keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Maria Ohisalon halut herättivät kysymyksiä

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) haluaa Suomen ottavan vastaan perheettömiä alaikäisiä turvapaikanhakijoita Kreikan pakolaisleireiltä. Tarkoituksena on auttaa vaikeassa asemassa olevia lapsia.

Ohisalon toive on ilmeisesti lähtöisin Kreikan suurlähettilään pyynnöstä ottaa vastaan yksin kreikkalaisleireillä oleskelevia lapsia ja teini-ikäisiä. Nähtäväksi siis jää, kuinka Ohisalo ja Sanna Marinin (sd) hallitus toteuttavat operaation.

En tietenkään epäile, etteikö ministeri saisi tahtoaan läpi maan hallituksessa. En myöskään sitä, etteikö eduskunta asettuisi tukemaan sen toimia mahdollisesta opposition kritiikistä huolimatta.

Tässä tilanteessa onkin aivan ensimmäiseksi päätettävä kuinka monta lasta Suomeen haetaan. Ja heti sen jälkeen, ketkä luetaan yksin tulleiksi lapsiksi - ilmeinen kysymys vuoden 2015-tapahtumien valossa on tietenkin se, että ovatko myös teini-ikäiset sellaisia?

Näiden kysymysten jälkeen tulee kysymys lasten ja mahdollisten teinien sijoittamisesta. Viedäänkö heidän vastaanottokeskukseen vai sijoitetaanko halukkaisiin perheisiin?

Entä mitä sitten tehdään, jos näiden yksinäisten lasten vanhemmat ja muut sukulaiset ilmaantuvat kuin ihmeen kautta ja vaativat oikeutta muuttaa yhteen turvapaikan saaneiden lasten kanssa? Otammeko myös heidät elätettäväksemme, vaikka vastaanoton perusteena oli alkujaan lasten yksinäisyys?

Eikä kaukana ole myöskään kysymys siitä, kenen kustannuksella tämä humanitaarinen interventio tehdään? Jos tarkoitus on toimia julkisella rahoituksella - kuten oletan - seuraa tästä kysymys siitä, mistä julkisesta toiminnasta vastaavasti luovutaan? Vai otetaanko vain lisää julkista lainaa?

Pidemmällä aikavälillä on vielä tietenkin otettava esille vastuukysymykset. Eli kuka vastaa lasten kasvatuksen onnistumisesta? Entä mahdollisen epäonnistumisen seurauksista eli oululais- tai ruotsalaistyyppisten maahanmuuttajaongelmien syntymisestä?

Edellisistä seuraavat vielä kysymykset siitä, kuka ja miten vastaa Suomessa jo ennestään asuvan kanta- ja maahanmuuttajaväestön elinympäristön heikkenemisestä, mikäli tulijalasten kasvatus epäonnistuu? Erityisen polttava on kysymys siitä, kuka kantaa vastuun näiden nyt autettavien lasten tai teinien uhrien elämän pilaamisesta, mikäli oululais- tai ruotsalaistyyppiset ongelmat realisoituvat henkilökohtaisiksi tragedioiksi tulijalasten auttamisen seurauksena?

Noin muuten ole tietenkin sitä mieltä, että hädässä olevia lapsia tulee lähtökohtaisesti auttaa. Näkemykseni mukaan se tulee tehdä siten, että kunkin lapsen kasvatukseen varmistetaan riittävät resurssit ja käytetään sellaisia kasvatusperiaatteita, joiden perusteella voidaan pitää todennäköisenä hänen sopeutumistaan kantaväestön kanssa vertailukelpoiseksi yhteiskuntamme rakentajaksi.

Siis sellaiseksi, joka ei poikkea oleellisesti kantaväestöstä esimerkiksi työllistymisensä todennäköisyyden tai rikollisuusriskinsä suhteen. Lisäksi katson, että tähän kaikkeen tarvittavien huomattavan suurten resurssien käytölle täytyy olla maksajan tai mikäli viulut menevät julkisista varoista veronmaksajien ehdottoman enemmistön hyväksyntä.

Tässä positiivisessa asenteessani on kuitenkin sellainen valuvika, ettei tulijalasten kuljettaminen Suomeen ja muihin länsimaihin ole kestävä ratkaisu, koska Ylenkin uutisen mukaan "ihmisiä on aivan liikaa ja tulijoita saapuu koko ajan lisää". Tässä kehityksessä ajurina lienee kehitysmaissa oleva tieto länsimaiden korkeasta elintasosta ja Suomen kaltaisten hyvinvointivaltioiden tarjoamasta avukätisestä turvaverkostosta, jonka piiriin pääsevät myös oleskeluluvan saaneet maahanmuuttajat - ja osin myöskin ne, jotka elelevät täällä luvattomasti.

