keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Halla-aho ja Marin kohtasivat politiikanteon vaikeuksia

MTV3 järjesti eilen TV-tentin neljän suurimman puolueen puheenjohtajille. Mielestäni kaikki puheenjohtajat selvisivät tentistä kohtuullisen hyvin. 

Tosin ensimmäiseksi minua hämmästytti Jussi Halla-ahon (ps) kiemurtelu silloin, kun kysyttiin koronavirusrokotteen ottamisesta. Sen sijaan, että hän olisi sanonut ottavansa rokotteen koronavirusta vastaan heti kun se on saatavilla, hän vetosi siihen, ettei vielä ole tullut aika ottaa asiaan kantaa. 

Nähdäkseni tässä näkyi se, että Perussuomalaisten äänestäjäkunnasta kohtuullisen suuri osa suhtautuu rokotteisiin negatiivisesti. Sitä en tiedä, kuuluuko Halla-aho tähän ryhmään, mutta epäilen että hän on liian fiksu ollakseen niin hölmö. Tätä käsitystä tukee se, että hän toimittajan ahdisteltua sai lopulta sanotuksi mahdollisimman monen ihmisen rokottaminen olevan tärkeää, koska se tarjoaa väestölle laumasuojan.

Tapaus lieneekin kertonut puheenjohtajan omien asenteiden sijasta siitä, kuinka vaikeaa politiikan tekeminen toisinaan on. Rokotusasiahan on Halla-aholle ja hänen puolueelleen toissijainen seikka, johon tieteellisesti perustellun kannan ottaminen ei tuo puolueelle uusia kannattajia, mutta saattaa kuitenkin karkottaa valtavan joukon äänestäjiä. Sama vaikeus lienee aiemmin vaikuttanut myös puolueen nousevan tähden Riikka Purran (ps) kannanotoissa.

Nyt jää sitten nähtäväksi, mitä tapahtuu puheenjohtajan epäröityä päivänselvässä asiassa. Johtaako se vastoin odotuksia loogiseen ajatteluun perustavien ihmisten pakoon puolueen kannattajakunnasta? Vai katsovatko nämä puheenjohtajan tavoin, että tietyt muut asiat - joiden suhteen Perussuomalaiset on ainoa loogisesti järkevän vaihtoehdon kannattaja - painavat vaakakupissa enemmän.

* * *

Samaisessa tentissä toinen huomionarvoinen seikka oli pääministeripuheenjohtaja Sanna Marinin (sd) haluttomuus kertoa, miksi hallitus haluaa tukea kuntia COVID-19-pandemian aiheuttamien taloudellisten menetysten takia kolmella miljardilla, vaikka jo kaksikin riittäisi täyttämään niiden rahoitusvajeen.

Toimittaja pani pääministerin vastaamaan neljään kertaan tähän kysymykseen, ja tämä jätti aina vastaamatta samalla tavalla. Tapaus jätti pääministeristä kieltämättä varsin typerän vaikutelman. 

Näin etenkin, kun Jussi Halla-aho arveli ylimääräisen miljardin johtuvan siitä, että tulossa on kunnallisvaalit. Eli toisin sanoen hän arveli pääministerin tukevan hallituspuolueiden vaalikampanjaa miljardilla eurolla veronmaksajien rahaa. Nähtäväksi jää, millä tavalla tämä vaikuttaa SDP:n kannatukseen.

* * *

Muuten olen sitä mieltä, että Suomen asema oikeusvaltiona joutuu kyseenalaiseksi, mikäli ministeri Pekka Haavisto (vihr) pääsee kuin koira veräjästä kansanedustajista koostuvan perustuslakituomioistuimen vapauttavalla tuomiolla, jollaisen hän on ennakkotietojen mukaan saamassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?
Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon
Riikka Purra sortui kuolemanvakavaan populismiin

20 kommenttia:

  1. Jostain luin, että Jussi ei aikoisi ottaa rokotusta ensimmäisten joukossa. Kait sitä saa olla terveellä tavalla kriittinen nopeasti tehtyä rokotetta vastaan. Sikapiikit vielä muistissa. Eli en ihmettele yhtään esim työkavereiden empimistä koronarokotteesta puhuttaessa. Kenenkään työkaverini en ole kuullut intoilevan rokotteen saamista. Pelko jälkioireista on suuri.

