Anni Sinnemäki hidasti Helsingin detroitisoitumista

Helsingin pormestariehdokas Anni Sinnemäen (vihr) hyvän ystävän saama poikkeuksellinen rakennuslupa on johtanut virkarikostutkintaan. Koska Sinnemäki oli salannut tutkinnan kohteeksi joutumisensa jopa puolueensa puheenjohtajalta, nousi asia esille vasta juuri ennen vaaleja. Vaalitulosvaikutusten suhteen täydellinen ajoitus tuskin oli sattumaa.

Jos tapauksesta haluaa löytää jotain hyvää, niin se on tapauksen seurauksena pienenevä todennäköisyys siitä, että Vihreät nousisi pääkaupungin suurimmaksi puolueeksi - tai että Sinnemäestä tulisi Helsingin pormestari. Tämä on asia, joka tuskin on vailla merkitystä puhuttaessa koronapandemian jälkeisestä elämästä.

*  * *

Koronapandemia on aiheuttanut työelämään suuren muutoksen siirtäessään konttoreilta pois sellaiset ihmiset, jotka pystyvät hoitamaan enimmät asiansa konttorissa istumisen sijaan tietokoneen ja datayhteyksien avulla. Siis korkeasti koulutetut asiantuntija- tai hallintotyötä tekevät ja pääosin kantasuomalaiset valkokaulustyöläiset. 

Kuulun itsekin tähän joukkoon, enkä enää usko palaavani vanhaan. Enkä siis todellakaan ole ainoa tässä tilanteessa oleva. Ja siksi työelämän muutos tullee olemaan merkittävä, kun syksyllä palaamme normaaliin päivärytmiin. 

Tässä tilanteessa voittajia tulevat olemaan isojen kaupunkien ympäryskunnat, jotka pääkaupunkiseudulla imivät jo viime vuonna helsinkiläisiä ja espoolaisia. Eikä näiden kaupunkien muuttotappio ollut satunnaista, vaan pois lähti erityisesti suomen- ja ruotsinkielisiä. 

Jos ja kun nyt nähty kehitys jatkuu, on sillä merkittäviä seurauksia. Ensinnäkin jopa kaukaisemman maaseudun kunnat voivat etätyön edellytyksistä huolehtimalla saada veronmaksukykyisiä uusia asukkaita ja nousta siitä negatiivisesta kierteestä, jossa ne ovat olleet jo yli puolen vuosisadan ajan. 

Se toki edellyttää monia asioita, eikä pelkkä tietoliikenneyhteyksistä huolehtiminen riitä. Niiden lisäksi tarvitaan joustavaa kaavoituspolitiikkaa, hyviä liikenneyhteyksiä, toimivaa kouluverkostoa ja monia muita työ- ja arkielämän sujuvuuden varmistavia asioita. Ja juuri näihin asioihin liittyvät seikat tulevat ratkaistavaksi kunnallisvaalien kautta valitut valtuutetut maaseudun monissa kunnissa. 

Maaseudun toivonpilkahduksen kääntöpuolena suurten asutuskeskusten ja etenkin pääkaupunkimme monikulttuuristuminen tulee kiihtymään, sillä väestösuhteisiin ei enää vaikuta pelkkä maahanmuutto vaan myös kantaväestön virtaaminen ulos suurimmista kaupungeista. Näin Helsinki on muuttumassa vielä ennusteitakin nopeammin joksikin aivan muuksi kuin mitä se on ollut tähän asti - eli kehitys saattaa pahimmillaan seurata jopa rapakon takaa tuttua detroitisoitumista. 

Tähän kehitykseen vaikuttaa myös suurissa kaupungeissa poliittinen päätöksenteko, jossa etenkin Vihreät ja muu vihervasemmisto ovat ajaneet monikulttuurisuuden agendaa. Ja siinä suhteessa Sinnemäen hölmöys saattaa hiukan hidastaa pääkaupunkimme detroitisoitumista viedessään hänen puolueeltaan jo silmissä siintäneen valta-aseman. 

