torstai 3. joulukuuta 2020

Markkinatalouden kannattajat eivät ole arvoliberaaleja

Kuntavaalit lähestyvät ja puoluekannatusmittaukset jatkuvat. Tämän aamun uutinen oli Perussuomalaisten kannatuksen nousu SDP:n ohi. Samalla Kokoomus jatkoi syöksyään. 

Tässä tilanteessa minua ihmetyttää viime vuosisadan johtavan oikeistopuolueen kyvyttömyys ymmärtää kansan tuntoja. Siis sitä, etteivät markkinatalouden suunnitelmataloutta järkevämmäksi järjestelmäksi ymmärtävät ihmiset ole arvoliberaaleja.

Eli etteivät he kannata Suomen toimimista maailman sosiaalitoimistona, elintasopakolaisten elättämistä veronmaksajien piikkiin eivätkä edes suomalaisen talouselämän alasajoa ympäristönsuojelun nimissä. Sen he kuitenkin ehkä ovat huomanneet, että näille ihmisille itselleen tämä on kirkastunut kovin hitaasti - mistä kertoo Kokoomuksen kannatuksen Keskustaa hitaampi vajoaminen sen jälkeen, kun Perussuomalaiset muuttui maamme ainoaksi merkittäväksi arvokonservatiivipuolueeksi Jussi Halla-ahon noustua sen johtoon.

Käytännössä Kokoomuksen paikan johtavana oikeistopuolueena on siis ottanut Perussuomalaiset, jonka talouspolitiikka on markkinatalousmyönteistä ja arvopolitiikka konservatiivista. Tämän yhdistelmän kannatus on tuskin lisääntynyt vuosien myötä, mutta Keskustan ja Kokoomuksen siirryttyä yhä selvemmin kohti arvoliberalismia, on konservatiivien puoluevalinta siirtynyt Perussuomalaisiin huolimatta median raivokkaasta taistelusta puolueen mustamaalaamiseksi. 

Asiaa tuskin muuttaa miksikään se, että kyseisten puolueiden - eli Keskustan ja Kokoomuksen -  johtokaartikin on viime päivinä pyrkinyt maalaamaan valkoista mustaksi. Onhan nimittäin jo vanhastaan tunnettu tosiasia, etteivät suomalaiset arvosta valehtelua kovin korkealle - eivät varsinkaan konservatiivisesti ajattelevat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpo päätti valehdella vastoin parempaa tietoansa
Mistä Halla-ahon ja kepulaisten viikonlopun sanailussa oli kyse?
Miksi Perussuomalaiset ovat nousussa?


12 kommenttia:

  1. Suosittelen E-RKn puheenvuoroa US:ssa.
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eija-riitta-korhola/pitaako-matti-vanhanen-sanansa/

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä Kokoomus ei olekaan niin oikestolainen puolue kuin suurin osa kansasta ja jopa puolueen jäsenistä luulee?

    Eihän puolue itsekään asemoi itseään enää oikeistoon, vaan keskustaoikeistoon.
    Sen poliittisesta linjasta lienee turha puhua:

    Kokoomus peesaa vaalikaudesta toiseen uskollisesti vihervasemmistoa saadakseen itselleen pikku rippusen heidän vallastaan.

    Paketiin kuuluu vainota ja demonisoida kansallismielisiä yleisesti ja perussuomalaisia erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoomus ajaa globaalia kommunismia yhteistyössä SDP:n kanssa.
      Suomessa Agenda 21:n etuja ajaa SITRA:ssa (Suomen itsenäisyyden tuhoamisrahasto) Katainen, tuo Bilderberg veteraani, joka on useasti käynyt saamassa oppia niiden kokouksissa. Ja jos katsoo sitran sivuja, niin se on täynnä melkoisen vastnemielistä materiaalia henkilökohtaisista vesi- ja energiakiintiöistä lähtien, joita koitetaan täälläkin ajaa voimaan takaoven kautta.

      Poista
  3. Mitä saadaan, kun sekoitetaan siniseen punaista?

