tiistai 20. heinäkuuta 2021

Kurt Westergaardin kuolema ja Liettuan rajatapahtumat

Yksi eurooppalaisen sananvapauden puolustamisen ikoneista eli tanskalainen taiteilija Kurt Westeraard on kuollut. Hänen tunnetuin teoksensa esitti profeetta Muhammedia pommi palava päässään. 

Sen hän piirsi tanskalaislehden pyynnöstä osana joukkoa pilapiirroksia testatakseen onko sananvapaus kaventunut islamin takia Tanskassa. Tähän kysymykseen vastasivat myöntävästi - eivät pelkästään Tanskan muslimit, vaan suurin osa islamilaista maailmaa.  

Kuin alleviivatakseen sananvapauden vastaisuuttaan ja kulttuurinsa sopimattomuutta sivistyneeseen maailmaan, järjestivät muslimiterroristit samojen kuvien uudelleenjulkaisemisen takia myöhemmin Ranskassa Charlie Hebdon toimitukseen terrori-iskun, jossa kuoli useita lehden toimitukseen kuuluneita henkilöitä.

* * *

Suomen kannalta toistaiseksi suurin muslimeihin liittyvä ongelma oli vuoden 2015 kansainvaellus, jolloin maahamme saapui joukoittain elintasopakolaisia Irakista ja muista muslimimaista. Kuten useat tässäkin blogissa julkaisemani kirjoitukset ovat osoittaneet, ovat nämä ihmiset sittemmin aiheuttaneet lukuisia seksuaali- ja muita väkivaltarikoksia. Ja muodostuneet valtavaksi taakaksi maamme taloudelle. 

Tuon kansainvaelluksen me suomalaiset muistamme hyvin myös tulijoiden röyhkeydestä. Milloin olivat verhot apeita, milloin ruoka oli pahaa. Syynä eivät toki ollut pelkästään elintasopakoilaiset itse, vaan heitä oli opastamassa joukoittain suomalaisia, jotka myös ohjasivat maahan saapuneet turvapaikkaturistit tekemään yhä uusia kansainvälisen suojelun hakemuksia keksityin perustein

Mikään ei näyttäisi muuttuneen nyt, kun Liettuan rajalla on uusia turvapaikanhakijoita pyrkimässä Eurooppaan. Nämä ihmiset ovat suomalaisten Liettuaan komennettujen rajavartioiden mukaan saaneet turvan kotimaassaan väitetysti esiintyvältä vainolta: "totta kai heille järjestetään asianmukainen majoitus, ruokailu ja kaikki muu mahdollinen. Ilmastoituja telttojakin on. Heistä kyllä pidetään huolta."

Tämä ei kuitenkaan kelpaa näille ilmiselville elintasopakolaisille. Tämä pitäisi jokaisen ymmärtää heidän itse antamistaan kommenteista. 

"Olen laiton maahanmuuttaja, en kiellä sitä, mutta olen ihminen ja minulla on oikeuteni."

"Valtaosa Afganistanista on Talebanin hallussa. Miksi nämä ihmiset ja tämä maa eivät keskity meidän ongelmiimme – irakilaisten, afganistanilaisten, kurdien ja afrikkalaisten, jotka ovat paenneet maistaan. He eivät kysy, miksi olemme paenneet."

"Tämä maa ei vaikuta todelliselta Euroopan maalta. Kysyn vain, missä ovat eurooppalaiset ihmisoikeudet?"

"Tavoitteenani on valmistaa hyvä elämä vaimolleni ja lapsilleni. En usko, että se on mahdollista tässä maassa. Liettuan omiakin nuoria on muuttanut muualle töihin. Kun maa ei voi tarjota hyviä mahdollisuuksia omilleen, miten sen voi tarjota hyvät mahdollisuudet ulkomaalaisille?"

”Voitko auttaa meitä tulemaan Suomeen?"

