lauantai 9. kesäkuuta 2018

Suomi on globalisaation suurvalta

Yle kertoi, että suomalaiset ovat saksalaisen tutkimusyhtiön selvityksen mukaan kolmanneksi eniten maailman globalisoitumisesta hyötyneitä ihmisiä. Vain sveitsiläiset ja japanilaiset ovat edellämme henkeä kohti laskettuna.

Ottamatta kantaa tutkimuksen tarkkuuteen on todettava, että varmaankin se on ainakin suuntaa antava. Ja hyvä niin - siis olkaamme jälleen kerran itseemme tyytyväisiä.

Uutinen herätti kuitenkin kaksi ajatusta.

Ensinnäkin se saattoi outoon valoon jatkuvasti toistuvat mistään mitään ymmärtämättömien ihmisen (esimerkki) väitteet suomalaisten impivaaralaisuudesta. Tulihan taas todistettua, että olemme sujuvasti kansainvälisissä ympyröissä toimiva kansakunta, joka on osannut hyödyntää tehokkaasti globalisaation ja omien vahvuuksiensa tarjoamia mahdollisuuksia.

Tähän liittyi toinen uutisen esille nostama ajatukseni: saksalaisten tutkimustulos vahvistaa sen, että suomalaisten korkea elintaso on syntynyt viennistä. Pidettäköön siis jatkossakin huoli siitä - eli kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimuksesta, kilpailukykyisestä, koulutetusta ja osaavasta työvoimasta sekä yritysten toimintaedellytyksistä - toimivat ne sitten viihdebisneksen tai perinteisen teollisuuden alalla.

Edellisiä kirjoittaessa tuli mieleen vielä kolmaskin ajatus: jotta yhteiskunta voisi menestyä, on perusasioiden oltavat kunnossa. Siis koulutuksen, luottamuksen toisiin ihmisiin, yhteiskuntarauhan, taloudellisen toimintaympäristön ennustettavuuden ja niin edelleen.

Tie alaspäin puolestaan käy yhteiskunnan perusasioiden romuttamisella, joten toivon maamme johtavien poliitikkojenkin saavan ajatuksia - ja lisää ymmärrystä - tulevalle päätöksenteolleen tämän kirjoituksen alussa mainitusta uutisesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verotuksesta ja sen oikeutuksesta
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle

9 kommenttia:

  1. Professori kirjoitti:
    "Tie alaspäin puolestaan käy yhteiskunnan perusasioiden romuttamisella..."

    IL 7.6.2018

    "Suomen opetushallitus kunnioittaa sharialakia, mutta ei lasten oikeuksia"

    Kirjoituksesta poimittua:

    "Koulun rehtori kysyi, kun vein kaverini iranilaistaustaisia lapsia tutustumiskäynnille: ”Saavatko he piirtää?”.
    Tweettasin ja kysyin opetushallitukselta näin: “Onko Suomessa ihmisiä, jotka uskonnon nimissä kieltävät lapsiltaan piirtämisen?
    Miksi tällaista sallitaan Suomen kouluissa?”
    Opetushallitus vastasi: “Ainakin islaminuskossa ihmisen kuvaaminen on asioita, joita ei pidä tehdä.
    Koulu kunnioittaa jokaisen omaa uskontoa. Kunnioitetaan tietenkin mahdollisuuksien ja Suomen lakien mukaan.”

    "Ymmärrän joten kuten, että jotkut ääriajattelun vallassa olevat vanhemmat ajattelevat näin, mutta pitääkö opetushallituksen tukea tällaista fanatismia?"

    https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2018/06/07/suomen-opetushallitus-kunnioittaa-sharialakia-mutta-ei-lasten-oikeuksia/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaikki muslimit olisivat kuten Salehzadeh, ei heidän maahanmuutossaan olisi ongelmaa.

      Poista
  2. Professori kirjoitti:
    "Edellisiä kirjoittaessa tuli mieleen vielä kolmaskin ajatus: jotta yhteiskunta voisi menestyä, on perusasioiden oltavat kunnossa.
    Siis koulutuksen, luottamuksen toisiin ihmisiin,..."

    Sipilä, Stubb jne lupasivat ennen vaaleja #Koulutuslupauksen.

    Vaalien jälkeen...

    "Hallitus aikoo kuitenkin säästää opintotuesta 70 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä. Kaikkiaan koulutussäästöt ovat lähes 600 miljoonaa euroa.
    Koulutuksesta, tieteestä ja kulttuurista nipistetään yhteensä 680 miljoonaa."

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000932814.html

    Sipilä tänään:

    "-Emme ole myöskään valmiita hallitukseen, joka ei ota yhdeksi ensisijaisista tavoitteistaan entistä vaikuttavampaa koulutus-, tutkimus- ja tiedepolitiikkaa."

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250846-tallaiseen-hallitukseen-keskusta-ei-lahde-juha-sipila-linjasi-kynnyksia-ensi

    VastaaPoista
  3. Jos Suomessa ei olisi säästöjen kourimaa koulutus-, tutkimus- ja tiedepolitiikkaa, voisi Suomessakin olla kykyä globaalisti merkittäviin keksintöihin ja innovaatioihin.
    Esimerkki ulkomailta:

    "Hiilidioksidin talteenoton hinta saatiin putoamaan murto-osaan"
    "Edistysaskeleen tehneen kanadalaisyhtiön mukaan hiilidioksidin talteenotto auttaa ilmasto-ongelman ratkaisemisessa, mutta ei ratkaise sitä."

    "Carbon Engineering käyttää hiilidioksidin synteettisen nestepolttoaineen raaka-aineena."

    https://yle.fi/uutiset/3-10246449

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset yrittävät hillitä hiilidioksidin aiheuttamia haittoja ja toiset lisäävät haittoja, globaalisti.

      "Pääministeri, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoi lentäneensä kahdestaan perheensä perhoskoiran Danan kanssa Kajaanin lentokentälle yksimoottorisella koneellaan."

      "Myös puoliso Minna-Maaria Sipilä kieltäytyi kyydistä ja turvautui Finnairin palveluihin."

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000005712882.html

      Poista
  4. Tutkimus käsitti vuodet 1990-2016. Vuosiin sisältyi Nokian puhelintoiminnan nousu ja tuho. On epätodennäköistä että vastaavaa isoa asiaa syntyy lähivuosikymmeninä. Pauli Vahtera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, mutta Nokian raunioista on syntynyt joukoittain osaamista ja pienempiä, mutta menestyneitä yrityksiä peliteollisuudesta lääketieteeseen. Samalla osaamista on siirtynyt "vanhaan" teollisuuteen.

      Poista
  5. Hetkinen!
    Suomi on siis hyötynyt globalisaatiosta 1990-2016 194 miljardia euroa. !990 valtion velka oli 9593 miljoonaa euroa (10.5 % BKT:sta) ja vuonna 2016 102352 miljoonaa euroa (47,5 % BKT:sta) (https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Tilastot/Julkinen-talous/Valtion-velka/).
    Eli menikö se nyt niin kuin A Stubb riemuitsi: Hei me tienataan tällä!

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!