maanantai 10. toukokuuta 2021

Kysymyksiä Jarkko Elorannalle (SAK)

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on käynyt taisteluun ammattiliittojen vallan puolesta. Hänen mukaansa metsä- ja teknologiateollisuuden lanseeraama paikallinen sopiminen johtaisi siihen, että työntekijöiltä katoaisivat niin lomarahat, ylityökorvaukset, vuoro- ja pyhälisät, palkalliset vanhempainvapaapäivät, palkallinen sairausloma, neljää viikkoa pidemmät alakohtaiset vuosilomat, 37,5-tuntiset työviikot, sairaan lapsen hoitomahdollisuudet, sairausajan palkka, työajan lyhennykset sekä ilta-, yö- ja lauantailisät.

Kovaa tekstiä ay-johtajalta. Mutta onko meidän uskominen sitä?

Tukea hänen ajatuksilleen antaa se, että historiallisesti tarkasteltuna työnantajat ovat olleet haluttomia antamaan työntekijöille tes-neuvotteluissa uusia etuja eivätkä he liene koskaan myöskään ehdottaneet yleistä palkkatason nostamista. Mutta oleellinen kysymys tässä yhteydessä on se, että miten hyvin tämä menneisyys kuvaa tulevaisuutta?

Tosiasiahan kuitenkin lienee, että Suomessa eletään jatkossa pikemminkin työvoimapulan kuin työvoiman puutteen tilassa. Tästä kertoo myös se, että maamme hallitus haluaisi kiireellä helpottaa myös alhaisen koulutuksen saaneiden työperäisten maahanmuuttajien Suomeen saapumista - korkeasti koulutetuille suuripalkkaisille ulkomaalaisille asiantuntijoillehan ei ole ollut sen kummempia esteitä aiemminkaan. 

Oleellista tässä on ymmärtää, ettei suomalaisten työmarkkinoiden historiassa ole ollut työvoimapulaa oikeastaan koskaan, sillä Suomen väestö on kasvanut nopeasti aina 1700-luvulta lähtien. Sikäli tilanne on kuitenkin muuttunut, että väestömme on nyt vanhenemassa nopeasti, mikä on johtanut huoltosuhteen nopeaan alenemiseen eli työikäisen väestön suhteellisen osuuden vähenemiseen.

Näin ollen työntekijöistä tulee olemaan jatkossa pulaa. Markkinatalouden oloissa se tarkoittaa, että yritysten välinen kilpailu työntekijöistä kiristyy. Eli jokaisen työnantajan intressi houkutella hyviä työntekijöitä lisääntyy aiemmasta. Sen sijaan automaatio tulee korvaamaan bulkkitehtäviä hoitavia ihmisiä, jotka muuttuvat tarpeettomiksi sitä nopeammin, mitä korkeampaa korvausta he saavat suhteessa omaan tuottavuuteensa - riippumatta millä mekanismilla nämä edut on saavutettu.  

Siksi haluaisin kysyä SAK:n puheenjohtajalta, että millä logiikalla tässä tilanteessa työnantajan kannattaisi heikentää työvoiman työsopimusehtoja kautta linjan? Eikö sen pikemminkin kannattaisi henkilöstöpolitiikassaan huolehtia siitä, etteivät etenkään työnsä asiallisesti hoitavat henkilöt halua siirtyä pois palveluksesta? Eli tarjota heille entistä parempia sopimuksia, jollaisia jo nyt on tapana tarjota erityistä osaamista omaaville asiantuntijoille.

En tietenkään voi näitä kysymyksiä esittää - tai siis saada niihin vastauksia - mutta en myöskään usko, että puheenjohtaja osaisi antaa niihin uskottavasti perusteltuja vastauksia. Sen sijaan olen varma siitä, että hänen ulostulonsa on hätähuuto ay-liikkeen vaikutusvallan säilyttämisen puolesta.

Tosiasia kun joka tapauksessa tulee olemaan, että työvoiman vähentyessä palkka- ja etuushaitarit tulevat kussakin tehtävässä kasvamaan. Asiansa hyvin hoitava työvoima tulee saamaan työnantajiltaan parempaa korvausta uhraamastaan ajasta kuin työnsä leväperäisesti hoitava joukko. Siten osa ihmisistä tulee kokemaan muutoksen vapauttavaksi toisten tuntiessa itsensä kaltoin kohdelluksi. 

Työnantajien kannalta työvoimakustannukset tulisivat paikallisesti sopien kuitenkin jakaantumaan tarkemmin työsuoritusten ja yrityksen kannattavuuden mukaan kuin nykyisessä järjestelmässä. Parhaassa tapauksessa tämä voisi johtaa myös suomalaisen elinkeinoelämän nykyistä parempaan kannattavuuteen, mikä lienee myös paikallista sopimista ajavien perimmäinen tarkoitus. Nykymuotoiselle ay-liikkeelle työmarkkinoita jäykistävänä elementtinä tässä yhtälössä ei sen sijaan näyttäisi jäävän paikkaa - ei ainakaan ilman oleellista ajatusten ja tavoitteiden uudistamista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Älyllisesti epärehellisen palkka
Jarkko Eloranta keksi oivan sloganin
Miksei It-veteraani työllisty?

