Niistä ensimmäinen silmiini osunut oli Iltalehdessä, jossa nuori toimittaja kirjoitti itsensä ikäisten näkemyksistä lastenteon edessä. Vastaan siis seuraavassa hänen kysymyksiinsä.
Heti otsikossa toimittaja kertoi, että "emme yksinkertaisesti tiedä, miten selviäisimme lapsiarjesta". Vastauksena kerrottakoon, etten tuota tiennyt minäkään ensimmäisen lapseni syntyessä. Luotimme puolisoni kanssa kuitenkin siihen, että kun siitä ovat selvinneet edellisetkin sukupolvet, niin epäilemättä selviämme mekin. Ja näin myös kävi.
Tekstissä oli sitten muita kysymyksiä. Niistä siis seuraavissa.
Ensimmäinen: "mutta keneltä saa apua, kun koko perhe oksentaa noroviruksen kourissa?" Vastaan, että apua saa ainakin Mannerheimin lastensuojeluliitosta, joka hoitaa kiireisetkin tapaukset. Ja on hyvä tiedostaa, että vanhemmat pystyvät yllättävän hyvin venymään lastensa puolesta etukäteen mahdottomaltakin tuntuvissa tilanteissa.
Toinen: "jos tapana on ollut käydä kerran kuukaudessa kaveriporukan kanssa jääkiekko-ottelussa, niin kuka silloin on lapsen kanssa?" Ensisijaisesti tietenkin puoliso eli toinen vanhempi. Jos molempien on päästävä yhtä aikaa tuulettumaan, löytää googlaamalla helposti tietoja tahoista, jotka tarjoavat hoitoapua.
Totean kuitenkin kokemuksesta, että lasten mukana tulee niin paljon uusia ja positiivisia juttuja, että tuollaiset kaveriporukat jäävät paljon aiempaa vähemmälle. Pikemminkin ongelman muodostaa se, miten sosiaaliset verkostot säilyisivät aktiivisina silloin, kun omat intressit ovat pikemminkin perheen sisäisiä.
Kolmas: "entä jos tulee yllättävä työmatka?" Vastaus on sama kuin tuohon ensimmäiseen eli MLL:n kautta löytää apua.
Kaikkiaan toimittajan kirjoituksesta paistoi hyvä tahto, mutta uusavuttomuuden kaltainen kyvyttömyys ottaa asioista selvää ja toisaalta rohkeuden puute luottaa siihen, että pystyy samaan kuin aiemmat sukupolvet paljon vaikeammissa olosuhteissa. Ja ymmärryksen puute siitä, että lapset ovat paitsi huolen ja vaivan tuottajia, niin myös ihmisen onnellisuuden suurin lähde. Sekä viime kädessä myös oman vanhuuden luotettavin turva sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla.
* * *
Toinen silmiini osunut kirjoitus oli naiselta, joka haluaisi lapsen, mutta ei puolisoa. Hän kirjoitti, että "en kuitenkaan kaipaa parisuhdetta enkä halua lopettaa työntekoa vaativissa asiantuntijatehtävissä".
Henkilö oli siis varsin uraorientoitunut ja itsekeskeinen, ja lapsi tarvittaisiin lähinnä korjaamaan vaistotoimintopohjaisen "kaipuun vanhemmaksi" sen sijaan, että jälkeläinen katsottaisiin pieneksi ihmiseksi, jolla on kaipuu ja tarve molempiin vanhempiin.
Edelleen kirjoittaja kaipasi "yhteiskunnalta tukea vanhemmuuteen, tarkempaa tietoa hoitojärjestelyistä, kotiavusta ja siitä, miten voin järjestellä työt". Toisin sanoen henkilö halusi yhteiskunnan eli muiden ihmisten järjestävän hänen lastenhoitonsa sen sijaan, että hän ja toinen vanhempi ottaisivat perheensä käytännön asioiden järjestelyssä keskeisen roolin.
