sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista

Helsingin pormestariehdokas Anni Sinnemäen (vihr) hyvän ystävän saama poikkeuksellinen rakennuslupa on johtanut virkarikostutkintaan. Koska Sinnemäki oli salannut tutkinnan kohteeksi joutumisensa jopa puolueensa puheenjohtajalta, nousi asia esille vasta juuri ennen vaaleja. Vaalitulosvaikutusten suhteen täydellinen ajoitus tuskin oli sattumaa.

Jos tapauksesta haluaa löytää jotain hyvää, niin se on tapauksen seurauksena pienenevä todennäköisyys siitä, että Vihreät nousisi pääkaupungin suurimmaksi puolueeksi - tai että Sinnemäestä tulisi Helsingin pormestari. Tämä on asia, joka tuskin on vailla merkitystä puhuttaessa koronapandemian jälkeisestä elämästä.

*  * *

Koronapandemia on aiheuttanut työelämään suuren muutoksen siirtäessään konttoreilta pois sellaiset ihmiset, jotka pystyvät hoitamaan enimmät asiansa konttorissa istumisen sijaan tietokoneen ja datayhteyksien avulla. Siis korkeasti koulutetut asiantuntija- tai hallintotyötä tekevät ja pääosin kantasuomalaiset valkokaulustyöläiset. 

Kuulun itsekin tähän joukkoon, enkä enää usko palaavani vanhaan. Enkä siis todellakaan ole ainoa tässä tilanteessa oleva. Ja siksi työelämän muutos tullee olemaan merkittävä, kun syksyllä palaamme normaaliin päivärytmiin. 

Tässä tilanteessa voittajia tulevat olemaan isojen kaupunkien ympäryskunnat, jotka pääkaupunkiseudulla imivät jo viime vuonna helsinkiläisiä ja espoolaisia. Eikä näiden kaupunkien muuttotappio ollut satunnaista, vaan pois lähti erityisesti suomen- ja ruotsinkielisiä. 

Jos ja kun nyt nähty kehitys jatkuu, on sillä merkittäviä seurauksia. Ensinnäkin jopa kaukaisemman maaseudun kunnat voivat etätyön edellytyksistä huolehtimalla saada veronmaksukykyisiä uusia asukkaita ja nousta siitä negatiivisesta kierteestä, jossa ne ovat olleet jo yli puolen vuosisadan ajan. 

Se toki edellyttää monia asioita, eikä pelkkä tietoliikenneyhteyksistä huolehtiminen riitä. Niiden lisäksi tarvitaan joustavaa kaavoituspolitiikkaa, hyviä liikenneyhteyksiä, toimivaa kouluverkostoa ja monia muita työ- ja arkielämän sujuvuuden varmistavia asioita. Ja juuri näihin asioihin liittyvät seikat tulevat ratkaistavaksi kunnallisvaalien kautta valitut valtuutetut maaseudun monissa kunnissa. 

Maaseudun toivonpilkahduksen kääntöpuolena suurten asutuskeskusten ja etenkin pääkaupunkimme monikulttuuristuminen tulee kiihtymään, sillä väestösuhteisiin ei enää vaikuta pelkkä maahanmuutto vaan myös kantaväestön virtaaminen ulos suurimmista kaupungeista. Näin Helsinki on muuttumassa vielä ennusteitakin nopeammin joksikin aivan muuksi kuin mitä se on ollut tähän asti - eli kehitys saattaa pahimmillaan seurata jopa rapakon takaa tuttua detroitisoitumista

Tähän kehitykseen vaikuttaa myös suurissa kaupungeissa poliittinen päätöksenteko, jossa etenkin Vihreät ja muu vihervasemmisto ovat ajaneet monikulttuurisuuden agendaa. Ja siinä suhteessa Sinnemäen hölmöys saattaa hiukan hidastaa pääkaupunkimme detroitisoitumista viedessään hänen puolueeltaan jo silmissä siintäneen valta-aseman. 

Silti edes Vihreiden vaalitappio tuskin pelastaa kokonaan Helsingin tulevaisuutta Pohjolan valkeana pääkaupunkina, sillä kaupungin tähänastinen kehityshän on tapahtunut Kokoomuksen vetämänä, eikä senkään vaalivoitto siten pysäyttäisi monikulttuurisuuden edistymistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka nainen eroaa miehestä?
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

14 kommenttia:

  1. Kulttuurisen narsismin maailmassa, jossa ihmiset enimmiltään eivät kasva autonomisiksi aikuisiksi -- terveiksi toimijasubjekteiksi -- vaan jäävät huomiota ja huolenpitoa tarvitseviksi ja erilaisista uhrirooleihin samaistumisista voimaantumista hakeviksi narsistisiksi ressukoiksi, ei suinkaan käy niin, että jonkun suositun ideologian edustajan jäädessä kiinni moraalisesti kyseenalaisesta korruptiosta hänen kannatuksensa romahtaisi -- vaan voi käydä aivan päinvastoin. Hänet nähdään uhrina, poliittisen ajojahdin kohteena, ja häneen samaistutaan vain kahta voimakkaammin.

