lauantai 6. toukokuuta 2023

Sebastian Tynkkynen on väärässä Yle-asiassa

Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen (ps) otti kantaa Ylen journalistiseen linjaan. Sitä voi toki kuka tahansa - myös poliitikko - arvostella, mutta medioiden journalistiset valinnat eivät kuulu sen enempää Suomen hallituksen kuin eduskunnankaan tehtäviin.

Tuo valta kuuluu toimittajille itselleen - ja viime kädessä siitä vastaa kunkin median päätoimittaja. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää myöskään Tynkkyselle. 

Mitalin toinen puoli liittyy medioiden toimeentuloon. Jos jonkin median linjaukset miellyttävät ihmisiä, sen käyttäjäkunta kasvaa ja sitä kautta myös toimituksen mahdollisuudet toteuttaa journalistista linjaansa.

Yle on tässä suhteessa tietenkin hiukan erikoinen media, koska sen rahoittamiseksi on säädetty erillinen vero, jonka tason määrittää poliittinen valtakoneistomme - eli viime kädessä hallituksen esityksestä päätöksen tekevä eduskunta. Ja siinä pelissä on Tynkkysellä luonnollisesti täsmälleen samanlainen vaikutusvalta kuin muillakin kansanedustajilla.

Käytännössä Yle on kansan omistama media, jonka tehtävät on määritetty laissa. Sen mukaan "yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Edellä mainittuja ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja tulee tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja maakunnallisesti."

Edelle kopioimaani tekstiä seuraa tarkennus, jonka mukaan Ylen tulee

1) tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia

2) tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä; 

3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia; 

4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;

5) tukea suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista, suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille; 

6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;

7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

Siten Tynkkysen kaltaisten poliittisten päättäjien tulee seurata, kuinka hyvin kansallinen mediatalomme hoitaa näitä tehtäviä. Ja mikäli niitä ei noudateta, ottaa asia esille sekä vaatia lain noudattamista. 

Poliitikoilla on myös oikeus Ylen palveluista maksavien suomalaisten edustajana päättää siitä rahoitustasosta, jolla kyseistä mediaa rahoitetaan. Tähän vaikuttaa tietenkin Ylen toiminnan laadukkuus suhteessa sitä ohjaavaan lainsäädäntöön, mutta myös kansalaisten maksukyky. 

Siksi on tärkeää, että nämä molemmat seikat huomioidaan nyt käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa. Omalta osaltani olen kantanut tässä suhteessa vastuuta selvittämällä ja raportoimalla Ylen tärkeimmän ajankohtaisohjelmasarjan eli A-studion (ja A-talkin) toimintaa suomalaisen kansanvallan edistäjänä - eivätkä tulokset ole ainakaan lisänneet omaa maksuhalukkuuttani, vaikka havaitsemani epäkohta poistuikin juuri ennen vaaleja

Myös kansanedustaja Tynkkynen näyttää havainneen jonkinlaisia epäkohtia Ylen toiminnassa. Siten hän voi hyödyntää niitä määritellessään omaa kantaansa Yle-veron suuruuteen, mutta hänen tehtäviinsä ei kuulu - poliittisen päättäjän roolissa - ottaa yksityiskohtaista kantaa siihen, mitä ohjelmia verorahoitteinen mediamme tuottaa jatkossa.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen A-studio lopetti Perussuomalaisten syrjimisen
Ylen hallintoneuvoston tulee huolehtia lain noudattamisesta yhtiön toimituksessa
Poliittisen väkivallan oikeus ja seuraus

32 kommenttia:

  1. En nyt ole aivan samaa mieltä tässä asiassa herra professorin kanssa. Muiden medioiden osalta voin äänestää lompakollani eli en maksa propagandasta, mutta YLE:n osalta tilanne on toinen. Se harrastaa aivan selkeää propagandaa ja asenteellista tiedottamista ja vetoaa journalistiseen vapauteen tehdä näin, enkä voi mitenkään vaikuttaa siihen, että he tekevät sen minun rahoillani .