Silti edes Vihreiden vaalitappio tuskin pelastaa kokonaan Helsingin tulevaisuutta Pohjolan valkeana pääkaupunkina, sillä kaupungin tähänastinen kehityshän on tapahtunut Kokoomuksen vetämänä, eikä senkään vaalivoitto siten pysäyttäisi monikulttuurisuuden edistymistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka nainen eroaa miehestä?
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta

Demokratia tarkoittaa suomeksi kansan valtaa. Eli sitä, että yhteiset asiat hoidetaan viime kädessä kuten kansa haluaa.

Tämän aamun Helsingin Sanomat kertoi, että Helsingin kaupunkibulevardien toteuttamista vastustaa 54 prosenttia pääkaupunkilaisista ja 51 prosenttia uusmaalaisista. Vastaavat kannatusluvut ovat 24 ja 24 prosenttia.

Selvästä kansan tahdosta huolimatta pääkaupunkimme virkamiesjohto jatkaa kaupunkibulevardien suunnittelua. Asiaa ei tietenkään ole syytä ihmetellä, koska suunnittelua johtaa punavihreä apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki.

Kuten muistamme, Sinnemäen nimitys ei perustunut osaamiseen, vaan oli puhtaasti poliittinen. Hän ei aatteensa pitkien perinteiden mukaisesti näyttäisi myöskään perustavan kansanvallasta, vaan toimii pikemminkin tiedostavan etujoukon periaatteella. Sellaisen tulokset ovat ennenkin olleet katastrofaaliset, joten sinänsä ei uutta auringon alla.

Olisi kuitenkin hienoa, että Sinnemäen poliittisen taustan eli Vihreiden äänestäjät tiedostaisivat laajemminkin puolueensa demokratiavastaisuuden. Ja mikäli heillä olisi vähänkin järkeä päässään, tekisivät sen pohjalta loogisen äänestyspäätöksen vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.

Helsingille puolestaan toivotan onnea sen matkalla kohti urbaania impiwaaraa, jossa punavihreän kuplan monikulttuurinen utopia pääsee kukkimaan ja jonka vastakkainasettelu suhteessa muuhun Suomeen käy entistä selvemmäksi. Sivumennen sanoen, Suomen kansa ei kaipaa myöskään kaupungit ja maaseudun eriyttävää kehitystä, vaan Ylen tuoreen mielipidetiedustelun perusteella neljä viidestä suomalaisesta haluaisi koko maata kehitettävän tasapuolisesti.

Se ei kuitenkaan näytä hetkauttavan Helsingin tiedostavaa etujoukkoa, jota Anni Sinnemäki johtaa täydellisen ymmärtämättömyyden antamalla varmuudella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden
Urbaani impiwaara
Poliittinen virkanimitys

Punavihreä Helsinki osoittaa äänestämisen tärkeyden

Suomessa järjestettiin viime huhtikuussa eli noin kahdeksan kuukautta sitten kuntavaalit. Niiden tuloksena maamme pääkaupunki sai 85-paikkaiseen valtuustoonsa 21 vihreää, 12 demaria, 10 vassaria ja yhden feministin. Toisin sanoen Helsingin valtuustoon syntyi yhteensä 44 valtuustopaikalla punavihreä enemmistö.

Pyydän arvoisaa lukijaani nyt pysähtymään. Ja aivan erityisesti häntä, jonka mielestä äänestäminen on turhaa, koska sillä ei syystä tai toisesta ole mitään merkitystä. Näin siksi, että Helsingin punavihreän valtuuston ja sitä avustavan virkamiehistön kädenjälki on ollut äärimmäisen vahva kuluvan valtuustokauden aikana.

Vai mitä arvoisa lukijani ajattelee valtuuston päätöksestä myöntää laittomasti maassa oleville laajat terveyspalvelut ja toimeentulo. Olisiko tämä päätös syntynyt valtuustossa, jossa olisi ollut selvä porvarienemmistö?