    VastaaPoista
  4. Ehkä Kokoomus satsaa, ainakin paperilla, suurimpaan äänestäjäkuntaan?

    https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/hyvinvointiyhteiskunta/parhaimmassa-asemassa-olevat-vahvimmin-maahanmuuttoa-vastaan

    VastaaPoista
  5. Paljon on kiinni puheenjohtajasta. Soini sai erilaisen kannattajakunnan liikkeelle kuin mitä Halla-aho saa. Halla-ahon rauhallinen esiintymistapa, asiatarkkuus ja hillitty esiintyminen puheenjohtajapaneleissa, ilman huutamista, silmienpyörittelyä, keskeyttämistä ja käsien heiluttelua tuo varmasti kannatusta. Vaikka Halla-aho ei ole miehistä komeimpia, niin hänellä tuntuu olevan paljon naisbändäreitä, siis ihan normaaleja heteronaisia, jotka fanittavat ns. pöksyt märkänä. Ehkä kysymys on karismasta, joka puuttuu täysin Petteri 0rvolta.

    Jos olisin Halla-aho, ottaisin varjohallitusohjelmaan kehitysavun ja muun rahan lappamisen laittamisen moratorioon siksi aikaa kunnes asiasta tehdään kattava, monivuotinen tutkimus. Aikajänne voisi olla vaikkapa neljä vuotta. Moratoriota tuskin kukaan haluaa vastustaa, onhan kysymys selvityksestä.

    VastaaPoista
  6. Tässä kannattaa taas muistaa Juha Ahvion kuvaus Kokoomuksesta:

    ”Näyttää siltä, että perinteisesti kokoomuksen aatemaailman yhteenvetona käytetyn koti, uskonto ja isänmaa -kolmikannan kaikki elementit ovat nykyisen punavihreän ja Open Borders -internationalistisen ja HLBTIQ- ja velkaelvytyskokoomuksen pahimpia inhokkeja ja kauhistelun esineitä. Pidetään mielessä sekin, että kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja Orpo julisti viime vuonna Suomen kansallisvaltiollisen itsenäisyyden satavuotisuutta juhlistaneessa veteraanijuhlassa, että kansallismielisyydestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

    Jos vertailukohdaksi otetaan 1950–1970-lukujen kokoomuspuolue ja sen silloiset merkittävät ja aidosti konservatiiviset päivänpoliittiset vaikuttajat, näyttäytyy nykykokoomus johtavine vasemmistoliberaaleine kellokkaineen erittäin rappeutuneelta ja kulttuurimarxilaisen eetoksen läpitunkemalta. Nykykokoomuksen virallisten kannanottojen perusteella voidaan todeta, että niiden mukaan arvioituna takavuosikymmenien kansalliskonservatiivinen ja isänmaalliskristillinen kokoomuspuolue ja sen selkärankaiset edustajat kuten esimerkiksi Olavi Lähteenmäki, Margit Borg-Sundman, Tuure Junnila ja Pentti Mäki-Hakola näyttäytyvät lähinnä nykykokoomuslaisen sekulaarin humanistisen globalismin ja rajattoman raha ja yksilön mielihyvä ratkaisee -eetoksen arkkivihollisina, jollaisista nykykokoomusjohtajien mukaan koko maailma mitä ilmeisimminkin täytyy – mieluiten ”vapaakaupan” varjolla pystytetyn jonkinlaisen maailmanhallituksen voimakeinoin – vapauttaa pikimmiten. ” – http://oikeamedia.com/o1-69712

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. "Keskustan ja Kokoomuksen siirryttyä yhä selvemmin kohti arvoliberalismia..."

    Mitä tuo kokoomuksen monien muita puolueita edustavien poliitikkojen "arvoliberalismi" on käy pitkälti esille jo em. Juha Ahvion Kokoomusta koskevasta kuvauksesta. Se näkyy korostetusti myös Ylewatch-blogistin aikaisemmin viittaamastani artikkelista, jonka mukaan [Raamatun roskakoriin heittänyt kansaton-isänmaaton] Kokoomus ja pääosa hallituspuolueista on valmis kaatamaan mahdollisesti jopa miljardeittain verovaroja kankkulankaivoon edistääkseen viherkommunistien SETA-pervertikoiden tieteenvastaista sukupuolten moninaisuus-mädätystä:
    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/12/kokoomus-ja-paaaosa-hallituspuoleista.html

    Sanasta "liberalismi" on onnistuttu ehdollistamaan suurelle osalle poliitikkoja ja kansaa taikasana, jonka nimissä monenlaisia, kuten seksuaaliperversioita on ollaan tekemässä "uudeksi normaaliksi" ja joiden hyväksi veronmaksajien rahaa ollaan kaatamassa kankkulankaivoon jopa miljarditolkulla, vieläpä tänä talouden kannalta kriittisenä aikana - Pavlovin koirat tottelevat kiltisti taikasanaa!

