torstai 4. maaliskuuta 2021

Epäonnistuiko Sanna Marinin hallitus tärkeimmässä tehtävässään?

Pääministeri Sanna Marin (sd) kehui taannoin Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan rakentamispäätöksen yhteydessä hallituksensa investointimyönteisyyttä. Totesin silloin, ettei kyseinen päätös osoita siitä mitään, koska investoija on käytännössä Suomessa sijaitsevien raaka-aineiden tuottajien omistuksessa, joten sillä on oma vahva intressinsä tehdä sijoitus juuri Suomeen. 

Sanoin myös, että hallituksen investointipolitiikan onnistumista osoittaa vasta se, mikäli "saamme Suomeen samankokoisia investointeja aidosti kansainvälisiltä yrityksiltä". Mainitsin siinä yhteydessä koetinkiveksi Nesteen uuden biojalostamon sijaintipaikan päätymisen Porvooseen Rotterdamin sijaan.   

Tuoreen ennakkotiedon mukaan nyt on kuitenkin käymässä siten, että Nesteen jalostamo päätyy sittenkin kohottamaan hollantilaisten elintasoa. Perusteluna Rotterdamin valinnalle yhtiö on maininnut jalostamohankkeen puoli miljardia euroa halvemman hinnan sekä raaka-aineiden paremman saatavuuden ja logistiikan verrattuna Porvooseen.

Sanon tässä nyt aivan suoraan pääministerille, että täällä Suomenniemellä me emme voi mitään logistiikalle, mutta investointien loppukustannuksiin maamme hallinnolla on suuri valta. Siten on selvää, että jos ja kun kotimainen yhtiö käyttää jälkimmäistä seikkaa perusteena rahojensa viemiseen ulkomaille, on hallituksen investointipolitiikka epäonnistunut täydellisesti. Toisin sanoen hallitus on munannut tärkeimmässä tehtävässään.

Tässä tilanteessa on juuri nyt toivottava, että eilen saatu ennakkotieto biojalostamon sijoittumisesta Rotterdamiin osoittautuisi uutisankaksi. Siinä suhteessa toivoa antaa se, että Neste ilmoitti pian ennakkotiedon julkaisun jälkeen, ettei se ole vielä tehnyt lopullista päätöstään jalostamon sijoituspaikasta. 

Toki on myös mahdollista, että Neste on kuunnellut elinkeinoministeri Mika Lintilää (kepu) - joka on luvannut panna "kaiken peliin", jotta jalostamo saataisiin Porvooseen - ja päättänyt päästää julkisuuteen perusteettoman uhkakuvan saadakseen hyväkseen ministerin lupaaman "kaiken". Tällöin on huomattava, että Nesteen suurin omistaja on valtioneuvoston kanslia eli Suomen valtio yli kolmanneksen omistusosuudella. 

Tällaisessa tapauksessa olisi siis käynyt niin, että valtio-omistaja olisi lähtenyt kiristämään itseään vuotamalla valheellisia tietoja vain saadakseen merkittäviä etuja. Jos näin on, on hallitus epäonnistunut pahasti Nesteen omistajaohjauksessa. Pidän kuitenkin todennäköisempänä, ettei tällaista ole tapahtunut. 

Joka tapauksessa, vaikka Nesteen lopullinen päätös olisikin Suomelle suopea, on suomalaisten syytä vaatia, että Marinin hallitus ymmärtää yhtiön käyttämien perustelujen vakavuuden. Ja huolehtii maamme investointipolitiikan korjauksista siten, ettei seuraavan kotimaisen yrityksen suurinvestoinnin yhteydessä tarvitse murehtia ainakaan Suomeen suunnitellun tuotantolaitoksen tolkutonta hintaa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pääministeri Marin otti sulan hattuunsa, mutta vihreät nikottelevat
Hallituksen tärkein tehtävä
Ministerit kiukuttelivat kuin teinitytöt

9 kommenttia:

  1. Vihreiden ja Greenpeacen tulisi kiireesti masinoida mielenosoituksia ja anarkistisia iskuja Nestettä vastaan. Nestehän aikoo valtavalla, saastuttavalla jalostuskombinaatilla tuhota herkkää suomalaista luontoa.