Siten olisi vielä ratkaistava kysymys siitä, miten toimitaan sen tosiasian kanssa, että näitä hädässä olevia lapsia on jaossa myös tulevaisuudessa aivan niin kauan, kuin heitä vain otetaan elätettäväksi Suomeen ja muihin länsimaihin tai kunnes yhteiskuntamme taloudellinen kantokyky katkeaa? Mikä on siis se peruste, jolla tulijavirta aikanaan katkaistaan? Vai ovatko maamme ovet avoinna täältä ikuisuuteen - tai ainakin aina silloin kun sisäministereinä toimii Maria Ohisalon kaltaisia halukkaita poliitikkoja?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
EIT:n päätös ajoi Maria Ohisalon paniikkiin
Turkki lähetti uhkausviestin EU:lle
IL:n haastattelu paljasti, ettei Maria Ohisalo ole tehtäviensä tasalla

17 kommenttia:

  1. Ohisalo voi ottaa niitä nelikymppisiä teinejä kotiinsa elätettäväkseen ihan halunsa mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään tapauksessa, veronmaksajilla kuitenkin maksattaa kaikki kulut täysimääräisesti.

      Poista
  2. Oxfordin professorin Paul Collierin arvion mukaan ihmisten auttaminen lähtöalueilla tai lähistöllä on 350 kertaa kustannustehokkaampaa kuin Eurooppaan rahtaaminen.

    Mutta joo, jos on tieto, että elintaso nousee vaikka Suomen rajan ylityksestä 10 000 % - mahdollisesti koko suvulle - niin kyllähän sitä yrittäjää löytää.

    Vähän voisi muutenkin hieman miettiä koko hommaa ihan alusta lähtien: Eikö kyky maksaa ihmissalakuljettajille ole itsessään näyttö, että kykyä itsestä huolehtimiseen on - tuhansien eurojen matkat vastaavat useimpien lähtömaiden useamman vuoden palkkaa.

    Mutta tännehän se päätyy tämäkin lasti, ja kehitysmaaghetot alkavat olemaan valmiita - seuraukset toki maksatetaan lapsillamme.

    Valtsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät vihervasemmistolaiset piittaa jonkun Oxfordin yliopiston professorin tutkimustuloksista silloin kun ne sotivat heidän agendaansa vastaan.

      Poista
  3. Rahaohjasteisen talouden tulokset päätyvät numeroiksi harvoille yksityisille tileille, ja jotta systeemi yhä jatkaisi toimintaansa, yhteensulanut raha- ja pankkijärjestelmä luo kiertoon uusia tähtitieteellisiä numerorahasummia. Se on pelin henki ja säännöt. Euroopankokoinen talousalue on tämän pelilaudan edellytys -- eurooppalaiset ihmiset ovat tälle pelille pelkkä rasite.

    Euroopan vanhat kansallisvaltiot täytyy ajaa alas -- oikeastaan koko reaalitalous täytyy ajaa alas -- mutta se ei onnistu vain antamalla ylikansallisen rahatalouden tehdä tehtävänsä. Kansallisvaltiot ovat luonnollisia ja vahvoja ihmisyyden yksiköitä -- niitä hajottamaan tarvitaan todella hajottavia voimia.

    Kansainvaellukset täydellisesti erilaista ihmisyyttä edustavista kulttuureista tulivat rahatalouden suurtoimijoille kuin taivaan lahjana -- ne jatkavat yhteiskuntien sisäistä hajottamista siinä missä rahatalouden vaikutukset eivät riitä.

    Näyttäkääpä yksikin rahamagnaatti joka vastustaa Euroopan jäämistä tulevalla vuosisadalla vähintäänkin satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvavien kansainvaellusten jalkoihin. Niitä ei ole. Sensijaan suursijoittaja Soros uhraa huiman määrän miljardeja kiihdyttääkseen kansainvaelluksia. Numeerisella rahalla on hätä -- se pitää sitoa reaalitodellisuuteen, ja vanhojen kansallisvaltioiden edelleen velkaannuttaminen taitaa olla ainoa käteen jäävä mekanismi.

    Mistä se tosiasiassa kertoo, että niin oppisivistyksen kuin politiikan maailma naisvaltaistuu? Suoraan sanoen siitä, ettei politiikalla ole enää mitään valtaa -- todelliset päätökset tehdään jossain muualla. Kansalaisia ohjataan tunteilla, ei tiedolla. Tositieto korvataan ymmärryksen noituvilla yleiskäsitteillä, "ihmisarvo- ja -oikeusjulistuksilla". Ne toimivat hyvänä kulissina, joiden lujuutta voidaan vihapuhepykälillä ja näytösoikeudenkäynneillä vahvistaa.