    YLE:n toiminta ja linja on täysin tietoista ja tarkoituksellista ja siten heidän kannaltaan juuri haluttu linja, ja he vähät välittävät siitä jos joku, joka ei jaa samaa ideologiaa, valittaa asiasta. Sillä ei ole YLE:n kellokkaisiin mitään vaikutusta tuli tämä arvostelu eduskunnasta tai kadulta. Se torjutaan yrityksenä vaikuttaa journalistiseen linjaan. Meidän siis pitäisi sietää silkka propaganda jonkin sellaisen oppirakennelman nimissä jota nimitetään journalismin vapaudeksi, vaikka siitä journalismista on YLE:n kohdalla riisuttu yksi sen oleellinen insentiivi eli lukijoiden, katselijoiden ja kuuntelijoiden halukkuus maksaa tehdystä työstä. Tämä maksuhalukkuus, tai oikeammin sen puute, yleensä hillitsee journalistisia ylilyöntejä ja medioiden joutumista fanaatikkojen propaganda-alustoiksi, mutta YLE:n kohdalla sitä ei ole olemassa. Siksi vetoaminen journalistiseen vapauteen ei minusta toimi sen kanssa. Joko YLE siirtyy hankkimaan suurimman osan rahoituksestaan suoraan maksavilta asiakkailta tai sitten sen journalistiseen linjaan on oltava todellinen mahdollisuus puuttua ja pitää se puolueettomana ja asiallisena. Ei voida hyväksyä tilannetta jossa fanaattiset uskovaiset hallitsevat julkisella runsaalla rahoituksella toimivaa mediaa. Nekin jotka puoltavat YLE:n nykyistä linjaa voisivat uhrata hetken sille mietinnälle, jos mielikuvitus riittää, että miten itse suhtautuisivat, jos YLE olisi jonkin heille epämieluisan tahon propagandatuuttina, vaikkapa kristillisten, PS:n tai mikä se inhokki kullakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä toivon ja oletan tulevan hallituksen laskevan Yle-veroa. Perusteluna juuri se, ettei Yle ole hoitanut asiallisesti etenkään ensimmäistä tehtäväänsä eli kansanvallan tukemista. Toimitus voi sitten korjata asian luopumalla omista poliittisista agendoistaan, jotka eivät kuulu koko kansan rahoittamalle Ylelle.

      Poista
    2. Oletatko todella että määrärahojen pienentyessä YLE vähentäisi propagandaansa vai osuisivatko säästöt jonnekin muualle? sitähän minäkin.... ei kannata olla hölmö ja uskoa keijukaisiin.

      Poista
    3. Oletan, että tyhmempikin toimittaja ymmärtää palkkansa merkityksen.

      Poista
    4. Yle- vero puolitettava!

      Poista
  2. Pakko-ylevero, pakkoruotsi pois!

    VastaaPoista
  3. Yle ei toimi 1. kohdan mukaisesti. Vai väittääkö joku, että kansallismielinen, ns. äärioikeistolainen, hetero, lihaa syövä mies saa mielipiteensä esiin yhtä helposti kuin Punavuoressa asuva lesbo vegaani? Suomeenkin tarvittaisiin riippumaton lainvalvontaelin tällaisia rikkomuksia suitsimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän asian pitää näkyä Ylen budjetissa.

      Poista
    2. Minusta valtamedian agenda erityisesti anteeksi nyt vain, sukkahousu jallituksen aikana nosti aiheettomasti esille kantasuomalaisten miesten syyllistämisen ties mistä. Väitän, että tämä oli hyökkäys miehiä vastaan johtuen 2015 invaasiosta. Piste. Yleltä voi leikata aivan yhtä hyvin, kuin muualtakin.

      Poista
  4. Minulla on se käsitys, että tällä hetkellä Yle on punavihermedian käsissä ja se näkyy Ylen toiminnassa.

    Esim. haittamaahanmuuton haittojen ja sen aiheuttaman ongelmien uutisointi on selkeästi ollut pannassa jo pitkään.
    Maapallon ongelmista ei välttämättä ole suurin joku hiilidioksidipitoisuus vaan liiallinen väestönkasvu ja sitä kautta ihmisten tekemä maapallon resurssien kuluttaminen.
    Väestönkasvubn ongelmista ei uutisoida Ylessä eikä siitä mitä sille pitäisi tehdä.
    Estääkö tämän se, että väestönkasvu tapahtuu muslimimaissa? Eikö heidän toimintaansa voida arvostella?