Tämä ei ehkä vaatisi kommentteja blogistilta, mutta totean kuitenkin, että minulle edelle kopioimani kommentit näyttäytyvät joukkona vaatimuksia, eikä niistä välity akuutti turvapaikan tarve vaan eurooppalaisten lihapatojen ääreen pääseminen. Eikä se tapahdu kauniisti pyytäen vaan kansainvälisiin sopimuksiin kuulumattomia "oikeuksia" röyhkeästi vaatien.

Nähtäväksi jää, minä päivänä ensimmäiset näistä elinpakolaisista saapuvat Suomeen punavihreän hallituksemme avustamina. Tämä tapahtuu nykyisen hallituksen maahanmuuttopoliittisen linjan huomioiden erittäin todennäköisesti, eivätkä tulijat ole sen paremmin sivistyneeseen yhteiskuntaan sopeutuvia kuin kuuden vuoden takaiset edeltäjänsäkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valko-Venäjä käyttää irakilaisia EU:ta vastaan
Ei irakilaisilta konstit lopu, eikä professori Janne Kotiaholta ymmärrys. Eihän?
Onko irakilaisilla mielessä hätä vai elintaso?

18 kommenttia:

  1. Jos ihminen kotimaassaan kohtaamansa vainon vuoksi on turvapaikan tarpeessa, niin onhan se hienoa, että hän pääsee sitä hakemaan. Sitä vartenhan Euroopassa ollaan sitouduttu tarjoamaan turvapaikkoja niitä tarvitseville.

    Jos Valko-Venäjä yrittäisi estää turvapaikanhakijoita kulkemasta maansa läpi EU:n alueelle, niin olisihan se kovin paheksuttavaa. Vainoa pakenevia ihmisiä ei päästettäisi hakemaan turvapaikkaa. Aika epäreilua.

    Nyt kun Valko-Venäjä ei estäkään vainoa pakenevia ihmisiä jatkamasta matkaansa mahdolliseen turvalliseen paikkaan, EU paheksuu Valko-Venäjän toimintaa. Siis EU paheksuu sitä, ettei Valko-Venäjä estä mahdollisesti pahaakin vainoa pakenevia ihmisiä pääsemästä turvaan.

    Välillä minun on vaikeata seurata EU:n ajatuksenjuoksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valko-Venäjä on turvallinen maa, joten sen velvollisuus on antaa turvapaikka, mikäli sellaiselle on tarvetta.

      Poista
  2. Kaikki paha tehdään nykyisin "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" nimissä.

    Esimerkiksi sensuurivaatimukset -- sananvapautta rajoitetaan juuri vetoamalla ihmisoikeuksiin. Ikään kuin puhumisen ja ajattelun oikeis ei olisikaan ihmisoikeus.

    Teokratiaa ja demokratiaa ei saa erottaa toisistaan, koska kaikilla on "uskonnonvapaus". Niinpä Eurooppaan saa marssia massamäärissä ihmisiä joille uskonto on teokratiaa.

    Eurooppalaiset eivät omassa sokeassa individualismissaan ymmärrä, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään, toistan: ei mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään. Ihnmisoikeusajattelu on vain valtava, ylimittaisten yleiskäsitteiden varaan rakennettu harha.

    Kun jopa lain voimalla pannaan kokonainen tiedonala, sosiologia, viralta, ja yritetään rinnastaa joukot ja yksilöt, ollaan niin mahtavien tabuharhojen vallassa, ettei millään järjellä sellaisia käsitesekaannuksia enää oikaista.

    Eurooppa tekee "outoa itsemurhaa" (Douglas Murray). Ihmisarvo- ja -oikeusiddeologioiden nimissä se antaa kaiken ihmisyyden -- niin oman kuin vieraiden -- taantua ja tuhoutua. Kun eurooppalaisen uuden ajan kognitiiviset emergenssit hajoavat, kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot romahtavat sosiaalisesti, taloudellisesti, terveydellisesti, ja myös -- mikä meille nyt vielä on käsittämätöntä -- myös tiedollis-kognitiivisesti.