    VastaaPoista
  2. En usko, että Jussin kanta on populistinen tai persut olisivat erityisen rokotevastaisia. Itse olen rokotemyönteinen, mutta silti suhtaudun varovaisesti tällaiseen uutuuteen, joka on kehitetty hirmu kiireellä.

    VastaaPoista
  3. Enpä itsekään varsinaisesti ole ryntäämässä ottamaan mitään juostenkustua hirmuisella kiireellä aikaankasattua rokotetta, kuten ei ole iso osa hoitaja-alallakaan toimivista. Sikainfluenssarokotteen sivuvaikutukset edelleenkin hyvin muistissa.

    VastaaPoista
  4. En nt ole rokotevastanen, mutta tuntuu että onkohn tässä koronarokotteen kehittelyssä oiottu mutkia melkosesti, että saatu jotain valmista? ainakin jos on Lääkeyhtiöiden puheisiin luttamista, niin sanovat että rokotteen kehittely vie aikaa ja on sikis niin kallista, ellei sitä halua salaliittoteorioita kehitellä ja lääkeyhtiöillä on ollut jo koronaan rokete, mutta halutta lietsoa pniikkia jotta miljardivoitot varmistuu ..

    VastaaPoista
  5. Varmin tie muuttua politiikanvastaiseksi on jäädä tarkemmin kuuntelemaan mitä poliittiset johtajat puhuvat. Silloin tosiaan voi kuulla sen mitä he eivät puhu.

    Perinteinen jako oikeistoon ja vasemmistoon tarkoittaa jakoa ihmisiin, jotka haluavat purkaa valtion pois tieltä häiritsemästä yksityistä eduntavoittelua, ja toisiin, jotka sisäistävät itseensä yleisen edun ja väittävät tietävänsä mikä on "kansalaisen todellinen etu".

    Sitten ovat vielä idealistit, kuten vihreät, kristityt ja kommunistiuskovaiset, jotka viis veisaavat valtiosta ylimalkaan vaan ajattelevat kaikkea globaalitaivaallisessa tai internatsionaalimittakaavassa mittakaavassa ja samaistuvat taivaalla lentäviin lintuihin.

    Perussuomalaiset taas ovat se tapaus jonka muu poliittinen kenttä sulkee pois piiristään ja joka voisi edustaa kaikkea sitä mitä yhteiskunnassa ei pystytä ääneen puhumaan. Perussuomalaiset, ruotsidemokraatit, jne, ovat tavallaan kuin totalitarististen järjestelmien totuus, joka jää aina virallisen julkispinnan alle.

    Politiikkaan uskovien kesken tilanne on isossa mittakaavassa sama kuin tilanne joka vallitsee jonkin uskonnon tunnustajien keskuudessa: ihmiset joilla ei oikeastaan ole mitään yhteistä ovat vetänet päähänsä uskonnon mustan säkin ja vakuuttelevat toisilleen: "Älä pelkää veli, tässä me olemme samassa pimeässä huoneessa kaikki."


    VastaaPoista
  6. Suomiko oikeusvaltio? Et kai tosissasi ole luullut niin?

    VastaaPoista
  7. Soinille aborttikysymys muodostui kiertelyn ja kaartelun lumipalloefektiksi, Halla-aholle rokotekysymys voi olla jotain vastaavaa.

    Korona on tuonut esiin miten hajanaisista joukoista maahanmuuttokriittinen rintama koostuu. Olisi aika päivittää sen kritiikin perusteet irti niistä yhtenäiskulttuurisista koti-uskonto-isänmaa -tunnoista joihin ne yhä liian ratkaisevasti palautuvat.

    Kulttuurien yhteentörmäyksen seuraukset ovat tuhoisia myös sosiologisen ja psykologisen tiedon valossa, ei vain kansallismielisyyden tunnepohjalta.

