maanantai 13. heinäkuuta 2020

Myös John Waynesta BLM-uhri

Kirjoitin pari päivää sitten siitä, kuinka poliittisesti epäkorrektit mielipiteet ovat osoittautuneet monien tieteen suurmiesten kohdalla merkittävämmiksi kuin heidän varsinaiset ansionsa tutkimuksen parissa. Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoi, ettei näin ole käynyt Yhdysvalloissa pelkästään tieteen edustajille.

Lännenelokuvien kulta-ajan suurin näyttelijäsankari eli John Wayne on nimittäin kokenut saman kohtalon. Hänen entinen opinahjonsa eli Etelä-Kalifornian yliopisto on nimittäin päättänyt poistaa hänestä kertovan näyttelyn.

Syynä on se, että näyttelijä oli kymmeniä vuosia sitten tullut sanoneeksi kannattavansa valkoista ylivaltaa "siihen asti, että mustat on opetettu vastuullisiksi". Lisäksi hän oli pitänyt Amerikan mantereen valtausta alkuperäisasukkailta oikeudenmukaisena.

Suomi on pysynyt kohtuullisen hyvin järjissään tässä suhteessa ja esimerkiksi patsaat ovat saaneet pysyä paikallaan ajoittaisista vaatimuksista huolimatta. Nyt ovat ajat kuitenkin muuttuneet myös täällä, kuten taannoinen ihmisten ryömiminen eduskuntatalon edessä osoitti.

Nyt onkin jännittävä nähdä, katoavatko meilläkin Waynen klassikkoelokuvat Ylen ja muiden mediayhtiöiden TV-kanavilta samaan tapaan kuin muutama vuosi sitten päätettiin jättää näyttämättä komedia "Pekka ja Pätkä neekereinä", koska kyseiset antisankarit olivat filmissä mustanneet naamansa.

Odotan suurella mielenkiinnolla myös sitä, kuinka käy Suomen rikkaan populaarikulttuuriperinnön, jossa esitellään monenlaisia näkemyksiä tummaihoisista ihmisistä. Joutuvatko esimerkiksi olympiavoittaja, menestyslaulaja ja elokuvatähti Tapio Rautavaara, viihdeteollisuuden takavuosien suurmies Reino Helismaa tai kaikkien aikojen tanssiorkesteri Dallapé poliittisen korrektiuden uhreiksi - syyt jätän kiusallanikin punavihreiden itse etsittäväksi.

Jos näin käy, en voi muuta kuin todeta että elämme mielettömiä aikoja, jossa ihmisten huumorintaju on sammunut ja historiallinen ymmärrys halutaan tuhota sensuroimalla siihen liittyvät faktat yksi toisensa jälkeen. Nähtäväksi jää, syntyykö jonain päivänä vastaliike, jossa tosiasiat, kohtuullisuus ja selväjärkisyys nousevat jälleen oikeaan arvoonsa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko poliittisen korrektiuden arvo suurempi kuin tieteen
Pieni flirtti on kadonnut harmauden edeltä
Poliittinen korrektius tuhoaa kansakunnan tietoisuuden

18 kommenttia:

  1. Onhan näitä. Väinö Linnan "Tuntematonta" on leikelty mm. ambulanssin tuhoamisen kohdalta jo ennen BLM:ää. Siihen taisi vaikuttaa joku muu rähmälläään olo, mutta sama lopputulos...

    Myös hauskat ja aikansa huumoripläjäykset Kummeli-pätkät "Aziz - Combat fighter" on poistuneet YLE:n tarjonnasta.

    Samoin on jätetty jonkun "markkina- ja kuuntelijatutkimuksen" perusteella lähettämättä eli sensuroitu radio-ohjelmia mm. "Koeläinpuiston" esittäminen lopetettiin.

    heppa

    VastaaPoista
  2. Juice Leskisen patsas kaadettaneen Juankoskella ja Juicen hautakivi töhrittäneen spraymaalilla. Koko hänen tuotantonsa asetettakoon soitto- ja julkaisukieltoon.
    Hän lauloi kappaleessa "Mussoliini perusdiini", että "Neekerit on rumia".
    Karkotettakoon koko sukunsa häväistynä maasta. Suomi-kitara on hävitettävä.
    Valtiovarainministerin on kontattava Mannerheimintie päästä päähän.