    Ja kaikki vain sen vuoksi, ettemme salli itsellemme puhumisen ja ajattelun oikeutta. Ettemme pysty sanomaan ääneen, ettei kehittymättömien kulttuurien kehittymättömyydessä ole mitään säilyttämisen arvoista. Ja etteivät kehittymättömyys ja kehittyneisyys ole samanarvoisia, vaan voivat toimia yhdessä vain kehittymättömyyden ehdoilla.

    Huonosti menee. Mutta narsistit, jotka syvimmällä sisimmässään hellivät "objektina olemisen" kokemuksia ja saavat voimaantumista samaistumisesta uhrirooleihin -- heillä menee hyvin. He eivät itse ymmärrä mitään siitä mihin ovat ideologioillaan historiaa viemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun tuon brittiläisen Douglas Murrayn teoksia ei ole suomennettu. Enkä usko että meidän isot kustantajat niihin aivan heti tarttuvatkaan.

      Poista
  3. Tällä pohjolassa ei hiiskuta Etelä-Afrikan mustien itseaiheuttamasta katastrofista: Ensin karkoitetaan valkoihoiset ja tuhotaan viljatilat, sitten ryövätään ja poltetaan kaupat. Ja kas. Ruoka loppuu.
    Nyt ollaan käsi ojossa odottamassa hätäapua kolonialisteilta.
    Tätä pitäisi käyttää esimerkkinä, jotta tietämättömien silmät aukenisivat.
    Punavihertotalitaristeihin tällä ei ole mitään vaikutusta, mutta heidän määränsä vähenee onneksi koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YuoTubessa on hyvää kuvaa mitä tapahtuu,
      osoite: What's really happening South Africa?

      Poista
  4. Kun suomalainen ja eurooppalainen kaventavat omaa elintilaansa niin kannattaisi pitää mielessä se ettei meitä ole tulevaisuudessa auttamassa kukaan muu kuin korkeintaan toinen valkonaama - jos enää sekään intersektionaaliselta antivalkoiselta punämädätykseltään - jos apua joskus tarvitsemme.

    VastaaPoista
  5. Tämän tanskalaisen taiteilijan kotimaassa on jo aikoja sitten todettu, että on paras päästä näistä tulijoista eroon. Päätös varmaan johtuu kokemuksista. Tänään Ruotsista kuului, että sos.dem. hallitus kiristää oleskeluluvan saamista. Päätös varmaan johtuu kokemuksista.
    Nyt kun näitä erilaisia kokemuksia on laajalti Euroopasta, täytyykö vielä vaan hankkia uusia kokemuksia vai joko jo voisi tehdä järkipäätöksiä? Epämiellyttävät kokemukset kun eivät rajoitu pelkästään sananvapauteen.

    VastaaPoista
  6. Nuo loiset pitäisi tyrkätä kovin ottein takasin. Ehkäpä se päivä vielä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin!
      Niiden elättäminen maksaa vuosittain jo yli kolme miljardia euroa vuodessa - kantasuomalaisten veronmaksajien piikkien otettua uutta lkomaanvelkaa. Viherkommunistit ja kokoomuksen maanpetturijohto sekä rappioliberalisti-siipi eivät piittaa siitä, että heidänkin jälkikasvunsa tulevat kuulumaan tuon velan pääasiallisiin maksajiin.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Jukka Hankamäki: "Kuinka maahanmuutto pelastaa Suomen työllisyyden?",
      https://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. "Hard times create strong men.
    Strong men create good times.
    Good times create weak men.
    Weak men create hard times."

    - Stefan Molyneux

    Tuo "Hard times"-osuus lähenee nopeasti... ja hyvä niin...

    -Raksaäijä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähenee, mutta aivan liian hitaasti ja salakavalasti. Suurin osa lampaista ei vieläkään tahdo uskoa meneillään olevia, ja näin tulee olemaan luultavasti vielä pitkään.

