lauantai 4. heinäkuuta 2020

Meritaksiliikennettä turvallisista maista

Tänä aamuna useat suomalaismediat (yksi, kaksi, kolme) julkaisivat uutisen, jonka mukaan Välimerellä ihmissalakuljettajien toimintaa tukevaa taksiliikennettä harjoittavan järjestön laiva tulisi päästää johonkin EU:n satamaan. Perusteluina mainittiin, että siirtolaiset ovat yhä epätoivoisempia maihin pääsystä, eivätkä saa yhteyttä perheisiinsä kertoakseen olevansa kunnossa. Lisäksi laivalla on esiintynyt tappeluita ja itsemurhan yrityksiä.

Keitä sitten ovat nämä EU:n alueelle väkisin pyrkivät ihmiset? Se jäi muuten epäselväksi, mutta kaikissa suomalaisuutisissa mainittiin heidän joukossaan olevan ainakin tunisialaisia, marokkolaisia ja egyptiläisiä.

Siis ihmisiä sellaisista maista, joiden kansalaisilla ei ole tarvetta kansainväliselle suojelulle: esimerkiksi Suomen maahanmuuttoviraston tilastojen perusteella maassamme ei myönnetty viime vuonna yhdellekään marokkolaiselle tai tunisialaiselle turvapaikkaa ja egyptiläisistäkin vain yhdelle. Tämä siis tilanteessa, jossa turvapaikkapäätökset tehdään aina hakijan eduksi, mikäli asiaan ei saada selvyyttä.

Voidaan siis hyvällä syyllä kysyä, miksei ihmissalakuljettajien taksiliikenneapuri käytä järkeään ja hakeudu laivalla esiintyvien ongelmien takia esimerkiksi jonkin edellä mainitun valtion satamaan, vaan pyrkii väkisin Italiaan tai Maltaan. Toivottavasti ei ainakaan siksi, että se saisi palkkion jokaisesta onnistuneesta ihmistoimituksesta EU:n alueelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
YK, Lesboksen pormestari ja Oxfam EU:ta vastaan
Mistä humanitaarisessa maahanmuutossa tapahtuneet muutokset kertovat?
Johtiko EU:n, Rinteen ja Ohisalon aktiivisuus kuolonuhreihin?

10 kommenttia:

  1. Joutuisivat palauttamaan matkalipun hinnan, joka tiettävästi on meikäläisittäinkin sangen korkea.

    VastaaPoista
  2. Merilain mukaan kapteenin olisi pitänyt viedä pelastetut lähimpään turvalliseen satamaan. Todennäköisesti se olisi ollut Välimeren eteläpuolella. Nyt hän on ilmeisesti toiminut kyseisen lain vastaisesti ja asettanut laivan miehistön, pelastetut ja aluksen matkustajineen sekä sen rahdin vaaraan. Asiaan saataisiin selvyys kun kapteeni raportoisi mistä siirtolaiset on otettu laivaan ja milloin. Käsittääkseni asia tulee olla merilain mukaan dokumentoitu laivalla, mutta miksi asiaa ei kerrota mediassa.

    Laivalle voidaan varmasti ilman sen rantautumista tankata ruokaa, hygieniatarvikkeita, polttoainetta, järjestää yhteys matkapuhelinverkkoon.

    Mikäli järjestys ei säily laivalla, on kapteeni vastuussa otettuaan tietoisen riskin aluksen "ylikuormituksesta" ja väärästä reittivalinnasta ja vastuussa jos asetti oman miehistönsä ja aluksen aiemmat matkustajat? sekä rahdin? vaaraan. Kuvien perusteella kyseessä ei ole huvialus, joten matkustajia tai rahtia sen on ilmeisesti pitänyt olla kuljettamassa?



    VastaaPoista
  3. Somalien merirosvous saatiin loppumaan, kun otettiin käyttöön kovemmat otteet eli ns. pantiin kovat piippuun. Miksi tätä salakuljetussirkusta ei saada kuriin, vaikka aivan jokainen tietää, mistä on kysymys. EU:n pitäisi saada siirrettyä turvapaikkasirkus leireihin Afrikan puolelle, missä voitaisiin nämä aivan selvät kielteiset tapaukset passittaa suoraan takaisin turvalliseen kotimaahansa, eikä päästää heitä haahuilemaan Euroopan riesaksi.

    VastaaPoista
  4. Kenenkään täysjärkisen ei enää pitäisi käyttää sanaa "turvapaikka". Kyseessä on ihmiskunnan historiassa suurimmaksi kasvava ja tuhoisimmaksi muodostuva kansainvaellus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MASINOITU INVAASIO!
      Esim. Tiibetin hengellinen johtaja Dalai-lama varoittaa Eurooppaa muslimien ja afrikkalaisten invaasiosta (Suomenuutiset.fi.)

      "Commission,EU too white, mass third world immigration must be "new norm"", breitbart.com

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. Mikseivät afrikkalaiset hyödynnä mantereensa rikkauksia, vaan lampsivat häpeilemättä eurooppalaisten elätettäviksi? Heiltä puuttuu psykopaattien tapaan jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He pakenevat TODELLISUUTTA.
      Sitä todellisuutta etteivät kykene rakentamaan toimivia yhteiskuntia.
      Kehitysapua on Afrikkaankin lapioitu vuosikymmenien ajan miljarditolkulla eikä juuri mitään kehitystä näy.
      Lastenteko kyllä sujuu vaikkei ruoka riitä nykyisellekään porukalle.
      Väestöräjähdys on Afrikan suurin ongelma mutta sitä ei missään noteerata, ei Yk:ssa eikä missään, kaikki kurjuus on valkoisen miehen ja kolonialismin syytä.

      Poista
  6. Ei puutu. Eurooppalaiset ovat tyhmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurooppalaiset ovat tyhmiä antaessaan barbaarisille maahantunkeutujille pääsyn tuhoamaan maansa ja kansansa sekä samalla oman jälkikasvunsakin tulevaisuuden.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!