perjantai 15. tammikuuta 2021

Irakilaismiehen tapaus sekä EIT:n ja Pakolaineuvonnan asema

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen taannoinen munaus irakilaismiehen väitetyssä kuolintapauksessa on paljastumassa vieläkin absurdimmaksi kuin alkuun kerrottiin. Siten sen arvovalta oikeusistuimena on syytä asettaa kyseenalaiseksi silkan epäpätevyyden takia. Perustan tämän näkemykseni Helsingin käräjäoikeudesta kerrottuihin seikkoihin. 

MTV3:n muutaman päivän takaisen uutisen mukaan miehen kuolintodistuksessa ei ollut edes kuolinpäivää eikä -aikaa. Uudemman jutun mukaan Suomen maahanmuuttovirasto oli myös kertonut EIT:lle, ettei asiakirjojen aitoudesta voinut varmistua. Eikä EIT:lle oltu toimitettu edes alkuperäistä todistusta. 

Näistä seikoista huolimatta kyseinen oikeusistuin katsoi Suomen syyllistyneen ihmisoikeusrikkomukseen - osoittaen ammattitaidottomuutta ja ihan yksinkertaisesti täydellistä huolimattomuutta ja terveen järjen puutetta. Lisäksi edellä kuvaamieni seikkojen olisi - ihan minkä tahansa legitiimin logiikan mukaan - pitänyt johtaa syyttömyysolettaman käyttämiseen, koska todistusaineiston puutteiden olisi pitänyt ilmiselvästi asettaa varteenotettava epäilys irakilaismiehen tarinalle.

Mielenkiintoinen oli myös miehen suomalaisen asianajajan peruste sille, että hän uskoi tämän kuolleen. Hän nimittäin arveli, että sellainen väite olisi liian röyhkeä ollakseen valetta. Tämä siis irakilaismiehestä, joiden tunnetusti tiedetään olevan erityisen lahjakkaita viranomaisten röyhkeässä huijaamisessa (esimerkki, toinen ja kolmas).   

Siksi onkin syytä epäillä, ettei asianajaja puhu aivan totta, vaan esittää eduskuntakielellä sanottuna muunneltua totuutta. Siksi olisi syytä tutkia, onko hän ollut mukana irakilaisperheen juonessa omasta vapaasta tahdostaan ja tietäen hyvin mistä on kyse. Syyksi tähän riittänee hurmoksellinen suvaitsevaisuus, jota osoittaa hänen taustansa Pakolaisneuvonnassa ja jollaista on monia kertoja näkynyt myös esimerkiksi sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) puheissa (esimerkki).

Myös Pakolaisneuvonta ry:n asema suomalaisessa yhteiskunnassa olisi asetettava uuteen tarkasteluun. Mikäli ilmenee, että se tai sen johtava lakimies on tahallaan johtanut oikeutta harhaan, olisi asia käsiteltävä oikeudessa. Ja joka tapauksessa sen lausunnot ja kannanotot on jatkossa jätettävä ilman painoarvoa ilmeisen kritiikittömyyden takia. Lisäksi pitäisi olla selvää, ettei kyseiselle järjestölle ole perusteltua antaa minkäänlaista tukea veronmaksajilta kerätyistä varoista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Viisi kysymystä irakilaismiehen ylösnousemuksesta Ohisalon tulevaisuuteen
Veikö irakilainen Suomen hallitusta ja EIT:tä kuin pässiä narussa?
EIT:n päätös ajoi Maria Ohisalon paniikkiin

 

16 kommenttia:

  1. Maahanmuuttovirasto aikoi käydä uudelleen läpi satoja kielteisiä turvapaikkapäätöksiä, kun "tieto" irakilaisen kuolemasta tuli. Mitenhän mahtaa nyt reagoida, kun tapaus osoittautuikin hyvien ihmisten härskiksi kusetukseksi? Varmaankin aletaan seuloa myönteisiä päätöksiä, josko sieltäkin paljastuisi huijauksia, vai? Hienosti muuten toimi silloin valtamedian faktantarkastajat. Nielivät tarinan nahkoineen karvoineen.

    VastaaPoista
  2. Miksi en ole yllättynyt, että EIT on lähinnä huono vitsi?

    Ylikansalliset tuomioistuimet ovat muutenkin enimmäkseen huono idea. EIT:ssä on tuomareita sellaisesta ihmisoikeuksien jättiläisvaltiosta kuin Azerbaidzhan tai Turkki. Miksi tuollaisen tuomioistuimen päätöksiä pitäisi kunnioittaa?

    VastaaPoista
  3. Tällaisten asioiden tutkimuksen aloittaminen on valtakunnasyyttäjälle liian vähäpätöinen asia (vrt Päivi Räsäsen rikokset ihmiskuntaa vastaan).
    Demlajuristit eivät tietenkään ryhdy ja ne muut rasismisyytöspeloissaan keskittyvät tuottaviin keissehin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Demla perustettiin, jotta oikeuslaitos voi tehdä puolueellisia päätöksiä. Kun takana on "yhteinen rintama",rohkenee yksittäinen oikeusammattilainenkin toimia räikeän puolueellisesti.

