Srebrenican verilöylyn siemen kylvettiin jo lähes sata vuotta aiemmin

Helsingin Sanomat muistutti pääkirjoituksessaan Srebrenican verilöylystä 25 vuotta sitten. Silloin serbit surmasivat yli 7 000 bosniakkia osana Jugoslavian hajoamissotien kauhuja.

HS:n mukaan Srebrenica oli pohjimmiltaan seurausta rasistisesta sorrosta, jota edelsi etnistä vihaa lietsova propaganda. Ja siten etninen rasismi ja nationalismi.

On tietenkin totta, että Jugoslavian hajoamissodan taustalla oli nationalismi: entinen sosialistinen liittovaltiohan koostui moniin eri slaaviryhmiin ja uskontoihin kuuluvista ihmisistä, joita suurin ryhmä eli serbit pyrkivät hallitsemaan Josip Broz Titon sosialistihallinnon kaaduttua.

Siinä tilanteessa muut kansallisuudet lähtivät hakemaan tasavertaisuutta ja lopulta itsenäisyyttä, mitä maan serbijohto tietenkin vastusti - ja teki sen lopulta väkivaltaisesti. Tämä kierre johti sitten sisällissotaan, joiden kulku ei liene koskaan ollut kovin sivistynyt eikä puhtoinen. Ei myöskään Suomen sisällissodissa 1500-luvun lopulla tai vuonna 1918.

Jugoslavia oli toki vapaaehtoisesti yhteen liittyneiden eteläisten slaavikansojen muodostama liittovaltio. Sen taustalla oli kuitenkin jo alun alkaen itsenäinen Serbia, johon muut Jugoslavian osavaltiot aikaa myöten liitettiin. Siten serbien ylivallalle oli vankat historialliset syyt.

Itse asiassa Jugoslavia lienee yksi niistä harvinaisista esimerkeistä, joissa monikulttuurinen yhteiskunta on näyttänyt toimivan kohtuullisesti pitkähkön aikaa. Todennäköisesti kuitenkin lähinnä siksi, että ennen toista maailmansotaa maa oli vielä nuori - ja kuten todettu - vapaaehtoisen slaavikansojen yhteenliittymä. Tosin tyytymättömyys serbeihin alkoi kasvaa jo ennen toista maailmansotaa.

Sotien jälkeen Jugoslaviaa piti yhtenäisenä Titon ankara sosialistinen diktatuuri, jossa hallitsemisessa noudatettiin kepin ja porkkanan taktiikkaa. Wikipedian mukaan "Tito puhdisti maata vastustajistaan, erityisesti... yhteistyötä miehittäjien kanssa tehneitä... tapettiin tuhansittain ilman oikeudenkäyntiä, mutta vainojen uhreiksi joutui myös muun muassa kuningasmielisiä četnikkejä ja muita Titon hallintoa vastustaneita ideologiasta tai sodanaikaisesta taustasta riippumatta... Tito tyrehdytti aikaisemmin serbijohtoisessa Jugoslaviassa kyteneet kansallisen itsemääräämisoikeuden vaatimukset kaikki slaavilaiset väestöryhmät huomioineella vallanjakopolitiikallaan ja myös pienempien väestöryhmien oman kulttuurin edistämistä tuettiin. Toisaalta Jugoslaviaa vastustavia kansallismielisiä pyrkimyksiä ei kuitenkaan sallittu."

Kuten edeltä voidaan lukea, ei jugoslavialainen kansallismielisyys seurannut varsinaisesti mistään erityisestä etnisestä rasismista tai nationalistisesta vihapuheesta, vaan se oli läsnä koko liittovaltion olemassaolon ajan. Erityisesti sitä ruokki vahvimman kansan eli serbien hankkima asema maan johdossa.

Siksi HS:n näkemys kansallismielisyydestä monikulttuurisen liittovaltion hajoamisen taustalla pitää sinänsä paikkansa, mutta analyysi jää vajaaksi eikä tavoita perimmäistä syytä. Se oli kylvetty jo liittovaltiota synnytettäessä eli Srebrenican kauhut johtuivat ennen kaikkea monikulttuurisen valtion luomisesta noin sata vuotta aiemmin - ja tuon valtion epäonnistumisesta uuden jugoslavialaisen identiteetin ja kulttuurin luomisessa. Etniset identiteetit olivat sittenkin vahvempia kuin lähes sadan vuoden yhdessäolo tai sosialistinen keppi ja porkkana.