    Oma uskoni "ihmisoikeusjuristeihin" meni kauan sitten, kun tankit olivat vyöryneet Prahan kaduille ja kuulin kuinka yksi kansainvälisen uran luonut siitä iloitsi: "Perkele, nehän olivat tekemässä siitä kapitalistista maata!"

    VastaaPoista
  4. "Ja heti sen jälkeen, ketkä luetaan yksin tulleiksi lapsiksi - ilmeinen kysymys vuoden 2015-tapahtumien valossa on tietenkin se, että ovatko myös teini-ikäiset sellaisia?"

    Lukeeko myös Ohisalo & viherpuna-hallitus Sipilän PARTALAPSET oikeiksi lapsiksi?

    "Kaksi kolmesta ikätesteihin osoitetusta turvapaikanhakijasta valehtelee olevansa alaikäinen. Vuoden 2015 jälkeen ikätestattujen määrä on nelinkertaistunut ja ikänsä valehtelevien suhteellinen osuus kasvanut." - https://www.suomenuutiset.fi/aikuisia-miehia-kotoutetaan-suomalaiskouluissa-jopa-65-prosenttia-alaikaisista-turvapaikanhakijoista-valehtelee-ikansa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "17-vuotiaaksi esittäytynyt turvapaikanhakija paljastaa IS:lle – valehteli ikänsä Sipilälle"
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001104927.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Ohisalo kertoi, että on tehty "selvitys", ja että meillä on "valmiudet ottaa lapsia" tänne. Kukahan tuon selvityksen on tehnyt, ehkäpä juuri virkaansa astunut kansliapäällikkö Kirsi Pimiä. Hyvin alkaa yhteistyö Suomen tuhoamiseksi sujua.
    Yle näyttää uutiskuvissaan todellisia lapsia, mutta heistähän ei suinkaan ole oikeasti kyse. Kohta alkaa Suomeen virrata näitä "17-vuotiaita" kolmikymppisiä partasuita afgaaneja, jotka tulevat Iranista eivätkä ole asuneet päivääkään Afganistanissa. Sitten muutaman vuoden valitusrumban myötä oleskelulupa jollain puliveivauksella, jonka jälkeen alkaakin perheenyhdistäminen.
    Ohisalo on varsinainen kävelevä katastrofi, joka ajaa pelkästään Suomelle vahingollisia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Tästä on luultavasti jälleen kyse. On ihan selvää, että kyllä ns viidakkorummut ovat viestin näille " lapsille " ja " teineille" lähettäneet että täällä on halukkaita tyttöjä ja naisia sekä rahaa jne saa avokätisesti. Ja kuten todettua tulijoita on maailman tappiin asti kun kaikki annetaan. Ja vastustajat vaiennetaan. Itselläni on jälleen nyt sellainen kuva kuten 2015, että nyt sympatiseerataan lapsilla ja syyllistetään kantasuomalaisia jotka kyynisesti sekä realistisesti vastustavat nykymenoa.

      Poista
  6. Nyt olisi kepulla oiva tilaisuus pelastaa Suomi ja keskustapuolue. Eli kävellä ulos hallituksesta. Todennäköisesti hallitus menisi nurin ja saataisiin uudet vaalit. Sekä tietysti uudet puheenjohtajavaalit kepun uuden miespuheenjohtaja valitsemiseksi.
    Tätäköhän se Paavo on tuumaillut viime aikoina?

    VastaaPoista
  7. Osa Ohisalon/viherpuna-hallituksen ”pakolais”-politiikkaa?

    ”Tärkein tieto sinulle, Suomeen muuttanut. Lue selkosuomeksi.” Näin mainostaa Kela Iltalehden etusivulla jättikokoisessa mainoksessaan. Linkin takaa löytyy sivusto, jossa Kela suoranaisesti tuputtaa rahaa selkosuomella.

    Kelan mainostama ”tärkein tieto” koostuu sivustosta, jolla kerrotaan erilaisista tukimuodoista.

    Voit saada neljä viidesosaa asumismenoistasi tukena. Eniten rahaa saa Helsingissä. Voit saada kansaneläkettä. Ja takuueläkettä. Äitiysavustusta, äitíysrahaa, opintorahaa, opimateriaalilisää, toimeentulotukea, työttömyyspäivärahaa.

    – Sinulla on oikeus Kelan tukiin, jos muutat vakinaisesti Suomeen, sivusto kertoo.

    Kelan sivusto tarjoaa palveluitaan suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saameksi sekä venäjän, eestin, kurdin, arabian, farsin ja somalian kielellä.

    Miksi Kela käyttää rahaa mainontaan voidakseen kertoa, että tulkaa hakemaan täältä rahaa?