    Muistakaa aikamme sosiopsyykkiset realiteetit: uhrirooleihin samaistuminen on voimaannuttavinta mitä keskenkasvuisen narsistin alitajunta voi tietoisuudelle antaa.

    Mutta tuossa kehityksessä, jota blogisti kuvailee tapahtuvaksi Helsingin suhteen, on paljon totta. Monikulttuuristumisen myötä Helsinki slummiutuu lähiöistään lähtien, eikä "valkoinen pako" ja alueiden segregoituminen ratkaisen kulttuuristen hylkimisreaktioiden ongelmia. Paempi väki voi siis paeta jopa kauemmas koko pääkaupunkiseudusta.

    Mutta sekin saattaa olla vain väivaihe, jos kansainvaelluksen keittymättömästä maailmasta Eurooppaan annetaan jatkua ja kasvaa. Myöhemmin myös nuo kauemmaksi sijoittuvat keskittymät joutuvat varustautrumaan ryösteleviä joukkoja vastaan, eikä siis niistäkään mitään idyllisiä hyvinvointikeskuksia kehity.

    Tätänykyä Eurooppa on sortumassa omaan "rasismin" pelkoonsa. En näe missään edes mitään avointa keskustelua näistä ison mittaluokan ongelmista, joka kuitenkin muutaman seuraavan sukupolven aikana tulevat räjähtämään käsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo avoimen keskustelun puute on tosiaan suorastaan häkellyttävää.

      Poista
    2. Tulevaisuus on sitä ettei enään puhuta, vaan sitten kun räjähtää aseet laulaa ..

      Poista
    3. .. Muistaen taannoisen Ranskalaisten sotilaiden kirjeen ..

      Poista
  2. Keskustelun puute ja kulttuuriväen hiljaisuus suorastaan koskee korviin esim Hassin paperit muistelmateoksen julkaisunkin jälkeen. Sama tapahtui Kenen joukossa seisoin aikalaiskuvauksen jälkeen. Se siitä keskustelusta,,,ei keskustelua jos ei fasismikorttia käytettävissä.

    VastaaPoista
  3. Minusta tuntuu, että suurin osa kansasta ei tunnista Suomessa tapahtunutta muutosta johtuen siitä, että valtamedia jättää niin paljon kertomatta.
    Jos pitää paikkansa, että olemme noin kymmenen vuotta jäljessä ruotsin kehityksestä, on tämäkin suurelle osalle kansaa epämääräinen tilanne.
    Jos Ruotsissa tapahtunut yhteiskunnan muutos voitaisiin kirjata eri asioiden suhteen aikajanalle niin, että siitä voisi ennustaa Suomen kehitystä pääkaupunkiseudun ja muutamien muiden kaupunkien osalta niin se ehkä valottaisi kansalaisille tulevaa paremmin.
    Voi olla vaikea löytää oikeat mittarit asioille, koska esimerkiksi PT-Median esille nostamassa Henna Kajavan videossa koskien Espoossa tapahtunutta väkivaltaa todetaan, että kaksoiskansalaisuuden omaavat ja toisen polven maahanmuuttajat luetaan suomalaisiksi.
    Kannattaa kyllä katsoa kyseinen video, se on täyttä asiaa.

    VastaaPoista
  4. Agenda toteutuu suunnitelman mukaan, joten siitä ei tarvitse keskustella.
    Ja jos rupusakki alkaa keskustelemaan, niin sensuuri iskee armotta ja keskustelu vaijennetaan tehokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta, varsinkin Suomessa. Täällä ei alamaiset turhia keskustele parempiensa yli.

      Poista
  5. Henna Kajava - Onko Suomi Ruotsin tiellä:

    https://youtu.be/otEm6Z6b6R0

    VastaaPoista
  6. "Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista" Kyllä Anni pikemminkin edisti ja edistää Helsingin detroitumista. Detroitumiselle ominaista nimittäin on myös rahvaan levottomien ja slummiutuvien alueiden erottaminen eliitin - usein nimenomaan poliittisen ellitin - vaalituista ja varjelluista alueista. Tämä näkyy myös Meilahdessa, jossa alueen kautta ajaminen on pyritty tekemään mahdollisimman hankalaksi ja voimme vain odottaa, milloin alueelle tulle läpiajokielto ja seuraavassa vaiheessa koko alue aidataan niin, että sivullisilla ei ole sinne asiaa.

