lauantai 17. joulukuuta 2022

Wille Rydman, Helsingin sanomat ja vaimon hakkaaminen

Aloitetaan alusta eli Helsingin sanomien artikkelista, jossa annettiin useiden naisten haastatteluihin viitaten ymmärtää, että kansanedustaja Wille Rydman (kok) olisi syyllistynyt ahdistavaan käytökseen naisia kohtaan. Jutun mukaan osa uhreista olisi ollut tapahtuma-aikaan alaikäisiä, ja osa olisi kertonut alkoholin tuputtamisesta ja väkivallasta. 

Valtakunnan päälehti väitti edelleen, että Rydmanin kiinnostuksesta nuoriin naisiin ja tyttöihin olisi puhuttu laajasti, mutta ulospäin siitä olisi vaiettu. Ja mainitsi Rydmanin kiistäneen, että hän olisi toiminut epäasiallisesti.

Artikkeli oli sikäli merkittävä, että se loi Rydmanin ylle varjon asioista, joille ei suomalaisten parissa juurikaan löydy ymmärrystä. Lisäksi Kokoomuksen eduskuntaryhmä erotti kansanedustajansa joukostaan. Näin siitä huolimatta, että Rydman kommentoi HS:n väitteitä nopeasti omassa blogissaan sisällyttäen siihen kuvakaappauksia, jotka osoittivat hänen puhuneen totta.

Tuossa vaiheessa heräsin asiaan itsekin kirjoittamalla, että "minun asiani ei ole tässä yhteydessä ottaa kantaa Rydmanin ja naisten väliseen tapaukseen, sillä koko vyyhti tullee käsiteltäväksi oikeudessa. Haluan kuitenkin tällä viestillä saattaa Rydmanin vastineen teidän - arvoisat lukijani - tietoonne, jotta ette olisi pelkästään toisen osapuolen antamien väitteiden varassa."

* * *

Eilen saimme sitten kuulla syyttäjän todenneen, ettei Wille Rydmania vastaan nosteta syytettä väitetystä raskausrikoksesta. Näin siksi, että "ei ole todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi". 

Asian voisi siksi kuvitella olevan nyt selvä. Etenkin kun Rydman itse osoitti muutama päivä sitten - jälleen kuvakaappausten tukemana - kuinka yksi niistä naisista, joiden puheiden perusteella koko HS:n juttu oli kirjoitettu, oli levittänyt hänestä perättömiä juttuja eli valehdellut. Kuten kaikesta päätellen oli tehnyt koko se naiskatras, jota oli haastateltu HS:n alkuperäiseen artikkeliin.   

Tapaukseen liittyen on käynnissä toinenkin tutkimus. Se perustuu Wille Rydmanin tekemään tutkintapyyntöön Helsingin sanomien toiminnasta. Nähtäväksi jää, tuleeko lehdelle, sen silloiselle päätoimittajalle tai artikkelin kirjoittajalle seurauksia. 

Tässä suhteessa mielenkiintoista - ellei suorastaan käsittämätöntä - oli se, että Rydmanin syyttömäksi todenneen HS:n uutisen otsikko ei edes vihjaa maan suurimman sanomalehden toimituksen ymmärtäneen toimineensa väärin. Sen mukaan "Kansanedustaja Wille Rydman ei saa syytettä raiskauksesta". 

Muotoilu tuo mieleen tunnetun kompleksikysymyksen "oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi?". Siis yhden tunnetuimmista argumentointivirheistä, joka on muotoiltu siten, että vastaaja on joka tapauksessa lyönyt vaimoaan, koska hän voi vastata ainoastaan "kyllä" (hän on lyönyt vaimoaan aiemmin) tai "ei" (hän lyö yhä vaimoaan). 

Niinpä HS:n otsikko tarkalleen luettuna väittää Rydmanin raiskanneen, mutta tämä ei vain saa teostaan syytettä. 

* * *

Tähän tapaukseen liittyy myös joukko muita kysymyksiä. Juuri nyt näyttäisi siltä, että Rydmanin väitetyistä tekemisistä kertoneille naisille ei ole tulossa minkäänlaisisa seurauksia tapahtuneesta. Ainakaan julkisten tietojen mukaan Rydman tai kukaan muukaan ei ole tehnyt heistä tutkintapyyntöjä tai rikosilmoituksia. 

Tämä on sikäli harmillista, että jos ja kun syyttäjän päätös on tosiasioiden mukainen, tulisi myös Rydmanista perättömiä väitteitä esittäneiden henkilöiden joutua puheistaan vastuuseen. Muussa tapauksessa se alentaa ainakin naisten kynnystä kostaa miehille keksimällä näistä ikäviä tarinoita esimerkiksi parisuhteiden takkuillessa. 