    VastaaPoista
  3. Musta naama Uncle Ben´s paketissa ja pusuhuulet Brunbergin tuotteessa on paha, mutta musta Mersu F1:ssä on hyvä. Miksi Ferrari sitten saa ajella edelleen punaisella autolla ? Jos kaikki on niin rasistista, niin miksi Hamilton yleensä voi olla formuloissa ? Sama koskee muita mustia urheilijoita, joita amerikkalaiset urheilusarjat ovat täynnä. Jos rasismi jyllää, sielläkin pitäisi olla vain valkoisia. Ettei vain kysymys olisi siitä, että joka alalla maksetaan suorituskyvystä. Jos teet paljon koreja tai maaleja, värillä ei ole mitään väliä, ja tilipussi lasketaan miljoonissa. Ja sama koskee myös korkeampia älyllisiä lahjoja vaativia tehtäviä. Jos kykyjä löytyy, löytyy myös ottajia.
    Mistä kertoo se, että amerikkalaisissa opinahjoissa mustat pääsevät sisään matalammilla pisteillä kuin muut, ja aasialaisilta vaaditaa korkeampia pisteitä sisäänpääsyyn.

    VastaaPoista
  4. Hiljattain tuli Waynen länkkäri yleltä. Oliko "hyökkäys erämaassa"?. Mietin siinä, että ei ylelläkään vielä ihan "hereillä" olla, kun inkkarisotaa näytetään edelleen. Weismullerin tarzaneita tuskin on odotettavissa, vaikka hyviä filmejä ovatkin.Mustathan niissä esitetään varmaan ympäristöönsä, ja aikaansa nähden ihan oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tänä kesänä katsonut kaksi Waynen lännenkuvaa. En tiedä, ovatko ne hyviä, mutta ainakin ikäihmisille sopivia.

      Maapallolla ei ole parempia yhteiskuntia kuin valkoihoisten ihmisten johtamat. Sen tietävät mm. somalit ja irakilaiset.

      Poista
  5. Katsoin eilen illalla Netflixistä Lumikkia, lähinnä ihailin sitä nättiä pimua, koska muu tarjonta alkaa olla liiaksi vastenmielistä ihmisten tappamista ja mättämistä.
    Lumikki on sentään reilusti satu, mutta jos kakrut saavat siitäkin huonoja vaikutteita, seuraavan version nimi voisi olla vaikka Mustikki.
    Ennen kuin kaikkien tuttujen satu- ja tarinaklassikoiden sävyt tummennetaan, kannattaisi etsiä kuuluisasta afrikkalaisesta tarinankerronnasta meille tuhmille jauhonaamoille uusia kivoja tiedostavia ja opettavaisia satuja. On siellä muitakin tarinoita kuin nykyajan turvapaikkojen hakuperusteita?
    Aikoinaan maailman rikkaimmasta miehestä, Malin kunkusta, Mansa Musasta voisi kehitellä koskettavia fiktioita, kuten kuningas Midaksesta. Kun Musa kävi karavaaneineen Kairon kautta Mekassa, ehtaa kultaa varisi matkallekin kuin hiekkaa Saharan myrskyssä. Ne Musa-jutut olisivat kyllä osin tosipohjaisia?

    VastaaPoista
  6. Nähtäväksi jää,syntyykö jonain päivänä vastarintaliike,jossa tosiasiat,kohtuullisuus ja selväjärkisyys nousevat jälleen oikeaan arvoonsa.

    Kyllä syntyy,mutta ensin on käytävä pohjan kautta.Ja pohja ei ole vielä tullut.
    Tulemmme näkemään vielä aina vain hullumpia ulostuloja näissä merkeissä.

    VastaaPoista
  7. Emme ole nähneet vasta kuin raapaisun siitä, mihin väkijoukot pystyvät. Nyt ei tarvita kuin yksi kuuma hellejakso, niin tuo blm-joukkio alkaa polttamaan autoja, koska ne nähdään pääsyyllisenä kasvihuoneilm....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sunkaan ne ilmaston takia autoja polta, kun siksi ettei itsellä ole juuri tuollaista autoa ja muutenkin on kiva, kun on äksöniä. Yhdet rötöstelee, toiset selittelee ja vääntelee niiden tekemisiä.

      Poista
  8. Suuresti arvostamani Mika Waltarin tuotannosta löytyisi myös kohteita.

