perjantai 6. elokuuta 2021

Tuleeko Euroopasta uusi Alaska

Ilta-Sanomat uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan Atlantin merivirrat ovat hidastuneet ja saattavat pysähtyä kokonaan. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei golfvirta enää lämmittäisi Eurooppaa ja Suomea, jotka muuttuisivat ilmastoltaan nykyistä Alaskaa muistuttaviksi.

Muistan tästä mahdollisuudesta puhutun jo noin kaksi vuosikymmentä sitten, joten asia ei sinänsä ole uusi. Kysymys kuuluukin, että mistä syystä asiaan on alettu kiinnittää huomiota vasta nyt, kun tähän asti on korostettu pohjoisten alueiden kuten Suomen ilmaston lämpenevän muuta maailmaa nopeammin. 

Yksi syy on tietenkin IS:n siteeraama uusi tutkimusraportti, jossa asiaa on tutkittu. Se ei siis kuitenkaan ole ensimmäinen laatuaan, joten kyseessä saattaa olla jokin muukin asia.

Yksi niistä saattaa olla pohjoisen napajään sulamisen pysähtyminen viime vuosina - siis tosiasia, josta olen raportoinut useita kertoja, mutta jota ei ole mediassa juurikaan käsitelty. Jään koon mittaushistorian tähänastinen minimikokohan on vuodelta 2012, eli lähes vuosikymmenen takaa. 

Eikä se juuri nyt näyttäisi saavuttavan uutta ennätystä tänäkään vuonna, vaikka hetken jo siltä näyttikin. Tällä hetkellä pohjoinen napajää on ajankohtaan nähden mittaushistoriansa viidenneksi pienin. 

Toisaalta tänä kesänä on raportoitu laajasti siitä, kuinka pohjoisella pallonpuoliskolla on monin paikoin ollut ennätyshelteitä - ja näinhän oli myös Suomessa (vaikka lustotutkimusten perusteella tiedämme, että tuhansia vuosia sitten ainakin Suomen metsärajalla oli vielä paljon lämpimämpää). Eli golfvirran jo nyt tapahtunut heikkeneminen ei ole jäähdyttänyt pohjoista Eurooppaa vielä niin paljon, että se estäisi lämpöennätysten syntymisen. 

Lisäksi on huomattava, etteivät ainakaan meille uutisoidut ilmastomallit ole ennustaneet pohjoisten alueiden kylmenemistä - enkä ole huomannut sellaisista malleista puhuttavan myöskään tieteen suurissa valtalehdissä Naturessa ja Sciencessä, joita seuraan säännöllisesti. Siten on selvää - olettaen että IS:n siteeraama tutkimus on luotettava - että nämä mallit ovat puutteellisia. 

Nähtäväksi siis jää, miten pohjoinen ilmasto kehittyy jatkossa - ja muuttuuko narratiivi pohjoisen ilmaston muuta maailmaa nopeammasta lämpenemisestä julkisessa keskustelussa. Vai käykö sittenkin niin, että tässä kommentoimani tiedeuutinen jää poikkeukseksi ja sekä populaarimedia että tieteen valtavirta pitävät kiinni pohjoisten alueiden nopeasta lämpenemisestä.   

Oma kysymyksensä tässä tilanteessa on se, että kuinka suuria uhrauksia ihmiskunnan on tehtävä pelastaakseen maapallon ilmastoon puutteellisten mallien perusteella kohdistuvista uhkakuvista. Ja missä vaiheessa mallien puutteellisuus voidaan katsoa niin ilmeiseksi, että näiden uhrausten tekeminen olisi syytä keskeyttää. 

5 kommenttia:

  1. Narratiivi pohjoisen ilmaston muuta maailmaa nopeammasta lämpenemisestä julkisessa keskustelussa muuttuu tietysti sitten kun maallistuneen maailman tarvitseman, "tieteen" kielellä ilmoitetun tunnustuksellisen ilmastonmuutoseskatologian tilalle on tarjolla jokin toinen, yhtä hyvät tai paremmat eskatologiset ominaisuudet omaava tunnustuksellinen uhkakuva.

    Eskatologia on ihmiselle välttämätön. Ei tässä maailmassa mistään ole löytynyt ainoatakaan ihmisyhteisöä, jossa ei jonkinmuotoista uskontoa -- tunnustuksellista ajattelua -- esiintyisi, ja kaikelle tuollaiselle ajattelulle on kuvitelma kaiken tasapäistävästä maailmanlopusta tuiki tarpeellinen. Ei tule koskaan sitä aikaa, jolloin ihminen ottaisi sekä järjen että moraalin omiin käsiinsä ja yksilöt ymmärtäisivät ettei ihmistä ja elämää suurempia arvoja ole, eikä mikään yli-ihmiskuvitelma pidä ihmisestä huolta ellei hän itse pidä itsestään huolta.

    Nämä ovat liian yksinkertaisia asioita ihmisen mmärettäväksi, siksi ymmärrystä noitumaan tarvitaan ideologioita ja uskonnollisia ominaisuukisia omaavia tunnustuksellisia oppeja.

    VastaaPoista
  2. No, pohjoinen pallonpuolisko on valumassa toista jääkautta kohti sitä ei voi kukaan estää vaikka pistäs tulpan persiiseensä.

    VastaaPoista
  3. Mallit eivät sisällä mitään jumalallisia luonnolakeja, vaan suuren joukon ihmisen keksimiä yhtälöitä ja approksimaatioita, joista jotkut kuvaavat tapahtumia tarkemmin ja jotkut huonommin. Lisäksi niissä täytyy olla valtava määrä "lonkalta" heitettyjä olettamuksia ja oletusparametreja, koska kukaan ei voi tietää "oikeita" arvoja valtavasta määrästä muuttujia valtavasta määrästä luonnonilmiöitä eri puolilla maapalloa, valtameriä ja ilmakehää.
    Aikoinaan Martti Backmannin MOT- ohjelmassa amerikkalainen tiedemies kiteytti karkeasti mallien ongelman jotenkin siten, että jos malliin laitetaan sisään kaavat, joiden mukaan hiilidioksidin lisäys nostaa lämpötilaa, niin silloin laskenta antaa tuloksen, jossa hiilidioksidin lisäys nostaa lämpötilaa.
    Oma lukunsa ovat tietysti myös ne michael mannit, joilla ei ole aivan puhtaita jauhoja pussissaan, ja pitävät mm käyttämänsä tutkimusdatat omana tietonaan.
    Monen sortin mallien tekijöitä ja maailmanlopun ennustajia riittää niin ilmastolle kuin Golf-virrallekin, koska jatkuva tutkimus ja mallinnus tietää heille työtä ja toimeentuloa.

    VastaaPoista
  4. Tässä(kin) asiassa on huomattava määrä ilmastonmuutoksella elämöijien pelottelua. Kovan linjan tutkija, professori Judith Curry on laatinut asiasta varsin perusteellisen kirjoituksen: linkki

    https://judithcurry.com/2021/05/12/north-atlantic-nonsense/

    Suosittelen lukemaan, niin unettomuus ja ilmastoahdistus lievenevät kummasti.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  5. Mielelläni tutustuisin eri ilmastomallien lähdekoodeihin. Mistä?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!