Toisaalta ymmärrän kyllä, ettei Rydman halua sorkkia asiaa sen enempää nykyisessä wokeltavassa ilmapiirissä. Eikä etenkään nyt, kun maan johtava sanomalehti jatkoi vielä tänä aamunakin hänen mustamaalaamistaan kirjoittamalla juttunsa hyödyntäen virheellisen mielikuvan luovaa tekstin muotoilua. 

* * *

Entä Rydmanin poliittinen ura tästä eteenpäin?

Siltäkin osin Kokoomuksen maahanmuuttokriittistä siipeä edustava Rydman sai kylmää vettä niskaansa. Sitä hänelle tarjosi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen, joka ei vielä halunnut ottaa kantaa hänen mahdollisuudestaan palata ryhmään. 

Sen sijaan Mykkänen kertoi ryhmän palaavan asiaan, "jos kokonaisharkintamme epäasiallisen käytöksen takia menetetystä luottamuksesta Rydmanin kohdalla muuttuu. Poliisi ja syyttäjä tutkivat rikosvastuuta, ja sen yhteydessä syntyvät selvitykset ovat luottamusta arvioitaessa yksi lähde. Tutustumme tähänkin syyttäjän päätökseen."

Tämä kommentti on tietenkin Rydmanille kuin märkä rätti kasvoille, vaikka hän itse totesikin nöyrästi, ettei eduskuntaryhmään paluu ole vielä ajankohtaista. Nähtäväksi siis jää, jatkaako Rydman tulevaisuudessa Kokoomuksessa vai lähteekö hän johonkin muuhun puolueeseen. 

Nähdäkseni ainakin Perussuomalaisten ja Liike NYT:in politiikassa on paljonkin yhtäläisyyksiä Rydmanin poliittiseen linjaan. Enkä olisi siksi hämmästynyt, jos niitä kiinnostaisi edellä käsitellyssä jutussa uhristatuksen saaneen Rydmanin todennäköisesti varsin huomattavaksi nouseva äänisaalis kevään vaaleissa. 


21 kommenttia:

  1. Voi saatana tuota paska-Hesarin toimintaa ! Luin myös, että "Rydman ei saa syytettä raiskauksesta"! Siis anteeksi, proffa, voimasanani, mutta tulipahan automaattiesti ulos, kun, paskaHesarista oli kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä Hesarin nykyluonteesta.
      Nyt Hesarilla olisi mahdollisuus ryhdistäytyä ja nostaa tasoaan katuojasta, kun rattijuoppo Kaius on poistunut kuvioista. Mutta se vaatisi kai lähes koko toimituskunnan vaihtamista, koska sama mädännäisyys ja valheellisuus on ominaista koko toiminnalle.
      Ajatella, Seiska ei ollut ottanut Rydman-juttua julkaisuun, mutta laatulehti Hesaripa otti ! Paavo Teittinen palkitaan varmaan vuoden journalistina näillä meriiteillä.

      Poista
  2. Kokoomus pelaa outoa peliä. Oma luottamukseni puolueeseen on mennyt ajat sitten, vaikka olen lähes koko ikäni kuulunut sen äänestäjäkuntaan. Kun ilmastonmuutossekoilu ja suhtautuminen haittamaahanmuuttoon on sama kuin vihervasemmistolla, luulisi, että suosio laskee kuin lehmän häntä. Mutta ei! Wille Rydmanin roikottaminen todennäköisesti ilman syytä löysässä hirressä, on anteeksiantamatonta , mutta ehkä antaa muille varoittavan esimerkin. Wille Rydman ei olisi hyväksynyt esim. EU:n elvytyspakettia. Siis ellet ole puolellamme, olet meitä vastaan, ryhmäkuri ennen kaikkea jne...

    VastaaPoista
  3. Onpa tämäkin oikeusvaltio. RaiskaajaRydman jätetään syyttämättä raiskauksesta.
    Olisiko mahdollista, että hän olisi syyllistynyt rasismiin ja jättänyt raiskaamatta etnisestä, valikoivasta rodullistavasta syystä.

    VastaaPoista
  4. Eikö Hesaria vastaan voisi nostaa syytettä 'maalittamisesta', jos se joskus rikoslakiin tulee? Räsänenkin joutui syytteeseen takautuvasti kiihotteluista.

    VastaaPoista
  5. Petteri Orpolla on kova halu päästä pääministeriksi - suorastaan ainutkertainen tilaisuus. Ja kokoomuksella on kova halu päästä pääministeripuolueeksi.
    Ei näitä tavoitteita voi riskeerata ihan vaan sen vuoksi, että yhtä kansanedustajaa syyllistetään raiskauksista.

    Kokoomusta ei kiinnosta se oikeusvaltion periaate, että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan, vaikka oikeus ei ole todennut Rydmannia syylliseksi.
    Helpoin tapa Petterille ja kokoomukselle oli potkia Rydman ryhmästä, silloin kun on omat poliittiset tavoitteet ovat (mahdollisesti) vaarassa.