    VastaaPoista
  9. Mitäpä tuo muuta on kuin mielettömyyttä huipussaan. Se on irrationaalisuudessaan verrattavissa johonkin massahysteriaan tai massapsykoosiin. Globalisti-maanpetturien ja saatanallisten kulttuurimarksististen punapolitrukki-toimittajien ohjauksessa oleva valheellinen valtamedia ja joukko petturipoliitikkoja on luonnollisesti täysin rinnoin mukana tukemassa tuota hulluutta.
    Milloin eräs kansanviholliseksi osoittautunut korkea oikeusviranomainen antaa tukensa tuolle mielettömyydelle?

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. 1800-luvulle saakka ihmiset ja viestit siirtyivät paikasta toiseen pääasiallisesti samalla nopeudella jolla olivat matkanneet jo kymmeniä tuhansia vuosia. Hevosen valjastaminen ja tuulen vangitseminen purjeisiin olivat olleet suurimmat edistysaskelet, mutta siinäkin viisaimmat aina uuden ajan sarastukseen saakka pelkäsivät putoavansa maailman laidalta.

    Koko se kognitiivinen kehitys ja edistys, joka on muuttanut tuhansian ja tuhansia kertoja ihmisen elinehtoja ja maailmaa, on tapahtunut ihan tietyssä kulttuurissa ihan tiettyjen tajunnallisten vaikutusten ansiosta ihan tiettynä, historiallisesti katsoen silmänräpäykseen verrattavissa olevansa ajanjaksona. Ajattelun historia voi osoittaa varsin selvästi sen mistä niin sanotun "kartesiolaisen paradigman" mukainen uuden ajan rationaalisuus on muodostunut.

    Ja juuri tämän ainutlaatuisen järjen historiallinen luonne on se jonka tulisi olla kaikkien maapallon ihmisten aivan erityinen suojelukohde. Sen sijaan me sorrumme johonkin täysin päinvastaiseen -- uhriajatteluun, itsetuhoon, "Euroopan outoon itsemurhaan".

    Järkemme paradoksit ovat karikatyyrinomaisia. Me esimerkiksi pidämme väkivaltaiseen loukkaantumisherkkyyteen taipuvaisia uskontoja erityisinä suojelukohteina. Ja kehittymättömien kulttuurien kehittymättömyys on meistä "tasa-arvoisuuden" nimissä suojelukohde.

    Monessa kommentissa on kysytty, seuraako tätä nykyistä itsetuhon syöveriä kenties joskus vastavaikutus, uusi järjen aika. Sen perusteella mitä itse ymmärrän sanoisin ettei seuraa. Taantuma jatkuu ja syvenee oman dynamiikkansa ajamana, ja käpertyminen symbioottiseen perusnarsismiin saattaa kestää tuhansia ja tuhansia vuosia. Eläköön keisari Frans Joosef!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sen sijaan me sorrumme johonkin täysin päinvastaiseen -- uhriajatteluun, itsetuhoon, "Euroopan outoon itsemurhaan"."

      Uudessa popularisoidussa väitöskirjassa on kuvattu "Euroopan mustuttaminen" ("Blackening of Europe").
      Seuraavassa on (enenmmän tai vähemmän kökkö) Google-käännös ruotsalaisen Erik Forsell'in artikkelin alkuosasta "Europas nedsvärtning beskrivs i ny populariserad doktorsavhandling", https://www.nordfront.se/europas-nedsvartning-beskrivs-i-ny-populariserad-doktorsavhandling.smr

      "Filosofian tohtori Clare Ellis on kirjoittanut väitöskirjan kolmannen maailman väestöhyökkäyksestä, joka tekee Euroopasta yhä mustemman. Kolmesta osasta ensimmäinen on julkaistu. Erik Forsell on lukenut sen.

      Lare Ellis on akateemikko Iso-Britanniasta, joka muutti Kanadaan ja aloitti sosiaalisen analytiikan artikkelien kirjoittamisen. Hän on muun muassa kirjoittanut artikkeleita Euroopan kanadalaisten neuvostolle ja The Occidental Quarterly -julkaisulle.

      Ellis päätti analysoida perusteellisemmin Euroopan unionin muodostumisen historiallisia ja ideologisia juuria. Keskitytään tämän ylikansallisen hankkeen vaikutuksiin Euroopan todelliselle väestölle, joka on vaarassa tulla väestö- ja poliittiseksi vähemmistöksi omassa maassaan.