Entä Helsingin valtuutettuja avustavien virkamiesten hanke jättimäisen moskeijan pystyttämiseksi bahrainilaisella rahalla Helsingin keskustaan paraatipaikalle? Mikä mahtaa esityksen kohtalo olla, kun se aikanaan päätyy valtuustoon, jossa on vasemmistoenemmistö ja lisäksi maahanmuuttoasioissa sen kanssa useimmiten samanmielinen RKP:n viiden hengen ryhmä?

Toki Helsingissä on osattu jo vanhan - yhtä lailla punavihreän enemmistön hallitseman - valtuuston aikana. Kaupunkihan päätti vaikeuttaa ulkokuntalaisten kulkumahdollisuuksia keskustaan muuttamalla sisääntulotiet kaupunkibulevardeiksi. Tavoitteena lienee luoda pääkaupungista jonkinlainen urbaani Impiwaara, jossa samanmielisten ei tarvitsisi katsella eikä kuunnella toisin ajattelevia.

Toisin sanoen Helsingin kaksien viimeisten kuntavaalien tulos näkyy vahvasti kaupungissa harjoitetussa politiikassa. Se näkyy sekä valtuuston päätöksissä, että poliittisten voimasuhteiden mukaan valikoituneessa virkamieskunnassa. Eihän esimerkiksi Anni Sinnemäestä (vihr) olisi tullut Urbaania Impiwaaraa ajavaa apulaiskaupunginjohtajaa ilman Vihreiden suurta suosiota helsinkiläisten parissa.

Siis arvoisa lukijani. Kun seuraavaksi arvelet äänestämisen olevan turhaa, toivoisin sinun pysähtyvän hetkeksi miettimään Helsingin nykypolitiikkaa. Tilanne on vähän kuin loppusuoralle tiukassa tilanteessa saapuvalla urheilijalla: takaa tulevat tekevät kaikkensa päästäkseen ohi, eikä oman vauhdin hidastaminen vaikkapa sivuille katselemalla ainakaan vähennä heidän pyrkimystään tai mahdollisuuksiaan voittoon.

Sama koskee äänestämistä. Vaikka ei olisikaan täydellistä ehdokasta tai aiemmat vaalit eivät olisikaan johtaneet maailman muuttumiseen, ei äänestämättä jättäminen ainakaan heikennä vielä vastenmielisempien ehdokkaiden ja aatteiden mahdollisuuksia tarttua vallankahvaan. Eivätkä he voittonsa jälkeen jätä tuota valtaa käyttämättä, kuten edelle keräämäni esimerkit osoittavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingissä äly sumeni, mutta Norsunluurannikolla järki näyttäisi valaisevan pimeyden
Urbaani impiwaara
Maahanmuutto lisää luovuutta, rikkautta ja värinää

Rehellisyys maan perii - vai periikö?

Aamun lehti julkaisi jutun, jossa Perussuomalaisten ja Uuden Vaihtoehdon kansanedustajat oli sijoitettu arvoihin liittyvien vaalikonevastusten mukaan samaan kuvioon. Jutun mukaan halla-aholaiset ovat keskimäärin hiukan oikeistolaisempia ja selvästi konservatiivisempia kuin soinilaiset. Raja kummankaan arvon suhteen ei kuitenkaan ollut tiukka.

Lehden toisen jutun mukaan uuvalaiset "eivät enää korosta yhteneväistä maahanmuuttolinjaa Halla-ahon kanssa. Nyt he puhuvat suvaitsevaisuudesta... Samainen Elo muuten sanoi tiistaina, että heillä on nollatoleranssi rasismiin ja viittasi tällä ilmeisesti Jussi Halla-ahoon."

Vaalikoneet ovat mainio renki silloin kun pitää valita ehdokasta vaaleihin. Valitettavasti niissä on kuitenkin myös mahdollisuus harhauttamiseen, jonka avulla ehdokas voi toivoa saavansa enemmän ääniä kuin ilmaisemalla todellisen näkemyksensä. Edellä mainitut kaksi juttua näyttävät vahvistavan tämän uuvalaisten osalta.