    Median päätoimittajan valtaan tai vastuuseen en paljoakaan laske, on sitten kyseessa Ylen tai jokun muun median päätoimittaja.
    Ei tarvitse kuin muistella Atte Jääskeläisen toimintaa (julkaisukieltoa) niin sanotuissa Sipilä-kohussa.
    Ja kuinka ollakkaan, Jääskeläinen on ollut nuoruudessa Keskustanuorten jäsen.
    Nyt Jääskeläinen on palkittu Sitran yliasiamiehen viralla.

    Se on osa vilpitöntä journalismia ettei jätä kertomatta oleellisia asioita uutisoidessa jostain asiasta.

    Suomessa kuitenkin punaviherväestö on vähemmistössä jos katsoo asiaa vaalituloksen kannalta.
    Siksi myös uutisoinnin ja ohjelmiston yleensä tulee Ylessä muuttua, vastaamaan kansan enemmistön näkemyksiä tai sanotaanko vastaamaan eduskunnan enemmistön näkemyksiä.
    Rahoituksen supistumisen myötä Ylenkin on pakko vähentää ohjelmistohumppaa, joka ei ole veronmaksajille oleellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylisukupolvisten serkusavioliittojen seurauksena monet muslimit ovat vähän tyhmiä ja heidän impulssikontrollinsa on vaatimaton; kun panettaa on pakko nussia. Koska kyse on kuitenkin ihmisistä tätä ei saa arvostella.

      Poista
    2. Ja kuinka ollakaan, Jääskeläinen on nyt palkattu Sitran ylipalkattuun virkaan Kataisen jälkeen. Siinä lafkassa olisi myös paljon niistämisen varaa. Perun puheeni, jos joku keksii, mitä niin poikkeuksellisen erinomaista siellä tehdään suomalaisten hyväksi.

      Poista
  5. Sebastian Tynkkynen tyri ilmaistessaan hallitusneuvottelijana halunsa puuttua poliittisin keinoin YLEn ohjelmien sisältöön. Määrärahojen kokoon hän voi toki puuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tynkkynen oli pyytänyt kansalaisilta mielipiteitä Ylen ohjelmista ja lähti sitä kautta liikkeeelle, mutta taas ammuttiin viestintuoja. Täysin epärehellisesti vaahdottiin halusta ohjailla journalisteja, kun kysymys on kaiketi Ylen innosta suoltaa varsinkin naisten käsikirjoittamaa ala-arvoista "draamaa", jotka kaikki ovat sitä yhtä ja samaa; ryyppäämistä, sekoilua, törkeää kielenkäyttöä ja naimista. Viime aikoina tietysti kuvaan ovat tulleet tasa-avon nimissä etnisesti suomalaisista poikkeavat ja sukupuolien kirjo, mutta sama meno jatkuu. Eikö tätä mainoskanavilla ole jo tarpeeksi? Ei verorahoja tällaiseen!

      Poista
  6. Timo Soinikin otti kantaa Tynkkysen asiaan Iltalehdessä. Ei voi muuta sanoa kuin että ompa katkera mies vieläkin. Se on tämä seteliselkärankaisen kohtalo. Etenkin YLE:n poliittiset toimittajat pitäisi uusia kokonaan. Kuinka monta heitä sitten lieneekään. Esim. kun he puhuvat Sanna Marinista, niin hyvä ettei kuola valu suusta. Niin virheetön pääministeri on heidän mielestään. No Tynkkysellä alkaa varsinainen työ ilmeisesti ensi viikolla. Saa nähdä tuleeko valmista ja minkälaista.

    VastaaPoista
  7. Vai oli HS:ssa moinen juttu ja Tynkkynen väärässä. En lue HS:a, koska en suostu maksamaan propagandasta ja valheista. Siis Tynkkynen oli professorin mukaan jostain asiasta väärässä.
    Luin IS:sta jutun https://www.is.fi/politiikka/art-2000009563435.html Onko Tynkkynen siinäkin väärassä? Jos on, niin onko Orpo oikeassa kommentoidessaan: "Orpo: Hallitus ei tule puuttumaan ohjelmien sisältöön". Orpo on siis jo ennen hallituksen kokoamista kertonut hallituksen kantana oman mielipiteensä. Mielipiteitä toki saa kertoa, mutta Orpokin varmaan muistaa erään mielipiteen, jonka mukaan maahantulijoiden motiivien arvostelu on rasismia.

