maanantai 2. elokuuta 2021

Kokoomuksen maahanmuuttolinjaukset selvensivät journalisteille sitä, mistä on kyse

Kokoomuslaiset kansanedustajat selvensivät tämän aamun mielipidekirjoituksessaan Helsingin sanomien päätoimittajille puolueen tuoretta maahanmuuttolinjausta. Lyhyesti sanottuna kyse oli siitä, ettei päätoimittaja ollut heidän mukaansa - aivan oikein - ymmärtänyt muutaman päivän takaisessa pääkirjoituksessaan eri maahanmuuttajaryhmien eroja. 

Tämähän on ollut suomalaisen maahanmuuttokeskustelun ongelma jo ainakin vuosikymmenen ajan. Epäilen kyllä, ettei kyse ole pää- ja rivitoimittajien ymmärtämättömyydestä vaan tahallisesta pyrkimyksestä sotkea tavallisten ihmisten ajatuksia. 

Siksi oli hyvä, että kokoomuslaiset selvensivät asiaa: työperäinen maahanmuuttaja on eri asia kuin turvapaikanhakija, joka puolestaan on eri asia kuin oleskeluluvan humanitaarisista syistä saanut henkilö. Näistä ensimmäiseen ryhmään tulee suhtautua positiivisesti, mikäli suomalaisista ei löydy vastaavaa työvoimaa, toisen ryhmän oikeutta saada oleskelulupa pitää selvittää ja kolmas ryhmä pitäisi saada kantamaan kortensa kekoon koko Suomen hyvinvoinnin rakentamiseksi.

Tosin on vielä neljäskin ryhmä, jonka kokoomuslaiset "unohtivat". Se koostuu suojeluntarpeestaan väärä tietoa antavista turvapaikanhakijoista, joiden todellisena motiivina ei ole pelko kotimaan olosuhteista vaan toive korkeammasta elintasosta eurooppalaisen sosiaaliturvan perusteella ja pyrkivät maahan tekaistuilla tarinoilla kokemastaan uhasta. Tähän ryhmään on luettava myös henkilöt, jotka tavoittelevat sellaista työtä, jota heille ei ole Suomessa tarjolla ainakaan laillisesti - ja jotka päätyvät siten sosiaaliturvan varaan työhaluistaan huolimatta.

Toinen ongelma suomalaisessa maahanmuuttopoliittisessa viestinnässä on ollut se, että puolueet eivät ole noudattaneet käytännössä omia puheitaan. Tässä suhteessa on kunnostautunut erityisesti Kokoomus, jonka edustajat ovat käyttäneet julkisuudessa ja jopa eduskunnassa hyvinkin maahanmuuttokriittisiä puheenvuoroja, mutta joka on vallassa ollessaan kieltäytynyt sellaisista toimista, jotka olisivat vähentäneet elintasopakolaisten kansainvaellusta maahamme. 

Toivon mukaan kokoomuslaisten tämänaamuinen puheenvuoro selventää maahanmuuttokeskustelua ja puolue noudattaa tämänkertaista maahanmuuttolinjaustaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa kun nykyistä punavihreää hallitusta korvataan uudella. Erityisesti Kokoomuksen linjauksen kahta ensimmäistä ryhmää koskevat kohdat ovat kannatettavia. 

Sen sijaan suhtaudun vahvasti epäillen siihen, että maahamme täysin erilaisista kulttuureista tulevia ihmisiä saataisiin sopeutumaan kovinkaan tehokkaasti suomalaiseen elämänmenoon. Tai että usein luku- ja kirjoitustaidoton henkilö tai joka tapauksessa heikon osaamispohjan saanut kehitysmaalainen saataisiin "kotoutettua" kilpailukykyiseksi korkean koulutustason varassa toimiville työmarkkinoille eli integroitumaan yhteiskuntaan. Siten kokoomuslaisten uskomus kotoutumistoimien mahdollisuuksista tehdä maahanmuutosta suomalaisen yhteiskunnan kannalta järkevää lienee ylioptimistinen. 