Tämä kirjoittaja jätti itselleni vastattavaksi kieltämättä ikävänmakuisen kysymyksen siitä, että mitä minun sukupolveni ja yhteiskunta ovat tehneet väärin, jotta saimme luettavaksemme tässä käsittelemäni kaltaisen kirjoituksen?
Eli miksi emme ole osanneet kasvattaa seuraavaa sukupolvea (tai ainakaan osaa siitä) ottamaan vastuuta omasta elämästään, arvostamaan parisuhdetta ja lasta sen täyttymyksenä ja onnen lähteenä tai ajattelemaan lasten hankkimista ja kasvatusta pikemminkin yhtenä elämän suurimmista etuoikeuksista, joka sekä vaatii että antaa paljon, kuin jonkinlaisena omien viettien täyttämisobjekteina.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Esko Valtaoja hämmensi soppaa
Lapset - ne kaikista rakkaimmat
Naisen evoluution uusi suunta
Tekstit
Moni asia länsimaissa suosii lapsettomuutta. Koulutus- ja uraputket ovat vaikuttamassa tietysti asiaan. Kuitenkin yleisellä ilmapiirillä on suuri merkitys. Valtamedia suhtautuu yksiselitteisen kielteisesti kantaväestön lastenhankintaan. Lapsettomuus katsotaan ilmastoteoksi. Sen sijaan iloisesta, noin kymmenen lapsen maahanmuuttaja-"yksinhuoltajaäidistä" tehdään ylistävä artikkeli lehteen ilman, että häneltä olisi kysytty ensimmäinen mieleen tuleva asia: mitä traagista tapahtui aviomiehellesi? Sehän on tapahtunut äskettäin, kun pienin lapsi on vasta sylivauva ja aviottomat lapset ovat kyseisessä kulttuurissa katastrofi.
VastaaPoistaJos mediailmapiiri olisi lapsi- ja perhemyönteinen sekä terveesti isänmaallinen, kansa saisi iloita vapaasti lapsistaan ja nuoristaan. Varsinkin, jos yhteiskunta antaisi hyväksyviä ja kannustavia signaaleja (ei aina rahallisiakaan). Tällainenhan ei tietenkään käy enää päinsä, sillä kulttuurimarksilaiset nimenomaan vihaavat kyseisiä arvoja. Tämä paljastuu viimeistään siinä, että oman kulttuurimme perheet ovat moukarin alla, mutta muihin kulttuureihin liittyvä hillitön lapsitehtailu on ok. Suomessa maahanmuuttaja-yksinhuoltajaäitien lapsitehtailu on suorastaan ansaintakeino, kun valtio hoitaa isän tehtävät toimeentulon tuojana ja haamuisä taustalla voi keskittyä omiin pisneksiinsä monen eri lapsikatraan tuomilla tuloilla.
Tällainen kehitys johtaa nopeasti yhteiskunnan lahoamiseen. Oman kansan vihaaminen on paljon suurempi uhka maalle kuin ilmastonmuutos, joka on yksimielisten (97% TM) tiedemiesten mukaan tuhonnut maailman jo monta kertaa ja aina lähitulevaisuudessa.
Vastausta en kysymykseen tiedä, mutta laitan tähän Hesariin eilen samasta aiheesta kirjoittamani kommentin:
VastaaPoistaSyntyvyyden alenemisen juurisyyt pohjautuvat pitkään kehitykseen, joka on alkanut jo vuosikymmeniä sitten. Lapsentekoluvut ovat olleet laskussa jo kymmeniä vuosia, vaikka asiaan on herätty vasta nyt. Ilmiön on aiheuttanut ensisijassa kotitalouksien taloudelliset olosuhteet, joita arvopohjan muuttuminen on vahvistanut.
Vielä 60-luvulla mies pystyi yksinään tarjoamaan perheelleen toimeentulon, tosin nykymittapuun mukaan niukan, kun tänään kummankin vanhemman ansiotaso ei tahdo enää riittää. Muutoksesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta itse asiaa ei kukaan voi kiistää.