    Jos puuttuu oikeus ja kohtuus, niin laki on väärässä. Lakimies ei ole tuolloin myöskään oikeassa.

    Sanoisin professorin olevan pahasti väärässä tässä kaustissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole poliitikkojen asia puuttua journalismin sisältöön. Syitä voi löytää vaikka siitä, että tällainen on tapana niin Putinin Venäjällä kuin vaikkapa muslimifanaatikkojen johtamassa Iranissa. Sen sijaan poliitikkojen tulee vaatia lakien noudattamista verorahoituksen ehtona.

      Poista
    2. Se on pikkuisen eri asia puuttua muiden rahoittaman median sisältöön kuin verovaroista rahoitetun median sisältöön. Siltä voi vaatia sisällöllistä monimuotoisuutta vaikka pakolla, uhkana rahoituksen loppuminen. Sen sijaan muiden tahojen rahoittaman median sisältöön puuttuminen on diktatuurien juttuja. Ei ole yhtä ultimaalista totuutta ja yhtä oikeaa toimintamallia tässäkään asiassa kaikille ja kaikissa olosuhteissa.

      Poista
    3. Sivistyneessä maassa myös valtion medialla on journalistinen vapaus ja valtiovallalla rahoitusvalta.

      Poista
    4. Meinaatko että yksityisesti omistetulla medialla on joku "journalistinen" vapaus? Heh heh hee.... no ei taatusti ole. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt toteutuu bisnepuolella aivan täysin. Et aivan varmasti kirjoita sellaista mitä omistaja ei hyväksy, oli se omistaja sitten Erkko tai Murdoch. Siten ei valtion omistamallakaan voi olla sen suurempia "vapauksia" kirjoittaa ihan mitä sattuu. Se velvoite on vain erilainen. Kansan pakolla maksamalla medialla on velvoite tasapuolisuuteen ja yksityisen omistamalla on tosiasiallinen velvoite noudattaa omistajan linjaa. Tämä "journalistinen vapaus" on yksi nyky-yhteiskunnan suurimmista huijauksista, ei sellaista sen kaltaisena kuin annetaan ymmärtää ole olemassakaan eikä ole koskaan ollutkaan. Ei toimittajat voi kirjoittaa mitä tahansa mitä mieleen tulee. Tai voivat, mutta sitten heitä kutsutaan nykyään blogisteiksi, ennen pamfleteisteiksi. Eli kun toimittaja maksaa itse siitä julkaisusta, niin sitten on vapaa kirjoittamaan mitä tahansa. Tämän estäminen olisi siihen journalistiseen vapauteen puuttumista. Nyt yritetään fuulata ihmisiä ettei omistajalla olisi oikeutta määrätä mitä heidän mediansa julkaisee. Totta hemmetissä on ja näin myös tehdään. Sen sekoittaminen johonkin totalitarismeihin tai sensuureihin on ihmisten huijaamista ja pettämistä.

      Poista
    5. WEF toimii yli puoluerajojen.

      Poista
    6. Toki omistaja päättää. Ja siksi toimittaja kirjoittaa vapaasta tahdostaan omistajaa tyydyttävää tekstiä. Näin tulisi tehdä myös Ylessä, jossa laki linjaa omistajan tahdon.

      Poista
    7. Määrittelit edellä uudelleen vapaan tahdon käsitteen jotenkin hyvin totalitaristisesti... kuulosti jotenkin samalta kuin tämä Neuvostoliittolainen "vastuullinen sananvapaus" käsite. 🤣

      Poista
  8. ... suvaitsevaisuutta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja kulttuurista moninaisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille...

    Siinäpä se. "kulttuurinen moninaisuus" oli muistaakkseni kirjattu aiemmin muotoon "edistää monikulttuurisuutta" tms. Nyt asia on ilmaistu laveammin, huomaamattomammin. Yhtä kaikki tuon sateenvarjon alle voidaan sisällyttää kaikki woke-aatteen mukainen kura siinä missä joka ikiseen ohjelmaan ja tuotantoon saadaan mahdutettua maahanmuuttajataustainen edustaja.