    Mainostaminen Iltalehden etusivun jättibannerissa ei ole ilmaista. Mainoskampanjoiden hinnat lähtevät 5000 eurosta.

    Suomen Uutiset kertoi aikaisemmin Kelan julkaisemasta arabiankielisestä videosta, jossa iloinen naishahmo tuputti katsojille tukea. Video ei ole enää saatavilla.”

    https://www.suomenuutiset.fi/kela-maksaa-sen-mainostamisesta-etta-se-voi-tuputtaa-suomeen-tulleille-ilmaista-rahaa/

    Tuo tieto on varmasti kännyköiden välityksellä kaiutettu reaaliajassa Afrikan kaukaisimpaankin kolkkaan.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan takavuosikymmeniltä miten monet kokoomuslaiset Ben Zyskowicz päällimmäisenä riekkuivat siitä kuin suomalaiset huijaavat ja käyttävät väärin Kelan tukia. Silloin tehdyn selvityksen mukaan tukia kuitenkin todellisuudessa jätettiin käyttämättä paljon enemmän kuin muutamat niitä huijasivat.

      Nyt ollaan samalla taholla ihan hiljaa. Eli ilmeisesti tukien jakaminen ja ihan aktiivinen mainostaminen kansainvaeltajille hyväksytään Kokoomuksen piirissä laajsti. Tai sitten ollaan niin niin niin "polittisesti korrekteja" ettei kissaa uskalleta nostaa pöydälle vaikka ollaan muka yhteisiä asioita hoitamassa.

      Kukaan ei koskaan pysty näille Ohisaloille lajoittamaan sitä ymmärystä jonka valossa he äkkiä näkisivät miten väärässä he ovat kun priorisoivat vieraskulttuuriset ohi omien lastemme hyvin-, anteeksi pahoinvoinnin. Mutta että siis Kokoomuskin.

      Poista
  8. Ministeri Ohisalo ei halua ymmärtää - ja toisaalta vähät välittää siitä, että kyseessä on ankkurilapset.
    Seuraavaksi heidän läsnäolollaan täällä perustellaan sitä miksi vanhemmat ja koko muu lähisuku pitää hommata tänne elätettäväksi kuten Ruotsissa on toimittu.
    Seuraukset siellä ovat kaikkien nähtävissä. Suomen ei tule toimia samoin.

    Tässä täytyy myös ymmärtää se, että jos tosiaan on lapsia lähetetty maailmalle ilman vanhempia - se tarkoittaa, että vanhemmat ovat heidät hylänneet.
    Siitä ei synny ainakaan Suomelle velvoitetta ottaa ko. lapsia elätettäväksi.
    Mikäli kyseessä on esim. muslimi-lapsia, heidät voidaan lähettää elätettäväksi rikkaisiin muslimi-maihin tai vaikka Venäjälle. Miksi sen aina pitäisi olla Länsi-maat?
    Tämä koko touhu on Euroopan heikkoutta ja typeryyttä, jolle Venäjä ja muslimi-uskoiset maat nauravat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on oikein kouluesimerkki kuinka älytöntä tämä touhu on.
      Muslimit tappelee jatkuvasti jossain ja aina muka länsi-maiden pitää auttaa ja elättää heitä vaikka rikkaita muslimi-maita on vaikka kuinka paljon.
      Jos toiset muslimi-maat ei halua auttaa omiaan, ei se ole mitenkään meidänkään velvollisuus.
      Herätkää nyt herran tähden tähän älyttömyyteen! Alla olevalla tavalla synnytetään taas uusi konflikti ja taasko länsi-maat ovat velvollisia auttamaan koko porukkaa?
      Ei ole!

      Yle tänään:

      "Turkin uhkaukset Syyrian hallintoa kohtaan kovenevat: Erdogan uhkasi iskeä armeijaa vastaan kaikkialla Syyriassa"

      https://yle.fi/uutiset/3-11205752

      Poista
  9. Tuhka pohtii hieman että testataanko tässä millainen näkemys äänestäjillä on tässä? Ehkä hallitus testaa tällä onko kannatuksen lattia löytynyt ja PS kannatuksen katto? Gallupit ovat nyt jokseenkin vakaita joten nyt voisi koittaa taas jotain?

    VastaaPoista
  10. On niitä muitakin tapoja pelastaa lapsia, kuin mitä Ohisalo esittää. Lapset voidaan sijoittaa vaikkapa Turkkiin. Verovaroja ei tarvitse käyttää. Ohisalo hengenheimolaisineen voi lahjoittaa omista varoistaan tarvittavat rahat. On törkeää pistää veronmaksajat maksumiehiksi.

    Acc358

    VastaaPoista
  11. Maanpetoksellinen stalinistihuora ohisalo on poistettava virastaan.Asein jos tarpeellista.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!