Kehitys voidaan eritellä aikajanalla seuraavasti:
1. Arvopohjan muuttuminen eli suhtautuminen tasa-arvoon, äitiyteen, perheinstituutioon, sosiaalitukiin, yhteiskunnan merkitykseen taloudellisten olosuhteiden tasaajana jne. alkoi 60-luvulla.
2. Naisten laajamittainen siirtyminen työelämään, erityisesti nettoveronmaksajien ostovoimaa heikentävään julkishallintoon, alkoi 70-luvulla.
3. Asumisensa itse maksavan kansanosan kurjistumiseen johtava asumisen hinnannousu alkoi 80-luvulla.
4. Nettoveronmaksajien ostovoimaa heikentävän työikäisen passiiviväestön kotimainen kasvu, vastaavanlaisen väen maahantuonti sekä teollisuuden ulosliputus alkoivat 90-luvulla.
5. Nettoveronmaksajien ostovoimaa heikentävä sosiaalitukien kasvu ja asumisensa itse maksavan kansanosan kurjistumista edistävä asumistukien kasvu alkoivat laajamittaisesti 2000-luvulla.
6. Julkissektorin verotuloja heikentävä nettoveronmaksajien maastamuutto ja potentiaalisten nettoveromaksajien ”vapaaehtoinen” (osittain myös oikeasti vapaaehtoinen) downsiftaaminen alkoivat 2010-luvulla.
Sitä saa mitä tilaa. Jatkoa seuraa, mutta minkälaista?
Funkystock
Tottapa Professori muistaa, mitä meille on vanhemmuudesta opetettu:
VastaaPoistasinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
Nyt siihen on päästy:
pariskunnat eivät halua lapsia, koska kumpikin osapuoli haluaa jatka villiä, vapaata sinkkuelämää vaikka asuvatkin yhdessä.
Lapsi tulisi siihen aivan liian raskaasti sitovaksi betoniksi ja pikapuoliin kiviriipaksi:
eiväthän nämä 2000-luvun parisuhteet kestä, koska osapuolet haluavat elää sinkkuelämää.
Asian kääntöpuolena keski-ikäiset sinkkunaiset, joita jokin aika sitten vielä vanhoiksipiioiksi kutsuttiin haluavat itselleen lapsen, mutta eivät miestä.
Se lapsi olisi siis eräänlainen naiseuden pokaali, jonka merkitystä he eivät välttämättä läheskään aina itsekään ymmärrä.
Siksi he haluavatkin sen lapsen adoptoituna kuusivuotiaana, jolloin ei tarvitse alentua mihinkään kakkavaipparuljansseihin saati varhaiskasvatukseen uhmaikineen ja muine epämukavuuksineen.
Ei, valmis paketti sen olla pitää peruskoulun aloittamista viittä vaille valmiina!
Patologisimmat tapaukset rätkyttävät sen jälkeen vihaansa piruäpäräänsä kohtaan, kun tuo ei puhuttele häntä äidiksi eikä edes osoita rakkautta, vaikka hän kuinka käskee...
Siinäpä kärvistelevät vanhuutensa vuodet nuo lapsettomat vapaamatkustajat. Aito vanhemmuus syntyy, kun lapset on tehty puolison kanssa eikä ostettu muualta kuten Urpelainen, "kanki"-Kaikkonen, Suvi Lindén ja Pekka Haavisto tekivät.
VastaaPoistaOnpa osa kommenteista ilkeitä. Itse näkisin syyksi epävarmuuden kasvun. Nuoret eivät ole valmiita sitoutumaan, eivätkä ottamaan elämässä seuraavaa askelta. Kumppanilta ei uskalleta myöskään vaatia sitä. Eletään hetkessä ja nautitaan kivasta elämästä. Myös uraputkeen panostetaan aiempaa enemmän(?) ja tavoitellaan puolisoiden taloudellista itsenäisyyttä. Omat tulot, omat menot, vakituinen työ, jne. Monet eivät löydä sopivaa kumppania, tai kumppani ei ole valmis lastenhankintaan. Lisäksi tiedän useita ystäviäni, joille lasten saanti on ollut yrityksestä huolimatta vaikeaa.