      Presidentti Halonen on porukan johtotähti ja esim. nykyhallitukselle hän on se oikea presidentti, joka antaa ministereille vankkumattoman tukensa kaikissa veivauksissa.

      Poista
  4. EU:n ja EIT:n kovapalkkaiset viranomaiset veisaavat tosiasioista piittaamatta poliittiseti korrektia matu-myönteistä suvaitsevaisuusvirttä. Niinpä syntyy täysin ala-arvoisia päätöksiä, vaikka tässäkin Suomesta oli esitetty asiaan liittyvät epävarmuudet. Suomenkin oikeuslaitoksen päätökset ovat usein normaalin oikeustajun vastaisia, varsinkin matujen tekemien seksuaalirikosten kohdalla.
    Todellisia ongelmia ja rötöstelijöitä paljastavat lähinnä vain Anter Yasan ja Junes Lokan tapaiset kansalaisaktivistit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen puolustus ei EIT:ssä väittänyt kuolintodistuksen olevan väärennetty. Migri vain kertoi, ettei sen aitoudesta voitu olla varmoja.

      Eli Suomen asianajajien moka. Olisi pitänyt esittää väite, että kuolintodistuksen tiedot eivät pidä paikkaansa. Pelkkä savolaistyyppinen jahkaus, että suattaap olla niinnii tai suattaa olla olematta ei riitä tuomioistuimessa. Ei tuomioistuimet tee tutkintaa. Suomen viranomaisten se pitää tehdä. Suomen moka.

      Poista
    2. Suomi hävisi EIT:ssä tahallaan, koska häviäminen sopi vallassa olleen hallituksen poliittisiin tavoitteisiin eli turvapaikkasirkuksen löysentämiseen entisestäänin.

      Poista
    3. Juuri näin. EIT:n toimintaan emme voi vaikuttaa, mutta Suomen puolustuksen järjestelyt ja toiminta tapauksen kohdalla ovat olleet alunperinkin äärimmäisen kyseenalaista. Pitäisi kaivaa esille ne tahot, jotka järjestivät Suomen puolustuksen niin, että juttu varmasti hävitään.

      Poista
  5. Pakolaisneuvonta ry:n nettisivuilla esitellään 11 apua antavaa juristia, joista yksi on mies. Naisia on tunnetusti helpompi vetää höplästä kuin miehiä.

    Yhdistys ei juurikaan kerro rahoituksestaan. Käytännössä kaikki raha tulee valtion avustuksina ja oikeusapujutuista valtion maksamana. Eli veronmaksajat rahoittavat järjestön koko toiminnan ja toiminnan tavoitteena on saada jokainen tänne tullut jäämään veronmaksajien riesaksi. Maksamme, jotta meitä voitaisiin puijata.

    Vuonna 2018 järjestön tulot olivat 833 tuhatta euroa (2017 1,2 miljoonaa). Palkkakustannukset olivat 2018 643 tuhatta ja vuotta aiemmin 946 tuhatta. Lukujen perusteella ei pysty laskemaan henkilökunnan keskipalkkaa mm koska avustavan henkilökunnan määrää ei ole kerrottu ja koska näyttää siltä, että osa juristipalveluista hankitaan oto-juristeilta. 2017 on vielä hoidettu 2015 invaasion valituksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biologian pohjalta löytyy monta syytä sille, että maahanmuuttobisneksen henkilökunta on naisvaltainen pohjalta huipulle. Lisäksi rekrytoinnista vastaava virkamiehistö on käsinpoimittu Ohisalo-menetelmällä sellaiseksi, että oikeinajattelevat nuoret naiset ovat etusijalla.

      Merkittävä osa toimijoista tuolla eivät siis ole höplästä vedettävinä, vaan he ovat höplästä vetämässä Suomea. Maahantulijoille löytyy avustavia amandoja kertomaan käytävillä, millaisen tarinan hädänalaisen kannattaa kertoa. Jos ensimmäinen yritys ei mene läpi,otetaan esille kikka kakkonen jne.

      Poista
  6. EIT on punavihreä toverituomioistuin.

    VastaaPoista
  7. Kuten niin monissa muissakin yhteyksissä, myös tässä tulee erinomaisen esimerkillisesti esiin se pohjimmainen tosiasia, että ihminen on lajityypillisesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen olento, ja kaikki "ihmisyys" on kulttuurista ihmisyyttä.

    Kuttuurit ovat kovia kognitiivisia tosiasioita, eikä niiden yli kävele mikään yliylevöitetyillä yleiskäsitteillä muotoiltu ihanteellinen "ihmisarvo- ja -oikeusideologia".