    Tuosta professorin mainitsemasta "arvoliberalismista" olisi oikeampaa käyttää nimikettä RAPPIO-liberalismi.
    Kun viherkommunistien alajaoksena toimivien SETA-pervertikkojen LGBT-mädätys on saatu ehdollistettua poliitikkojen ja kansan tajuntaan "uutena normaalina", niin eräs seuraavista askelista voi olla pedofilian laillistaminen taas yhtenä "uutena normaalina" - sellaistakin vaativia ääniä on kuulunut eri tahoilta.

    ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”,

    kuten Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman,
    ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

    Kyllä Kokoomus on "arvokonservatiivinen, mutta nuo "arvot" ovat kokonaan muuta kuin se mitä suurin osa ihmisistä luulee niiden olevan.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  8. Ne ns. arvoliberaalit eivät ole liberaaleja yhtään sen enempää kuin kansandemokraatit olivat demokraatteja. Vasemmiston keskeisin piirre on kielellä operointi, alunperin selkeiden käsitteiden sotkeminen ja onttojen termien (taikasanojen) lanseeraaminen, logiikan korvaaminen hämärällä mutta tunteisiin vetoavalla fraseologialla ja loputtoman sitkeä perustelemattomien väitteiden kaavamainen toistelu niin, että todistamisen taakka kaadetaan vastapuolelle ja vieläpä niin, että samoja moneen kertaan perättömäksi osoitettuja väittämiä jatketaan sitkeästi ikuisuuksiin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan! Juuri tämmöistä tämä on. Avioliittokäsityskin piti muuttaa sisällöltään tarkoittamaan ihan minkälaista liittoa tahansa jotta " tasa-arvo toteutuisi. " Tosiasiassa edelleenkin on olemassa avioliitto miehen ja naisen välillä, joka oleellisesti on täysin erillinen liitto kuin mikään muu ihmisten välinen liitto ja johon liittyy oleellisesti yhteiskunnan kannalta ,kaikkia muita liittoja tärkeämpi tekijä toimia uusien yhteiskunnan jäsenien tuottajana ja kasvattajana jota kutsutyaan perheeksi, joka on ylivoimaisesti ihmisen paras paikka kasvaa ja kehittyä kelvoksi yhteiskunnan jäseneksi. Mitkään muut liitot mitä ihmiset keskenään tekevät eivät ole tämän vertaisia joten avioliitoksi kutsuminen ja avioliittoinstituutio on itsestään selvä vain miehen ja naisen liitolle.
      Järjetön ja surkuhupaisa näytelmä on homoparien sun muiden perässä tulevien "tasa-arvoisuutta" vaativien liittojen vaatimus samaistua sellaiseen mihin niillä ei ole koskaan ollut edellytyksiä eikä myös koskaan tule olemaan. Tasa-arvon kytkeminen tämmöisiin asioihin on järjettömyyttä , mikä yhtenä esimerkkinä kertö syvätyperyyden ajasta jossa elämme . Jossa lehmätkkin lentää ja aurinko nousee lännestä jos niin halutaan uskoa!

      Poista
  9. Brysselin diktatuuria kumartavat ja Suomen kansalle pyllistävät petturipoliitikkomme ovat edelleen valmiit pakottamaan suomalaiset veronmaksajat osallistumaan 200 miljardin euron
    lahjusrahan maksamiseksi suomalaisia rikkaammille italialaisille, jotta nämä eivät lähtisi EU:sta, joka voisi johtaa tuon diktatuuri-monsterin hajoamiseen:

    "Hallitus ei halua kansanäänestystä EU:n 750 miljardin tukipaketista",
    https://www.kansalainen.fi/hallitus-ei-halua-kansanaanestysta-eun-750-miljardin-tukipaketista/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Jos joku vielä harrastaa kirjojen lukemista- nettilinkkien sijaan- niin suosittelen Domenico Lasurdon opusta Liberalismin musta kirja.
    Karu kertomus MEIDÄN "vapauden"aatteen historiasta. Noista muista nyt niin väliä.....

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!