. Toiveikkaana kyselenkin, että löytyisikö myös meiltä Suomesta paluumuuttajia nyt, kun valta on palannut niille, joille se afgaanien mielestä näköjään kuuluu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Erilaisia, mutta samanarvoisia
Suomea auttaneet afgaanit turvaan
Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin mitä sitten?

9 kommenttia:

  1. Varmaan tosi vaikea valita: täällä hengailla kavereiden kanssa muiden maksaessa ruoat, harrastukset ja kulkemiset vai siellä vuohipaimenena karussa vuoristossa heinätupsuja ehtimässä.

    VastaaPoista
  2. Jos mieheltä ei löydy selkärankaa taistelemaan Afganistanin puolesta, niin eläköön sitten Talibanistanissa. Kyllä jämpti on niin.

    VastaaPoista
  3. Vähän irvokkaalla tavalla tällaisessa yhteydessä tulee ilmi, ettei sellaista yhtenäistä yleistä asiaa ole, jonka nimi olisi "islam". Tunnustuksellisuuden asteesta riippuen ne sotivat keskenään, ja vain suomalainen valtakunnansyyttäjä nostaessaan syytteitä "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" hellii omissa mielikuvissaan jotakin kuvitteellista uskonnollista joukkoa, jonka nimi on "islam".

    Keskiajan skolastikot, nuo käsiterealistit, päätyivät päkäilyissään siihen, että todellisuudessa on olemassa Mustin, Penin ja Haukun rinnalla jokin yleinen hahmo, "koira". Vastakkainen koulukunta väitti, ettei "koira" ole mikään konkreettinen olemassa oleva asia, vaan vain kielen keino ilmaista jotakin. Historiassa tämä jälkimmäinen koulukunta voitti, mutta voitto osoittautuu tänä päivänä väliaikaiseksi, koskapa nyt jälleen oppinut oikeuslaitoksemme on alkanut käyttää yleiskäsitteitä samalla tavalla todellisuusvoimaisina kuin mitä keskiajan käsiterealistit lajinimikkeitä käyttivät.

    Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli eilen illalla Alfa-TV:n kanavalla Sanna Ukkolan haastattelussa. Hän totesi aivan oikein, että lait "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" ja "uskonrauhan rikkomisesta" ovat käytännössä syyttäjän tulkinnallista mielivaltaa -- kun suojeltavat ryhmät ja vakaumukset valitaan -- ja siksi nuo lait pitäisi panna viralta.

    Tämäkin on yksi opetus, jonka Afganistan antaa.

    VastaaPoista
  4. Ja toki ovivalo yhtyi tähän "hädänalaisten auttamisen" kuoroon. Suomen pakolaiskiintiö pitäisi tuplata - ylöspäin tietenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan raiskaajatilaston kärkimaa on sisäministerin erityissuojelussa.
      Tulijoiden ikä- ja sukupuolijakauma on arvattavissa.

      Poista
  5. Mitä useampi kaapusanna saadaan Suomestakin lähtemään Afganistaniin, sitä parempi kaikille.

    VastaaPoista
  6. Ylen uutissivustot ovat afgaanirytinän viimeisen käänteen jälkeen täynnänsä Afganistanin kauheata kohtaloa ja niitä hirveyksiä, joita talebanisaatio mukanaan tuo. Mustapohjaiset uutissivut ovat kuin Monosen tuotekuvastosta. Näin Suomen kansa saadaan hartaaseen myötätuntoon afgaanikansaa kohtaan ja on pian valmis vastaanottamaan refuuseja kymmenin tuhansin ahdistustamme lievittämään.

    VastaaPoista
  7. Niin no, vähän hankalaa on auttaa sellaista, joka ei edes itse halua auttaa itseään. Aikaahan on ollutkin "vain" 20 vuotta, joten selavii. Demokratiasta ei oikein taida olla vientituotteeksi, se oppi kai tästä päällimmäiseksi jäi käteen. Ja autettavilta nyt toivoisi edes jonkinlaista yhteiskuntamoraalin vähimmäistasoa, tuskinpa esim. ristiretkiä Pyhään Maahan olisi tehty Sodoman ja Gomorran vapauttamiseksi...

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  8. Jössen Kotimaa kutsuu sopii hyvin tähän taustakappaleeksi.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!