perjantai 7. toukokuuta 2021

Ministeri Ohisalo, homeopatia ja Itä-Uudenmaan järjestäytyneet nuorisoporukat

Poliisi on kertonut epäilevänsä, että Itä-Uudellamaalla toimisi järjestäytynyttä rikollisuutta harjoittavia nuorisoporukoita. Näihin vähemmän löyhiin mystisiin sakkeihin kuuluu alaikäisiä lapsia ja nuoria, jotka ovat Suomen ja muiden maiden kansalaisia. 

Suomen lisäksi ei kuitenkaan mainittu esimerkiksi Somalian kansalaisuutta eikä sitä, oliko joukossa muualla syntyneitä Suomen kansalaisia. Niiden sijaan Yle mainitsi omassa jutussaan Tikkurilan.

Tutkinnassa on monia henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, omaisuusrikoksia ja törkeitä huumausainerikoksia. Niiden rikosnimikkeet vaihtelevat lähes viattomista näpistyksistä tapon yrityksiin. Niitä tehdessä on hyödynnetty erilaisia astaloita veitsistä ja miekoista aina ampuma-aseisiin tai niiden jäljitelmiin.

Tilanne on ilmeisesti mennyt jo aika pahaksi, koska poliisi on katsonut tarpeelliseksi informoida asiasta, vaikka sitten vähän faktoja salaillenkin. Ainoa mahdollinen johtopäätös tästä on se, että olemme jälleen astuneet askelen pidemmälle Ruotsin tiellä. 

Siksi voisi kuvitella, että myös maan hallituksessa osattaisiin tehdä oikeat johtopäätökset asiasta, joka on toki ollut kaikille vähänkään loogista ajattelukykyä omaaville selvää jo ainakin vuosikymmenen (ensimmäinen asian todennut oma merkintäni vuodelta 2010 on tässä). Eli jos me sallimme maahamme syntyvän suuria kehitysmaalaisia yhteisöjä samaan tapaan kuin ruotsalaiset ovat tehneet, hyysäämme heitä yhtä ponnekkaasti kuin entinen isäntäkansamme ja kieltäydymme yhtä ponnekkaasti tunnustamasta tosiasioita kuin viikinkien jälkeläiset, ei lopputulos voi olla kuin täsmälleen samanlainen.

Siispä kääntykäämme asiasta vastaavan sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) puoleen ja kuulkaamme kuinka hän julistaa omaa sanomaansa. Sen mukaan alaikäisten yleistynyt vakava väkivalta kertoo osattomuudesta, jota koronakriisi on pahentanut. Niinpä hän aikoo käyttää nuorten palveluihin satoja miljoonia euroja lisää rahaa.

Lieneeköhän niin, että ministeri on homeopatiauskovaisia. Eli hän uskoo taudin paranevan tilkkasella samaa lääkkettä, joka sen on synnyttänytkin. Onhan se nyt kuitenkin niin, että sadat miljoonat eurot ovat vain murusia verrattuna koko siihen rahamäärään, jolla suomalaiset veronmaksajat ovat viimeisten vuosikymmenien aikana tukeneet humanitaarista maahanmuuttoa maahamme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin rautatieaseman henkirikoksen pitäisi herättää hallitus
Klaanirikollisuuden torjunnalla alkaa olla kiire
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?

22 kommenttia:

  1. Tämä kehitys on kuitenkin suomalaisten enemmistön tahto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole. Jos Ohisalon ja vihervassareiden tekemiset olisivat olleet tiedossa, tuskin olisivat päässeet valtaan.

      Poista
    2. Ei ole pelkästään tämän hallituksen aikaansaannosta. Tämä kehitys alkoi somaleista 90-luvun alussa ja vauhti vaan kiihtyy...

      Poista
    3. Tämä ei ole suomalaisten enemmistön tahto vaan politiikkaan soluttautuneen vihreän viidennen kolonnan aikaansaannoksia. Muistettakoon, että Helsingin poliisin ennaltaehkäisevästä työstä vastaa vihreä ylikonstaapeli Taponen. Näin katastrofaalisen epäonnistumisen jälkeen vastuullinen virkamies olisi ymmärtänyt erota tai hänelle olisi kyvyttömyyden takia annettu potkut. Suomalaisen enemmistön piikkiin voi laittaa sen, että he ovat sen verran lullukoita, että eivät osaa puolustautua tällaisia demokraattisen systeemin toimintaa vahingoittavia tuholaisia vastaan.

      Poista
    4. Mediavaltaa minä tässä osoittaisin.

