torstai 22. huhtikuuta 2021

Lainsäädäntömme on vajonnut lasten ymmärryskyvyn tasolle

Me kaikki todellisen sananvapauden kannattajat muistamme hyvin sen, kuinka toimittaja Johanna Vehkoo sai käräjäoikeudessa ja myös hovioikeudessa langettavan tuomion sananvapausrikoksesta. Sen syynä oli oululaisen grooming-ringin julkisuuteen tuomaan Junes Lokkaan kohdistunut halventava nimittely. 

Eiliset uutiset puolestaan kertoivat, että myös Iltalehden toimittaja Tommi Parkkosen joutuu oikeuteen Junes Lokan kunnianloukkauksesta. Näin siksi, että hän oli kutsunut tätä muun muassa ihmiskunnan loppusijoitussaastaksi. Ei käy kieltäminen, että Parkkonen syyllistyi erittäin rumaan nimittelyyn.

Myös Junes Lokka itse on saanut langettavia tuomioita muun muassa kutsumalla islaminuskoisia typeriksi ja sairaiksi. Sen sijaan ex-presidentti Tarja Halosen (sd) kielenkäyttö alaisiaan kohtaan - sisältäen esimerkiksi virkamiehen nimittelyn lahtarin äpäräksi ei vanhentumisen takia voi enää johtaa syytteisiin, mutta saattaisi hyvinkin johtaa, jos se tapahtuisi tänä päivänä.

Kaikki edelle kirjoittamani osoittaa, ettei suomalainen lainsäädäntö ole ajan tasalla, vaan on ajautunut lasten ymmärryskyvyn tasolle. 1960-luvullahan oli mielensä pahoittaneita lapsia tapana ohjeistaa, ettei "haukku haavaa tee". Ja korostaa, että "toisten nimittely on rumaa". Tai että "se joka haukkuu on itse".

Ajatuksena silloisessa kasvatuksessa oli, että koska nimittely ei ole asiallista, ei siitä myöskään kannata mieltään pahoittaa, saati suuttua. Mutta nyt asiat ovat toisin ja typeristä ihmisten luonnehdinnoista on oikeus loukkaantua pikkulapsen tavoin verisesti. Ja koska nimittelyn kohde ei enää ole lapsi, on hänellä oikeus viedä asia jopa oikeuteen - näin siinäkin tapauksessa, että luonnehdinta kertoo paljon enemmän sanojastaan kuin sen kohteesta.

Asialla ei muuten olisi merkitystä, mutta edellä kuvatun kaltaiset turhanaikaiset oikeudenkäynnit eivät ole ilmaisia ja lisäksi ne kuormittavat muutenkin ruuhkaisia oikeusistuimia. Minkä seurauksena monenlaiset tarpeelliseksi katsottavat oikeudenkäynnit viivästyvät. 

Ja mikä vielä vakavampaa, nimittelyistä nostettavat oikeudenkäynnit peittävät usein alleen puheena olleita todellisia ongelmia ja sitä kautta rajoittavat sananvapautta. Tai ainakin esille nostettujen asioiden näkyvyyttä yhteiskunnallisessa keskustelussa. 

Tämä ei ole millään tavalla kansakunnan etu, koska niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus.  

Pahimmillaan sananvapauden rajoittaminen on johtanut Suomessa käsittämättömiin vainoihin. Tunnetuin esimerkki tästä on Päivi Räsäsen (krist) tapaus, jossa valtakunnansyyttäjä on hyökännyt häntä vastaan kerta toisensa jälkeen Raamatun tekstien vanhojen siteerausten takia. 

Näistä syistä, vaikka toki valtakunnassa on juuri nyt akuutimpiakin asioita hoidettavana, tulisi lainsäätäjän niiden ohella tarkastella myös lainsäädäntöämme sananvapauden pohjalta ja poistaa sieltä sananvapautta tarpeettomasti rajoittavat pykälät - kuten kaiken sellaisen, joka liittyy enemmän sanojasta kuin sen kohteesta kertovaan kielenkäyttöön. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demokratian ja sananvapauden puolesta
Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo
Oulun tapauksen poikimaa huumoria

8 kommenttia:

  1. Järkevässä yhteiskunnassa Parkkosen ja Vehkoon kaltaiset saisivat sanoa sanottavansa ja häpäisisivät sillä lähinnä itsensä. Valitettavasti emme elä järkevässä yhteiskunnassa vaan hysteerisessä loukkaantumiskulttuurissa.