Tämä perusteella on vaikea välttyä ajatukselta, etteivät esimerkiksi hallituksessa tehdyt myönnytykset johdu aina kompromisseista, vaan ainoastaan näyttävät sellaisilta, koska ne todellisuudessa toteuttavat ministereiden omia vakaumuksia. Asia ei ole mitätön, vaan koskee vahvasti demokratian syvintä olemusta, jossa valtaa käyttävä kansa valitsee valtaan henkilöt, joiden kuvittelee edustavan parhaiten omia näkemyksiään.

Sellaisesta antoi aamun lehden kolmannessa jutussa todistuksen Anni Sinnemäki (vihr), jonka mukaan "ei vieraskielisen väestön osuus sellaisenaan ole ongelma eikä sille pidä mitään ylärajaa asettaa". Huomioiden Sinnemäen ja Vihreiden maahanmuuttolinjauksia yleensä, ei ole syytä epäillä Sinnemäen tarkoittavan sitä mitä sanoo: hän ei näe lähtökohtaisia ongelmia maahanmuuttajaghetoissa.

Samanlaista rehellisyyttä toivoisi muiltakin poliitikoilta. Koska sellaisesta ei kuitenkaan ole varmuutta, kannattaa äänestäjän seurata ehdokkaidensa toimintaa myös vaalikausien välillä - vain siten voi varmistua siitä, ettei joudu vaalikampanjoinnin aikana harhautetuksi.

Toki tässäkin lähestymistavassa on se ongelma, että hallitusta muodostettaessa on tulevien ministereiden tehtävä myös aitoja kompromisseja - muutenhan Suomen kaltainen poliittisesti hajanainen valtio ei voisi koskaan saada enemmistöhallituksia, joilla olisi voimaa toteuttaa poliittiset päämääränsä. Seurauksena olisi poliittinen jämähtäneisyys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratiavaje syö kansanvallan pohjaa
Vaalikoneet äänestyspäätösten manipuloinnin työkaluina
Vaalikone

Poliittinen virkanimitys

Suomessa tehtiin eilen uusi poliittinen virkanimitys. Helsingin kaupungin kaavoituksesta vastaavan apulaiskaupunginjohtajan virkaan nimettiin Venäjän kirjallisuutta opiskellut lauluntekijä ja runoilija sekä vihreä poliitikko Anne Sinnemäki.

Sinnemäellä ei siis ole lainkaan tehtävään liittyvää koulutusta tai tykokemusta, mutta hän on poliittisesti ansioitunut. Erityisen tärkeää eilisen nimityksen kannalta olikin virkaan liittyvän osaamisen sijasta kuuluminen Helsingin toiseksi suurimpaan puolueeseen.

Uuden apulaiskaupunginjohtajan mukaan: "olen monelle valtuutetulle tuttu kasvo ja minulla on hyvä yhteistyömaine. Myös ministerikokemus ja yhteydet sinne olivat varmasti eduksi". 

Omaa osaamistaan hän luonnehti myös aiemmin: "olen kymmenen vuotta toiminut Helsingin kaupunginvaltuustossa, käynyt vaalikamppailuita ja ollut linjaamassa Helsingin kaupunkisuunnittelua ja kiinteistötointa koskevia asioita. Ei se mulle aivan vieras maailma ole."

Kirjoitan tästä nimityksestä siksi, että kritisoin Helsingin apulaiskaupunginjohtajan palkkausta. Vuoden takaisten tietojen perusteella se on noin 13 000 euroa eli sivukuluineen yli 16 000 euroa kuukaudessa. Päälle tulevat vielä yleiskustannukset. 

Tämä kustannus siis maksetaan laman keskellä kuntalaisilta kerätyistä verovaroista poliittiseen virkaan, jonka hoitamiseen ei tarvita erityistä osaamista? Ja joka ei ole poliittinen luottamustehtävä.