      Poista
  2. Miksi Ohisalo päästää maahan riehumaan ja ryöstämään näitä "osattomia ja näköalattomia nuoria", koska täällä heidän olonsa vain pahenee "rasismin" takia?

    VastaaPoista
  3. Ohisalo ja muu hallitus voisi nyt ihan oikeasti miettiä mihin sitä rahaa oikein syydetään!
    Tänään esimerkiksi uutisoitiin, että suomalainen nenäsumutteena annettava koronarote ei ole saamassa muutamaa miljoonaa mitä kehitys tarvitsisi.
    Ihan jo huoltovarmuuden kannalta tilanne ihmetyttää.
    Sen sijaan järkyttävien summien syytäminen turhakkeisiin kuulostaa käsittämättömältä mutta sitähän Ohisalon touhuilu on jo pitkään ollut.
    Muutama päivä sitten uutisoitiin, että laittomasti maassa oleville pitäisi saada joku erityislupa jos ovat onnistuneet jonkinlaisen työpäikan saamaan.
    Uutisen mukaan heille tarjottaisiin mm. passia, jolla voisi käydä kotimaassa ja tulla takaisin Suomeen. Miksi pitäisi päästä siihen maahan takaisin,
    josta on lähtenyt turvapaikan hakijaksi?
    Ei tämän hallituksen toiminnassa ole päätä eikä häntää. Onneksi on vaalit tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nenäsumutteen olisin itsekin ottanut heti. Näistä ulkomaalaisista pikaisesti tehdyistä litkuista ei mene kukaan takuuseen, koska tuskin haittavaikutuksista korvauksia saa. Tällä hetkellä Suomessa on koronakuolemia runsaat 900 ja rokotuksita aiheutuneita vakavia sivuvaikutuksia saman verran. Pistää miettimään, `kannattaako riskeerata.

      Poista
  4. Hallituksen toiminnasta nähdään, mitä kommunistinen hallinto tarkoittaa. Koska tosiasialliset kommunistithan siellä nyt hääräävät, keskustan ja Rkp:n aisankannattajien tuella. Kehitysapuun ja maahanmuuttajille menevä raha lasketaan miljardeissa, mutta suomalaisten hyvinvointiin käytettävistä rahoista jokaisesta eurosta joudutaan tappelemaan. Kaikkien aikojen huonoin hallitus.
    Ohisalo taas on niin järjetön otus, ja hänen toimintansa niin absurdia, että hulluimmankaan mielikuvituksen omaava ei olisi voinut kuvitella etukäteen tällaista sisäministeriä. Tyypin pitäisi huolehtia suomalaisten turvallisuudesta, mutta kaikki hankkeet toimivat nimenomaan turvallisuutta vastaan. Aivan seinähullu nainen, hoitoonhan tuollainen pitäisi laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani!

      Poista
    2. Mitä olisi ajateltava poliittisesta järjestelmästä, joka mahdollistaa tuollaisen pääministerin?

      Poista
    3. Stalinistina hän toimii täysin johdonmukaisesti.

      Poista
  5. Ruotsissa jengitouhu on mennyt äärimmilleen. Attundan käräjäoikeudessa Tukholman pohjoispuolella pidettiin oikeudenkäyntiä, jossa muutamaa miestä syytetään siitä, että he valmistelevat aseellista (mm konetuliaseita) hyökkäystä Bandidoksen ja sen tukijengien järjestämään lastenjuhlaan. Nyt Bandidos raivostui ja järjesti 80 miestä hyökkäämään Attundan käräjäoikeuteen, jossa oikeutta käydään. Poliisi sai niskaansa paukkupommeja, mutta sai tilanteen hallintaan.

    VastaaPoista
  6. Mahtaneeko Lauri Gröhni olla kääntymässä muslimiks ja mkähän mahtane olla miehen muslinimi ? :)
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/grohn/siistitty-kristinusko-6-6/

    VastaaPoista
  7. Vanhat suomalaiset sanonnat saavat uusia merkityksiä. "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan." -- Mutta taitaa nyt olla kyseessä ihan erilaatuinen metsä. Ehkä viidakko.

    Ohisalo ei erota metsää puilta. Kultaisen säännön moraali toimii yhteisön sisällä, mutta ei erilaisen moraalilaadun omaavien yhteisöjen välillä. Sosiologian alkeet. Liian vaikea asia suomalaisen naisministerin ymmärrettäväksi?