    Jos ihmiset pystyisivät omaksumaan edes vähimmäismäärän sosiologista perustietoa, mikään EU:n kaltainen tonnustuksellinen totalitarismi ei olisi mahdollinen. Mutta elämme oman eurooppalaisen kulttuurimme pimeimpiä ja yhä pimeneviä aikoja, ja myös kansallisvaltiot ovat hyvää vauhtia taantumassa vain tunnustuksellisten "oikeassaolijoiden" hallitsemiksi de facto totalitarismeiksi.

    Noitaoikeudenkäyntejän käydään mmyös yhteiskunatamme sisällä, ei ainoastaan tuolla ylikansallisella eli internatsionaalisella imperialistisella tasolla.

    Sosiopsyykisen taantuman vallassa ihmiset pystyvät - ja juuri siksi pyrkivätkin -- hahmottamaan kaikkialla vain samanlaisuutta -- sitä mikä idealistisesti on kaikkialla "samaa" -- vaikka kaikki eurooppalainen ajatteluperinne on kehittynyt nimenomaan sen kyvyn varassa joka pystyy erottamaan erilaisuutta. Nyt koko uuden ajan tiedollista ajattelua konstituoinut objektivoinnin kyky on kaikkialla romahtamassa. -- Taantuma ei siis koske vain valtio- ja oikeusajattelua, vaan myös ihan puhtaasti kaikkea tiedollis-kognitiivista.

    Tunnustukselliseen ajatteluun taantuminen tarkoittaa nimenomaan sitä, että ajatusten, sanojen ja tekojen ketju sulaa yhteen, eikä selväjärkisiä rajoja enää pystytä vetämään. Kun "ihmisoikeustuomioistuinta" konstituoi vain "samuuden" tunnustaminen, se johtaa kulttuurierot häivyttäviin päätöksiin ja älyttömiin tekoihin, jollainen juuri Ohisalon määräämä jo tehtyjen turvapaikkapäätösten uudelleenavaaminen oli.

    Nyt me kannamme huolta siitä, että joku onneton yksilö mukiloi Juha Sipilää kun tämä sattuu tulemaan vastaan. Huuto on hirmuinen: "Sanat johtavat tekoihin!" -- Missä viipyy se ymmärrys, että näin tapahtuu tyypillisesti nimenomaan tunnustuksellisuuteen taantuvassa yhteiskunnassa, ja ainoa todellinen korjausliike olisi juuri päinvastainen kuin se normimoraalinen paine jota nyt yritetään melkein kaikkien poliittisten "ismien" taholta vahvistaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuonna 2015 Sipilä tovereinen lausui sanoja, joiden seurauksena maahan päästettiin kymmeniä tuhansia kehitysmaalaisia, joiden taustoja ei edes haluttu selvittää. Nykyhallitus on pannut sikäli paremmaksi, että se on myöntänyt haluavansa Suomeen - jopa lakia rikkoen - ennen kaikkea isis-terroristeja jälkikasvuineen. Heidät tuodaan hinnasta piittaamatta maahan luksuslentokoneilla, teoistaan monin tavoin palkittaviksi.

      Hallitsijoiden sanat tosiaan johtavat tekoihin. Iso joukko suomalaisia on jo maksanut terveydellään ja jopa hengellään sipilöiden sanoista. Sen sijaan uhrit kantoivat vastuun sipilöiden sanoista. Hallitsijoita itseään ei koske mikään sanavastuu, eikä sen puoleen mikään muukaan vastuu.

      Poista
  8. Suvaitsevaiset viljelevät termejä kuten "ihmisarvo" tai "maksamme velkaa" tai meidän on "kannettava vastuumme" tai "jaettava yhteistä taakkaa" ja niin edelleen. Jonkun pitäisi kertoa heille, että emme ole olleet osallisia mihinkään konflikteihin missään, emmekä ole mitenkään velvollisia ottamaan vastaan ja elättämään Afrikasta tai Lähi-Idästä tai mistään muualtakaan tulleita onnenonkijoita. Emme ole millään tavalla syyllisiä niihin jatkuviin heimo-, klaani- tai uskonnollisiin sotiin tai muihin konflikteihin, joita noilla alueilla on käyty ja tullaan ilmeisesti käymään maailman tappiin. Päinvastoin olemme lähettäneet -lainaksi otettua- kehitysapua täältä arktiselta alueelta alueille, joissa elämän edellytykset ovat aika paljon helpommat. Kantakoot vastuunsa kaikki ne EU:n jäsenmaat, jotka ovat siirtomaita olleet valloittamassa, siihen ei meillä ole osaa eikä arpaa. EU saisi edes sen verran hoitaa leiviskäänsä niillä miljardeilla, joita mekin joudumme sinne syytämmän, että hoitaisi edes rajavalvonnan siten, että tänne ei lampsi koko maailman sosiaalitapaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin!

      Enemmistön muodostaville petturipoliitikoillemme "oman kansan etusijalle asettaminen on haitallista". Heille on tärkeämpää globalistisen Brysselin diktatuurin miellyttäminen ja oman egon kaunistaminen narsistisella moraaliposeerauksella.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  9. Tuota nuin, "...osoittaa hänen taustansa..." linkin takaa ei löydy mittään?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!