7 kommenttia:

  1. Kunpa tämä sama kehitys ulotettaisiin virkasuhteisiinkin. Yllättäen julkisella ei työvoimapula uhkaa, ainakaan laatukriteerein mitattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkinen sektori pitäisi kammata läpi hinta-/hyöty-analyysin avulla. Ja lopettaa tarpeeton miinusmerkkinen toiminta.

      Poista
  2. Karjuva työvoimapula on uhannut meitä jo vuosikymmeniä, mutta edelleen työttömiä on satoja tuhansia. Nimimerkki Nils-Aslak on sitä paitsi kertonut useaan otteeseen, että rakennusalalla kymmenet tuhannet ulkomaiset työntekijät ovat korvanneet vastaavan määrän kotimaisia ammattimiehiä. Tämä on tapahtunut osin veronmaksajien kustannuksella ja työnantajien viedessä voitot.

    SAK ei ole ollut huolissaan maan oman työvoiman korvautumisesta vierastyövoimalla. Nyt SAK on sitten huolissaan fasistisluonteisen ammattiliittovaltansa murenemisesta. Paradoksi tässä kaikessa on, että näin tapahtuu maan historian kommunistisimman hallinnon aikana.

    Onko väestönvaihto ratkaisu kaikkiin ongelmiin? Oikea tapa reagoida olisi kannustaa ja tukea omaa väestön uusiutumista sen sijaan, että maksetaan useita tuhansia miljoonia euroja ulkomaalaisperäisen ja huonosti työllistyvän väestön ylläpitoon. Sen lisäksi maksetaan tuhansia miljoonia euroja vahingolliseen kehitysapuun ja Etelä-Euroopan korruptoituneisiin kansantalouksiin.

    Edellä mainitut kysymykset ja ratkaisut olettavat, että Suomella on maan hyvinvointia ja olemassaoloa vaaliva hallinto. Yhä enemmän vaikuttaa kuitenkin siltä, että maan johto haluaa tuhota pysyvästi luottamusyhteiskunnan ja maan kyvyn itsenäisyyteen. EU:lla on valtaa ja ennen kaikkea voitelevaa rahaa haluamiensa EU-päätösten läpiviemiseksi. Hallitus katsookin enemmän Brysselin palkintoihin kuin selkänsä taakse jääviin suomalaisiin.

    VastaaPoista
  3. Puhutaan, että puolen vuoden työssäololla Suomessa ulkomaalainen saa ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen, lapsilisät ym. kotimaahansa maksettuina. Tuleekohan muukin suomalainen sosiaaliturva asumis- ja muine tukineen? Jos joku tietää näistä, olisi mielenkiintoista kuulla, kun ei itse pysty selvittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei työssäololla, mutta asumisella/oleskelulla.

      Balkanilainen keikkatyöläinen onkin suomessa minimi TES-palkalla, mutta työnantaja vähentää palkasta työsopimuksessa sovitusta parakkiasumisestaan koronalingossa vuokraa esim 1000€ kuussa. Kunhan työssäoloehto päättyy alkaa bruttoansioon perustuva "takautuva" palkanmaksu 400 päivän ajaksi jolloin voi olla vaikka hommissa kotopuolessa. Työmarkkinoiden käytettyvissä oloa valvoo paikallinen viranomainen kotimaassa jota homma ei voisi vähempää kiinnostaa.

      Rahavirran tyrehdyttyä rundi aloitetaan alusta. Homma on organisoitua ja välittäjä hoitaa korvausta vastaan paperityöt.

      Ja Suomalainen veronmaksaja kustannukset.

      Poista
  4. Nyt kyllä tuli proffessorilta Juhana Vartiaista oikein mahanpohjasta asti, en edes jaksa kommentoida tuota. Mutta proffan palkka tulee sieltä samasta paikasta kuin esimerkiksi maahanmuuttokulttuuritulkinkin palkka johon ei kyllä olla koskemassa pitkällä tikullakaaan. Mutta onhan se sauli jumala ja juhana on jeesuksen yläpuolella :)

    VastaaPoista
  5. Toivoa sopii, että työnantajilla olisi järkeä toimia, kuten arvon professori esittää. Valitettavasti vaan on niin, että laki nykyisellään nojaa tesseihin, eikä paikallista sopimista voi olla ilman tessiä. Jonkin tason tes on pakko olla, että esim. työajoista voitaisiin sopia paikallisesti. Ne, jotka juhlivat liittojen vallan loppumista voivat kyllä laittaa serpentiinit ja ilmapallot takas kaappiin, liittojen asema päinvastoin vahvistuu tilanteessa jossa liitto neuvottelee jäsentensä puolesta työsopimukset paikallisesti. Pitää nimittäin tajuta myös se, että jos ei oo työehtosopimusta, ei oo työrauhavelvoitettakaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!