Sivumennen sanoen COVID-19-pandemia on ollut Suomelle suuri onni rajoittaessaan elintasopakolaisten virtaa Europan läpi Suomeen. Jatkossa tällaista puskuria ei kuitenkaan ole, joten vastaanottamamme taakan määrään vaikuttaa tulevaisuudessa ainoastaan meidän omien toimiemme houkuttelevuus heidän silmissään. Siksi on tärkeää, että suomalaiset lehtimiehet ja poliitikot oppisivat keskustelemaan eri maahanmuuttajaryhmistä analyyttisesti ja eritellen.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti järkevämpää maahanmuuttopolitiikkaa
Ennakoivatko puolueiden maahanmuutto-ohjelmat tulevaa hallituspohjaa
Kai Mykkänen asettui Halla-ahon kannalle

17 kommenttia:

  1. Politiikka on raadollista. Joku Kokoomuksessa huomasi (markkinointiosasto) Perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen ja ajatteli iskeä tähän väliin.
    Jo pelkkä Kokoomuksessa käyty keskustelu maahanmuutosta toisi äänestäjiä Persuilta Kokoomukselle.
    On myös muistettava Orpon lausuma "pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia".
    Mutta mihin on jäänyt keskustelu elintasopakolaisten kustannuksista Suomelle a´la Pauli Vahtera?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomuksen valtiovarainministeri Orpo oli eduskunnassa ensimmäisenä väittämässä, että väärin laskettu. Hän lupasi virkamiehiltään oikeat luvut. Niitä ei koskaan tullut.

      Tein laskelmiani 3 viikkoa 10-tuntisia työpäiviä. On kohtuutonta, että ainoa maahanmuuton kustannuksia kattavasti selvittävä laskelma on kansalaisaktivistin ilmaistyötä. Kustannusten selvittäminen oli Sipilän hallitusohjelmassa, mutta virkamiehet tekivät vain yleistä höpinää asian tiimoilta. Aihe ei kiinnosta tutkijoitakaan, koska Akatemia ei antaisi rahaa tällaiselle työlle,

      Iltalehti poisti kaikki laskelmani mitään varoittamatta. Päinvastoin päätoimittaja vakuutti, että blogien lopettamisen jälkeen kaikki blogit säilytettäisiin, jolloin ne olisivat edelleen lukijoiden luettavissa. Päätös poistamisesta oli varmaankin poliittisesti ohjattu teko.

      Olen kaivanut joitakin blogeja internetin arkistoista. Laskelman ja sen perusteet voi lukea omien blogisivujeni sivulta Iltalehden blogit.

      Voisin päivittää laskelmani ja julkaista uudestaan, mutta se olisi monen viikon täyspäiväinen työ. Eli varmaan jää tekemättä ja tuskin sitä kukaan muu tulisi tekemään. Kertoo paljon yhteiskunnastamme. Tiedämme paljonko maksaa yhden kirjastokirjan lainaaminen kunnittain ja sen laskemiseen kyllä rahaa riittää. Ja kuinka monta miljoonaa euroa on käytetty sukupuolien laskemiseen.

      Poista
    2. Tekemäsi työ oli erittäin tärkeä. Surullista on, että poliittinen valtakoneisto on sen hylännyt ilman kestäviä perusteita. Se jos mikä kertoo älyllisestä epärehellisyydestä.

      Poista
  2. Aika monella on ollut käsitys että EU:ssa on vapaa liikkuvuus. Se ei täsmällisesti pidä paikkaansa vaan maasta toiseen menemiseen esimerkiksi työnhakuun on 90 päivän rajoitus, jonka jälkeen pitää rekisteröityä viranomaisessa. Maasta voidaan myös poistaa, jos ei sopeudu tai rötöstelee. Nämä siis eu-kansalaisille.