    VastaaPoista
  2. Nesteen liikevaihto oli 12 mrd, omasta tuotannosta myydään Suomessa 1/3. Liikevoitto 1,3 mrd. Jalostamoinvestointi 1,5 mrd ja Hollannissa 0,5 mrd edullisempi. Ero tuntuu käsittämättömän suurelta, ei kai Suomi näin kallis voi olla.

    Investointi on yhden vuoden voitto, ei sen kummempaa. Miksi se pitää viedä Hollantiin. Siis rahat otetaan Suomesta ja viedään Hollantiin. Sanna Marinin hallitus voisi vaihtaa yhtiön hallituksen Suomi-myönteisemmäksi. Ei sijoittajien osakepeli voi olla ainoa kriteeri, jonka mukaan näin isoja päätöksiä tehdään.

    Neste oli tuhottu johtajien tekemisiin 1990-luvulla. Se ja Nesteen johtajat pelastettiin veronmaksajien rahoilla Fortumiin. Alun perin se on rakennettu veronmaksajien rahoilla kokonaan. Kyllä tällä historialla pitää olla merkitys sijaintipaikkaa valittaessa.

    Näin liian kallis Suomi tuhotaan lopullisesti. Jos ei edes valtion yli kolmanneksen omistama yhtiö usko Suomeen, niin ei sitten kukaan muukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti nykyään yhtiöiden johtajiston moraalinen selkäranka koostuu seteleistä. Isot pomot ovat myyneet sielunsa globalismille, jonka iskulause sanoo, ettei rahalla ole kotimaata. Kaikki on nykyään vain taloutta.

      Poista
    2. Investointiin on laskettu mukaan logistiikkakustannukset. Porvooseen on 3000km ylimääräistä laivamatkaa.

      Poista
    3. Yhtiön johdon tehtävä on ajatella taloutta. Jos se ei niin tee, yhtiöllä ei kohta ole taloutta. Poliitikkojen tehtävä on ymmärtää, että yhtiön johdon tehtävä on ajatella taloutta ja tehdä omalta osaltaan sellaisia päätöksiä, että yhtiön investointipäätökset kohdistuvat juuri heidän maahansa.

      Poista
  3. Hesarin artikkelissa kerrotaan, että Nesteen laitoksen sijoituspaikan valintaan mahdollisesti vaikuttaisi Rotterdamiin suunnitteilla oleva hiilidioksidin talteenottolaitos. Se ottaisi alueen teollisuuden tuottaman hiilidioksidin talteen ja toimittaisi sen putkea pitkin Pohjanmeren pohjaan, ja sitä voisi myös Nesteen laitos hyödyntää päästöjensä pienentämiseksi.
    Liekö tuollaista tekniikkaa vielä missään käytössä, tästäkin on päätös vielä tekemättä, mutta jos se tulee, laitos olisi käytössä 2024. EU on jo lupautunut maksamaan osan kustannuksista.
    Olisiko tämä esimerkkinä siitä, miten ilmastovouhotus voi johtaa aivan järjettömiin investointeihin, kun aletaan lapioida rahaa täysin turhaan toimintaan.

    VastaaPoista
  4. Marin on globaalin rikollisen ns. "eliitin" eräs suomalaisista käsikassaroista - siinä missä suuri joukko muitakin suomalaisen kansallivatiomme tuhoa ajavista petturipoliitikoistamme:

    "Finland Had a Patent-Free COVID-19 Vaccine Nine Months Ago — But Still Went With Big Pharma",
    https://jacobinmag.com/2021/02/finland-vaccine-covid-patent-ip

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  5. Marini hallitus on epäonnistunut kaikissa tekemisissään. Niissäkin joita se ei ole tehnyt. Tai edes aikonut tehdä!
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  6. Ei tuossa ole tehtavissä mitään. Laitos perustuu ulkomaiseen raaka-aineeseen, myös lopputuote kulutetaan Euroopassa. Rotterdamin logistinen sijainti on täysin ylivoimainen. Oma lisäpiirre on sitten tuo CO2-talteenotto.

    Suomalaiselle veronmaksajalle on hyvä, että menee sinne. Osingoista 38% tulee Suomen Valtiolle.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!