VastaaPoistaKolmen äiti
Tämä oli oikeastaan paljolti se, mikä oli kommenttinikin asiasisältö.
PoistaSiihen tuli mukaan kieltämättä vihaa ja katkeruutta, vaikka siihen ei ole edes mitään varsinaista syytä.
En ole koskaan ollut naimisissa, eikä minulla ole tietääkseni avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia. Mahdollisuudet sellaiseen loppuivat muutoinkin 1990-luvun myötä.
Veljelläni on poika ja tytär, joille setämies on hvyin läheinen.
Parempaan en pysty.
Se, että on läheisiä ihmisiä ja turvaverkot kunnossa, on hieno ja tärkeä asia. Itselläni on myös kaksi ystävää, jotka ovat todenneet lapsilukunsa jäävän hyvin todennäköisesti yhteen, koska turvaverkot ovat olemattomat, ja vanhempien jaksaminen on koetuksella.
PoistaOma lukunsa on nykyajan vanhemmuus, joka koetaan usein vaativaksi. On ihanaa, että niin monet vanhemmat panostavat lapsiinsa täysillä, mutta sen kääntöpuolena on monen uupuminen. Ja lastentekohalun väheneminen sekä uupuneissa perheissä että näiden lähipiirissä olevilla lapsettomilla.
On hienoa että olet tukena veljesi perheelle! Lapsista on iloa, vaikkeivät omia olisikaan, ja perhe varmasti arvostaa läsnäoloasi.
Kolmen äiti
Minua loukkasi anonyymin kommentti aidosta vanhemmuudesta. Meillä ensimmäistä yritettiin monta vuotta - kerran kuussa jouduimme hautaamaan toiveemme ja nielemään pettymyksemme. Adoptio oli monta kertaa mielessä, mutta ei sekään byrokratia ole kovin yksinkertaista.
VastaaPoistaTuohon professorin mainitsemaan yksin äidiksi haluavaan tahtoisin todeta:
Äitini jäi yksinhuoltajaksi, kun olin teini. Olen häneltä saanut kaiken sen rakkauden ja huolenpidon, mitä ikinä voi toivoa. Kuitenkin minulla on sydämessäni isän kokoinen aukko. Minua suututtaa aivan suunnattomasti, että joku on niin ahne ja itsekäs, että haluaa ehdoin tahdoin kasvattaa lapsensa isättömäksi.
Puhisee Brysselin Bobrikov
Minä muistutan taas tästä samasta asiasta, vaikka kukaan ei yleensä kommentoi. 60-70-luvun vaihteessa "huomattiin", että väärä puoli voitti Vapaussodan, siitä tuli virallinen totuus ja suomalaiset opetettiin vihaamaan Suomea. Tämän politiikan hedelmät alkaa olla kypsiä...
VastaaPoistaMutta tuosta lapsiasiasta. Vanha sanonta pitää paikkansa: "Lapsi tuo leivän tullessaan". Silloin pitää panna ja paljaalla, kun sopivan oloinen kumppani sattuu kohdalle. Asioilla on tapana järjestyä, eli kaikki suttaantuu, kun ei suunnittele liikaa.
Voisiko vastaus kysymykseen "kuinka järjestyy heidän eläkkeidensä maksaminen sekä muu vanhuuden turva" olla, "että kun siitä ovat selvinneet edellisetkin sukupolvet, niin epäilemättä selviävät hekin?" Varmaan eläkkeet ja turva ovat erilaiset kuin nyt mutta toisaalta moni muukaan ei ole nyt samoin kuin ennen tai tulevaisuudessa. Miksi miettiä asioita, joihin ei voi vaikuttaa millään tavalla? Sivilisaatioita on syntynyt ja kadonnut. Suomen nykysivilisaatiokaan ei ole ikuinen. Valtiotkin ovat yllättävän lyhytikäisiä. Jos ne katoavat, voihan tilalle tulla jokin vielä parempi sivilisaatio.
VastaaPoista