tiistai 19. toukokuuta 2020

Sähkö tulee töpselistä

Vanhan kliseen mukaan vihreillä on sellainen käsitys, että sähkö tulee töpselistä. Tämä tuli mieleeni lukiessani Maaseudun tulevaisuudesssa koluministina toimivan Vihreän puoluevaltuuskunnan puheenjohtajan Silja Keräsen tekstiä.

Siinä hän arveli turpeen energiakäytön lakkaavan pikaisesti. Perusteluksi hän esitti, että "kaukolämpöä tullaan tuottamaan entistä enemmän lämpöpumpuin erilaisia lämmönlähteitä hyödyntäen: jätevesien lämpöä, maalämpöä ja hukkalämpöä teollisuudesta tai datakeskuksista".

Sen jälkeen hän antoi vielä kotiseudultaan valaisevan esimerkin: "meillä Kajaanissa lähes viidennes kaukolämmöstä tullaan pian tuottamaan datakeskuksen hukkalämmöllä". Avoimeksi jäi, että millä ne Kajaanin datakeskuksen tai minkä tahansa jätevesien tai teollisuuden hukkalämmöt tuotetaan. Töpselilläkö?

Tällä en tarkoita, etteikö turpeenkäytöstä energian lähteenä olisi hyviä syitä päästä eroon. Sitä ennen olisi kuitenkin rakennettava ja otettava käyttöön turvetta korvaamaan myös muita primaarisia energianlähteitä kuin pelkkä töpseli. Keräsen mainitsemista vain maalämpö täyttää sen kriteerin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreät ovat muita korruptiomyönteisempiä
Moraaliposerausta vai tietämättömyyttä?
Kasvipeite sitoo yhä enemmän ilmakehän hiiltä

10 kommenttia:

  1. Lämpöpumput pyörivät tuulienergialla, paitsi tyynillä pakkassäillä, jolloin sitä lämpöä eniten tarvittaisiin. Kätevää tämä vihreä ajattelu.

    VastaaPoista
  2. Professori Veli Pohjosen kirjoituksista voimme lukea, että turve voidaan korvata ainoastaan ulkomailta tuodulla puuhakkeella. Koska turvetta käytetään enimmäkseen kaukolämmön tuottamiseen.

    Eikä puuhake ole paljon puhtaampaa. Näin ollen hallitseva Matriarkaatti tekee turpeen käytön lopettamisella Suomeen 10.000 suoraa työtöntä ja välillisesti monta kertaa enemmän.

    Ilmastovaikutus ei käytännössä mitään, mutta satoja miljoonia uutta velkaa, kun ostetaan se poltettava ulkomailta. Ja kriisin aikana sitä ostettavaa ei löydy, kuten nämä naurettavat maskisotkut osoittavat.

    VastaaPoista
  3. Turvetuotanto on paha asia, sillä se tulee Suomen maaseudulta. Maaseutu esti Neuvosto-Suomen synnyn vuonna 1918.

    VastaaPoista
  4. Eräs ystäväni, joka työskenteli vesistönsuojelussa, kysyi minulta kerran, mihin se kaikki sähkö menee mitä ei käytetä. Ikään kuin siis sähkö ei ainoastaan tulisi töpselistä, vaan siellä olisi vielä tietynlaista hukkasähköäkin, joka käyttämättömänä vuotaa ties minne.

    Mielikuvat ratkaisevat, ja motiivit. Ja kun mielikuvat "maailman pelastamisesta" ovat mitä ovat, mutta motiivit syvän tunnustuksellisen uskonnon -- monien maailmanlopun eskatologioiden -- luokkaa, mitä siitä syntyy? Maailmanlaaja uususkonto, "punavihreä" liike, joka osaa hyödyntää ihmismielen kaikkein pimeimmät voimat, pelon, syyllisyydentunnot, uhriajattelun, voimaantumisen kaikkien maailman avuttomien ja "suojeltavien" pyhittämisestä, olivatpa nämä miten kehittymättämiä, pahoja tai raakoja tahansa.

    Mielenkiintoista on, että tuon aatesuunnan yksi esitaistelija, Michael Moore, näyttää vihdoin tajunneen jotain "vihreän" ajattelun tosiuskonnollisesta luonteesta, ja ottaa siihen aika reippaasti etäisyyttä uusimmassa tuottamassaan dokumenttielokuvassa "Ihmisten planeetta". Filmin on ohjannut antinen vihreä aktiivi Jeff Gibbs, ja hyökkäys esimerkiksi ilmastonmuutosvouhotusta ja sen takana vaikuttavia suursijoittajia vastaan on varsin raju.

    Mutta on oletettavaa ja odotettavissa, että syvästi uskovaiset vihreät eivät oman idolinsa kelkankäännöksestä juuri paljoa perusta, ehkäpä päinvastoin. Totuuksilla on yleensä se kohtalo, että mikäli ne osoittautuvat valheiksi, niihin vain uskotaan kahta kauheammalla tunnustuksellisella tarpeella.

    VastaaPoista
  5. Montako esimerkkiä suomalaiset tarvitsevat huomatakseen, ettei vihreillä naisilla ole kykyä ymmärtää miten yhteiskunta ja maailma toimii? Tässä on taas yksi esimerkki liitettäväksi pitkään feministien vihervasemmistolaisten tyhmyyksien jatkumoon. Ei taida jäädä viimeiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ymmärrä, koska ei halua ymmärtää. Paitsi ettei ymmärtämättömyys rajoitu Vihreissä naisiin.

      Poista
    2. Näinhän se valitettavasti on, ymmärtämättömyys on laajalle, oikeastaan uskomattoman laajalle levinnyttä. Näyttäisi tuo ymmärtämättömyys kuitenkin painottuvan osin ikä- ja sukupuoliperusteisesti. Naiset valitettavasti ovat yliedustettuina näissä yhteiskunnallisesti ymmärtämättömissä, puolueen väristä riippumatta. Tässä suhteessa valoa on kuitenkin nähtävissä Perussuomalaisten puolueessa.

      Poista
  6. Niin, tohtorihan tämä Silja Keränen oppiarvoltaan oli...?

    VastaaPoista
  7. Vihreä ympäristöministeri Krista Mikkonen kertoi turpeen huonoksi puoleksi, että se on sääriippuvaista. Vihreiden ylistämä tuuli- ja aurinkoenergia ei kai sitten olekaan. Ymmärrys ja äly on jättänyt nämä piipertäjät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeassahan se viherhörhö mikkonen on turpeen sääriippuvaisuudesta. Vaan ei ilmeisestikään siitä syystä josta se sääriippuvaisuus johtuu. Jos sattuu oikein märkä ja sateinen kesä se haittaa turpeen nostoa ja kaikkea siihen liittyvää, vaan tätä tuskin mikkonen tarkoitti sääriippuvuudella. No, samalla lailla se aurinkovoimakin on sääriippuvaista, jos on pilvessä on pilvessä eikä säteile, koskee muutenkin virheitä. Ja tuulimyllyt heittää vapaalle jos oikein tuulee. Että loppupelissä se turve kuitenkin on säävarmempi. Uskoo Huru-ukko

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!