keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Omituisia sattumia

Eilen käytiin eduskunnassa tiukkaa vääntöä EU:n elvytyspaketista. Siinä ei kuultu sinänsä mitään uutta tai yllättävää, joten paketti tulee kyllä tämän päivän äänestyksissä hyväksytyksi kahden kolmasosan enemmistöllä. 

Tämä oli sinänsä jo etukäteen tiedossa viimeistään sen jälkeen, kun Kokoomus pyörsi päätöksensä äänestää tyhjää, mutta ennen tätä keskustelua me suomalaiset saimme kyllä nähdäksemme ihmeen. Eilen kävi nimittäin siten, että EU-komission Valdis Dombrovski julkaisi twiitin hyvällä suomenkielellä.

Twiitissään hän pyörsi edellisen päivän näkemyksen, jonka mukaan elvytyspaketeista voisi tulla pysyvä tapa ratkaista EU:n talousongelmia. Sanatarkasti hän lausui, että "komissiolle on selvä asia, että #NextGenerationEU -väline on kertaluonteinen, ainutlaatuinen ja se on tiukasti ajallisesti rajattu... Se on meidän mahdollisuutemme toipua tästä poikkeuksellisesta kriisistä." 

Koska Dombrovski ei tiettävästi ole aiemmin osannut Suomea, on hän joko saanut Herralta kielillä puhumisen armolahjan tai joku suomalainen on kirjoittanut viestin hänen puolestaan. Tai sitten hän on vain käännättänyt sanomisensa tulkilla. 

Erikoista kuitenkin, että komissaari pyrki tällä tavalla vaikuttamaan suomalaisiin kansanedustajiin näiden äidinkielellä juuri ennen asian käsittelyä - ottaen huomioon, ettei eduskunnassa liene ainuttakaan, joka ei osaisi sujuvasti englantia.

Toinen eilisen päivän omituinen sattuma oli pääministeri Sanna Marinin (sd) joutuminen omaehtoiseen koronakaranteeniin elvytyspakettikeskustelun alla. Eikä siksi päässyt mukaan esittämään asiaperusteita hallituksensa ja EU:n komission puolesta.

Koska vastaavaa on tapahtunut aiemminkin, voisi joku epäluuloinen kuvitella pääministerin karttavan vaativia väittelytilanteita. Mutta näinhän asia ei ole. Eihän?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EU:n elvytyspaketti etenee omituisin perustein kohti hyväksyntäänsä
Voisiko eduskunta tehdä EU:n hallintoeliitin vastaisen päätöksen?
Elvytyskysymys eduskunnassa

7 kommenttia:

  1. Viestiketjussahan on myös lyhyt video komissaarin esiintymisestä.
    Siinä hän täysin selvästi toteaa, että tämä tukipaketti vie keskusteluihin pysyvästä "instrumentista".

    Aikaisemmin on jo tullut selväksi lentävä lause "Kepu pettää aina".
    Nyt voidaan todeta, että komissaari pettaa aina.

    Minusta tämä EU:n tukipaketti ei ole Suomen edun mukaista. Me joudumme maksamaan 4 miljardia euroa nettona
    ja sen tietää, että Italialle luvatut järkyttävän suuret summat valuvat mafian taskuihin ennemmin tai myöhemmin.
    Loppurahalla pelastetaan Saksan ja Ranskan pankkeja, jotka holtittomasti lainaavat maille, joiden ei ole tarkoituskaan hoitaa velkojaan.

    VastaaPoista
  2. Vasemmistopuolueet istuvat globalisti-maanpetturien kanssa samassa veneessä suomalaisen kansallisvaltiomme ja kantasuomalaisten tuhoamiseksi:

    "Vasemmistopuolueet eivät aja enää työväestön asiaa Suomessa",
    https://pt-media.org/2021/05/11/vasemmistopuolueet-eivat-aja-enaa-tyovaeston-asiaa-suomessa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vasemmisto nollaa uskottavuutensa keskiviikkona...
      Vaikka Kokoomus sen jo ehti tehdäkin, Vasemmiston ponnistelut oman uskottavuutensa hautaamiseksi -ja syvälle!- jättävät jotenkin surullisen mielen: Onhan suomalainen vasen laita pitänyt monen sukupolven ajan yllä perinnettään puolustaa hyvinvointivaltiota ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ja vastustaa pääoman ehdoilla tapahtuvaa kansainvälistymistä. Tämän viikon keskiviikkona tämä perinne katkeaa.
      Vasemmiston eduskuntaryhmästä ilmeisesti suurin osa aikoo äänestää demarien mukana niin sanotun EU:n elvytyspaketin puolesta...