    Nämä kysymykset ovat rajusti sukupuolittuneita. Edes sitä ei ilmeisesti saisi nostaa julkiseen käsittelyyn. Toiskulttuurien palvontaan pitäisi suhtautua yliyleistävien ylevöitettyjen yleiskäsitteiden varassa muotoiltujen "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" pohjalta.

    Siinä vaan se reaalimaailma sitten sulkeutuu umpisilmään. Eyes Wide Shut. Poissa silmistä, poissa mielestä. Siksi ne omavaltaiset maahanmuuttajaregionitkin syntyvät. Ihan joka maaassa, nyt myös Suomessa.

    Autokauppiaat eivät käytä erirotuisia mannekiineja mainoksissaan. Eivät myöskään pankit yrittäessään herättää asiakkaidensa luottamusta. Kyse ei ole vain "miehisistä aloista", vaan aloista, joilla ilmeisesti edelleen käytetään todellista yhteiskunnallista valtaa. Ilmeisesti eduskunta ei sellaista enää käytä. Siellä poliittista jargonia veivaavat puoluepukarit esittävät omaa näytelmäänsä. Ohisalo yhtenä monista.

    Enpä tiedä kannattaako kenenkään siihen suuntaan toivoa panna. Yhteiskunnallisen näytelmän taitaa voittaa vahvistuva kulttuurinen narsismi.

    VastaaPoista
  8. 90-luvun alussa olin baarissa kaljalla, tuli juttua näistä sillon tulleista somaleista. Eräs kaveri sanoi, että miksi ottaa niitä tänne sillä onhan meillä jo mustalaiset riesana. Voiko osua paremmin ytimeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Somaliassa aivan ministeritasolta toivoteltiin jokin aika sitten Somaleja palaamaan rakentamaan maatansa. Nyt olisikin aika alkaa palauttmaan somaleja ja muitakin rauhoittuneihin kotimaihinsa. Tähänhän Tanskassa ilmeisesti pyritään. Tanska on myöskin tekemässä Ruandan kanssa yhteistyötä, jonka myötä Tanskan turvapaikanhakijoille järjestetään vastaanottokeskukset Ruandaan. Ajatella sentään, että Tanskassa jopa vallassa oleva sosialidemokraattinen puolue on alkanut harjoittaa tällaista järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Näkisipä sen päivän, jolloin sama tapahtuisi Suomessa. Valitettavasti käynee niin, että täällä herätään vasta sitten, kun löysä Taponen on oikein toden teolla housuissa.

      Poista
    2. Jaahas. Alkaako merirosvot käymään vähiin, kun saavat koko ajan tulta munille rahtilaivoja suojaavilta turvallisuusjoukoilta?

      Poista
  9. Jatkosodan jälkeisen kommunistisen sisäminsteri Yrjö Leinon maallemme aikaansaama vahinko oli hyttysen ininää verrattuna viherkommunisti Ohisalon joukkoineen maallemme aiheuttamaan tuhoon verrattuna.

    Ihmisten enemmistöllä ei ole siitä käsitystä, koska globalisti-maanpetturien kontrolloima valtavalemedia ja POLPO pimittävät ja vääristelevät niin paljon tietoa.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Meillä Ohisalo ja kumppanit hyysää ISIS-porukoita ynnä muita sellaisia niin paljon kuin vain suinkin pystyvät.
    Sveitsissä sen sijaan asetetaan maahantulokielto Syyriasta palanneille "suomalaisnaisille", jotta suojellaan Sveitsiä "tällaisilta henkilöiltä".
    Vaikuttaa siltä, että Sveitsissä on tunnustettu tosiasiat mitä ei voi odottaa Suomen hallitukselta :(
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007964374.html

    VastaaPoista
  11. Joku viisas täällä osannee sanoa?

    Eikös tämä tämmöinen ole Laiton Henkilörekisteri?

    "Sdp:llä on oma järjestelmänsä, mistä numeroita suomalaisille voi etsiä kuntakohtaisesti postinumerolla ja ikäryhmittäin."

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007964245.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tarra "Kaupustelu ja kerjääminen kielletty", lisäksi "Ei mainoksia tai ilmaisjakelulehtiä". Saa nähdän mikä puolue tänä vuonna rikkoo toivettani, että postilaatikkoa ei saastuteta vaalimainoksilla. Äkkilähdän saavat, jos ovelleni ilmaantuvat ja samoin puhelimessa, latelen kaikki osaamani kirosanat. Inhokki nro 1 on minulle demarit, no jaa jakavat sijan vihreiden kanssa.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!