    VastaaPoista
  8. Mielestäni rokotuksesta kieltäytyvät "kulkutautimyönteiset" saisivat allekirjoittaa sopimuksen, jossa lupaavat maksaa covid-19 sairastuessaan sairaanhoitokulut. Tehohoito 3000€/vrk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksavatko esimerkiksi laskettelijat omat lasketteluvammojensa kulut? Maksavatko juopot viinan aiheuttamat sairauskulut? Jne. Absurdia ruveta vaatimaan yhden asian kuluja. Näköjään korona vammauttaa jo ihmisten aivoja, kun logiikalla heitetään vesilintua.

      Poista
    2. Maksaako rokotteen valmistaja sitten korvauksia jos tulee vakavia sivuvaikutuksia, kuten narkolepsiaa?

      Poista
    3. Eiköhän täällä makseta veroja jo tarpeeksi?

      Poista
    4. Olisi tosi hienoa jos lasketteluonnettomuuksiin olisi rokote. Vakuutuksen voi ottaa, joka kattaa kustannukset.

      Poista
  9. Korona on hyvä väline vaatia poliitikoilta uskontunnustusta. Edelleen odotan medialta tarkastelua, jossa katsotaan maan kuolleisuutta: Onko kuolleisuus lisääntynyt hälyttävällä tavalla? Vai onko se jopa pienentynyt? Tällainen tarkastelu poistaisi kuolinsyyn vääristelyt ja virhetulkinnat. Onko koronatestauksen tulos satavarma? Ainakaan (juuri ennen koronaa edesmennyt) menetelmän kehittäjä ei sanonut sitä sopivaksi tämäntyyppiseen testaukseen.

    Kun tavoitteena on koko maailman rokollepano, luulisi asiaa tarkasteltavan mahdollisimman monelta kantilta ja varsinkin riskien kannalta. Yliopisto- ja muille tutkimusorganisaatioille asia olisi helppoa ja nopeaa, mutta aihe on yhtä kuuma peruna kuin maahanmuuton kustannusten laskeminen. Kukaan ei uskalla tarttua aiheeseen pelätessään tutkimusvarojen menetystä! Ilmassa on vähän samaa tunnelmaa kuin taannoin Irakiin hyökkäämisessä, kun sieltä kerran oli löytynyt ”tutkitusti” joukkotuhoaseita.

    VastaaPoista
  10. On ihmeellistä, miten virheisen pillin mukaan tuntuu hyppivän kaikki. Haaviston toiminta esim Jonkan mukaan ylittää syytekynnyksen.

    VastaaPoista
  11. Joo, hyvinvointivaltion periaatteisiin kuuluu, että sinulla on oikeus elintavoillasi sairastuttaa itse, ja veronmaksajat maksavat kulusi.

    VastaaPoista
  12. Kanadalainen lääkäri Guylaine Lanctôt, M.D. on kirjoittanut teoksen ”The Medical Mafia: How to Get Out of it Alive and Take Back Our Health and Wealth”. Lanctôt oli siihen mennessä työskennellyt lääkärinä paitsi Kanadassa myös Ranskassa ja USA:ssa, joten hän tiesi mistä kirjoitti. Mafia kosti viemällä häneltä näytösoikeudenkäynnillä lääkärinoikeudet.

    Lanctôt’in mukaan Medical Mafia on kaikissa maissa järjestäytynyt täsmälleen samalla tavalla kuin sisilialainen mafia ja sen organisaatio ulottuu kussakin maassa julkisen terveydenhuollon organisaation korkeimmille tasoille asti.
    Lanctôt’in kirjan eräs keskeinen aihe ovat rokotukset.

    Joitakin vuosia sitten Lanctôt julkaisi terävän varoituksen:

    ”Katkaisen pitkän hiljaisuuteni koskien keskustelua rokotteista, koska uskon että tällä kertaa panokset ovat todella kovat. Seuraukset voivat johtaa paljon pidemmälle kuin mitä ennakoidaan”, kirjoittaa Lanctôt, joka uskoo että A(H1N1) virusta käytetään pandemian luomiseksi sotilaallisia, poliittisia ja taloudellisia intressejä palvelevan WHO:n toimesta.