Miten tämä sopii paljon puhuttuihin tavoitteesiin julkisen sektorin toiminnan tehostamisesta? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?
Puolueiden välillä on eroja: yksiä äänestetään tunteen ja toisia asioiden perusteella
Kristillisten Jouko Jääskeläinen haluaa mällätä toisten rahoilla

Hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee eriuskoisen pojan kanssa ilman että poika kääntyy tyttärellesi opetettuun uskoon?

Arto Luukkainen on ehdottanut seuraavien kysymysten esittämistä islamilaistatustaiselle maahanmuuttajalle jossain Yleisradion ajankohtaisohjelmassa:

"- Hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee kristityn suomalaispojan kanssa ilman että poika kääntyy muslimiksi?
- Hyväksytkö sen, että lapsesi luopuvat islamista ja muuttuvat vaikkapa kristityiksi?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi viettää aikaa suomalaisten nuorten kanssa vaikka mukana on myös poikia?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi pukeutuu länsimaalaisittain?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi osallistuu koulun uintiharjoituksiin?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi muuttaa kotoa pois ennen avioliittoa?
- Jos tyttäresi ei noudata tahtoasi, käytätkö väkivaltaa häntä kohtaan tai pyydätkö poikiasi käyttämään väkivaltaa?"

Olen sitä mieltä, että nämä Luukaisen muotoilemat kysymykset avaisivat islamilaisten maahanmuuttajien arvomaailmaa monella tavalla. Toisaalta on todennäköisesti niinkin, että myös kaikilla muilla Suomessa asuvilla ihmisryhmillä tyttären käyttäytyminen on erityisen huolen kohteena. Siksi olisi hyvä, jos asiaa pystyttäisiin lähestymään laajemmin.

* * *

Pienenä aivoharjoitteluna kehitin Luukkaisen idean pohjalta ohjelmaformaatin, jota voisi ajatella toteuttavaksi esimerkiksi Ylen A-talk-ohjelmassa tai jossain muussa vastaavassa ajankohtaiskeskusteluohjelmassa.

Ehdotan siis TV-studioon kerättäväksi joukon taustayhteisönsä suhteen erilaisia henkilöitä: tunnettu maahanmuuttokriitikko (esimerkiksi Jussi Halla-aho tai Olli Immonen), punavihreä poliitikko (esimerkiksi Anne Sinnemäki tai Paavo Arhinmäki), tunnettu maahanmuuttotaustainen islamilainen henkilö (esimerkiksi Kadar Gelle) sekä joku tunnettu Itä-Aasialainen maahanmuuttaja (esimerkiksi joku Nokian IT-asiantuntija). Joukon ollessa koolla heille kaikille esitettäisiin sarjana seuraavat kysymykset:

- Hyväksytkö sen, että tyttäresi seurustelee eriuskoisen pojan kanssa ilman että poika kääntyy tyttärellesi opetettuun uskoon?
- Hyväksytkö sen, että lapsesi luopuvat nykyisestä maailmankatsomuksestaan/uskonnostaan ja vaihtavat sen joksikin muuksi?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi viettää aikaa nuorisojoukossa, jossa on mukana myös poikia?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi pukeutuu kesähelteellä olkapäät paljastavan yläosaan ja kevyeen kesähameeseen?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi pukeutuu kesähelteellä koko vartalon peittävään asuun?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi osallistuu koulun uintiharjoituksiin tavallisella uimavuorolla?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi muuttaa kotoa pois ennen avioliittoa?
- Hyväksytkö sen, että tyttäresi haluaa aviottoman lapsen?
- Miten toimit, jos tyttäresi ei noudata edellä käsitellyissä tilanteissa sinun tahtoasi?

Jokaisen vastauksen jälkeen toimittajan tulisi jatkokysymyksenä pyytää lyhyt selvitys vastauksen perusteluista, ellei vastaaja tee sitä omaehtoisesti. Kaikkien vastattua omaan kysymyssarjaansa tulisi sitten käydä joukolla keskustelemaan siitä, millä tavalla esitetyt näkemykset edesauttavat nuoren menestystä ja hyvinvointia suomalaisessa yhteiskunnassa. Vai edesauttavatko lainkaan?