* * *

Jugoslavian sisällissodasta olisi paljon oppimista myös monikulttuurisuuteen punavihreän hallituskabinetin johdolla pyrkivässä Suomessa. Ennen kaikkea olisi ymmärrettävä, ettei monikulttuurinen yhteiskunta voi olla tavoite, vaan sen sijaan yhteen saatetut ihmiset olisi aina saatava identiteeteiltään, kulttuuriltaan ja tavoiltaan niin samankaltaisiksi, ettei eri ryhmien nationalismin kytemiselle ja aikanaan liekkeihin leimahtamiselle olisi syytä eikä sytykkeitä.

Tämä tehtävä on tietenkin mahdollista vain, mikäli tulijoita on niin vähän, että heidän on pakko sulautua valtakulttuuriin. Ja siinäkin tapauksessa ainoastaan silloin, kun tätä sulautumista ei pyritä torjumaan tukemalla kunkin tulijaryhmän omia kulttuurisia tapoja ja käytänteitä, vaan sen sijaan korostetaan valtakulttuuriin sulautumisen etuja. Valitettavasti Jugoslavian historia osoittaa tämänkin tien vaikeuden.

Jostain käsittämättömästä syystä Suomen johdossa asia on kuitenkin nähty toisin päin. Tulijoille saarnataan heidän oikeuksistaan ja rahaa jaetaan runsaasti maahanmuuttajien omien kulttuureiden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.

Jopa työelämältä vaaditaan sopeutumista tulijoiden kulttuurisiin vaatimuksiin sen sijaan, että pidettäisiin itsestäänselvyytenä palkansaajien velvoitetta noudattaa työnteon kannalta luontevia ratkaisuja esimerkiksi pukeutumisessaan.

* * *

Eräänlaisen varoittavan esimerkin meille tarjosi eilinen Iltalehti kertoessaan vihamyrskystä, joka oli nostatettu sosiaalisessa mediassa tarkastajien pysäytettyä liputta matkustaneen tummaihoisen nuorukaisen pakomatkan. Väitteen mukaa häntä kohdeltiin eri kriteerein kuin valkoihoista kaveriaan, joka matkusti niin ikään ilman matkalippua.

Näiden kahden tapauksen välillä oli kuitenkin selvä ero: valkoinen henkilö antoi tarkastajille henkilötietonsa, kun taas tummaihoinen lähti karkumatkalle. Tästä huolimatta hän itse ja lisäksi sosiaalisessa mediassa metelöivä joukko IL:n mukaan väittivät tapauksessa ilmenneen rasismia.

Tällaiset tapaukset ovat paljon vakavampia kuin väitetty rasismi. Sen sijaan ne nimittäin kielivät maahanmuuttajiemme integroitumisen epäonnistumisesta ja maailmalta tulleen tummaihoisten ihmisten ryhmäidentiteetin houkuttelevuudesta yli suomalaisen integraation. Tämä johtunee siitä, että maahanmuuttajien uhriutuminen on kerta toisensa jälkeen tuonut heille etuja.

Tämä on kuitenkin juuri se kehityssuunta, joka ei saisi Suomessa muuttua valtavirraksi mikäli haluamme välttää "suomalaisen srebrenican". Erityisoikeuksien sijaan kaikkia ihmisiä pitäisi kohdella tasavertaisesti kaikissa tilanteissa (kuten tässäkin tapauksessa IL:n kuvauksen mukaan tapahtui) eikä kenellekään tule suoda etuoikeuksia minkäänlaisen ihonvärin perusteella.

Toisin sanoen kaikkia maassamme eläviä ihmisiä tulee kannustaa - ja velvoittaa - kehittämään omia asenteitaan, taitojaan ja kykyjään sellaisiksi, että yhteiskunnassa vastuun ottaminen omasta elämästä on mahdollista. Ja painottaa, että juuri - ja vain - sitä kautta voi löytää hyvän tulevaisuuden itselleen ja jälkeläisilleen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Verikoston kieltävä sopimus
Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä
Likaista peliä terrori-iskun liepeillä