    VastaaPoista
  7. Helsinki on aika kaunis kaupunki. Se alkaa kuitenkin rappeutua, sillä tulonsiirroilla elävien veroista ei kaupunkia korjata. Oikeasti tuottava väestö siirtyy Nurmijärvelle, josta tulee todellinen vallan keskus.
    Rohveetta

    VastaaPoista
  8. Ovatkin olleet muka niin etäisiä ystäviä.. ei kun tuttuja vaan, eikä yhtään läheisiä. Anni ja Pihla siis. Hädin tuskin tunteneet toisiaan.. eivät edes puhuneet toistensa kanssa, ainakaan talonrakennusprojektista.

    "Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmasti minut kiellät," mitenkähän tämä lause nyt putkahti mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihla on ollut ainakin avustamassa jossain Annin vaalikampanjan avajaisissa puheenpitäjänä. Eli eivät he nyt kovin etäisiä toisilleen voi olla.
      Sinnemäki nyt on Helsingin tuhoajien kärkijoukkoa, se on aivan selvää. Yksityisautoilun vaikeuttaminen tarkoittaa kauppojen ajamista keskustasta ja keskustan näivettymistä.
      Vihreät ovat Suomen syöpä.

      Poista
  9. "Tähän kehitykseen vaikuttaa myös suurissa kaupungeissa poliittinen päätöksenteko, jossa etenkin Vihreät ja muu vihervasemmisto ovat ajaneet monikulttuurisuuden agendaa."

    Myös kokoomuksen Jan Vapaavuori on ilmaissut tavoitteenaan olevan monikulttuurinen Helsinki - joka kuuluu siis planeettamme rikollisen "eliitin' käsikassarana toimivan, kokoomuksessa valtaapitävän maanpetturi-klikin agendaan.
    Väestönvaihdon tarkoituksena on kansallisvaltioiden kuten Suomen tuhoaminen haittaamasta planeettamme rikollisen "eliitin" Uuden maailmanjärjestyksen tyrannian toteuttamista. Ks. myös Juha Ahvion artikkeli "Uusi maailmanjärjestys: Mitä käsite oikeasti tarkoittaa?", https://oikeamedia.com/o1-157803

    PettUri Orpohan otti syksyllä 2015 avosylin vastaan n. 30000 kehitysmaalaista "paremman elintason" tavoittelijaa, siis EI-hädänalaista pakolaista, päinvastoin kuin petturipoliitikkomme ja niitä tukeva valtaVALEmedia ovat uskotelleet kansalle. "Asylum"-taikasanalla maahamme portin avanneille sitten lähtömaahansa verrattuna korkeaa elintasoa kustannetaan kantasuomalaisten veronmaksajien piikkiin otetulla ULKOMAANVELALLA, joka jää etupäässä jälkipolvien takaisinmaksettavaksi - vaikka viherkommunistit valehtelevat kansalle, ettei valtionvelkaa muka tarvitsisi maksaa takaisin! - Kuinkas se olikaan suomalaisten veronmaksajien piikkiin otettujen, niiden ulkomaanvelkarahojen kanssa, joilla J.Käteinen ("me tienataan sillä") & DEMARI Urpilainen pelastivat konkurssikypsäksi tietämälleen Kreikalle rahaa lainanneiden ranskalais- ja saksalaisbankstereiden keinotteluvoittoja. Planeettamme rikollinen "eliitti" palkitsi kummankin pystyttämänsä EU-diktatuurin komissaarin viralla ja Käteisen sen jälkeen vielä korkeapalkkaisella suojatyöpaikalla Sitrassa ohi pätevien hakijoiden!

    Toinen kokoomukselainen sisäministeri Mykkänen puolestasn kävi marraskussa 2018 Marokon Marrakechissa allekirjoittamssa maanpetoksellisen GCM-sopimuksen, jolla taataan kehitysmaalaisten, "parempaa elintasoa" tavoittelevien barbaarien kuten islamistiterroristien vapaa invaasio Eurooppaan, mm. Suomeen - koronahuijaus on tosin hidastanut invaasion alkamista täydellä teholla, ilmeisestikin ei-toivottuna sivuvaikutuksena. Sopimus on allekirjoittajamaille sitova, päivastoin kuin vallankahvaan kiipineet psykopaattiset maanpetturi-poliitikkomme ja niitä tukeva valtavalemedia ovat valehdelleet kansalle.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!