    Myös niiden, jotka ajavat sananvapauden rajoituksia, pitää saada tuta, miten sananvapauden rajoitukset vaikuttavat siinä toivossa, että tämä saisi ihmiset hieman myötämielisemmiksi laajalle sananvapaudelle.

    En tosin elättele mitään suurta toivoa järkevöitymisestä.

    Irvokkainta tässä sananvapauden rajoittamisessa on se, että valtaeliitti on kääntänyt asiat päälaelleen pyrkimällä kriminalisoimaan ns. "maalittamisen" ja sanomalla, että näin edistetään sananvapautta, vaikka asia on täysin päinvastoin.

    Virkamiehet, journalistit ja poliitikot yrittävät "maalittamisen" varjolla tehdä itsestään etuoikeutetun rälssiin, jonka harjoittaman mielivallan arvostelu onkin yhtäkkiä rikollista.

    Jo nyt julkisuudessa myönteisesti kuvattu toimittaja, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse, on rahastanut suuria summia oikeudessa tehtailtuaan sitä ennen valtavan määrän rikosilmoituksia.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän se kunniakulttuuri lopulta tänne saadaan. Ensin tuodaan ulkoa, ja yhteiskunnallisten kahtiajakojen revetessä sama taantuma tapahtuu sisäisesti.

    Puukkoja ja puntareita, anteeksi, siis ensin Oikeuden jumalattaren vaakoja. Ne eivät pitkään tyydytä. Edelläkävijä USA:ssa tuomitaan poliisi joka toimitti virkaansa niin että vakiasiakas kuoli, ja vaikka tuomio de facto annetaan jotta mellakat vältettäisiin, yhteiskunta on jo ladattu niin täyteen paineita, ette itse asiassa tuomiokaan toimi enää muuna kuin uusien mellakoiden laukaisijana.

    Kyse on siitä, että kahtiajakojen jyrkentyessä ääripäät joka tapauksessa tarvitsevat väkivaltaefektejä pysyäkseen omalle leimaideologialleen uskollisina ja omissa silmissään uskottavina.

    Niin se käy. Ei sieltä lapsenasteelta löydy niitä henkisiä resursseja joilla kierre katkaistaisiin. Rajat olisi pitänyt panna kiinni kauan sitten.

    VastaaPoista
  3. Lokka itse vastustaa mielensäpahoittamislakia, mutta pyrkii osoittamaan lain järjettömyyden pelaamalla samoilla säännöillä.

    Bobrikov

    VastaaPoista
  4. Olikos se Halla-ahon tuomio, jossa oikeus perusteli mm. sillä, ettei jokin sanominen "edistä uskontojen välistä vuoropuhelua". Tästä näkee, kuinka vähäinen ymmärrys pykälämestareilla on sananvapauden tarkoituksesta. Jos sananvapaus pitäisi määritellä ytimekkäästi, määritelmä kuuluisi "sananvapaus on yksilön suoja yhteisön tyranniaa vastaan". Esimerkiksi mehumatin palvojien arvostelussa on juuri kysymys siitä: yksilön suojasta mehumattilaista yhteisötyranniaa vastaan. Aivan samasta on kyse, kun "maalitetaan" (=kritisoidaan) virkamiestä, toimittelijaa jne.: Vaikka he saattavat olla yksilöitä, heidän kritisointinsa on de facto heidän yhteisönsä tyrannian kritiikkiä. Ja juuri siksi sananvapaus on niin tärkeää.