    Tiedä nyt sitten mahtoiko Tynkkynen, ottaen huomioon hänen oma elämäntilanteensa suuntautuneisuutensa, tarkoittaa muutoksia juuri näihin aiheisiin.

    VastaaPoista
  9. Sit meillä on tämä ilmatieteen laitos, vai mikä meteorologinan laitos se on, niin siellä pari kolmesataa heppulia tai heppuliinaa palkkkakirjoilla eikä ne sääennustukset ole yhtään sen parempia kuin vaikkapa Forecan sääennustukset, ja jossa Forecassa ainakin Suomessa on duunissa muistaakseni noin yhdeksän työntekijää, haha

    Ja mistä mää katon sään..säätiedotuksen, on joko katon ikkunasta ulos ja päättelen, tai ja sit mulla on suosikeissa Forecan paikkakuntakohtainen nettisivu ja 10 päivän ennuste siinä..ihan ilmainen minulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni molemmat käyttävät veronmaksajan tuottamaa ilmastotietoa ennusteidensa laatimiseen. Sitä en tiedä kuinka monta ihmistä on palkattuna IL:n säätiedotuksia tekemään, mutta määrä tuskin poikkeaa oleellisesti Forecan vastaavasta. IL:llä tehdään paljon muutakin kuin ennusteita.

      Poista
    2. juu, Remeksen kirjoissa ilmatieteen laitoksen pääasiallinen tehtävä onkin olla joku ihme vakoilu tai vakoilun estämis keskus

      Poista
    3. Molemmat käyttää samaa mittausdataa, mutta käsittelevät sitä sitten kumpikin omalla tavallaan ja saavat samanlaisia tai erilaisia tuloksia. Kaikkiaan uusista hienoista tietokoneista sun muista huolimatta lyhyen aikavälin ennusteiden laatu on laskenut 90-luvun puolivälin jälkeen oikein reilusti. Aiemmin saattoi päivän ennusteeseen luottaa että se pystyy kertomaan sateet ja auringonpaisteet ja paljon muuta paikkakuntakohtaisesti suunnilleen oikein, nyt niitä "ennusteita" korjataan kesken ennustejaksoa aivan päinvastaisiksi mitä jakson alussa oli kerrottu. Kokopäivän auringonpaiste-ennuste muuttuu puoliltapäivin sateen alettua loppupäivän vesisateeksi. En tiedä mitä ne sadat ihmiset oikein tekevät, mutta eivät ainakaan sääennusteita. Meidän pitäisi kuulemma luottaa sellaisen laitoksen ilmastoennusteisiin kymmenien vuosien päähän, joka ei osaa sanoa että sataako iltapäivällä Turussa vettä vai onko pilvetön taivas....

      Poista
  10. Olen tässä elämäni aikana seurannut useammankin YLE:n kavavalta tulleet luonto-ohjelmat, mm. Avara Luonto. Mukavia ja tarpeellisia elukkaohjelmia ei siinä mitään.

    Nyt viimeisenä tulee/tuli juuri Jäinen Planeetta II (BBC/Sir David Attenborough) ja sen edeltävät sarjat ja jaksot.

    En tiedä miten muilla on, mutta minua ärsyttää näiden ohjelmien lopussa tulevat maininnat ja syyttely ilmaston lämpenemisestä. Joka olisi vain ja ainostaan länsimaiden syytä. Tämä sopinee jotenkin Sir Attenboroughin omaan agendaan?

    Väestönkasvua Afrikassa ja muslimaissa ei sivuta sanallakaan juuritekijänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ilmastonmuutoskommentti on nykyään vakio näis Avara luonto-ohjelmissa nykyään.

      Poista
    2. Sana ilmastonmuutos on taikasana, joka mahdollistaa suuremman avustuksen, rahoituksen tai niiden hakemisen. Maailman kohtuuton väestönkasvu on puolestaan asia, että siitä mainitseva on heti hylkiö ja rasisti yms. Ikävä ihminen.

      Onneksi pohjoismainen näkökulma on muuttumassa ainakin Tanskassa ja Ruotsissa, mutta iso laiva kääntyy hitaasti.

      Jamppa vaan

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!