 

Väitän, että näistä aineksista saataisiin aivan erinomaista journalismia, josta saattaisi seurata ennennäkemätömän hienoa maahanmuuton arvokeskustelua. Jätän edelle kuvaamani idean kaikkien toimittajien vapaasti käytettäväksi, ja uskon ajatuksen takana olevan myös Arto Luukkaisen, jota kiitän tämän kirjoituksen innoittamisesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuuttokysymyksiä Jyrki Kataiselle
Suomi-Ruotsi ihmisoikeusmaaottelu amerikkalaisin silmin nähtynä
Kuka on naisen holhooja?

Pelin politiikkaa

Näin vaalien jälkeen on ollut mielenkiintoista seurata hallitusneuvotteluja yleisesti ja erityisesti puolueiden suhtautumista Portugalin tukemiseen.

Vaaleissahan tämä kysymys nousi aivan keskeiseksi. Perussuomalaiset vastustivat sitä selkeimmin, mutta myös vasemmistoliitto, kristilliset ja demarit ottivat negatiivisen kannan ainakin nykyiseen tukimalliin. Tukea kannattivat sen sijaan varsin  varauksetta kokoomus, keskusta ja ruotsalaiset. Näistä vaihtoehdoista kansalaiset saivat äänestää eduskuntavaaleissa, jotka Timo Soini julisti kansanäänestykseksi tästä asiasta.

Katainen nosti kysymyksen odotetusti esiin Urpilaiselle ja Soinille tekemässään hallitusneuvottelujen pohjaksi tarkoitetussa kysymyslistassa. Vastauksissaan erityisesti Soini otti negatiivisen kannan; samoin Urpilainen mutta lievemmin sanakääntein. Hyvä näin, sillä ei olisi oikein jos puolueiden toiminta olisi ennen ja jälkeen vaalien ristiriitaista asiassa, johon kansalaiset kaikesta päätelleen nimenomaisesti halusivat ottaa kantaa äänestäessään.

Mutta sitten kuulimmekin kummia. Katainen heitti pallon suoraan eduskunnalle hallitusneuvotteluja häiritsemästä. Tästä Urpilainen ei pitänyt, eikä halua ottaa asiaan tällä tavoin kantaa.

Tässä vaiheessa myös Vihreiden puheenjohtaja pyyhki kuvaannollisesti sanoen takapuolensa vaalien aikaisella kannallaan, ja ilmoitti vihreiden äänestävän Portugalin tukemista vastaan "haastaakseen Urpilaisen kertomaan kumpaa mieltä hän oikeastaan on". Jo aiemmin myös keskustan suunnasta on nähty lipeämistä vaalikamppailun aikaisesta varauksettomasta tuesta EU:n ongelmamaille. Nyt kanta halutaan ottaa vasta kun tiedetään miten muut toimivat.

Oma kysymykseni tässä asiassa on siis yksinkertainen: halveksivatko vihreät ja keskusta (ja mahdollisesti myös demarit) puolueina äänestäjiään niin paljon, että siirtyvät pelin politiikkaan näin pian vaalien jälkeen unohtaen samalla täysin lupauksensa äänestäjille? Jos näin on, niin millä ihmeen perusteella äänestäjä voisi jatkossa äänestää näitä puolueita vaikuttaakseen mihinkään asiaan?

Tämä ei tarkoita, ettei politiikasta olisi ihan oikein muuttaa kantojaan lisätiedon valossa. Mutta näin pian vaalien jälkeen kysymys tuskin on tästä, vaan pikemminkin halpahintaisesta äänestäjien kosiskelusta ja selkärangattomuudesta. Siis pelin politiikasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia
Kansa on puhunut, pulinat pois
Vielä kerran EU:n vakausrahastoista