    VastaaPoista
  5. Olen professorin kanssa samoilla linjoilla tuossa yhteiskunnan mädäntyneisyydestä ja sananvapaudesta. Nykyään ainakin PKS:n alueella täytyy varoa sanojansa tuttavien ja työkaverien kanssa. Itse asun maakunnassa ja eri läänin alueella ja täällä tilanne on kuten aina ennenkin. Valitettavasti joudun käymäön töissä PKS alueella ja ristiriita on tehnyt minusta kyynisen.
    Ajattelen nykyään, että olisi luonnollista ja oikeastaan hyväkin jos Suomi kokisi yhteiskunnan romahduksen, mitä syvempi sen parempi...
    Tämän yhteiskunnan pitäisi antaa toipua romahduksesta ilman vihervasemnistolaisia ideologioita ja ilman feministisiä vouhotuksia...
    Meitä yksityisellä puolella olevia nettoveronmaksajia on alle 400000 eli aika ohuella mennään ja syksyllä meitä on taas yksi vähemmän, koska olen päöttänyt lopettaa nettoverojen maksamisen. Muutan suomen sisällä alueelle jossa väestöntiheys on vähäisempi kuin etelä-Suomessa. Tiedostan toki tulojen laskevan, mutta ei minulla ole enäön velkaakaan.
    -Raksaäijä-
    Ps. Kommentoin toki jatkossakin ja luen professorin ajatuksia, jotka kuuluvat jokaiseen päivääni...

    VastaaPoista
  6. "Myös Junes Lokka itse on saanut langettavia tuomioita muun muassa kutsumalla islaminuskoisia typeriksi ja sairaiksi."
    Itse asiassa, ei ole kutsunut islaminuskoisia noilla adjektiiveilla. Luotettava valtamediamme on tämän väitteen keksinyt narratiivinsa tueksi.

    Poliisi on tehnyt DDR-henkisiä opetusvideoita, joissa kehotetaan mm. lapsia ilmiantamaan vanhempansa "vihapuheet". Poliisin ohje on ollut: jos havaitset vihapuhetta, tee siitä ilmoitus. Näin ollen Lokka on todennut noudattaneensa poliisin nimenomaista ohjetta. Viimeksi ministeri Paatero on saanut "kansalaispaneelilta" tilaamansa mietinnön, jossa ehdotetaan kommunismista tuttuja keinoja vihapuheen ja maalittamisen (lue: toisinajattelun ja kritiikin) kitkemiseksi. Lokka on halunnut laittaa median ja intersektionaaliset poliitikot peilin eteen. Äärimmäisen harvoilla riittää kantti tällaiseen kaksinaismoraalin paljastamiseen ja haastamiseen.

    VastaaPoista
  7. Kirjoituksesi otsikko alkoi: "Lainsäädäntömme on vajonnut..."
    Se oli kyllä harhaanjohtavasti sanottu. Eihän tässä siitä ole kysymys, että lainsäädäntöä olisi tältä osin muutettu, vaan siitä, että kunnianloukkaussyytteitä nostetaan entistä herkemmin. Mutta kyllä rikoslaissa on ikimuistoisista ajoista ollut säännökset kunnianloukkauksesta. Kyseessä tosin on ns. asianomistajarikos, eli siitä nostetaan syyte vain, jos loukattu niin vaatii. Ja kyllä kunnian loukkaamattomuus mainitaan perustuslaissammekin yhtenä perusoikeuksista, ja samoin oli nykyisen perustuslakimme edeltäjässäkin, vuoden 1919 hallitusmuodossa. Valitettavasti vain se joutuu helposti ristiriitaan toisen perusoikeuden, sananvapauden kanssa.
    Tietysti voimme sanoa, ettei nimittelystä kannata suuttua eikä varsinkaan viedä asiaa oikeuteen. Mutta jos joku haluaa niin tehdä, siihen hänellä on kyllä laillinen oikeus, vaikka vielä jokin aika sitten hyvin harva jos kukaan niin teki.

    VastaaPoista
  8. Oikeus On Voittanut Taas23. huhtikuuta 2021 klo 1.48

    Silmä Silmästä?

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-tutkii-tappoa-valkeakoskella/8123376

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kortiton-ja-paihtynyt-18-vuotias-kaahasi-holtittomasti-ja-tormasi-pyorailijaan-joka-kuoli-retosteli-kaverille-paenneensa-poliisia/8120448

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!