    VastaaPoista
  3. Eikös tuo neljäs ryhmä sisälly toiseen ryhmään? Turvapaikan hakijoissahan nämä tarinaniskijät itkettävät omaan hyvyyteensä tikahtuvia sosiaalitanttoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, koska kyse on väärin perustein maahan saapuneista ja oleskeluluvan saaneista. Ei siis turvapaikkaa hakevista, joiden asenne pelastajiinsa lienee erilainen, tai ainakin näin voisi olettaa.

      Poista
  4. Euroopasta puuttuu kulttuurikriittinen ääni, joka olisi huolestunut eurooppalaisen ajattelun taantumisesta takaisin keskiaikaisen käsiterealismin valtaan. EU on vain yliyleistäville yleiskäsitteille kyhätty ylimitoitettu ylivaltias, jossa vallankäyttö on yhtä järjetöntä kuin mitä se totalitarismeissa aina väistämättä on. Mitä mittavimmat määreet, sitä vähemmän todellisuudentajua.

    Kokoomuksen sisäinen tila on vähän kuin toisinto eurooppalaisen hallinnon nykytilasta. Paljon puhetta mahtavilla käsitteillä, mutta kaikki puksahtaa tyhjää ja hautautuu käsitteellisen ajattelun sisäisiin ristiriitaisuuksiin. Kuka edes odottaa, että uusilla "maahanmuuttopoliittisilla" linjauksilla on jotain käytännöllistä merkitystä?

    Kokoomuslaiset kuvittelevat EU:n edustavan sivistystä ja järjestystä, vaikka koko eurooppalaisen uuden ajan sivistys on pohjautunut vain ja ainoastaan kielellis-kulttuurisissa kansallisvaltioissa mahdolliseen tiedolliseen ajatteluun. Ei ole esimerkiksi mitään "edustuksellisuuden" kognitioon perustuvaa demokratiaa millään ylikansallisella tasolla.

    Nyt siellä sitten ollaan niin surkeassa älyllisessä umpikujassa, että ilmeisesti on pakko muotoilla näitä uusia ohjelmia. Ylöskirjoitetut yleiskäsitteet eivät ymmärrystä noituvasta yleistävyydestään miksikään muutu. Poliitikon ammattitaito on oikeasti vain puhujan ammattitaitoa -- kyky sanoa paatoksella ja "uskottavasti" jotain millä ei varmasti ole mitään käytännöllistä merkitystä. Kaikkien totalitarismien johtajat ovat olleet suuria puhujia, eivät mitään kirjallisia neroja.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EU on opportunististen urapoliitikoiden pesä, jossa demokratialla ei ole mitää roolia. Ns parlamentilla ei ole edes aloiteoikeutta, vaan toimintaa ohjaa ties millä kähminnällä valittu komissio. Eu on päätön ruumis, jonka järkevyydestä ja ristiriitaisesta pelleilystä hyvän kuvan antaa jatkuva kokousralli Strasbourgiin. Tätä valheiden ja kieroilun tyyssijaa sitten kehuvat kaikki meidänkin hallituksen marinit ja tuppuraiset, kuten nyt korona-tukipaketin yhteydessä, kun silmissä siintää mahdollisuus korkeapalkkaiseen EU-virkaan omaa kansaa huiputtamalla. "Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista" kuten tämä ääliömäinen Tuppurainen on julistanut.

      Poista
  5. Maahanmuutosn kustannuksia ei haluta laskea missään nimessä, vaikka kyse on megaluokan menoerästä. Monta kertaluokkaa pienemmistä asioista sitten nostatetaan suunnitelmallisesti keskustelua mediassa ja eduskunnassa.

    Kulttuurillemme vihamielisten maahanmuuttajien kotouttamisesta ja työllistämisestä puhuminen on väsynyttä tyhjän jauhamista, väistelyä ja ajanpeluuta. Tämä kaikki osoittaa, että maahanmuutolla on jokin muu tarkoitus kuin hädänalaisten auttaminen tai työvoiman turvaaminen. Se tarkoitus liittyy uuden maailmajärjestyksen edistämiseen, jota kohta kaikki eduskuntapuolueet kannattavat, vaikka eivät sitä myönnä yhtä selkeästi kuin esim. yksi NWO-arkkitehdeistä, Klaus Schwab. Tietysti oma merkityksensä on myötäjuksija-poliitkkojemme hillotolppien tavoittelulla sekä maahanmuuttoon liittyvillä rahavirroilla. Niiden saajien ääni alkaa jo tuntua vaaleissakin.

