Vihreät on kunnallisvaalitappionsa jälkeen ärhäköitynyt politiikassa. Siinä sille on antanut vahvaa tukea kansalaisvaikuttamisen ja ekoterrorismin välistä rajaa haastava Elokapina-liike.
Erityisen rajusti puolue on haastanut hallituskumppaniaan ja punavihreän politiikan aisankannattajaa Keskustaa metsäpolitiikasta. Nähty keskustelu olisi poliittista viihdettä parhaimmillaan, ellei kyse olisi Suomen talouden ja kansalaisoikeuksien kannalta kuolemanvakavasta kysymyksestä.
Tuottaahan metsäsektori edelleen leipää sadoille tuhansille suomalaisille metsänomistajille ja puuta hyödyntävissä yrityksissä työskenteleville sekä vastaa lähes viidenneksestä viennistämme. Lisäksi suurin osa metsistämme on yksityisessä omistuksessa, joka on turvattu perustuslakiamme myöden.
Vihreiden aktivoituminen ei olekaan tarkoitettu suomalaisten enemmistön tuen saamiseksi vaan oman potentiaalisen äänestäjäkunnan houkuttelemiseksi. Siitä kertoo esimerkiksi europarlamentaarikko Ville Niinistön (vihr) metsäpoliittinen kommentti ministeri Jari Lepälle (kepu), jossa hän töksäytti, että "kyse on vanhanaikaisesta luonnonvarojen ryöstöpolitiikasta, jota Keskusta edellyttää".
Puheenjohtaja Maria Ohisalo (vihr) puolestaan lupasi Vihreiden toteuttavan kaikki lupauksensa. Tämä oli ilmiselvä vastaus Elokapinan vaatimuksiin, joissa hallitusta syytettiin saamattomuudesta ilmastonmuutoksen torjunnassa ja vaadittiin jopa mahdottomia.
Merkittävä oli myös Emma Karin (vihr) puheenvuoro, jossa tämä vaati suomalaisia metsiä ja niiden käyttöä koskevan päätösvallan siirtämistä Euroopan Unionille. Ja esitti punavihreille poliitikoille tyypillisen ja tosiasiassa irrelevantin kysymyksen: "miten on mahdollista, että Suomi on lobbaamassa osana EU:ta kansainvälisen YK:n biodiversiteettisopimuksen puolesta ilman, että olemme valmiita samaan täällä".
Vaikka Vihreiden ärhäköityminen vaalitappion jälkeen onkin johtanut edellä kuvattuihin rajuihin kannanottoihin, kannattaa järkevän ihmisen nukkua yönsä entistä rauhallisemmin. Tosiasiahan kuitenkin on, ettei politiikassa pärjätä - ainakaan pitkällä aikavälillä - asemoitumalla mihinkään ääripäihin, vaan rakentamalla yhteiskuntaa kaikkien kansalaisten parhaaksi.
Siten nähty kehitys on erittäin suotavaa, koska Vihreät on käytännön politiikassaan osoittautunut Suomen kansalle äärimmäisen vahingolliseksi ja nyt nähty äärivihreiden vaatimusten seuraaminen vierottaa omaan ajatteluun kykeneviä kansalaisia entistä tehokkaammin puolueesta. Näin Vihreiden merkitys suomalaisessa politiikassa tulee tämän hallituskauden jälkeen vähenemään entisestään.
Nähtäväksi kuitenkin jää, koska hallituskausi päättyy. Onhan mahdollista, että koko valtioneuvosto kaatuu Vihreiden irtiottoihin jo ennen vaalikauden loppua etenkin nyt, kun Keskusta onnistui tosipaikassa eli kunnallisvaaleissa selättämään heikon gallupkannatuksensa ja siten sen kynnys hallituksen kaatamiseen laski ainakin piirun verran.
Oma veikkaukseni on, että ratkaisuja ei tehdä ennen syksyä, mutta sen aikana tilanne joko kärjistyy hallituskriisiksi tai laukeaa jonkinlaiseen linnarauhaan. Kumpi näistä valikoituu, riippuu paitsi Vihreistä ja Keskustasta, myös pääministeri Sanna Marinin (sd) johtamistaidoista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Kiihkofeministinen vasemmistopuolue
Satiiri Vihreiden alamäen syistä
Tekstit