    Lanctôt varoittaa, että niinkutsuttu eliitti ja heidän alaisensa levittävät pakollisen rokottamisen avulla tappavan viruksen, jota käytetään massiivisen ja kohdistetun väestönvähennyskampanjan toteuttamiseen. Sen lisäksi pandemiaa tullaan käyttämään Lanctôtin mukaan sotilaslainsäädännön ja poliisivaltion luomiseksi ja lopulta vallan siirtämiseksi kaikilta valtioilta globaalille keskushallinnolle.

    Ostin Lanctôt’in kirjan paperimuotoisena parisenkymmentä vuotta sitten. Hän on myöhemmin luovuttanut kirjansa uudelleen muokattuna myös
    pdf-muotoisena vapaasti luettavaksi, esim. seuraavassa:
    http://www.bibliotecapleyades.net/archivos_pdf/medical_mafia.pdf

    http://www.whale.to/c/gotzch4533e.jpg

    "Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen",
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2014090718638829

    http://www.whale.to/c/11887855_10102043265985445_6470582855615818200_n.jpg

    Ks. myös "Dr. Francis Boyle: 'Bioweapon' mRNA Vaccines Violate Nuremburg Ruling Against Nazi Cruelty",
    https://79days.news/watch?id=5fcfe95936e1a46b3ed3d33c

    Tämän sivuston virallisen "totuuden" urheat soturit ovat tietysti täysin immuuneja TOTUUDELLE!

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin siinä kävi, kun Medical Mafian/Big Pharman korruptoima viranomainen luovutti joukon lapsia - vieläpä vanhemmilta kysymättä - lääkeyhtiön koe-eläimiksi:

      "Isän epätoivoinen tarina: Kaksi lastani sairastui narkolepsiaan rokotteen jälkeen – "Vuodet yhtä helvettiä"",
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/isan-epatoivoinen-tarina-kaksi-lastani-sairastui-narkolepsiaan-rokotteen-jalkeen-vuodet-yhta-helvettia/5807154

      Korruptoitujen viranomaisten ohjeistamien petturipoliitikkojen ansiosta myrkkyjen valmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta ja rahalliset korvaukset maksatetaan veronmaksajilla - ei vahingonaiheuttajilla.
      Lapsille ja heidän vanhemmilleen aiheutettuja elinikäisiä kärsimyksiä luonnollisesti ei rahallakaan voi korvata.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Taitaa tosiaan olla, että rokotekauppiaat on vapautettu vastuusta rokotuksesta aiheutuneiden vahinkojen suhteen. Se ilmentää myyjien omaa mielipidettä rokotteen turvallisuudesta: ei edes perävalotakuuta uskalleta antaa. Media voisi tuonkin asian mainita kampanjassaan.

      Poista
  13. Ottaako proffa itse heti rokotteen jos ja kun se tulee mahdollisseksi??
    Halla-ahon empimisen ymmärtää , kun rokotteesta ja sen vaikutuksita ei tiedtä juurikaan mitään.
    Minä ottaisin sen suomalaisten kehittämän nuhasumutteen heti jos sen vain jostain saisi. Olisi paljon turvallisempi kuin nämä uutuudet.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  14. Aika lailla huolestuttaa se, että ennen ei ole ollut RNA pohjaisia rokotteita, tämä on ensimmäinen laatuaan.

    En nyt ihan välttämättä halua ensimmäisten joukossa elimistööni ainetta joka ei ole ollenkaan sama asia kuin vanhat tunnetut kymmeniä vuosia käytössä olleet rokotteet.

    En ole rokotevastainen. Olen realisti. Tuttavan lapsi sai sikapiikistä narkolepisian, proffan mielestä sekin varmaan on huuhaata ?

    Vai oliko vaan tilaisuus mollata persuja niin herkullinen että et voinut vastustaa. Järjen köyhyyttä "professorilta" poliittisten mielipiteiden takia alkaa suu vaahdossa höyrytä rokotteista...

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!