    Kokoomukseen on tässä asiassa turha asettaa mitään isänmaallisia toiveita. Kokoomuksen arvopohja on Euroopan konkurssi ja tuho.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Toivon mukaan kokoomuslaisten tämänaamuinen puheenvuoro selventää maahanmuuttokeskustelua ja puolue noudattaa tämänkertaista maahanmuuttolinjaustaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa"

      Toivoa voi aina mutta tässä tapauksessa en ollenkaan usko.
      Ensinnäkin muistetaan Juha Ahvion antama varmasti hyvin totuudenmukainen kuvaus nykyisestä kansattomien (Open Borders -internationalististen eli isänmaattomien), selkärangattomien ja kulttuurimarxististen HLBTIQ-rapa-rappioliberalistien johtamasta NYKY-kokoomuksesta:

      "”Näyttää siltä, että perinteisesti kokoomuksen aatemaailman yhteenvetona käytetyn koti, uskonto ja isänmaa -kolmikannan kaikki elementit ovat nykyisen punavihreän ja Open Borders -internationalistisen ja HLBTIQ- ja velkaelvytyskokoomuksen pahimpia inhokkeja ja kauhistelun esineitä. Pidetään mielessä sekin, että kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja Orpo julisti viime vuonna Suomen kansallisvaltiollisen itsenäisyyden satavuotisuutta juhlistaneessa veteraanijuhlassa, että kansallismielisyydestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

      Jos vertailukohdaksi otetaan 1950–1970-lukujen kokoomuspuolue ja sen silloiset merkittävät ja aidosti konservatiiviset päivänpoliittiset vaikuttajat, näyttäytyy nykykokoomus johtavine vasemmistoliberaaleine kellokkaineen erittäin rappeutuneelta ja kulttuurimarxilaisen eetoksen läpitunkemalta. Nykykokoomuksen virallisten kannanottojen perusteella voidaan todeta, että niiden mukaan arvioituna takavuosikymmenien kansalliskonservatiivinen ja isänmaalliskristillinen kokoomuspuolue ja sen selkärankaiset edustajat kuten esimerkiksi Olavi Lähteenmäki, Margit Borg-Sundman, Tuure Junnila ja Pentti Mäki-Hakola näyttäytyvät lähinnä nykykokoomuslaisen sekulaarin humanistisen globalismin ja rajattoman raha ja yksilön mielihyvä ratkaisee -eetoksen arkkivihollisina, jollaisista nykykokoomusjohtajien mukaan koko maailma mitä ilmeisimminkin täytyy – mieluiten ”vapaakaupan” varjolla pystytetyn jonkinlaisen maailmanhallituksen voimakeinoin – vapauttaa pikimmiten. ” – http://oikeamedia.com/o1-69712

      Toiseksi, mennään muutamia vuosia taaksepäin:

      Syksyllä 2015 nykyinen kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo silloin sisäministerinä ollessaan otti avosylin vastaan runsaat 30000 elintasopakolaista,
      80-prosenttisesti nuoria miehiä.

      Joulukuussa 2018 silloinen kokoomukselainen sisäministeri Kai Mykkänen kävi Marokossa allekirjoittamassa maanpetoksellisen GCM-sopimuksen.
      Sillä taataan tulevaisuudessa esteettömällä barbaarien invaasiolla valkoihoisten eurooppalaisten, ml. suomalaiset matalan intensiteetin etninen kansanmurha.

      Jäljet pelottavat!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Juuri noin, MikkoK!

      On se hyvä, että edes joku tällä palstalla oikeasti nostaa kissan pöydälle.