      Poista
    2. Suurin osa suomalaisista näyttää olevan tuota juuri lammaslaumaa, jota kiinnostaa eniten "Salatut elämät" tai ketkä voittivat sen ja sen futismatsin sekä muu vastaavanlainen roska: https://taikaluukku.com/_files/system_preview_detail_200002137-09fe609fe8/ylepila.jpg

      Heidän puolestaan globaali rikollinen "eliitti" ja sen käsikassarana toimiva
      meidän maanpetosrikollinen korkein poliittinen johtomme, sudet lampaan vaatteissa saavat tehdä mitä haluavat: https://rapsodia.fi/lakimies-jaana-kavonius-paljastaa-eu-huijaukset/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    3. Edellämainittua osoittaa mm. se, että Jaana Kavoniuksen paljastusten perusteella johtaviin maanpettureihin kuuluva henkilö sai melko äskettäin tehdyssä gallupissa entisessä Neuvostoliitossa tyypillisen melkein 100-prosentin kannatuksen! EUSSR:ssähän elämmekin - josta saamme kiittää Jaana Kavoniuksen paljastamaa maanpetturijohtoamme.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. "He eivät kysy, miksi olemme paenneet." Ei tietenkään kysytä, koska todellinen vastaus kuuluu:"Pakenette omien tekojenne seurauksia ja nyt yritätte tehdä samat teot täällä." Ei kysyminen hyödytä mitään, koska kysyttävä ei yksinkertaisesti tajua itsekään pakonsa todellista juurisyytä eli hänen itsensä tekemisiä ja tapoja. Ihan sama asia kuin humalainen pariskunta päättäisi kokeilla, että miten asuintalo reagoi, jos sen sytyttää tuleen. Ei sen jälkeen kannata muilta kysellä yösijaa.

    VastaaPoista
  9. "Miksi nämä ihmiset eivät keskity meidän ongelmiimme?" Aika helvetin itsekeskeinen ja röyhkeä asenne persaukisilta sosiaalipummeilta, joilla ei ole mitään annettavaa vastaanottajamaalle. Ikäänkuin he olisivat tärkein asia, joka vastaanottajilla on huolenaan.
    Sehän johtuu uskonnosta, joka pitää sisällään sen viisauden, että muut ovat vääräuskoisia palvelijoita, joiden tulisi kääntyä muslimeiksi, maksaa muslimeille veroa, tai tulla tapetuiksi.
    Islam on niin perinpohjaisen kieroutunut ja brutaali uskonto, että ketään sen harjoittajaa ei pitäisi päästää länsimaihin. Ensin tullaan "vainottuina turvapaikanhakijoina", ja eipä aikaakaan, kun vastaanottanut yhteiskunta saa pelätä terrori-iskuja, raiskauksia, ja rikollisia maahanmuttajajengejä, kun nämä uskonnolliset mielipuolet ottavat "tilan haltuunsa". Tällainen maahanmuutto tulisi lopettaa välittömästi. Kyllä kai jokaisella maalla on oikeus ja velvollisuus suojella kansalaisiaan barbaareilta. Mihin on kaikki normaali järki kadonnut tästä maasta ?

    VastaaPoista
  10. Jotta voit muuttaa talouttasi kovan taloudellisen kokemuksen jälkeen, vakauttaa yrityksesi, aloittaa toimintasi, maksaa velat tai nämä sähkölainat, tarjota tarvikkeita myymälääsi ja lainoja lääketieteellisistä syistä sekä kaikista investoinneista tai ostoista ja paljon muuta tarpeisiin. Tarjoamme lainoja kaikille, jotka haluavat toimia jollakin edellä mainituista aloista. Luotettava ja turvallinen prosessi, jossa on luonteeltaan hyviä ihmisiä, jotka suorittavat kyseisen pankin yksityishenkilöt. Siten korko on 3% ja mahdolliset alennukset lainoille, joiden määrä on 2 000–1 000 000 euroa.
    Ota yhteyttä, jos siltä tuntuu. Olemme käytettävissä antamaan sinulle hyötyä epäilystä. Lupaan et tule katumaan.
    Yksi osoite: fotakisgrigorios@gmail.com
    Whatsapp: +79789127554

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!