      Hyvinvointivaltio ei mahdu globalistin sapluunaan.
      Tavaroiden, pääomien ja työvoiman vapaa liikkuvuus, jonka tunnuksen globalistinen kapitalismi otti 1990-luvulta lähtien taistelulipukseen, ei siedä kansallisvaltioita, ei suojattuja työmarkkinoita eikä verokertymästä kaikille taattua perustoimeentuloa ja koulutusta -siis hyvinvointivaltiota. Eihän kukaan luule, että globalistit tuovat korkean elintason maihin halpatyövoimaa ns. siirtolaisina (äsken vielä pakolaisina) parantaakseen työväestön asemaa?

      Hiilidioksidi-hömpötyksen avulla perinteisten -ja vahvan ay-liikkeen omaavien- teollisuusmaiden tuotantoa ollaan siirtämässä Kiinaan, jossa meidänkin markkinoillemme päätyviä kulutustavaroita tuotetaan kivihiilivoimalla ja äärimmillään orjatyöllä vankileireissä, ja Vasemmisto on huijattu tähänkin mukaan. -Pitäiskö itkee vai nauraa?...,
      https://www.extrauutiset.com/vasemmisto-nollaa-uskottavuutensa-keskiviikkona/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Viherkommunisti-hallitus on osoittanut räikeän kyvyttömyytensäkin - vai onko se sitten EU-diktatuurin ja sen takana olevan planeettamme rikollisen "eliitin" liehittelyä hylkäämällä oman kansan edun puolustamisen kuten eräs Tappurainen on vaatinut:

    "Ruotsi vaati ja sai yli miljardin euron jäsenmaksualennuksen elvytyspakettineuvotteluissa – ”Pääministeri Marin on joko neuvottelutaidoton tai käyttää mitä tahansa keinoja saavuttaakseen päämääränsä...Nuukan nelikon muiden kolmen maan eli Tanskan, Hollannin ja Itävallan neuvottelemat jäsenmaksualennukset tuottivat niille samankaltaiset tulokset...,
    https://www.suomenuutiset.fi/ruotsi-vaati-ja-sai-yli-miljardin-euron-vuotuisen-jasenmaksualennuksen-elvytyspakettineuvotteluissa-paaministeri-marin-on-joko-neuvottelutaidoton-tai-kayttaa-mita-tahansa-keinoja-saavuttaak/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Dombrovski puhunee ennemminkin valheen isän eli saatanan suulla kuin armolahjalla. Sanna Marinin raukkamainen luikertelu älyä vaativasta keskustelusta taas ei ollut omituista. On poloinen niin tyhmä, että luulee ihmisten uskovan seltyksiään. Eikä ymmärrä edes hävetä.

    VastaaPoista
  5. Tuhkasta tämä on mielenkiintoista, velanottoa ja tulonsiirtoa ei enää kunnolla vaivauduta edes peittelemään.

    Tämä kai kertoo tilanteesta missä ollaan. Tuhka muistaa sen että iso suomalaisista hyväksyy paketin, että vakuuttelu on tuottanut tulosta. Kuplien luonti on onnistunut hyvin, jokaisella on omat tosiasiansa.

    Se että uskovatko poliitikot mitä puhuvat vai valehtelevatko suoraan, on se ikuinen kysymys kumpi on pahempi?

    Elvytyspaketti on päätetty ajaa läpi väkisin, koska sen kaatuminen toisi liian isoja ongelmia.

    VastaaPoista
  6. Vastuun vältteleminen on ikään kuin ajan ilmassa. Ollaan tekemässä päätöksiä, joiden peruuttamattomuuden -- ja tosiasiallisen tuhoisuuden -- tietää toki moni, eikä muutamia utopisteja lukuun ottamatta kai kukaan unelmoi siitä että luodut velkakuplat koskaan koituisivat kaikkien eduksi.

    Esimerkiksi Kokoomuksen pyörötanssi tyhjää äänestämisen ja kannanottamisen välillä kertoo samaa kieltä epätoivoisista vastuun välttämisen ja väistämisen keinoista. Kun poliitikot joutuvat tällaisten asioiden eteen joista he eivät halua ottaa tosiasiallista vastuuta -- eivätkä uskalla ottaa riskiä että joutuisivat myöhemmin äänestäjilleen vastaamaan valinnoistaan -- he kehittävät näitä väistelyn taitoja.

    Tällaisissa tilanteissa tarvitaan myös isoja auktoriteetteja, joihin voitaisiin vedota. Epätoivon määrää kuvaa hyvin tuo komissaarin tviitti. Vertautunee taannoiseen noottiin, jonka Kekkonen tilasi N-liiton johtajilta. Eli kyllä me voimme ihan avoimesti nyt puhua Euvostoliitosta. Samat systeemit.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!