      Kuinka oikeassa myös Jaana Kavonius onkaan! - https://rapsodia.fi/lakimies-jaana-kavonius-paljastaa-eu-huijaukset/
      Kavoniuksen viittaama kansaa pettävä maanpetoksellinen rikollisjoukko kannattaa luonnollisesti myös Coudenhove-Kalergi-suunnitelman mukaista esteetöntä barbaarien invaasiota maahamme, mm. nöyristellen globaalin rikollisen "eliitin" pystyttämää EU-diktaturia, EUSSR:ää eli "huomispäivän Super-Neuvostoliittoa", jonka mukaan itävaltalainen politiikantutkija Karl Steinhauser nimesi erään kirjansakin.

      Tämän blogin kommenttipalstalla näyttää vierailevan myös taho, joka haluaa estää tiedon levittämisen siitä, että kolmiyhteyden koronarokotteet, grafeenioksidi ja 5g avulla harvainvaltaista globaalia NWO-tyranniaa tavoitteleva globaali rikollinen "eliitti" on enää kukonaskeleen päässä tavoitteestaan: meidän, "we the people" eli tavallisten kansalaisten alistaminen heidän täydellisessä kontrollissaan oleviksi transhumanistisiksi roboteiksi, joka käy selvästi ilmi johtaviin globalisti-rikollisiin kuuluvan Klaus Schwabin haastatteluista, viittaan kommentteihini professorin artikkeliin "Ilmastomallit ovat virheellisiä, joten niiden tuloksia ryhdytään korjailemaan".

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Edellisistä kahdesta kommentistani ensimmäinen meni vahingossa väärään kohtaan.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Hillotolppa-kokoomus nyt sylkee sellaisia sanoja suuntiinsa, mitä kuvittelevat mahdollisimman laajalla taholla erilaisten ihmisten kuulevan, mutta se mitä kokoomus loppupeleissä on oikeasti valmis ja halukas tekemään, sen se ottaa suorana ohjeistuksena Brysselistä...

    VastaaPoista
  7. Täsmälleen samoja juttuja ne jauhoi ennen viime vaaleja ja edelleen niille työperäinen maahanmuuttaja on vaikka startuprefugeesin tukityöllistetty tai kenialainen siivooja..

    Pystyykö proffessori sanomaan yhtäkään maata josta suomeen kannattaa tulla tekemään tuottavaa työtä ja sellaista jonka tekijää ei löydy suomesta? Jos on pätevä niin suomesta kannattaa muuttaa melkein ihan mihin vaan.. Suomessa on kuitenkin aika helvetin hyvä koulutus niin mikä työ on sellainen jota ei kykene suomalainen tekemään tietenkään jos työksi lasketaan valtion piikkiin juokseminen ympäri rataa niin ei kenialaisille pärjätä..

    VastaaPoista
  8. Jotta voit muuttaa talouttasi kovan taloudellisen kokemuksen jälkeen, vakauttaa yrityksesi, aloittaa toimintasi, maksaa velat tai nämä sähkölainat, tarjota tarvikkeita myymälääsi ja lainoja lääketieteellisistä syistä sekä kaikista investoinneista tai ostoista ja paljon muuta tarpeisiin. Tarjoamme lainoja kaikille, jotka haluavat toimia jollakin edellä mainituista aloista. Luotettava ja turvallinen prosessi, jossa on luonteeltaan hyviä ihmisiä, jotka suorittavat kyseisen pankin yksityishenkilöt. Siten korko on 3% ja mahdolliset alennukset lainoille, joiden määrä on 2 000–1 000 000 euroa.
    Ota yhteyttä, jos siltä tuntuu. Olemme käytettävissä antamaan sinulle hyötyä epäilystä. Lupaan et tule katumaan.
    Yksi osoite: fotakisgrigorios@gmail.com
    Whatsapp: +79789127554

    VastaaPoista
  9. Minua on syytetty artikkelin aiheeseen liittymättömistä kommenteista.
    Olenkohan ainoa sellainen?

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän Fotakis olekaan kommentaattori, vaan mainostaja joka luottaa toiston voimaan.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!