      Tuloksena oli väitöskirja aiheesta, sen jälkeen kun tutkimusprojektista tuli vihamielisyyttä poliittisesti korrektista ympäristöstä Kanadan New Brunswickin yliopistossa, jossa hän puolusti väitöskirjaa joulukuussa 2017 ja akateemisesta [poliittisti korrektista] vastustuksesta huolimatta sai tohtorin tutkinnon hyväksytyksi.

      Ellisin väitöskirja "Blackening of Europe" julkaistaan ​​nyt kolmessa osassa, yksi osa kerrallaan. Ensimmäisen osan alaotsikko on "Ideologiat ja kansainvälinen kehitys". Se käsittelee varhaisia ​​teoreetikkoja ja poliittisia vaikuttajia, kuten vapaamuurari, kreivi Richard von Coudenhove-Kalergi, Fabian-yhdistys Englannissa ja Frankfurtin koulu Saksassa ja Yhdysvalloissa.

      Kyse on Euroopan ja Lähi-idän välisistä jännitteistä ja pyrkimyksestä luoda ”sulatusuuni” myös Eurooppaan, mikä osoittautui epäonnistuneeksi projektille Yhdysvalloille. Eurafrica, joka meille Ruotsissa viime vuosina on esitelty [aikaansaatu] entisen pääministerin, maltillisen Fredrik Reinfeldtin toimesta.

      Kalergi uskoi, että Eurooppaa tulisi hallita ihmisten, jotka "seisoivat aristokratisesti ja hengellisesti korkealla". Nämä ihmiset olivat juutalaisia, Kalergi uskoi.

      Juutalainen Barbara Lerner Specter antoi Ruotsissa Israelin televisiolle haastattelun vuonna 2010, missä hän sanoi, että ilman massiivista monikulttuurisuutta Eurooppa ei selviä ja että juutalaisilla on tässä johtava rooli, on juuri se, mitä Kalergi oli kirjoittanut lähes 90 vuotta aikaisemmin. ; nyt aikaansaatu:..."

      Jos haluaa lukea koko artikkelin eikä ymmärrä ruotsia, voi artikkelin loppuosallekin tehdä aika hyvin ymmärrettävän Google-käännöksen.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Clare Ellis'in kirjan sisällysluettelo ja joukko kirjan ensimmäisiä sivuja on luettavissa seuraavasta:
      https://www.amazon.com/Blackening-Europe-Ideologies-International-Developments/dp/1912975459/ref=tmm_pap_swatch_0?_encoding=UTF8&qid=1594651666&sr=8-1
      (Look inside)

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  11. Silleen aika hassua tuo Hollywoodin kieltäminen kun koko kukkeri-narratiivi on sieltä peräisin. Koska kukkerit eivät lue kirjoja, niin elokuvista ja tv-sarjoista otetaan vastaan tietoa, joka sitten suoddattamatta siirtyy perintötiedoksi.

    VastaaPoista
  12. John Waynen sanat ovat edelleenkin elettäin relevantit. Ei ole mitään järkeä laskea aseitaan niin kauan kun kukaan muukaan ei niin tee.

    VastaaPoista
  13. John Waynen nuoruudessa siirtomaaherruus oli vielä voimissaan. Sellaisessa ympäristössä kasvaneelle tuntui varmaan hyvinkin luontevalta ajatella, että valkoinen mies on kaikkien muiden yläpuolella. Kun sillä kerran oli kaikki raha ja valta, tiede oli valkoista, samoin taide -koska olette kuulleet jonkun ei-valkoisen keksineen uuden taidesuuntauksen?

    Nykyään taidetaan elää keltaisen miehen ylivallassa. Ne vaan on kierompia ja tekee sen salaa.

    Miksi muuten kaikki muut saavat olla ylpeitä rodustaan, jota ei ole olemassa, paitsi valkoiset? Jos on saamelainen, aboriginaali, intiaani, japanilainen, meksikolainen tai musta, saat laittaa päivityksiä ylpeydestäsi someen. Mutta jos olet valkoihoinen länsimaalainen, sinut lynkataan jos kehtaat olla ylpeä vaikka maasi historiasta.

    VastaaPoista
  14. Jaa-a. Jos kuukerit keräävät tietonsa elokuvista ja televisiosta, mitäköhän tapahtuisi, jos nettiin laittaisi kiertämään huhun, että wakandalaiset koneinsinöörit saavat aina turvapaikan? Paljonkohan tännekin alkaisi sen jälkeen virrata wakandalaisia koneinsinöörejä, joiden paperit ovat hukkuneet Välimereen...

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!