    Nyt Orpon ja Mykkäsen täytyy jotenkin keplotella itsensä kuiville. Sivustakatsojalle on selvää, että Rydman on taas kelvollinen kansanedustajaksi ja uudelleen ehdokkaaksi.
    Hänen kannaltaan voisi olla selvempää vaihtaa puoluetta ja äänestäjien puolestaan miettiä Orpon ja Mykkäsen toimintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt ei Kokoomus palauta Rydmanin asemaa puolueessa - ja kunniaa - ennalleen, voidaan todeta Orpon ja Mykkäsen täydellinen selkärangattomuus, koska he syyllistyisivät ilmiselvään oikeusmurhaan. Tässä tapauksessa syyttömyydestä on harvinaisen hyvät todisteet sen vuoksi, että Rydman on säilyttänyt naisten kanssa käymänsä sähköpostiviestittelyn, ja yksi naisista oli jopa salaäänittänyt kolmen naisen keskinäisen "suunnittelupalaverin" ja luovuttanut nauhoituksen poliisille !

      Poista
  6. Lähtikö K Niemi HS:sta, koska joutuu vastaamaan kohta Rydmanin kanteeseen.

    VastaaPoista
  7. Rydman perussuomalaisiin, niin läpimeno on varmaa valtavalla äänisaaliilla. Heitä hyvästit seteliselkärankaisille Orpolle Ja Mykkäselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi paras kosto kokoomukselle, että Wille menisi persujen ehdokkaaksi. Muuten: en muista yhdenkään kok. kansanedustajan puolustaneen Willeä. Vieläkään ei kuulu mitään vaikka mies on syyttömäksi todettu.

      Poista
  8. Mitä helvetin "alaikäisiä"? ittekin olen jopa nelikymppisenä nussinut moniakin alaikäisiä

    VastaaPoista
  9. Korrektia Professorilta mainita Rydmanille mahdolliseksi vaihtoehdoksi persujen lisäksi eräs toinenkin puolue. Kyllästyminen nykyiseen puoluekuvioon on yleistä. Se luultavasti säilyy koska suomalaiset ovat niin surkeita TAKTISINA äänestäjinä. Mielummin jäävät vaikka nukkumaan. Mutta katsotaan. -jussi n

    VastaaPoista
  10. Kokoomus ajaa kaksilla rattailla. Puoluetta johtaa "puistovihreät" Orpo ja Mykkänen, ääniä on keräämässä oikeasti oikeistolaisia, mm Fjäder, Kaleva ja Sammallahti. Ääni kokoomukselle on lähes kuin ääni vihervasemmistolle. Kannattaa katos Helsingin nykymenoa, jossa kokoonuksen puistovihreä pormestari toimii.

    VastaaPoista
  11. Mikko Paunio kirjoittaa:
    "Wille Rydmanin ajojahdin käynnistänyt HS:n toimittaja on tuomittu 9 törkeästä talousrikoksesta - Sanoma Oy:n vastuullisuusimago säpäleinä".
    https://oikeamedia.com/o1-192402

    VastaaPoista
  12. Syyttäjien mokoma päätös jättä ikuisen varjon Willen ylle. Olisi ollut aivan oikein nostaa syyte ja ajaa sitä oikeudessa jolloin olisi tullut "OIKEUDEN päätös", että ämmät puhuu mitä puhuu ja totuus on sitten ihan muuta.
    Ainoa kokomusta joka houkutteli/piti nuoria naisia piireissään/bileissään on eräs B.Z
    Vai joko oette unohtaneet ns. Benkun tallin?
    Huru-ukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko Benkun tallissa vain naisia ?

      Poista
    2. Oli. Nimenomaan nuoria naisia. Joista benkku muiden mukana syyttä Willeä!
      Huru-ukko

      Poista
    3. Ja se, etytä benkku nuoleen aina puheenjohtajaa oli se millainen vätys tahansa. Kuten viimeisin Ben- tv. Lipaskivi eiku ilaskivi nuoltavana.

      Poista
  13. Olen alkanut ymmärtää, miksi Vanhassa Testamentissa tarvitaan kahden naisen todistus yhden miehen todistusta vastaan, vai miten se meni.

    Ehkä naiset on harrastaneet tällaista mustamaalausta maailman sivu.

    Olen itsekin nainen, ja on kyllä hämmästyttävää miten se meitä sortava patriarkaatti salliikaan tämän nykymenon, että nainen voi pilata miehen kuin miehen uran syyttämällä sitä seksuaalirikoksista. Edes näyttöä ei tarvita eikä koira perään hauku. Bye, bye, syyttömyysolettama.

    Jos tätä ääneen ihmettelet, olet pick me -girl ja täynnä sisäistettyä naisvihaa.

    VastaaPoista
  14. Vaimonhakkauskysymykseen oikea vastaus on: Vaimoni kuoli syöpään x vuotta sitten.

    Tuo syyttäjien käyttämä "todennäköisiä syitä" on aika vahvaa oikeuskieltä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!